Mihin KEPU

Saksaan on syntynyt ja siellä kasvanut aikamoinen määrä loistavia säveltäjiä. Venäläiset ovat onnistuneet lähettämään ensimmäisenä ihmisen maata kiertävälle radalle (miksi vain yhden kerralla?). Italialaiset ovat aikamoisia taidemaakereita ja joku italialaisista on huomannut sen, että maapallo ei ole pasta eikä pannukakku. Ovat he kehittäneet myös kaksinkertaisen kirjanpidon (ja tarpeeseen.) Hollantilaiset kehittelivät sen, miten arvottomista hiilikivistä tehdään miljoonia. Epsanjalaisilla on sombreronsa, englantilaisilla on kuningattarensa. Suomalaiset sen sijaan ovat rehu-Virtsasen johdolla kehitelleet AIV-liuoksen, jolla muuten mätänevä laiho pysyy nuorekkaana pitkään. Ovat suomalaiset, tosin ruotsalaisten suosiollisella avustuksella kehittääneet myös sosialidemokratian. Saa nähdä mikä noista ihmiskunnan historian suurimmasta keksinnöstä jää jäljelle kapitalismin ja globaalin maailmatalouden pyörremyrskyn jälkeen.
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kepu on voittamaton lehmänkauppojen tekijä.
Ensin vuosikymmenet tehtiin sosiaalista tulonsiirtoa palkansaajilta maaseudulle.
Sitten myytiin maaseutu eulle.
Sitten myytiin Suomi natolle.
Matti välyttelee värväämiskeskuksia kiinalaiselle työvoimalle eli suomalaiset työntekijät myydään seuraavaksi pääomalle.
Kun kaikki on myyty voikin vetäytyä eläkkeelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pystyy? kirjoitti:

Saksaan on syntynyt ja siellä kasvanut aikamoinen määrä loistavia säveltäjiä. Venäläiset ovat onnistuneet lähettämään ensimmäisenä ihmisen maata kiertävälle radalle (miksi vain yhden kerralla?). Italialaiset ovat aikamoisia taidemaakereita ja joku italialaisista on huomannut sen, että maapallo ei ole pasta eikä pannukakku. Ovat he kehittäneet myös kaksinkertaisen kirjanpidon (ja tarpeeseen.) Hollantilaiset kehittelivät sen, miten arvottomista hiilikivistä tehdään miljoonia. Epsanjalaisilla on sombreronsa, englantilaisilla on kuningattarensa. Suomalaiset sen sijaan ovat rehu-Virtsasen johdolla kehitelleet AIV-liuoksen, jolla muuten mätänevä laiho pysyy nuorekkaana pitkään. Ovat suomalaiset, tosin ruotsalaisten suosiollisella avustuksella kehittääneet myös sosialidemokratian. Saa nähdä mikä noista ihmiskunnan historian suurimmasta keksinnöstä jää jäljelle kapitalismin ja globaalin maailmatalouden pyörremyrskyn jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu