Uskottavuudesta

epäuskova

kun jumalan olemassaolo on ns. pattitilanne eli todistaa ei voi kumpaankaan suuntaan, kuten ei myöskään joulupukin olemassaoloa. Joulupukin olemassaolo ratkeaa kuitenkin vakaviin uskottavuusongelmiin, joiden vuoksi sitä pidetään enemmän lasten maailmaan kuuluvana satuolentona.

Uskovaisten taktiikka nykyään on verhota koko jumalkäsite sellaiseksi, ettei siitä ota Erkkikään selvää ja samaan syssyyn puhellaan sekavia tieteenfilosofiasta ja luonnontieteistä. Näin yritetään ilmeisesti ratkoa tätä uskottavuusongelmaa, mikä vaivaa monia uskovaisia alitajuisesti. Vanha Jahve pilvenpalteella ei enää käy kenellekään, ennen se oli mitä uskottavin olento.

19

978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuotekehittely

      on johtanut siihen, että papiston on viimeisenä keinonaan pakko käskeä porukkaa uskomaan ajattelematta ja lapsen tavoin. Esimerkiksi tässä kristinuskossa on pelkän ihmiskunnan yleistiedon karttuessa jouduttu keksimään toisiaan hurjempia selityksiä ja teorioita, joissa ei ole enää järjen hiventä tallella.

      Kuinkas se lasten kasvattaminen sujuikaan...lahjonta, kiristys, uhkailu? Kuulostaa ihan kristinuskon toimintamallilta!

    • luuhamara

      Mielestäni uskova menee siinä vaiheessa harhaan kun yrittää toisille selittää uskonsa kohteen olemassaoloa. Sitä ei voi selittää kuulostamatta itse naivilta. Ehkä uskossa on kyse jostain korkeammasta mitä ei voida selittää puheen avulla. Ehkä uskova ei itsekään ymmärrä uskoaan? Ne puhuvat jotka eivät tiedä, ne eivät puhu jotka tietävät.

      • Erkki

        kun Ristus huusi ristillään: JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT? tajusin, että eihän kukaan omaa poikaansa tuolla tavoin olisikaan hylännyt. Mutta koska ei ollut Jumalaa, ei voinut myöskään olla Jumalan poikaa. Ja jumalauta, koettakaa tämä yksinkertainen asia jo käsittää niin pääsette pahasta (siis siitä ylimääräisestä iänkaikkisesta juupas-eipäs kelaamisesta).

      • ettänäinhän

        Olen samaa mieltä. Usko on yksilön subjektiivinen kokemus "tutkimatomasta". Ehkä järjetön, ainakin ihmisjärjen ulkopuolella.
        (pitäisi tietenkin käyttää ilmausta "yläpuolella")
        Maailmankuvani on varmaan huomattavasti keskivertoa "tieteellisempi" ja silti maailmankatsomukseeni liittyy irrationaalinen kristillisyys. En edes yritä yhdistää niitä. Olen ehkä uskonnossani "mystikko"; joku voisi väittää maailmankatsomustani skitsoksi. Kristittynä tieteen historiaa "harrastaneena"
        käsitykseni on vaan muokkautunut tällaiseksi kuin se nyt on. Kreationisti en ole ollut edes huimina nuoruusvuosina, mutta minä uskon....

      • Elwen

        ilmaisuvoima sanoilla onkin, kun uskon kohdetta kuvataan.

        Ateisti voi kuvitella, että jumalan kaikkivaltius, hyväntahtoisuus, kaikkitietävyys ja mitä niitä nyt on, johtaisivat ristiriitoihin sekä keskenään että maailmassa näkyvän todellisuuden kanssa.

        Kaikkivaltius tarkoittaa käytännössä rajoitettua valtiutta, hyväntahtoisuus voi näkyä tsunameina, eikä jumala raamatun laadintaa ohjatessaan oikein tuntenut omaa luomistyötään.

        Näin ateistien selittelyiltä putoaa pohja pois, ja usko kuvaamattomaan jumalaan on taas pelastettu.

    • Erkki

      kun Ristus huusi ristillään: JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT? tajusin, että eihän kukaan omaa poikaansa tuolla tavoin olisikaan hylännyt. Mutta koska ei ollut Jumalaa, ei voinut myöskään olla Jumalan poikaa. Ja jumalauta, koettakaa tämä yksinkertainen asia jo käsittää niin pääsette pahasta (siis siitä ylimääräisestä iänkaikkisesta juupas-eipäs kelaamisesta).   

    • Koetelkaa kaikki

      Ei ihmiset voikaa todistaa Jumalan olemassaoloa suuntaan eikä toiseen. Vain Jumala voi sen tehdä. Uskallatko sinä kysyä Jumalalta sitä todistusta? Vai sanooko sinun sisälläsi ääni että älä vain puhu Jumalalle, eihän sitä edes ole olemassa. Älä nolaa itseäsi. Älä älä älä.

      Ole rohkea.
      Älä pelkää.

      :)

      • ei voi olla väärässä

        sonta on hyvää!

        Sadat miljoonat ihmiset uskovat raamatun sanomaan. Ei kai niin suuri joukko ihmisiä voisi uskoa väärään asiaan? Pakkohan sen on olla totta.

        Mutta kun sadat miljoonat ihmiset uskovat myös koraanin sanomaan. Jopa niin tosissaan että ovat valmiita kuolemaan uskonsa puolesta. Pakkohan senkin on sitten olla totta?

        Mutta mitenkäs sekä raamattu että koraani voivat molemmat olla totta? Tätä minä en ymmärrä...

      • sanomaa
        ei voi olla väärässä kirjoitti:

        Te pilkkaatte ja teette huorin. Ensinnäkin kristinnusko on maailman vanhin, toiseksi sillä on eniten seuraajia maailmassa, kolmanneksi se on ainoa uskonto jossa TODELLA puhutaan lähimmäisen rakkaudesta.

      • pastori Tulipensas
        sanomaa kirjoitti:

        Ensinnäkin: Kristinusko ei ole maailman vanhin uskonto. Muinaset egyptiläiset palvoivat jos jonkinmoisia jumaliaan paljon ennen kristinuskoa ja Atsteekit uskoivat vaikka mitä paljon ennen ajanlaskumme alkua, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Jos et tunne historiaa niin ala lukea!

        Toiseksi: Kysyminen ei ole pilkkaamista. Miten luulette asiaanne auttavan jos haukutte kaikki uskontoon liittyvistä epäkohdista kyselevät syntisiksi ja huorintekijöiksi? Houkutteleeko se tutustumaan uskontoonne?

      • huorintekijä

        miksi yksikään tänne kirjoitteleva uskis ei vaikuta lähimmäisenrakkaalta haukkuessaan ateisteja katuojassa rypeviksi joutomiehiksi, valehteleviksi saatanan kätyreiksi tai tyhmiksi ja moraalittomiksi? Jotenkin kummasti minun on vaikeaa hahmottaa sitä uskovaisten mainostamaa kristillistä lähimmäisenrakkautta? Eivät vissiin ole itsekään sitä raamattuansa lukenet nämä TODELLA lähimmäisenrakkautta pursuavat uskikset?

      • olematonta aina vaan

        kirjoitit että "ei ihmiset voikaan todistaa Jumalan olemassaoloa suuntaan eikä toiseen. Vain Jumala voi sen tehdä"
        Kysymys kuuluukin että miksei tee? Jumalalle ei pitäisi tuottaa pienintäkään vaikeutta ilmaista itseään koko ihmiskunnalle niin voimallisesti, ettei kenellekään voisi jäädä pienintäkään epäselvyyttä!

        Miksei jumala siis tee mitään vaan on koko ajan vakuuttavasti koomassa. Miksei jumalasta voi saada minkäänlaista havaintoa? Ja miten tämä ei-havaittava jumala eroaa olemattomasta jumalasta?

      • Miten niin ihminen ei voi todistaa Jumalan olemassaoloa? Raamatussahan selkeästi sanotaan, että USKOVA voi.

        Joh. 14:13-14
        =============
        "mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. Ja jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen."

        Joh. 14:12
        ==========
        "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin."

        Eli, nyt joku tosiuskova voisi siirtää Keski-Euroopan Alpeilta jonkin sopivan vuoren Suomen Lappiin hiipuvaa matkailuelinkeinoa virkistämään.

        Minkä lässyselityksen aiot nyt keksiä oman vapahtajasi selkeää sanomaa kumoamaan? Valehteleeko vapahtajasi? Vai onko uskosi valhetta? Turpa kiinni ja vuoret liikkeelle, sanon minä.

        ... mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen...

        Master Eq

      • Jumala kanssanne
        pastori Tulipensas kirjoitti:

        Ensinnäkin: Kristinusko ei ole maailman vanhin uskonto. Muinaset egyptiläiset palvoivat jos jonkinmoisia jumaliaan paljon ennen kristinuskoa ja Atsteekit uskoivat vaikka mitä paljon ennen ajanlaskumme alkua, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Jos et tunne historiaa niin ala lukea!

        Toiseksi: Kysyminen ei ole pilkkaamista. Miten luulette asiaanne auttavan jos haukutte kaikki uskontoon liittyvistä epäkohdista kyselevät syntisiksi ja huorintekijöiksi? Houkutteleeko se tutustumaan uskontoonne?

        Kyllä se on vanhin uskonto. Sitä alettiin nimittää kristinuskoksi vasta 2000 vuotta sitten. Sitä ennen ihmiset nimittivät kuka mitenkin, mutta aina on palvottu kristinuskon Jumalaa.

      • Prabhupada jr
        Jumala kanssanne kirjoitti:

        Kyllä se on vanhin uskonto. Sitä alettiin nimittää kristinuskoksi vasta 2000 vuotta sitten. Sitä ennen ihmiset nimittivät kuka mitenkin, mutta aina on palvottu kristinuskon Jumalaa.

        Vanhin uskonto on tietysti se edelleenkin ainoa oikea ja alkuperäinen, jota kutsutaan hindulaisuudeksi. Alussa Rama loi itsestään kolme inkarnaatiota, Shivan, Vishnun ja Krishnan.

        Arabialaiset paimentolaiset eivät kyenneet ymmärtämään tätä, vaan alkoivat palvoa yksinomaan Herraamme Krishnaa, kutsuen häntä Jahveksi. Valinta oli kyllä oivallinen, onhan Krishna rakkauden ja lempeyden tuoja. Hänestä kuitenkin tehtiin irvikuva, joka muistuttaa enemmän Kalia kuin Krishnaa! Tämä hirviö on edelleenkin islamin Allah.

        Pikku hiljaa 'israelilaisiksi' kutsutut arabit sivistyivät ja lopulta Shiva ja Vishnukin otettiin kristillisiksi kutsuttuihin jumaliin. Nyt oli siis Vishnu (isä), Krishna (poika) ja Shiva (pyhä henki). Aluksi Krishna sai oikean hahmonsa, mutta sitten muuttui taas enemmän ja enemmän Kalin kaltaiseksi kuoleman tuojaksi.

        Hylätkää nämä jäljiltemäuskonnot ja palatkaa ihmiskunnan alkuperäiseen ja vanhimpaan uskoon, ottakaa vastaan Krishnan rakkaus laulamalla Maha mantra!

        Hare Krishna Hare Krishna
        Krishna Krishna Hare Hare
        Hare Rama Hare Rama
        Rama Rama Hare Hare

      • Daisari 3D

        Kysy itse jumalata todistusta ja kerro se meille?

      • epäuskova

        ja turha minua on pyytää rukoilemaan jumalaa kuin lähettelemään joulupukille kirjeitäkään. Miljoonat ovat jo rukoilleet saamatta vatauksia. Tälle seikalle sinulta ja viiteryhmältäsi löytyy tietysti lukemattomia eri meriselityksiä toinen toistaan uskomattomampia. Tuo jumalan vertailu joulupukkiin ja Raamatun vertaamien satukirjaan tuntuu eniten ärsyttävän uskovaisia. Kyse on siitä, että sadunomaisuus on Raamatun kertomuksissa niin silmiinpistävä, että sen tietoisuuteen nostaminen herättää epäilyksiä koko tarinan uskottavuudesta. Eihän kukaan kuitenkaan halua tunnustaa uskovansa satuihin. Kätevin tapa on tällöin muuttaa tarinoiden merkitystä, kyse onkin yhtäkkiä vertaiskuvista, satujen tapaan Raamattu puhuu ihmisestä ja elämästä vertauskuvien avulla, sillä erotuksella, että toisin kuin saduissa, jotkut Ramatun sadunomaiset olennot ovat oikeasti jollain tavalla olemassa.

      • "Uskallatko sinä kysyä Jumalalta sitä todistusta [jumala olemassaolosta]?"

        Tässä on pieni analogia miksi tuo idea kusee kuin sokeritautinen hevonen:

        Maija: Missä Heikki on?
        Laura: Kysy Heikiltä.

      • Christian_de_Gothia
        huorintekijä kirjoitti:

        miksi yksikään tänne kirjoitteleva uskis ei vaikuta lähimmäisenrakkaalta haukkuessaan ateisteja katuojassa rypeviksi joutomiehiksi, valehteleviksi saatanan kätyreiksi tai tyhmiksi ja moraalittomiksi? Jotenkin kummasti minun on vaikeaa hahmottaa sitä uskovaisten mainostamaa kristillistä lähimmäisenrakkautta? Eivät vissiin ole itsekään sitä raamattuansa lukenet nämä TODELLA lähimmäisenrakkautta pursuavat uskikset?

        Se on muuten valitettava tosiasia, ettei monikaan nykyuskis enää lue Raamattua rippikoulunsa jälkeen.

        Kristillisen lähimmäisenrakkauden hahmotusongelmat voivat johtua siitä, että olet joutunut vain sellaisten uskisten kanssa tekemisiin, jotka uskovat Jeesuksen pelastavan heidät, mutta jotka eivät ole ottaneet syntiä vakavasti tai ovat ymmärtäneet Sanan väärin. Esimerkiksi sellaisten, jotka vihaavat epäuskoisia.

        Surullistahan tämä on, sillä kun yksi uskis törppöilee, kaikki uskikset leimautuvat, samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin ihmisryhmien kohdalla. Se on sääli. Minusta se, miten vääristynyt kuva Raamatun Jumalasta täällä on vallalla, on yksin ainoastaan meidän kristittyjen omaa syytämme. Tai joskus ehkä joku ymmärtää tahallaan väärin, mutta pääsyy on meidän.

        Minä olen saanut nähdä oikeasti, mitä aito kristillinen lähimmäisenrakkaus on. Se ei ole noitaroviota, solvaamista, tuomitsemista eikä valehtelemista. Se on sitä, kun tehdään muille sitä mitä itselle toivoisi siinä tilanteessa tehtävän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      207
      5150
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4810
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2759
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2348
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1982
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1861
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1684
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      164
      1286
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1015
    Aihe