60 ohitusta

Nyhvelö ajelee 80 rajoituksella sakkojen välttämiseksi 70 kilometriä tunnissa nopeudella ja hänen mittarissaan on virhenäyttöä 8 kilometrin verran. Tämän laatuautoilijan nopeus on silloin 62 kilometriä tunnissa ja kaikki liikenne polkee edelle.
Elikkä nyhvelö osallistuu kuuteenkymmeneen ohitustilanteeseen sadalla kilometrillä ja kiroaa toisten huonoa ajokäyttäytymistä.

Sensijaan, jos hän autoilisi samalla liikennenopeudella, kuin toisetkin, niin ohitustilanteita voisi olla vain nolla ( 0 ).

Kumpiko tapa on turvallisempi.
8954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ainakaan täällä kirjoittelevien nopeusrajoitteisten rajoitususkovaisten mielestä kenenkään ei pitäisi edes ohittaa tuota "nyhvelöä" ("ohittamiseen kun liittyy aina riski"), vaan jättäytyä kiltisti taakse riittävän kauaksi ja antaa "nyhvelön" edetä omaa tahtiaan, kenelläkään kun ei heidän mielestään pitäisi olla kiire mihinkään ja tuollaiset "nyhvelöt" pitäisi ennakoida lähtemällä satojen kilometrien matkallekin riittävän ajoissa.

Just joo, niitä "nyhvelöiden" taakse jääneitä näkee kyllä päivittäin jonoissa, mutta etäisyydet ovat vain muutamia metrejä ja minä kyllä koukin ohi jokaisesta vaikka yhdestä kerrallaan, ellei kaikista pääse kerralla ja vaikka kuinka ahtaassa välissä käväisten. Niiden jonojen jälkeen saakin sitten ajella pitkän pätkän kaikessa rauhassa tyhjää tietä, kunnes taas saavuttaa seuraavan saattueen. Ohituksia tulee tehtyä satoja yhden päivän aikana, turvallisia ja nopeita.

Joitain vuosia sitten eräs autokoulun opettaja oli maininnut, että hänen mielestään maanteillä ei koskaan pitäisi syntyä ohitustilanteita. Hehheh, joo, ei pitäsi niin, mutta ei ole oikein realistinen haave tuo.

Äänestä
  • siltä, että näillä keskustelupalstoilla on vain ja ainoastaan kiihkoilijoita. Suomessa kiihkoilijoiden kohde on autoilu, esim. arabimaissa uskonto. Monen mielestä autoiluun on vain kaksi tapaa, se väärä tapa ja minun tapani. Antaa hissutelijoiden ajella sitä kuutta kymppiä, siitä kyllä pääsee ohitse jos on kiire.

    Minulla on tapana ajella maanteillä 5-10 km/h mittariylinopeutta (todellinen 0-5 km/h ylinopeutta) ja en koe olevani kenenkään tiellä. Jos hitaampia tulee perä edellä vastaan niin sitten ohitan jos tulee hyvä paikka, harvoin olen niin kiireaikataululla liikkeellä että on pakko ohittaa. Sitä mieltä kyllä olen, että rekkojen alta on hyvä väistyä vaikkapa bussipysäkille hetkeksi jos ei pysty pitämään todellista nopeutta rajoituksen pinnassa. He kun ovat ainoita tielläliikkujia jotka eivät voi ohittaa ja aikataulut ovat tiukkoja. Bussin tullessa takapuskuriin pitäisi riittää pieni kaasun höllääminen sopivassa paikassa.

    Äänestä

  • tuntuu kirjoitti:

    siltä, että näillä keskustelupalstoilla on vain ja ainoastaan kiihkoilijoita. Suomessa kiihkoilijoiden kohde on autoilu, esim. arabimaissa uskonto. Monen mielestä autoiluun on vain kaksi tapaa, se väärä tapa ja minun tapani. Antaa hissutelijoiden ajella sitä kuutta kymppiä, siitä kyllä pääsee ohitse jos on kiire.

    Minulla on tapana ajella maanteillä 5-10 km/h mittariylinopeutta (todellinen 0-5 km/h ylinopeutta) ja en koe olevani kenenkään tiellä. Jos hitaampia tulee perä edellä vastaan niin sitten ohitan jos tulee hyvä paikka, harvoin olen niin kiireaikataululla liikkeellä että on pakko ohittaa. Sitä mieltä kyllä olen, että rekkojen alta on hyvä väistyä vaikkapa bussipysäkille hetkeksi jos ei pysty pitämään todellista nopeutta rajoituksen pinnassa. He kun ovat ainoita tielläliikkujia jotka eivät voi ohittaa ja aikataulut ovat tiukkoja. Bussin tullessa takapuskuriin pitäisi riittää pieni kaasun höllääminen sopivassa paikassa.

    Satasen alueella rekka ohitti uuden avensiksen. Pappa ajeli harmmaalla avella autoni mittarin mukaan 70 satasen alueella.

    Äänestä

Mistä tiedät että nyhvelon mittari näyttää väärin? Jospa se onkin sinun mittarisi.

Äänestä
  • Puhuttiinko tuossa jostain tietystä nyhvelöstä vai olikohan tuo tilanne kuvitteellinen?
    Jospa se oletkin sinä se ääliö.

    Äänestä

  • Apiina kirjoitti:

    Puhuttiinko tuossa jostain tietystä nyhvelöstä vai olikohan tuo tilanne kuvitteellinen?
    Jospa se oletkin sinä se ääliö.

    Kuvitteellista tai ei mutta älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Mä en nyhvää mutta en myöskään hurjastele(ainakaan usein). En myöskään kutsu ketään ääliöksi!

    Ei tosin puhuttu jostain tietystä nyhvelöstä mutta silloin ei voi myöskään puhua väärinnäyttävästä mittarista. Vaan oletetusta koko juttu.

    Äänestä

  • Ennustajako kirjoitti:

    Olenko kutsunut sinua ääliöksi?

    Väärinnäyttävä mittari on vakiojuttu, säännökset määräävät niin, eikä minkään (ainakaan nykyaikaisen) auton mittari näytä liian vähän.

    Äänestä

  • Mutta kovin yleistä on, että autojen mittarit näyttää yläkanttiin nopeudet, noin 3 - 10 km / h.
    Eräällä pakullani piti nopeutena pitää 92, jotta se kulki 80.

    Oman mittarini olen useaan kertaan tarkistanut nopeusnäyttötauluista sekä satelliittipaikantimella, joka on aina mukana.
    Mittarini näyttää 6 km / h väärin.
    eli minun on ajettava 86, jotta autoni kulkee 80.

    Miten tämän voisi selittää toimintarajoitteiselle nyhvelölle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sadalla kirjoitti:

Nyhvelö ajelee 80 rajoituksella sakkojen välttämiseksi 70 kilometriä tunnissa nopeudella ja hänen mittarissaan on virhenäyttöä 8 kilometrin verran. Tämän laatuautoilijan nopeus on silloin 62 kilometriä tunnissa ja kaikki liikenne polkee edelle.
Elikkä nyhvelö osallistuu kuuteenkymmeneen ohitustilanteeseen sadalla kilometrillä ja kiroaa toisten huonoa ajokäyttäytymistä.

Sensijaan, jos hän autoilisi samalla liikennenopeudella, kuin toisetkin, niin ohitustilanteita voisi olla vain nolla ( 0 ).

Kumpiko tapa on turvallisempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu