Dagen

efter

Kun eilen juhlittiin veteraaneja, lienee tänään sopivaa muistaa, miten asiaa käsiteltiin 1970-luvulla. Kekkosen lastenkutsuilla vasemmistonuoret lauloivat: "Laski marsalkan silmäluomi, oli hävitty sota ja kusessa Suomi." Kekkonen kuulemma oli erittäin ihastunut ja torjuntavoitoista ei puhunyt kukaan. Sittemmin Paavo Lipponen on myöntänyt, että silloin oltiin väärässä. Esim. Halosen ja Tuomiojan katumuksesta en ole kuullut. Taitaisi olla Jorma Korhosella ainakin parin avoimen kirjeen paikka aatetovereille.

2

109

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä nykyinen pääministerimme Matti Vanhanen muuten oli samaa porukkaa ja vaati jopa kerran armeijan lakkauttamista.

      Vanhasen synkästä historiasta löytyy myös se, että hän vastusti raivokkaasti Viron itsenäistymistä ja pilkkasi itsenäisyyttä kannattavia tahoja. Tästä löytyy todisteena mm. Vanhasen kirjoituksia Suomenmaa-lehdestä 80-luvulla.

      • ole tiennyt

        Vanhasta olevankaan vielä 80-luvulla, onpa hän ollut suurin herra jo silloin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      126
      1077
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      393
    Aihe