Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kysymys

Minulla todettiin herpes reilu kuukausi sitten. Papakokeessa todettiin myös että minulla on tulehdus. Söin tulehdukseen lääkkeet ja kutina ja runsas valkovuoto hävisi.
Nyt kutina on kuitenkiin palannut ja varsinkin iltaisin kutittaa tosi paljon sekä alapäätä että takapuolta. Onko herpes nyt taas palaamassa vai onko tulehdus (tai joku muu)??? Aloitin tänään viiden päivän kuurin noita herpes lääkkeitä että jos sillä menisi ohi.
Lääkäriinkään on turha mitään aikoja tilata,kun täällä tuota jonoa on niin paljon että hyvällä tuurilla pääsee kuukauden päästä.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Otettiinko sinulta papa-kokeen yhteudessä myös sukupuolitautitestit? Usein, jos on saanut yhden taudin, niinkuin sinä herpeksen, sesaattaa peitota muut taudit alleen. Eli on vaan silmämääräisesti todettu, että herpekseltä näyttää. Taustalla voi olla myös klamydia, jonka oireet ei välttämättä tule esille. Voi tietysti olla, että se herpes siellä vain vihoittelee. Mutta, koska varmaan tiedät, mitä klamydia voi saada aikaan pidemmällä tähtäimellä, on sinun hyvä tarkistuttaa asia. Kannattaa varata aika ihan yksityiselle ja pikinmiten. Vähän se maksaa, mutta saat siitä kuitenkin Kelan osuuden takaisin. Loppujen lopuksi on kyse sinun terveydestäsi, joka vaikuttaa myös psyykkisesti.

Äänestä
  • minulta otettiin klamydia-testi ja negatiivista näytti. Papassa ei tullut muuta ilmi kuin tulehdus. Herpes todettiin aiemmin.
    Aloitin nyt tuon herpes kuurin. Jos ei sen jälkeen olo helpota ni lääkäriin on aika tilattava. Vappu pyhinä ei jaksa lähteä päivystykseen jonottamaan jos tämä sitten onkin "vain" herpestä.

    Äänestä

  • kyselijä kirjoitti:

    minulta otettiin klamydia-testi ja negatiivista näytti. Papassa ei tullut muuta ilmi kuin tulehdus. Herpes todettiin aiemmin.
    Aloitin nyt tuon herpes kuurin. Jos ei sen jälkeen olo helpota ni lääkäriin on aika tilattava. Vappu pyhinä ei jaksa lähteä päivystykseen jonottamaan jos tämä sitten onkin "vain" herpestä.

    Mulla on ollut klamydia ja söin siihen lääkekuurin ja se helpotti. Mutta parin päivän jälkeen alkoi uusi kutina ja kirvely->hiivasienitulehdus. Se saattaa puhjeta lääkekuurin jälkeen, tai esim. pillereiden aloittamisen jälkeen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    on hiivaa koska herpes lääkkeet eivät ole antibiootteja. Ja juuri viimeeksi epäilin että on hiivatulehdus,mutta olikin sitten joku muu tulehdus mihin vetäsin lääkkeet naamaan. Huoh. Jos sitä vapun yli kestäisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyselijältä kirjoitti:

Minulla todettiin herpes reilu kuukausi sitten. Papakokeessa todettiin myös että minulla on tulehdus. Söin tulehdukseen lääkkeet ja kutina ja runsas valkovuoto hävisi.
Nyt kutina on kuitenkiin palannut ja varsinkin iltaisin kutittaa tosi paljon sekä alapäätä että takapuolta. Onko herpes nyt taas palaamassa vai onko tulehdus (tai joku muu)??? Aloitin tänään viiden päivän kuurin noita herpes lääkkeitä että jos sillä menisi ohi.
Lääkäriinkään on turha mitään aikoja tilata,kun täällä tuota jonoa on niin paljon että hyvällä tuurilla pääsee kuukauden päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu