KD pyhyyden

On hienoa, että KD:n eduskuntaryhmä toimii raamatullisesti ja esittää, ettei työtä tehtäisi eikä kauppoja pidettäisin auki Herran pyhäpäivänä eli sapattina...ollaan palaamassa takaisin juurille eli alkuperäiseen Jumalan ilmoitukseen ...SIITÄ SUURI KIITOS KDn EDUSKUNTARYHMÄN VARAPUHEENJOHTAJA TOIMI KANKAANNIEMELLE!
13285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sunnuntai on seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan. Vanhemmissa kalentereissa sunnuntai on merkitty viikon ensimmäiseksi päiväksi. Kristityille sunnuntai on pyhäpäivä ja vapaapäivä.

Kristittyjen pyhäpäivä
Kristityille sunnuntai on pyhäpäivä, koska Jeesus nousi kuolleista ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä. Juutalaisen sapatin vieton merkitys siirrettiin sunnuntaihin. Sapatti oli lepopäivä sen muistoksi, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ylösnousemista juhlittiin jumalanpalveluksen kautta jo kristillisen kirkon syntymästä lähtien.

Kolmas käsky: "Muista pyhittää lepopäivä." (Raamattu)
Muissa kielissä
Monissa kielissä sunnuntai on auringon päivä. Näin on ainakin saksassa (Sonntag), hollannissa (Zondag), englannissa (Sunday), japanissa (日曜日 / Nichiyōbi) ja ruotsissa (söndag). Nimi tulee Sunnelta, saksien auringonjumalalta tai Sunnalta, joka oli skandinaavien auringonjumala.

Useissa muissa kielissä sunnuntai on latinasta tuleva Herran päivä (Dominicus tai Dies Domini): espanjassa ja portugalissa Domingo, ranskassa dimanche ja italiassa Doménica.

Venäjässä sunnuntai on ylösnousemus: воскресенье.

Äänestä
  • Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

    Äänestä

KD ehdottaa sapatin pyhittämistä eli lauantaivapaapäivää. sehän tarkoittaisi, että sunnuntai voisi olla ihan normaali työpäivä ja silloinhan kaupatkin voisivat olla auki.
Näinhän taitaa olla ainakin Israelissa, jossa työt alkavat lauantai-iltana, kun aurinko on laskenut ja sapattihan alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa.

Äänestä
  • millon vuorokausi on muutettu auringonnousu ja -laskuajankohdasta keskiyölle klo 24.00?
    Kuka ja milloin

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    millon vuorokausi on muutettu auringonnousu ja -laskuajankohdasta keskiyölle klo 24.00?
    Kuka ja milloin

    Gregoriaaninen kalenteri (uusi ajanlasku)
    Gregoriaaninen kalenteri on yleisimmin esim. Euroopassa käytössä oleva kalenteri. Sen laaditutti roomalaiskatolinen paavi Gregorius XIII ja se otettiin käyttöön ensi kertaa vuonna 1582. Kyseisenä vuotena korjatakseen ajan määräytymistä kalenterista otettiin pois 10 päivää väliltä 4.10. -> 15.10.

    Gregoriaanisen kalenterivuoden pituus on 365 päivää. ”Oikea vuosi” eli ns. trooppinen vuosi (aurinkovuosi) on tarkasti sanottuna 365,2421897 vuorokautta.

    Gregoriaanisessa kalenterissa muutettiin vanhempaa karkauspäiväsääntöä jonkin verran. Nykyinen käytössämme oleva gregoriaaninen kalenteri tekee noin 26 sekunnin virheen joka vuosi, jonka johdosta joka 3323 vuosi tarvitaan yksi ylimääräinen karkauspäivä tasaamaan kuluvan ajan oikeaksi.

    Gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin katolisissa maissa siis jo vuonna 1582, protestanttiset ja ortodoksiset maat ovat seuranneet esimerkkiä myöhemmin. Mm. Iso-Britanniassa siirryttiin uuteen kalenteriin vuonna 1752 ja Ruotsissa vuonna 1753. Tuon ajan aikamääreissä puuttuu 11 päivää väliltä 17.2. -> 1.3.

    Juliaaninen kalenteri (vanha ajanlasku)
    Juliaaninen kalenteri oli käytössä Euroopassa ennen gregoriaanista kalenteria. Se nimettiin Rooman keisari Julius Caesarin mukaan, sillä hän määräsi sen käyttöön silloisen ajanlaskukaaoksen vuoksi vuonna 46 e.a.a. Kyseinen vuosi oli keisarin käskystä 445 päivän mittainen (ns. sekaannuksen vuosi) ja vuosi 45 e.a.a. ensimmäinen normaali juliaaninen vuosi.

    Juliaaninen kalenteri levisi kristinuskon myötä koko Eurooppaan. Kalenterin varsinainen kehittelijä oli aleksandrialainen tähtitieteilijä Sosigenes ja se perustunee jossain määrin vanhaan egyptiläiseen kalenteriin. Juliaanisessa kalenterissa vuoden pituus on 365 päivää (täsmällisesti 365,25 päivää) ja joka neljäs vuosi on karkausvuosi.

    Juliaaninen kalenteri on sellaisenaan tai sekamuotoisena käytössä useimmissa ortodoksisissa maissa. Näiden maiden ortodoksit katsovat oman kalenterinsa olevan ”ajan ikoni” eikä sitä saa eikä missään nimessä voi korvata katolisen paavin laatimalla kalenterilla. Tästä ns. kalenterikiistasta johtuu, että pääsiäistä vietetään Suomea lukuun ottamatta muissa ortodoksissa maissa eri aikaan kun lännen kirkoissa.

    Muita eurooppalaisia kalentereita
    Roomassa oli käytössä ennen juliaanista kalenteria mm. varhainen roomalainen kalenteri, jossa vuosi alkoi maaliskuusta (Martius) ja kesti 10 kuukautta. Vuoden pituus oli 304 päivää ja kuukausien pituudet vaihtelivat suuresti.

    Rooman ensimmäinen kuningas Romulus uudisti kalenteria lähinnä vain kuukausien pituuden osalta vakiinnuttaen niiden pituudet 29 tai 31 päiväksi. Hiljalleen kalenterivuosi muuttui sitten 12 kuukauden mittaiseksi ja keisari Numa Pompilius lisäsi roomalaiseen kalenteriin 2 kuukautta pidentäen vuoden 354 tai 355 päivään. Tammikuusta (Januarius) tuli vuoden ensimmäinen kuukausi.

    Bysantin kalenterissa vuosi vaihtui syyskuun alussa. Aikaa laskettiin maailman luomisesta, joka Bysantin kalenterin mukaan tapahtui 5508 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Tämä sama ajanlasku siirtyi sittemmin myös Venäjälle. Vielä mm. 1900-luvun alussa perustettujen ortodoksisten kirkkojen peruslaattaan laitettiin perustamisvuosi sekä Bysantin kalenterin mukaisena että juliaanisen kalenterin mukaisena. Nykyinen ortodoksisen kirkkovuoden alkaminen ja loppuminen perustuu Bysantin kalenteriin.

    Pääsisäissääntö
    Kummallakin kalenterilla – uudella ja vanhalla ajanlaskulla – on omat pääsisäissääntönsä. Alun alkaen pääsiäinen haluttiin siksi sunnuntaiksi, jolloin Kristus oli ylösnoussut. Nikean kirkolliskokous vuonna 325 päätti kompromissina, että

    ”pääsiäispäivä on kevätpäiväntasauspäiväksi sattuvan tai sitä seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai.”

    Samalla kirkolliskokous totesi kevätpäiväntasauksen olevan 21.3.

    Ruotsin kuningaskunta eli silloinen Ruotsi-Suomi otti käyttöön gregoriaanisen kalenterin 1.3.1753. Muutamien sekavien vuosien ja järjestelyjen jälkeen Ruotsi otti käyttöönsä myös gregoriaanisen pääsiäissäännön vuonna 1823. Suomi kuului silloin Venäjään ja eli oman ns. parannetun kalenterinsa mukaan. Keisarillisella julistuksella Suomessakin otettiin käyttöön gregoriaaninen kalenteri vuonna 1869. Varsinaisen emämaan Venäjän käyttöön jäi kuitenkin juliaaninen kalenteri. Siksi tuolta ajalta pitkälle 1900-luvulle on mm. syntymäajoissa ja muissa tarkoissa päivämäärissä ns. kaksoispäiväys vanhan ajanlaskun/uuden ajanlaskun mukaisina. 1800-luvulla ero oli 12 päivää ja 1900-luvulla 13 päivää.

    Vuonna 2005 vanhan ja uuden pääsiäisen ero on suurimmillaan. Uuden ajanlaskun eli gregoriaanisen kalenterin mukainen pääsiäinen on 27.3.2005 ja vanhan ajanlaskun eli juliaanisen kalenterin mukainen pääsisäinen sitä vastoin on vasta 1.5.2005. Meidän aikanamme juliaaninen pääsiäinen on useimmiten joko 1 viikon tai 5 viikkoa jäljessä gregoriaanista ja muutamana vuonna ne sattuvat samaan aikaan. Näin oli viimeksi vuonna 2004 ja seuraavan kerran vuonna 2007.

    Vuonna 2437 ero on ensimmäisen kerran kuusi viikkoa ja viimeisen kerran pääsiäinen on samana päivänä vuonna 2698. Sen jälkeen juliaaninen kalenteri jää koko ajan jälkeen niin, että vuonna 44734 se on jo vuoden jäljessä gregoriaanisesta kalenterista. Ellei ennen sitä tulla järkiimme !

    Äänestä

Tässä on oikea uutisointi KD:n sivulta.
http://www.kristillisdemokraatit.fi/kd/frame.php

Kankaanniemi: Kauppojen sunnuntaiaukiolosta luovuttava, ei lisää alkoholijuomia kauppoihin
26.04.2006

- Kristillisdemokraattien mielestä tavoitteeksi tulisi määritellä useiden EU-maiden tapaan kauppojen pitäminen suljettuina sunnuntaisin, jolloin voidaan asettaa asiakkaiden, yrittäjien ja kaupan henkilökunnan jaksaminen ja heidän perheidensä hyvinvointi tärkeimmäksi arvoksi, totesi kansanedustaja Toimi Kankaanniemi Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheessa vähittäiskauppaselonteon lähetekeskustelussa.

- Hallitus ei ole löytänyt mitään uutta selonteossa kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen puolesta. Nykyinen käytäntö neliörajoituksineen ja vuodenaikaeroineen on kuitenkin käsittämätön ja sekava. Lisäongelman muodostavat kioskit ja huoltoasemat. Selkeyttämistä tarvitaan.

- Aukioloaikojen lisääminen ei kasvata ostovoimaa. Se vain jakaa työtä yhä enemmän ja luo matalapalkkaisia osa-aikatöitä, joita valtio keinotekoisilla palkkatukimalleilla yrittää paikata. Toisaalta sunnuntaityöstä maksetaan korotettuja palkkoja, joten se lisää kaupan kustannuksia. Nämä siirtyvät hintoihin, jolloin asiakkaat lopulta maksavat senkin.

Aukioloajan laajentamisen sijasta Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä Vanhasen hallituksen on lopultakin tuotava eduskuntaan esitys ruuan arvonlisäveron alentamisesta.

- Kylä- ja muiden lähikauppojen toiminta pitää turvata ja niitä tulee kehittää. Väestön ikääntyminen korostaa tätä tarvetta. Tähän hallitus ei selonteossa esitä mitään muuta kuin uusia selvityksiä.

Hallitus pohtii selonteossa myös itsehoitolääkkeiden ja mietojen alkoholijuomien myyntioikeuden laajentamista. Hallituksen oma kanta näihin asioihin ei tule selväksi.

- Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei kannata lääkekaupan vapauttamista. Lääkkeisiin liittyy aina tarve asiantuntevaan neuvontaan ja osin valvontaankin.

- Täysin vastuutonta olisi tuoda miedot alkoholijuomat ruokakauppoihin. Alkoholikaupassa liikkuvat miljardit kelpaavat luonnollisesti yksityiselle vähittäiskaupalle, mutta se ei halua osallistua alkoholin aiheuttamien mittavien kustannusten maksuun.
Mietojen alkoholijuomien kaupan vapauttamista ei tule toteuttaa eikä ole syytä edes suunnitella.
Alkoholin kulutusta voidaan tehokkaimmin hillitä hinnalla ja saatavuudella. Kun hallitus on romuttanut hinta-aseen käytön, tulee edes saatavuutta pitää hallinnassa, Kankaanniemi vaati.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • oikeaan suuntaan kirjoitti:

    ...

    mutta kyllä vaatii siviilirohkeutta KD:lta ja Kankaanniemeltä ottaa selkeä raamatullinen kanta sapattikysymykseen.

    Äänestä

Kyllä KD on yrittänyt hienostikin, mutta jos emme olisi EU-kiihkokapitalistipedon sisällä, niin pyhäpäiviäkin olisi helpompi puolustaa itsenäisessä Suomessa.

Se vielä tarvittaisiin, että joku KD-edustaja pääsisi irti pelkuruuden hengestä (anteeksi vain),
ja uskaltaisi sanoa totuuden EU-Suomesta!

Esim. sanoisipa eduskunnassa Suomen kansalle sen selvyyden, että EU:iin liittyminen ja sen valta Suomessa on ollut koko ajan laitonta.
Kun kerran jo vätöskirjakin mediavalheista kai jo kertoopi!

Äänestä
  • että "itsenäinen Suomi" ei ole sama kuin "kristillinen Suomi"

    voisipa käydä niinkin että sunnuntaiaukioloa olisi vaikeampi puolustaa jos emme olisi EUssa ! kun ei olisi edes mallina suuria EU maita kuten Saksa

    entäs jos oliskin niin!
    kiukkuaiskos jotkut kridet sitten että miksi emme ole EUssa jossa ...

    Äänestä

  • pitää muistaa kirjoitti:

    että "itsenäinen Suomi" ei ole sama kuin "kristillinen Suomi"

    voisipa käydä niinkin että sunnuntaiaukioloa olisi vaikeampi puolustaa jos emme olisi EUssa ! kun ei olisi edes mallina suuria EU maita kuten Saksa

    entäs jos oliskin niin!
    kiukkuaiskos jotkut kridet sitten että miksi emme ole EUssa jossa ...

    Pitää muistaa myös, että EU-tähtää "uuspakanalliseen" "kaikkia" miellytävään synkretistiseen uskontoon ilmeisesti. Vaikka liittovaltion peruastuslaki ei Jumalaa taida tunnustaa, ja kristinuskoa! No, vääryydellä ja (media)valheella koko EU onkin edennyt. MUsitamme kansanäänestyksen vääryydet ja valheet vuodelta-94 jo väitöskirjatasollakin!

    Pitää muistaa myös, että Suomen äänivalta EU:Ssa kuiskauksen tasoa, varsinkin jos islmailainen enemmistö saapuu Turkin liittymisaikeiden mukana.
    ELi kun olemme EU:ssa, niin huonolta näyttää pyhäpäivien puolustaminen, olemmehan vain EU-maakunta, jonka asioista päätetään kohta jo EU_liittovaltion perustuslakitasolla, ellemme osaa vapautua EU-harhoista!

    Vai EU muka "kridelle hyvä"? Joo joo ja joo.

    Äänestä

  • myös eun vale kirjoitti:

    Pitää muistaa myös, että EU-tähtää "uuspakanalliseen" "kaikkia" miellytävään synkretistiseen uskontoon ilmeisesti. Vaikka liittovaltion peruastuslaki ei Jumalaa taida tunnustaa, ja kristinuskoa! No, vääryydellä ja (media)valheella koko EU onkin edennyt. MUsitamme kansanäänestyksen vääryydet ja valheet vuodelta-94 jo väitöskirjatasollakin!

    Pitää muistaa myös, että Suomen äänivalta EU:Ssa kuiskauksen tasoa, varsinkin jos islmailainen enemmistö saapuu Turkin liittymisaikeiden mukana.
    ELi kun olemme EU:ssa, niin huonolta näyttää pyhäpäivien puolustaminen, olemmehan vain EU-maakunta, jonka asioista päätetään kohta jo EU_liittovaltion perustuslakitasolla, ellemme osaa vapautua EU-harhoista!

    Vai EU muka "kridelle hyvä"? Joo joo ja joo.

    oo vielä EU pistäny mua vankilaan. Vaikka oon siellä käyny, siellä eussa, pääpaikassa, brysselissä. Neukuissa ois pistetty kun mulla oli Raamattu mukana. EU on parempi kun NL. Lisäks neukku yritti vallottaa Suomen, mutta Saksa autto. Niin ei tullu kommuunia meitin pelloista.

    Äänestä

  • kride ja ei kirjoitti:

    oo vielä EU pistäny mua vankilaan. Vaikka oon siellä käyny, siellä eussa, pääpaikassa, brysselissä. Neukuissa ois pistetty kun mulla oli Raamattu mukana. EU on parempi kun NL. Lisäks neukku yritti vallottaa Suomen, mutta Saksa autto. Niin ei tullu kommuunia meitin pelloista.

    Ninpä niin, ei tullut NL ja sen perustuslaki Suomen määrääjäksi. Vaan nytpä myytiin sotaveteraanien työ eli itsenäisyys "bryssille"-ja EU-perustuslaki eli EUROOPANLIITTOVALTIO tulee hallitsemaan EU-Suomen lääniä! Kliffaa ja stupidoo-eiks kridet hiffaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolesta! kirjoitti:

On hienoa, että KD:n eduskuntaryhmä toimii raamatullisesti ja esittää, ettei työtä tehtäisi eikä kauppoja pidettäisin auki Herran pyhäpäivänä eli sapattina...ollaan palaamassa takaisin juurille eli alkuperäiseen Jumalan ilmoitukseen ...SIITÄ SUURI KIITOS KDn EDUSKUNTARYHMÄN VARAPUHEENJOHTAJA TOIMI KANKAANNIEMELLE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu