On syytä palauttaa mieliin muutama seikka, jotka näyttivät hämmentyneen ja sekoittuneen kelvottomaksi puuroksi eilisen veteraanipäivän sävytettyä useampiakin saitin kirjoituksia.
Urho Kekkosen elämänvaiheet yhdessä läheltä nähtyjen ja koettujen kansakuntamme kohtalonhetkien kanssa kypsyttivät hänestä vakaumuksellisen rauhan miehen.
Monesti tämä ymmärretään väärin, kun väitetään, ettei Kekkonen arvostanut veteraaneja tai ettei hän olisi huolehtinut puolustusvoimiemme tarpeista. Kekkosen aikana päinvastoin tehtiin monia veteraanien taloudellista, sosiaalista ja yleistä yhteiskunnallista asemaa parantaneita uudistuksia. Tuskin se tosiseikka, että Kekkosen nuorempi veli Jussi haavoittui vakavasti Rukajärven suunnalla ja eli lopun elämäänsä sokeana, ainakaan vähensi Kekkosen mielen herkkyyttä veteraanien ja sodan uhrien olosuhteita kohtaan.
Rauhan puolustaminen on sodan välttämistä, sodan vastustamista ja sotaa lietsovien tekijöiden ennaltaehkäisyä, koto- ja kaukomailla. Sitä kekkosen politiikka oli.
Kekkosen aikana Suomi oli liennyttävä, vastakkainasetteluja purkava ja välttävä valtio. Saimme siitä inhottavan "suomettumis"-leiman.
Sillä ei kuitenkaan ollut kansakuntaamme kohtaan sellaista vahingollista vaikutusta kuin jos olisimme olleet vaaran vuosien ja kylmän sodan vuosikymmenten ajan vastakkainasettelun kärjekäs osapuoli. A.Airolta peräisin olevia talvisodan päättymisen päiväkäskyn sanoja mukaellen Suomi maksoi "velkaansa länsimaiselle sivistykselle" vielä kymmeniä vuosia sodan vaiettua. Siinä suhteessa Saksan lehdistön viisastelu oli halveksittavaa. Olisivat mieluummin pohtineet, milloin korvaavat Lapin hävittämisen ja koko Euroopassa aiheuttamansa kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman, kotien, perheiden ja kokonaisten kansojen tuhon ja hävityksen. Kekkosen kiivaimpia sodanvastaisia lausuntoja on syytä pohdiskella myös sitä epäoikeudenmukaista taustaa vasten, jollaisella näyttämöllä Suomi eli
Idänsuhteiden veteraanit tietävät, että kummallakaan puolella ei arvostettu käpykaartilaisia eikä muita jäniksiä ja vapaamatkustajia. Sellaisella neuvosto-isännille kerskaillut poliitikko sai jäätävän vastaanoton.
Kekkonen ei myöskään koskaan suvainnut lähellään tällaisia vieraan vallan suosion kalastajia.
Ken tahtoo perehtyä tosiasioihin, voi huomata, että Kekkosen päämäärä oli koko ajan taloutemme ja yhteiskuntamme kuljettaminen demokratian keinoin kohti "lännettymistä". Niiden reunaehtojen vallitessa, mitkä aika hänen toiminnalleen asetti, hän teki parhaansa. Eräänä osana tätä toimintaa oli Suomen kestävä puolustuspoliittinen doktriini, jossa yhdistyi aktiivinen puolueettomuuspolitiikka uskottavaan itsenäiseen puolustuskykyyn.
Tätä linjaa Suomen pitää edelleen edistää. Sotaa pitää vihata. Vain tyhmä sitä ihannoi ja pilkkaa rauhan miestä.
Urho Kekkosen elämänvaiheet yhdessä läheltä nähtyjen ja koettujen kansakuntamme kohtalonhetkien kanssa kypsyttivät hänestä vakaumuksellisen rauhan miehen.
Monesti tämä ymmärretään väärin, kun väitetään, ettei Kekkonen arvostanut veteraaneja tai ettei hän olisi huolehtinut puolustusvoimiemme tarpeista. Kekkosen aikana päinvastoin tehtiin monia veteraanien taloudellista, sosiaalista ja yleistä yhteiskunnallista asemaa parantaneita uudistuksia. Tuskin se tosiseikka, että Kekkosen nuorempi veli Jussi haavoittui vakavasti Rukajärven suunnalla ja eli lopun elämäänsä sokeana, ainakaan vähensi Kekkosen mielen herkkyyttä veteraanien ja sodan uhrien olosuhteita kohtaan.
Rauhan puolustaminen on sodan välttämistä, sodan vastustamista ja sotaa lietsovien tekijöiden ennaltaehkäisyä, koto- ja kaukomailla. Sitä kekkosen politiikka oli.
Kekkosen aikana Suomi oli liennyttävä, vastakkainasetteluja purkava ja välttävä valtio. Saimme siitä inhottavan "suomettumis"-leiman.
Sillä ei kuitenkaan ollut kansakuntaamme kohtaan sellaista vahingollista vaikutusta kuin jos olisimme olleet vaaran vuosien ja kylmän sodan vuosikymmenten ajan vastakkainasettelun kärjekäs osapuoli. A.Airolta peräisin olevia talvisodan päättymisen päiväkäskyn sanoja mukaellen Suomi maksoi "velkaansa länsimaiselle sivistykselle" vielä kymmeniä vuosia sodan vaiettua. Siinä suhteessa Saksan lehdistön viisastelu oli halveksittavaa. Olisivat mieluummin pohtineet, milloin korvaavat Lapin hävittämisen ja koko Euroopassa aiheuttamansa kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman, kotien, perheiden ja kokonaisten kansojen tuhon ja hävityksen. Kekkosen kiivaimpia sodanvastaisia lausuntoja on syytä pohdiskella myös sitä epäoikeudenmukaista taustaa vasten, jollaisella näyttämöllä Suomi eli
Idänsuhteiden veteraanit tietävät, että kummallakaan puolella ei arvostettu käpykaartilaisia eikä muita jäniksiä ja vapaamatkustajia. Sellaisella neuvosto-isännille kerskaillut poliitikko sai jäätävän vastaanoton.
Kekkonen ei myöskään koskaan suvainnut lähellään tällaisia vieraan vallan suosion kalastajia.
Ken tahtoo perehtyä tosiasioihin, voi huomata, että Kekkosen päämäärä oli koko ajan taloutemme ja yhteiskuntamme kuljettaminen demokratian keinoin kohti "lännettymistä". Niiden reunaehtojen vallitessa, mitkä aika hänen toiminnalleen asetti, hän teki parhaansa. Eräänä osana tätä toimintaa oli Suomen kestävä puolustuspoliittinen doktriini, jossa yhdistyi aktiivinen puolueettomuuspolitiikka uskottavaan itsenäiseen puolustuskykyyn.
Tätä linjaa Suomen pitää edelleen edistää. Sotaa pitää vihata. Vain tyhmä sitä ihannoi ja pilkkaa rauhan miestä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Perinteet kunniaan
Kirjoittanut: Kaamee kepula 28.4.2006 klo 18.20
Tuonne käydään vappuiltana pyöräyttämässä paska.
Paaden päälle.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/matkailu/kotimaa/uusim aa/300993.jpg
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/matkailu/kotimaa/uusimaa/300993.jpg
Ei taatusti nouse kuolleista...onneksi
Ovat tosi veitikoita, kun luulevat, että joku loukkaantuu kun irvistelevät.
Kaikinpuolin oikea kirjoitus.
Kekkonen teloitti v. 1918 punikkeja. Siitä hänelle jäi ikuisesti huono omatunto ja traumoja.
Kekkonen oli innokas teloittaja
Muuallakin kapinalliset teloitetaan. Ystävänne Stalin teloitutti miljoonia ihmisiä.
Vielä jäi teloittamattakin.
Kekkonen oli rauhan mies ja Neuvostoliitossa oli vain yksi puolue, rauhan puolue.
olivat rauhan aseita.
Toki, toki. rauhan puolueella oli rauhan armeija ja sillä rauhan aseet. Rauha tehtiinkin Unkariin, Tsekkoslovakiaan, Afganistaniin, Afrikkaan. Kuubaankin rauhan aseita vietiin ja yritettiin viedä oikein Lopullisen rauhan aseita. Olisipa meillä nyt rauhallista jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti.
Palme se vaan möi Boforsin tykkejä "rauhan ja sosialismin Ruotsista" noihin mainittuihin maihin. Vetäkää aatetoverinne tilille sotakiihkoilusta, älkää Kekkosta.
En tiedä onko viha oikea sana. En tiedä vihasiko Kekkonen aina sotaa. Kekkonen kasvoi, ajat muuttuivat, kansa kasvoi, ja parhaimmillaan Kekkonen kasvatti kansaa. Suomi kasvoi sisällissodan aikaisesta heimoyhteiskunnasta ja sota-ajan yhtenäiskulttuurista keskustelevaksi demokratiaksi.
Sanotaan, etteivät todelliset demokratiat sodi keskenään. Se voi olla totta. Mutta se tarkoittaa myös että tapahtuneesta demokratiakehityksestä on pidettävä huolta. Kansakunnan taantuminen vanhoihin asenteisiin - menneiden sotien taisteluhautoihin - on ihan mahdollista. Siksi suhde veteraaneihin on kaksiarvoinen. Samalla kun tapahtunutta tulee historiallisissa kantimissaan ymmärtää, pitää pitää huolta siitä, ettemme enää sorru samanlaiseen koti-uskonto-isänmaa -paatokseen joka yhtenäiskulttuurissa vallitsi.
Kekkosestasta, varsinkin Kekkosen henkisestä kasvusta vuosien myötä, monella olisi oppimista. Kekkosen rienaajista monet ovat niitä, joilla ei henkisen kasvun edellytyksiä itsellään ole.
Sanot:
>> Kekkosesta, varsinkin Kekkosen henkisestä kasvusta vuosien myötä, monella olisi oppimista.> Kekkosen rienaajista monet ovat niitä, joilla ei henkisen kasvun edellytyksiä itsellään ole.
...sotasokea velikin, jonka olemasaolon hän sattumoisin yhtäkkiä muisti päästyään vallan makuun ja joka sattui sopivasti asustelemaankin Moskovan reitin varrella, vaikka tuskin nyt jollakin sotasokella veljellä brassailu oman poliittisen aseman vahvistamistarkoituksessa olisi noina aikoina kovinkaan paljon hänen poliittista suosiotaan lisännyt ja tuskin siihen nyt oli mitään tarvettakaan.