Caravaanarit hoi

Tulin taas kerran reissulla pahalle tuulelle kun
jouduin roikkumaan karavaanarin perässä kymmeniä
kilometrejä. Ettekö te karavaanarit voisi hiukan
ottaa muita huomioon tiellä liikuttaessa. Oletan,
että teillä ei ole kiire ja voisitte katsella
peileihinne ja laskea aina välillä jonoja ohi.
Tiedän kyllä millaista on istua siellä teidän
ohjaamossa kun olen itsekin vetänyt vaunua
joitakin vuosia sitten. En taatusti ollut tien
tukkona sillä annoin tietä heti kun siihen oli
tilaisuus ja yleensä ajelinkin yöllä kun liikenne
oli hiljaisempaa. Kyllähän teilläkin on tietysti
oikeus tien käyttöön mutta hitaampana liikkujana
teidän tulisi ottaa muut tiellä nopeammin
liikkujat huomioon.
151479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

osaa ohittaa

Äänestä

.. ole ohitellut vuosiin (=en ota riskejä). 10 v
sitten meni näkö huonoksi, 5 v hävisi kuulo...
mutta ajan auto vaikka lääkäri otti kortin pois
vuosi takaperin kun tuli 70v täyteen. Muistikin
on niin huono, ettei muista mistä lähti ja minne
on menossa... silti jaksan tänne ruikuttaa..

Äänestä

ja tuskin Suomessa on montakaan tietä missä
"kymmeniä kilometrejä" on pakko roikkua jos vain
ilmaisee halunsa ohitukseen. Näytä nyt hyvä mies
seuraavalla kerralla se ohitusmerkki niin tullaan
molemmat paremmalle tuulelle. Sinä pääset ohi ja
minä saan katsoa välillä eteenkin päin kun ei
tarvitse koko ajan peiliä vahdata odottaen mitä
seuraavaksi tapahtuu. Kuten monessa jutussa on
muuallakin sanottu, ei karavaanarilla ole mitään
tieltäpoistumisvelvoitetta toisen auton
nähdessään. Ja mitä tulee siihen huomioon
ottamiseen, niin kovinpa vähän tunnut itse ottavan
muita huomioon kun olet koko ajan vaatimassa heitä
tiensivuun.

Äänestä
  • kyllä se on vaan niin, että harvalla
    vaununvetäjällä olen nähnyt kunnon vetäjää. Sitä
    yritetään nykiä alitehoisella autolla ja hyydytään
    jokaiseen pieneenkin nousuun ja kyllä sitä vielä
    yksin pääsee näistä tien tukoista ohi mutta kun
    niillä on tapana kerätä sinne taakse enemmänkin
    joukkoja. Rekkoja ne ei uskalla kauan roikottaa
    takana. Ne ne päästää sovinnolla ohi. Jos on varaa
    ostaa asuntovaunu niin pitäisi olla varaa ostaa
    myös kunnon vetäjä

    Äänestä

  • kyllästynyt caravaanareih kirjoitti:

    kyllä se on vaan niin, että harvalla
    vaununvetäjällä olen nähnyt kunnon vetäjää. Sitä
    yritetään nykiä alitehoisella autolla ja hyydytään
    jokaiseen pieneenkin nousuun ja kyllä sitä vielä
    yksin pääsee näistä tien tukoista ohi mutta kun
    niillä on tapana kerätä sinne taakse enemmänkin
    joukkoja. Rekkoja ne ei uskalla kauan roikottaa
    takana. Ne ne päästää sovinnolla ohi. Jos on varaa
    ostaa asuntovaunu niin pitäisi olla varaa ostaa
    myös kunnon vetäjä

    Rekat ovat ammattiliikenteessä ja huolehtivat osaltaan yhteiskunnan toimivuudesta. Siksi rekalle toki kannattaa vähän joustaakin.
    Ei meidän pikkuautoilijoiden vuoksi karavaanarien tarvitse väistellä. Kyllähän sitä karavaanarista ohi pääsee, kun on vain kohtuullisen tehokas auto, että ohitus on turvallinen. Ja mihinkäs sitä kiire on? Kiire osoittaa ihmisessä vain huonoa ajanhallinnan kykyä.

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Käykääs kattomassa tuolla Autoilun yleissivuilla
    karavaanariosastolla, jossa tätä asiaa puidaan
    jatkuvasti, eikä mitenkään asiallisesti tai
    rakentavassa hengessä. Omasta puolestani voin
    sanoa, että karavaanarin ohitus on paljon
    helpompaa kuin 25 metrisen rekan - jopa
    meikäläisen pikkukotterolla.

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Rekat ovat ammattiliikenteessä ja huolehtivat osaltaan yhteiskunnan toimivuudesta. Siksi rekalle toki kannattaa vähän joustaakin.
    Ei meidän pikkuautoilijoiden vuoksi karavaanarien tarvitse väistellä. Kyllähän sitä karavaanarista ohi pääsee, kun on vain kohtuullisen tehokas auto, että ohitus on turvallinen. Ja mihinkäs sitä kiire on? Kiire osoittaa ihmisessä vain huonoa ajanhallinnan kykyä.

    Tässä sitä taas nostetaan rekat tienomistajiksi.
    Tuo nyt on ihan silkaa p***apuhetta!-)

    Taidat olla ammattiautoilija, yhteiskunnan kermaa.

    Juuri tämä asenne on se joka tuntuu olevan
    rekkakuskeillakin, tien päällähän ei ole työkseen
    kukaan muu kuin rekat.

    Nyt on kuitenkin niin että esim. minä en aja
    rekkaa vaan henkilöautoa ja olen töissä
    tienpäällä ja pidän vähintääkin yhtälailla
    yhteiskunnan rattaita pyörimässä.

    Lisäksi tuntuu rekkakuskeilla olevan ajatuksena
    että he ovat se joka viimeksi joustaa, joukossa
    on suoraansanoen sellaisia raivopäitä että on
    vaikea uskoa että töikseen sitä tekevät...jos
    työn tekeminen rupeaa sillälailla rassaamaan on
    syytä hakeutua vaikka sairaseläkkeelle.

    Olen näitä toilailuja katsellut 20 v. tienpäällä
    50-90.000 km vuodessa ja välillä on vaikea
    ymmärtää, esimerkkejä olis kertoa vaikka kuinka
    paljon.

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Rekat ovat ammattiliikenteessä ja huolehtivat osaltaan yhteiskunnan toimivuudesta. Siksi rekalle toki kannattaa vähän joustaakin.
    Ei meidän pikkuautoilijoiden vuoksi karavaanarien tarvitse väistellä. Kyllähän sitä karavaanarista ohi pääsee, kun on vain kohtuullisen tehokas auto, että ohitus on turvallinen. Ja mihinkäs sitä kiire on? Kiire osoittaa ihmisessä vain huonoa ajanhallinnan kykyä.

    Alunpitäenhän oli kyse caravaanareista, mutta
    kerran alettiin puhumaan rahtareistakin niin olisi
    pieni kysymys tai parikin. Ajaessani työmatkoja
    pohjoisesta etelään olen pannut merkille, että
    rahtarit antavat ohitus merkkejä kun on
    turvallista ohittaa. Minua askarruttaa asiassa se,
    että merkin anto heikkenee huomattavasti etelään
    päin tultaessa vaikka tiet paranee ja suurenee. En
    tiedä mistä tämä vois johtua vaikka samat kuskit
    sitä yhdistelmää ajaa niin etelässä kuin
    pohjoisessakin. Onko muilla samoja kokemuksia ja
    jos onrahtareita niin kommmenttia vaan kyssäreihin
    kiitos.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Tässä sitä taas nostetaan rekat tienomistajiksi.
    Tuo nyt on ihan silkaa p***apuhetta!-)

    Taidat olla ammattiautoilija, yhteiskunnan kermaa.

    rekalla ajaa metriäkään joten älä vinku!
    Kiilottele vaan Corollas karvanoppia!

    Äänestä

  • HA:lla 70-80tkm/v kirjoitti:

    Alunpitäenhän oli kyse caravaanareista, mutta
    kerran alettiin puhumaan rahtareistakin niin olisi
    pieni kysymys tai parikin. Ajaessani työmatkoja
    pohjoisesta etelään olen pannut merkille, että
    rahtarit antavat ohitus merkkejä kun on
    turvallista ohittaa. Minua askarruttaa asiassa se,
    että merkin anto heikkenee huomattavasti etelään
    päin tultaessa vaikka tiet paranee ja suurenee. En
    tiedä mistä tämä vois johtua vaikka samat kuskit
    sitä yhdistelmää ajaa niin etelässä kuin
    pohjoisessakin. Onko muilla samoja kokemuksia ja
    jos onrahtareita niin kommmenttia vaan kyssäreihin
    kiitos.

    noussu! Työnantajat palkkaa just kortin saaneita
    kokeneempien tilalle! Lähes poikkeuksetta
    vanhemmat kuskit käyttäytyy asiallisesti!
    Nööseille riittää kun on uusi auto alla muulla ei
    oo väliä! Anteeksi niille nuorille kuskeille
    jotka osaa oikan liikennekulttuurin! Jatkakaa
    samaan malliin! Eihän tää ollu sama asia mutta
    itte olen huomannut tämän!

    Äänestä

  • ************************* kirjoitti:

    rekalla ajaa metriäkään joten älä vinku!
    Kiilottele vaan Corollas karvanoppia!

    ...taidat olla meistä ainut kun ajelee sillä
    Corollalla karvanoppineen. Itse en ole pitkällä
    tikullakaan IKINÄ koskenut. Rahtari jos olet,
    olet häpeä pilkku koko ammattikunnallesi...

    Tiet ei todellakaan ole kenenkään omaisuutta.
    Niin teitä kohdellaan kuin te muita, ajatteleppa
    sitä hetki pieni, jos älyäisit!-)

    Äänestä

  • HA:lla 70-80tkm/v kirjoitti:

    Alunpitäenhän oli kyse caravaanareista, mutta
    kerran alettiin puhumaan rahtareistakin niin olisi
    pieni kysymys tai parikin. Ajaessani työmatkoja
    pohjoisesta etelään olen pannut merkille, että
    rahtarit antavat ohitus merkkejä kun on
    turvallista ohittaa. Minua askarruttaa asiassa se,
    että merkin anto heikkenee huomattavasti etelään
    päin tultaessa vaikka tiet paranee ja suurenee. En
    tiedä mistä tämä vois johtua vaikka samat kuskit
    sitä yhdistelmää ajaa niin etelässä kuin
    pohjoisessakin. Onko muilla samoja kokemuksia ja
    jos onrahtareita niin kommmenttia vaan kyssäreihin
    kiitos.

    Ohitus merkkejä annetaan sitä vähemmän, mitä
    vähemmän niistä tulee kiitosta... Olen itsekkin
    huomannut, että mitä pohjoisempana liikun, sitä
    enemmän saan kiitosta merkin näytöstä... ja
    80km/h rajoituksella en näytä mitään merkkejä,
    mikäli pystyn itse pitämään ko nopeuden.
    Monet kuskit on lopettanu merkin annon, koska ei
    tule kiitosta... (n.130 000 km vuodessa...)

    Äänestä

  • Trucker20 kirjoitti:

    Kyllä merkinantaminen on ensiarvoisen tärkeää,
    sillä silloin ohittaja tietää että ohitettavakin
    on mukana juonessa. Olen vaan huomannut, että
    vaikka kuinka antaa merkkiä ja väistää oikealle
    niin on joitakin turvenuijia jotka haluaa roikkua
    takapuskurissa mutta eivät ohitakkaan. Puhun nyt
    h-auton kuljettajana. Kyllä se on niin, että jos
    toinen antaa reilusti tietä niin eikun ohi vaan.
    Ei ole kivaa, että huohotetaan niskaan ihan huvin
    vuoksi. Ja rekoille annan vielä kiitosta, että kun
    ne antaa merkin että voi ohittaa niin silloin
    kyllä voi lähteä, sillä he näkee tietä paljon
    pidemmälle ja pystyvät arvioimaan paremmin
    ohituksen turvallisuuden vaikkakin ohittaja on
    aina vastuussa turvallisuudestaan

    Äänestä

  • Pasi kirjoitti:

    Rekat ovat ammattiliikenteessä ja huolehtivat osaltaan yhteiskunnan toimivuudesta. Siksi rekalle toki kannattaa vähän joustaakin.
    Ei meidän pikkuautoilijoiden vuoksi karavaanarien tarvitse väistellä. Kyllähän sitä karavaanarista ohi pääsee, kun on vain kohtuullisen tehokas auto, että ohitus on turvallinen. Ja mihinkäs sitä kiire on? Kiire osoittaa ihmisessä vain huonoa ajanhallinnan kykyä.

    se ohittelen vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Entinen caravaanari kirjoitti:

Tulin taas kerran reissulla pahalle tuulelle kun
jouduin roikkumaan karavaanarin perässä kymmeniä
kilometrejä. Ettekö te karavaanarit voisi hiukan
ottaa muita huomioon tiellä liikuttaessa. Oletan,
että teillä ei ole kiire ja voisitte katsella
peileihinne ja laskea aina välillä jonoja ohi.
Tiedän kyllä millaista on istua siellä teidän
ohjaamossa kun olen itsekin vetänyt vaunua
joitakin vuosia sitten. En taatusti ollut tien
tukkona sillä annoin tietä heti kun siihen oli
tilaisuus ja yleensä ajelinkin yöllä kun liikenne
oli hiljaisempaa. Kyllähän teilläkin on tietysti
oikeus tien käyttöön mutta hitaampana liikkujana
teidän tulisi ottaa muut tiellä nopeammin
liikkujat huomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu