uusille talleille annettava mahdollisuus?

F1-kisoihin otetaan mukaan 12 tallia. Jäljelle jääneet 21 tallit eivät pääse mukaan. Näille voisi antaa karsintamahdollisuuden. Joko jokaiseen kilpailuun tai kerran vuoteen seuraavalle kaudelle suoritetaan karsintakilpailu. MM-sarjan talleista 8 parasta pääsee suoraan kisoihin. Jäljelle jääneet 25 tallia ajavat jossakin Euroopan radalla tai vaikka edeltävänä kisaviikonlopun maanantaina kisaradalla 2:n tunnin mittaisen ajojakson. Kukin talli saa käyttää vain yhtä autoa yhden kuskin voimin. Paras aika lasketaan, jonka tekemiseen on tämä 2 tuntia. Näin nämä 25 autoa kilpailevat keskenään pääsystä kisaan mukaan, joista 4 parasta pääsee mukaan 12 tallin finaaliin. Loput 21 tallia yrittävät seuraavalla kerralla paremmin. Toimisiko tämä hyvin?
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Jäljelle jääneet 21 tallit"

Mitkä jäljellejääneet 21 tallia? MM-sarjaan esi-ilmoittautui 22 tallia, joista 11 siis oli nykyisiä. Eikä noita kaikkia ilmoittautuneita kannata ottaa täysin vakavasti. Muykaan ilmottauduttiin sitlä varalta, että jos jossissain olosuhteissa onnistuisi. Ilman ilmoittautumistahan asiaa ei olisi.

Systeemissäsi on se huono puoli, että F1 maksaa, eikä kovin moni sponsori lähde rahoittamaan tallia, joka ei loppujen lopuksi edes pääsisi tv-lähetykseen. Tai vaikka pääsisi karsintakisojen lähetykseen, ei niille riitä riittävästi katsojia sponsorien kannalta.

Jos jonkinlainen esikarsinta tulisi, se täytyisi toteuttaa nykyisen F1-sarjan puitteissa. Kuten aikoinaan, mutta paremmalla medianäkyvyydellä. Joka tapauksessa karsivia talleja voisi olla vain kourallinen. 3-6 ehkä, ja sekin voi rahoituksellisesti osoittautua optimistiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

F1-kisoihin otetaan mukaan 12 tallia. Jäljelle jääneet 21 tallit eivät pääse mukaan. Näille voisi antaa karsintamahdollisuuden. Joko jokaiseen kilpailuun tai kerran vuoteen seuraavalle kaudelle suoritetaan karsintakilpailu. MM-sarjan talleista 8 parasta pääsee suoraan kisoihin. Jäljelle jääneet 25 tallia ajavat jossakin Euroopan radalla tai vaikka edeltävänä kisaviikonlopun maanantaina kisaradalla 2:n tunnin mittaisen ajojakson. Kukin talli saa käyttää vain yhtä autoa yhden kuskin voimin. Paras aika lasketaan, jonka tekemiseen on tämä 2 tuntia. Näin nämä 25 autoa kilpailevat keskenään pääsystä kisaan mukaan, joista 4 parasta pääsee mukaan 12 tallin finaaliin. Loput 21 tallia yrittävät seuraavalla kerralla paremmin. Toimisiko tämä hyvin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu