Mikä kiire punaisiin valoihin?

säästäkää bensaa

Taloudellistahan on ajaa niin, että välttää pysähtymisen liikennevaloihin, sillä liikkeellelähdöissä palaa kaikkein eniten bensaa. Itse yritän pyrkiä ajamaan niin, että jos edessä palaa punaiset alan hiljentää jo ajoissa nostamalla kaasun, ehkä myös jarruttamalla. Yritän ennakoida, ettei tarvitse pysähtyä vaikka aina se ei onnistukaan. Harjoittelen vasta. Pidän kuitenkin valojen ennakointia järkevänä senkin takia, ettei kotteroni ole mikään tykki kiihtymään ja näin ajaen pääsen ripeämmin etenemään valojen vaihduttua. Luulisi sen olevan eduksi perässä tulevillekin. On vaan alkanut tuntumaan, että takaa tulevat eivät useinkaan ymmärrä hidastelua. Voin hyvin kuvitella ”mitä tuokin tuossa nysvää” –mietteet. Joskus joku koukkaa ohi viereiselle kaistalle. Joskus se kannattaakin, jos siellä on jono lyhyempi, ja koukannut pääsee muutaman auton verran edelle ja siitä suoraan jatkamaan valojen vaihtuessa juuri. Olen vaan alkanut ihmetellä, miksi monilla on niin kiire punaisiin valoihin. Eikö ymmärretä taloudellisesta ajosta hölkäsen pöläystä? Eikö katsota edes sen verran eteen, että nähtäisiin edessä olevat valot jo vähän kauempaa? Vai onko valoista lähteminen ja kiihdyttäminen niin hauskaa, että sinne oikein ehdoin tahdoin halutaan pysähtyä?

18

2510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prius

      Juuri noin minäkin teen, eli hidastelemalla punaisiin. Välillä tosin hiukan alkaa syyllisyys kalvamaan siksi, että samalla hidastan niitä jotka olisivat ehkä aikeissa kääntyä ja heille olisi vihreä valo. Mutta oma napa on tässäkin tietysti tärkein, eli kulutuksen minimointi ennen takana tulevien aikataulua.

      Samaa periaatettahan noudatan myös muutenkin, eli nopeusrajoituksen mukaan ajan, mutta en sitä normiylinopeutta. Monasti todellinen nopeus on siis 2-4km/h ali rajoituksen.

      Mutta se mihin haluaisin puuttua, on se miten niistä valoista lähdetään. Jostain ihmeen syystä 90% autoilijoista lähtee niistä kuin täit tervassa, jolloin kulutus ei kyllä pidemmän päälle ole hyvä. Ymmärrän sen, jos edessä on traktori tai painava rekka, mutta kun vähän uudemmatkin henkilöautot tekevät noin.

      • Apiina

        Sitten se leuhottaa täällä, kuin se prius syö litran vähemmän... alle rajoitusten... myötätuuleen.
        Mitä jos jättäisit sen priuksen talliin, ei söisi ollenkaan, ja me muut päästäisiin sinusta, jooko?


      • prius
        Apiina kirjoitti:

        Sitten se leuhottaa täällä, kuin se prius syö litran vähemmän... alle rajoitusten... myötätuuleen.
        Mitä jos jättäisit sen priuksen talliin, ei söisi ollenkaan, ja me muut päästäisiin sinusta, jooko?

        Minkäs teet, kun kyseisellä autolla liikennestressi loistaa poissaolollaan ja sillä on niin älyttömän mukava ajella. Tuon kun vielä yhdistää siihen tosiasiaan, että mihinkään ei ole oikeastaan kiire. Eikä se pieni säästö polttonesteessäkään nykyään mikään huono asia ole.

        Ihmekkös tuo, jos sitä sitten ottaa tavoitteekseen kulutuksen pienentämisen ja nauttii jokaisesta lisäminuutista jonka se auton kanssa tuo tullessaan.


    • make

      esim 3.tien liittymä on valoilla ohjattu ja kääntyvillä on oma kaista. huvittavaa kattoa kun takana ajava on ajamassa kääntyvien kaistalle ja kummasti pitää sillä kaistalla kiihdyttää nopeuden kovemmaksi ku mun ja sit lyödä liinat tiskiin punaisiin valoihin..


      tässäkin pätee se kirjoittamaton sääntö... vasemmala ajava on aina ajettava hiuka kovempaa kuin oikealla kaistalla ajava AINA!


      sairasta

      • hauska juttu

        Moottoritiellä jos ajan alle satasta, ja takana on joku joka on takanani siksi että aikoo kääntyä seuraavasta liittymästä, niin eikös se sinne liittymään kiihdytä niin että pääsee hetkeksi mun rinnalle ja vähän ohikin.

        Tämä tosiaan on sääntö. Jos joku tulee tällaisessa tilanteessa perään niin aina menee noin. Säästö ehkä 1 sekunti, ja polttoainelasku kasvaa 2 cents.


    • hauska juttu

      Etenkin BMW kuskit näyttää olevan tällaisia törppöjä. Luulen että niillä on päällä vauhtisokeus eivätkä oikein hahmota aikaa ja paikkaa. Ja sitten jäävät tukkeeksi niihin punaisiin, kun hidastelemalla olisi päässyt valojen läpi aiemmin ja kovemmalla vauhdilla.

      • Vappu ei ole ohi

        Minäkin olen tehnyt tuon saman huomion bmw-kuskien kohdalla. Hirveä kiire valoista pois ja hirmujarrutus taas seuraaviin punaisiin. Välillä otetaan vasen kaista jos oikealla on auto(ja) ja ups, seuraavissa valoissa käännytäänkin myös vasemmalle ja siihen jäädään letkaan odottamaan että vastaantulijat loppuisi ja että muut pääsisivät kääntymään edestä pois. Oikealle kaistalle ei enää pääse kun autoja kulkee jonossa jatkuvana virtana ohi. No, täytyy sanoa, että iso osa näistä bmw-kuskeista ajaa näillä vanhoilla malleilla ja lippalakki päässä, joten nuorisoahan nämä ovat...


    • idiootteja riittää?

      Ajaako nämä hölmöt aina suoraan?
      Normaaliälyinen huomaa, että tuollainen ajotapa aiheuttaa vain ruuhkia risteyksiin.
      Jos kaikki ajaisivat noin, niin joutuisit kääntyessäsi vähintään yhtä usein pysähtymään toisten takia, kuin nyt onnistut pääsemään pysähtymättä.
      Kun ottaa vielä huomioon ylimääräiset odotteluajat risteyksissä, niin polttoaine säästösi menee kummasti miinukselle.
      Toivottavasti saat paljon samanlaisia törttöjä eteesi kun olet kääntymässä.

      • autokouluissa järjestettävää taloudellisenajon kurssia.


      • BC kortti

        Taloudellinen ajo taitaa olla sinulle vieras käsitys..

        Kuorma-autolla tuo on hyvin taloudellista ja suositellaan tekemään näin. Myös autollakin sama punaisiin hidastelu on taloudellista ja säästää polttoainetta. Totta on, että polttoainetta palaa kiihdytyksissä paljon.

        Ei kulutus mitenkään miinukselle mene, nollaan voi mennä. moottorijarrutus (polkimen nostaminen ylös ja vaihde päällä) vie erittäin vähän polttoainetta. Lisäksi joutuu vähemmän aikaa odottaamaan liikennevaloissa pysähdyksissä, jos ei valot kerkeä vaihtumaan.


      • hauskajuttu
        BC kortti kirjoitti:

        Taloudellinen ajo taitaa olla sinulle vieras käsitys..

        Kuorma-autolla tuo on hyvin taloudellista ja suositellaan tekemään näin. Myös autollakin sama punaisiin hidastelu on taloudellista ja säästää polttoainetta. Totta on, että polttoainetta palaa kiihdytyksissä paljon.

        Ei kulutus mitenkään miinukselle mene, nollaan voi mennä. moottorijarrutus (polkimen nostaminen ylös ja vaihde päällä) vie erittäin vähän polttoainetta. Lisäksi joutuu vähemmän aikaa odottaamaan liikennevaloissa pysähdyksissä, jos ei valot kerkeä vaihtumaan.

        Moottorijarrutuksessa liikennevaloja kohti hyvä puoli on juuri se, että se on ajantappoa nollakulutuksella. Eli moottorijarrutus ei ollut turha vaikka joutuisitkin lopulta pysähtymään lähes kokonaan pikku hetkeksi.


      • säästäkää bensaa

        Pyrin kyllä huomiomaan kääntyvät. Jos niille on oma ryhmittymiskaista, erilliset nuolivalot joihin ehtisivät ja perässäni autoja en ala isommin jarruttelemaan, ennen kuin pääsevät sinne. Samoja reittejä kun usein ajelee, niin jonkun verran oppii ennakoimaan näitä.


    • Säästäkää myös hermoja

      Suomessa jo käytännössä kaikki liikennevalot on säädettyy vaihtumaan liikenteen mukaan. Mitä hiljempaa lirutellen ensimmäinen auto ajaa valoihin sitä myöhemmin vihreät tulevat.

      Suurempi ongalma on esimerkiki silloin kun vasemmalle kääntyville on omat valot. Niihin kannattaa tosiaan ajaa täyttä vauhtia, muuten käy niin että jäät seuraavalla kierrokselle. Minun kotinurkilla on useampikin tällainen paikka ja saan päivittäin odotella seuraavaa valokierrosta edessä hidastelleen ansiosta.

      Sinun perässä on muuten tosi ikävä lähestyä valoja. Voi tuntua ekasta hauskalta lipua pikkuhiljaa eteenpäin, mutta ei enää seuraavista.

      • säästäkää bensaa

        En suinkaan lähimainkaan aina ole ensimmäinen jonossa. On vaan aika nautinnollista kun huomaa, että edessä ajavat viisi autoa joutuu pysähtymään punaisiin turhaan kiirehdittyään ja itse laskettelee perässä nollakulutuksella ja valot vaihtuu juuri kun saavuttaa jonon pään ja pääsee jatkamaan pysähtymättä. Mutta kiitos kommentista: pitää tutkailla noitakin pointteja.


    • Juippi

      Varsinkin PK-seudulla näyttää siltä, että moni autoilija ei näe viittä metriä kauemmas eteensä. Edessäpäin odottavien punaisten valojen lisäksi tämän huomaa mm. reagoinnista (reagoimattomuudesta) kauempana edessä pysäkiltä lähtevään bussiin, pitkältä rampilta moottoritielle tulevaan rekkaan tai tietyömaan tms. vuoksi käytöstä suljettuun kaistaan. Aika monelle kaikki nuo näyttävät tulevan yllätyksenä siinä vaiheessa kun toimenpiteiden kanssa alkaa olla jo kiire.

    • taaksepäin

      "valuttelija pässit" Mitä siellä takana tapahtuu?

      • hohhoijaa...

        No jonon päässä voi tällöin ajaa kokoajan kahtakymppiä, ilman turhaa 0-40km/h nykimistä.


    • miihkali

      Ei voi ajaa punaista päin jos joku on edessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe