homeestako dysfasiaa?

Tuohon olettamukseen en kyllä usko.

Itse sairastuin työhuoneessani pikku hiljaa vuoden 2004 lopusta alkaen. Yksi vaikea oireeni oli se, että aloin puhumaan ja kohta en muistanut mitä ihmettä olin puhumassa. Tämä johti siihen, että varoin aloittamasta keskustelua itse, vetäydyin syrjään, enkä enää uskaltanut käyttää puhetta samalla lailla kuin ennen.

Unohdin myös sanoja, en mitenkään muistanut joitakin avain sanoja, en pystynyt muistamaan myöskään mitenkään uuden kännykkäni helppoa numeroa. Ja minä teen töitä numeroilla ja ne ovat aina olleet helppoja muistaa.

Altistuksen loputtua kännykkänumero oli muistissa, en sitä joutunut opettelemaan - kerran vain huomasin, että sanoin oikean numeron ennen kuin katsoin sitä muistikortistani.

En itsekään voi vannoa mistä olen sairastunut ja mitä sairastan - oireet tiedän ja niitä on paljon. Eli ei kannata sanoa kenellekkään juuta tai jaata. Asioita ei ole riittävästi vielä tutkittu. Toivotaan, että tutkitaan vielä paljon enemmän - itselleni puhe, ja puhuminen oli vaikeammassa vaiheessa pelottavaa. En koskaan tiennyt osaano asian, vai jäänkö tyhjän päälle puheeni kanssa.

Eipä tuohon osaa sanoa juuta eikä jaata.
Tosi ikävältä vain kuulostaa.
Olisi syytä länsimaisten lääketiedegurujemme paneutua mitä pikemmin tuonkin sairauden taustoihin.

Kun maititsit, että tiedätte miten pää on sekaisin altistuessa; tutulta kuulostaa.

Tuollainen nelikymmenminuuttinen oleskelu pahassa kosteusvauriorakennuksessa aiheuttaa tunteen kuin olisin pyörällä päästäni.
Nykyisin lähden siinä vaiheessa tieheni tai vedän hengityssuojaimet päähäni, mikäli on pakko viipyä pitempään.
(Koskaan lumettoman ajan luonnonhomealtistus ei aiheuta tuonkaltaista oloa).
Seuraava vaihe kun on se tuttu nenäkipunointi, josta seuraa tosi flunssamainen olo leviten otsasäryksi ja sitä kautta mieletömäksikin päänsäryksi. Ja päänsärky on aina ollut minulle vieras olotila.
Ja silloin tietää, että muutaman tunnin päästä
on syytä varautua akuuttiin allergiseen alveoliittireaktioon.

Ja kuten tuossa 123:kin ilmoitteli, kyllä minullakin lähimuisti alkoi pätkiä työpaikka-altistukseni loppuvuosina. Työssä uusiutuvan pienen pienen nippelitiedon päässäpysyminen tarvitsi kertailua, kotonakin piti askeltaa taaksepäin jotta muistaisi mitä olikaan menossa tekemään, ja kaupassa käyntiä varten piti alkaa kirjoitella tarvitsemiaan lapulle.

Valitettavasti en pysty kiistämään etteikö homealtistus vaikuttaisi myös aivojen toimintaan.

Vuosia sitten KTL:n homeasiantuntija Aino Nevalainen kertoili TV:ssä USA:laisesta kätkytkuolematutkimuksista, eli syy-yhteyttä oli havaittu siihenkin suuntaan.

Haluaisin keskustella sellaisen tiedegurun kanssa joka kiistää, ettei sillä mitä evoluutin vastaisesti syömme tai hengitämme olisi vaikutusta joka ikiseen kehossamme olevan solun aineenvaihduntaan ja immunologisen herkistymisen myötä niin palautuviin kuin palautumattomiinkin soluvauriohin, sijaitsevatpa nuo solut missä osassa kehoa tahansa.

Aina tulee kuitenkin muistaa, että solut uusiutuvat; jopa aivoissakin, joten vaurio saattaa pikkuhiljaa korjautua riippuen solujen uusiutumisnopeudesta.

Minullekin sanoi aikoinaan yksi homeguru (todella tietää näistä asioista), että jos olet altistumatta kolmesta viiteen vuoteen tilanne saattaa ohittua. On mennyt juuri kolme vuotta.

Ehkäpä siis lapsellanne olisi toipumisedellytyksiä mikäli sisäilma olisi kosteusvauriomikrobivapaa ja sitä todella toivon.

Samaa asiaa olen itsekin pohtinut. Lapsemme oli hieman vajaa vuosikas muuttaessamme kosteusvaurioasuntoon. Vaikka lapselle lirkuteltiin ja puhuttiin (ja lapsista eniten rakastettiin - ainakin minä; perusluonne leppoisa)kuin edelliselle, sanoja ei tullut.

Puheterapeutti ja foniatri on ihmetellyt, että kun tämä dysfasia ei ole "perinteistä" dysfasiaa. Kaikki on muuten ok, mutta sanojen etsintään päänupista menee kohtuuton aika. Lapsi on hyvin selviytynyt ekaluokasta. Häntä oltiin laittamassa pelkän dysfasian vuoksi erityiskouluun, mutta onneksi erityisopettaja-kummi sai meille vanhemmille järkeä puhuttua. Kaikista koulutesteistä tulee lähes täysiä pisteitä ja koulukaverit ovat tottuneet lapsen puheeseen. Opettaja on heti puuttunut, jos kiusaamista on ollut ja niinpä se on toistaiseksi ollut olematonta. Eniten siitä kiusaa isosisarus.

Kosteusvaurion edettyä, huomasimme myös vanhempina kadottavan tuttuja sanoja. Vaurion muhittua pahimmillaan, aloimme kuvata asioita toisimmelle aivan samalla tavoin kuin lapsemme. "No se siellä, millä oli punainen takki, sen viimeisen kerrostalon kohdalla." Nyt kun vaurio on korjattu, on sanojen saaminen muistista huomattavasti helpompaa, samoin lapselle. Sitä koko ajan pelkäämme, että alle vuosikkaallemme tästä olisi tullut samaa kuin ekaluokkalaisellemme.

Suhtaudun avoimesti kaikkeen ja on hyvä, että jo muutkin nostivat tämän asian täällä esille. Asioita tutkitaan kaiken aikaa. Itselläni on ns. tutkijaluonne, ja mielenkiinnolla seuraan, mitä ajan kuluttua dysfasiasta saadaan lisätietoa.

Yksi ystäväperheeni asui hometalossa. Kahdella heidän lapsellaan on ollut dysfasia. Tuo isompi lapsi puhuu jo ja pieenmpikin on oppinut aika paljon jo puhumaan. Pieni saa koko ajan puheterapiaa. En tiedä millaisessa talossa heidän isänsä on asunut lapsena, mutta isällä on ollut lapsena myös dysfasia. Lieneekö sattumaa?
Lieneekö perinnöllistä?