Kysymys

myyntiedustajille

Luin tuossa noita viestejä. Moni on sitä mieltä että isonkaan asiakaskunnan ostoilla ei tuloja kerry paljon.

Keskustelu koskee aika usein erästä yritystä jonka perusta on asiakashankinta (kanta-asiakkkus).

Täällä on vahatelty asiakkaiden määrän vaikutusta tulokseen. Kysyn nyt myynnin ammattilaisilta minkä verran voisi tulot olla jos nettikaupassa edustajalla jolla on 1200 asiakasta, ja millä prosentilla liikevaihdosta?

Vertailukohdaksi siitä "oikeasta" myyntityöstä yhden henkilön myynti. Yhdellä henkilöllä ei voi olla asiakkaita enempää kuin viisi jokaista kuukauden työpäivää kohden. Eli korkeintaan 100 asiakasta. Tällä kehutaan tuohon aikaisempaan verrattuna rikastuvan. Miten sellainen edustaja jolla on 1100 asiakasta vähemmän voi rikastua, mutta se isomman asiaklaskunnan omistava ei voisi?

18

1800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no onhan

      se niinkin, että yhdelläkin (1)asiakkaalla voi tienata, jos vain myyntiä(liikevaihtoa) kerääntyy riittävästi. Normaalitilanteessa on niin, että asiakas tilaa TARVITSEMIAAN tuotteita tasaiseen ja edustaja käy keräämässä tilaukset. VM:ssä on se ongelma, että asiakkaat eivät oikeasti tarvitse tuotteita niin paljoa kuin kunnon liikevaihdon kerääminen edellyttäisi. Tästä seuraa se, että asiakkaille joudutaan koulutuksen kautta luomaan tarve kuluttaa. Asiakasta manipuloidaan ostamaan mitä erilaisimpia tavaroita joita hän ei tiennyt tarvitsevansakaan. Esimerkiksi vaikkapa vitmiinit(on pureksittavia, nieltäviä ja imeskeltäviä ja kaikkia pitää ostaa), meikeissä aamu- ja iltapäivävoiteet, vessanpöntön pesuaine jota käytetään kerran päivässä, lista on pitkä.

      Siltikään ei asiakkaiden kulutustasoa tahdota saada riittävän korkealle tasolle kunnon tilien tekemiseksi. Lisäksi vielä suuri osa lopettaa asiakkuutensa. Joudutaan värväämään tilalle uusia.
      Toki tämä on emoyhtiölle hyödyllistä hävikkiä koska uusi asiakas aina maksaa liittymismaksun.

      Provosi oli hieno

      • vastauksesi

        oli laidasta. Et vastannut kysymykseen.

      • sisälti
        vastauksesi kirjoitti:

        oli laidasta. Et vastannut kysymykseen.

        2 muuttujaa: liikevaihto ja %. Ei siihen osaa erkkikään vastata ! Jos liikevaihto on 1000 ja % 10 niin saat satasen. Jos Lv on 10000 ja % 10 saat tonnin. Kyllä tätä pystyy ihan itsekin laskemaan.

    • mursis

      ... vähän vapputunnelmissa? Tavallistakin sekavampaa on tekstisi.

      Jos jokainen asiakas ostaa tietyn verran tietyssä ajassa, saat tietysti enemmän, kun sinulla on enemmän asiakkaita. Paitsi tietysti verkostomarkkinoinnissa, jossa saat hyvin vähän, koska rahaa lapetaan ylälinjaan ja alalinjassakin voi olla välissä paljon tasoja. Jos sinulla on 1200 asiakasta, et tietystikään ole verkostomarkkinoija, koska muuten suuret provisiosi hupenisivat ylälinjaan. Jos olet verkostossa ja sinulla on 1200 asiakasta alalinjassa yhteensä, et siltikään saa kovin suuria provisioita.

      Yksinkertaista, rakas kuppis. Ja hyvää vappua!

      • lasketa

        pisteillä se palkkio?

        Katselin että keskimääräinen kredittimäärä on noin 5%. Jso ostaisi vaikka saman määrän kuin minä ostan normaalisti netistä näitä tuotteita siitä saisi silloin keskimäärin 10 krediittiä kuukaudessa yhdestä asiakkaasta. Jos 600 ostaa kuukaudessa saman verran siitä kertyisi 6000 kredittiä.

        Eikö edustaja tällä määrällä tienaisi jo aika hyvin?

      • Edustaja+
        lasketa kirjoitti:

        280€ viikko. 1120€ kuukausi. Passiivista tuloa.

        Automaattisesti joka joka kuukausi ilman minkäänlaista myyntityötä.

        Vertailuksi. Tämä on puolet Suomalaisen keskiansioista.

        Tämä kreditien määrä kun tuplautuu saa 560€ viikko, eli 2240€ kuukausi.

    • on iso ero

      onko 1100 ihmistä joiden asenne kuin vastustajilla täällä vai onko ne 1100 ihmistä myyntiedustajia. Eräässä toisessa verkostossa palkkion suuruus on 42000 euroa /vuosi. Sen saa vain 3 ammattilaisella jotka kykenevät itse pöyrittämään itselleen 2000 euron kuukausitulot

    • -Bart

      "Moni on sitä mieltä että isonkaan asiakaskunnan ostoilla ei tuloja kerry paljon. "

      Moni on sitä mieltä, että Moven/S2E:n verkkokaupassa tuotevalikoima ja etenkään hinnoittelu ei ole kilpailukykyisellä tasolla. Tästä syystä tuloja ei kerry. Tämän voi jokainen edustaja tietysti itsekin todeta extranetistään.

      "Kysyn nyt myynnin ammattilaisilta minkä verran voisi tulot olla jos nettikaupassa edustajalla jolla on 1200 asiakasta, ja millä prosentilla liikevaihdosta? "

      Riippuu ensinnäkin tuotteista, niiden kilpailukyvystä ja katteista. Verkostohörhöillä on se ongelma, että heidän matematiikkansa lähtee väärästä päästä liikkeelle. Myyntityössä ei ole mitään vakioita, potentiaalisten asiakkaiden (tai oikeammin liidien) määrästä ei voi johtaa liikevaihtoa jonkun matemaattisen kaavan perusteella. Tuotteen pitää olla kilpailukykyinen joka päivä ja kaupan on oltava julkisivua myöten kunnossa. Etenkin verkkokaupassa ulkoasu on tärkeä. Jos kauppasivusto näyttää hutaisten tehdyltä, potentiaalinen asiakas miettii kahdesti saako tuotettaan koskaan jos tuolta jotain tilaa. Movella/S2Ellä ei ole sisäänvetotuotteita mikä on jo sinänsä amatöörimäinen virhe. Oikea kauppias voi valikoimalla, hinnoittelulla ja esillepanolla vaikuttaa paljon siihen, millainen sisältö ostoskorilla on. Moven/S2En amatöörimäinen räpellys on jotain niin käsittämätöntä että voi vain ihmetellä miten tuonkin lahkon jäsenet kehtaavat pitää itseään myyntimiehinä, saati sitten yrittäjinä.

      • mutta

        Kuka oikeasti ostaa jotakin päivittäistavaroita netistä ? Haloo !!. Nuo pesuaineet ja kosmetiikka ovat siinä rajoilla. Nekin oikeastaan vain hypetyksen voimalla, ei niinkään siksi että olisivat jotenkin "mahtavia tuotteita". Siis normaali ihminen
        hankkii päivittäistavaransa (luen nyt tähän mukaan myös tiski-,Pyykki-,Hampaidenpesuaineet ja aamu- ja iltapäivämeikit sun muut järjetömyydet)

      • "Amatöörimäinen" sivusto. Sinulla on varmaan vikaa näössä. Tai sinun visuaaliset silmät ovat sokeat.

        Tätä sinun kirjoitustasi minä en ymmärrä olenkaa. Sivusto on hyvin selkeä ja se hyvä puoli siinä on että nettikauppaan tulee todellista kilpailua. Nyt nettikaupaa pyörittää muutama iso firma Suomessa. Pienetkin kaupat on nyt päässeet esille.

        Ainakin minä uskon että s2e on hyvä juttu.

      • Monikin
        mutta kirjoitti:

        Kuka oikeasti ostaa jotakin päivittäistavaroita netistä ? Haloo !!. Nuo pesuaineet ja kosmetiikka ovat siinä rajoilla. Nekin oikeastaan vain hypetyksen voimalla, ei niinkään siksi että olisivat jotenkin "mahtavia tuotteita". Siis normaali ihminen
        hankkii päivittäistavaransa (luen nyt tähän mukaan myös tiski-,Pyykki-,Hampaidenpesuaineet ja aamu- ja iltapäivämeikit sun muut järjetömyydet)

        minulle ainakin on tuttua. Käytän nettiä hyvin usein ostoksiin.

        Syy siihen miksi on se että on paljon halvempaa ostaa netistä kuin lähteä kauppoihin ostoksille. Ensinnäkin kaupassa menee aikaa paljon. Aikahan on rahaa. Toinen syy on että bensa kallista. Sillä muutaman euron toimituskululla ei kovin pitkästi autolla aja. Saan hyvän tuntipalkan ostamalla netistä.

        Sen hinnan voi laskea jokainen vertaamalla sitä omaan palkkaan. Jos palkka 10€ tunnissa ja kaupassa käyntiin käyttää 1 tunin aikaa, maksaa jo 10€. Kun sen säästää se tulee verottomana. Jos ostaa sellaista jota ei lähikaupasta saa joutuu ajamaan ehkä 60 km. autolla päästäkseen ostoksille. Siihen menee aikaa asuinpaikasta riippuen tunnista jopa kolmeen tintiin. Lasketaan 60 kilommetriä autoliiton laskemalla kilometrihinnalla 0,41€ kilometri. Autokulut on 24,60 ja siihen keskimäärin 1,5 tuntia aikaa 15€. Siitäpä voi laskea todellisen kaupassakäynnin hinnan. Naapuripaikkakunnalla kaupassakäynti maksaa jo matkojen ja ajan osalta 49,60€.

        Miksi ei siis kannattaisi ostaa netistä? Useimmin tuotteet tulee seuraavana aamuna kotiovelle.

        Tämän te "tuomitsette" Kuppiksen matematiikaksi, mutta uskallan sittenkin tällaisen laskelman tänne laittaa.

        Ja tämä on tosi.

      • kalevi
        Heikki-K kirjoitti:

        "Amatöörimäinen" sivusto. Sinulla on varmaan vikaa näössä. Tai sinun visuaaliset silmät ovat sokeat.

        Tätä sinun kirjoitustasi minä en ymmärrä olenkaa. Sivusto on hyvin selkeä ja se hyvä puoli siinä on että nettikauppaan tulee todellista kilpailua. Nyt nettikaupaa pyörittää muutama iso firma Suomessa. Pienetkin kaupat on nyt päässeet esille.

        Ainakin minä uskon että s2e on hyvä juttu.

        Oletko muuten Moven tai S2E:n edustaja?

      • en minä
        kalevi kirjoitti:

        Oletko muuten Moven tai S2E:n edustaja?

        muuten olisi asiasta kiinnostunut.

        Eksyin vain telle sivulle ja näin että täällähän on kaikenlaista juttua.

        Minua ihmetyttää että näin loistavaa juttua näin täällä kangetaan nurin. Mitä väliä sillä on jos poliisi tutkii. Tutkii ne kaikkea muutakin.

        Odotan vain sen 200 000 asiakkaan rajan rikkoutumista että saan sen sirukortin.

      • -Bart
        Monikin kirjoitti:

        minulle ainakin on tuttua. Käytän nettiä hyvin usein ostoksiin.

        Syy siihen miksi on se että on paljon halvempaa ostaa netistä kuin lähteä kauppoihin ostoksille. Ensinnäkin kaupassa menee aikaa paljon. Aikahan on rahaa. Toinen syy on että bensa kallista. Sillä muutaman euron toimituskululla ei kovin pitkästi autolla aja. Saan hyvän tuntipalkan ostamalla netistä.

        Sen hinnan voi laskea jokainen vertaamalla sitä omaan palkkaan. Jos palkka 10€ tunnissa ja kaupassa käyntiin käyttää 1 tunin aikaa, maksaa jo 10€. Kun sen säästää se tulee verottomana. Jos ostaa sellaista jota ei lähikaupasta saa joutuu ajamaan ehkä 60 km. autolla päästäkseen ostoksille. Siihen menee aikaa asuinpaikasta riippuen tunnista jopa kolmeen tintiin. Lasketaan 60 kilommetriä autoliiton laskemalla kilometrihinnalla 0,41€ kilometri. Autokulut on 24,60 ja siihen keskimäärin 1,5 tuntia aikaa 15€. Siitäpä voi laskea todellisen kaupassakäynnin hinnan. Naapuripaikkakunnalla kaupassakäynti maksaa jo matkojen ja ajan osalta 49,60€.

        Miksi ei siis kannattaisi ostaa netistä? Useimmin tuotteet tulee seuraavana aamuna kotiovelle.

        Tämän te "tuomitsette" Kuppiksen matematiikaksi, mutta uskallan sittenkin tällaisen laskelman tänne laittaa.

        Ja tämä on tosi.

        Hieman kauppatieteen alkeita, taas vaihteeksi:

        "Jos palkka 10€ tunnissa ja kaupassa käyntiin käyttää 1 tunin aikaa, maksaa jo 10€."

        Jos henkilö A tekee 7,5 tuntia päivässä töitä lakaisukoneenkuljettajana palkalla 10€ tunti se ei suinkaan tarkoita sitä, että henkilön A jokainen vuorokauden tunti maksaisi 10€. Jos nyt väkisin yritetään kustannuslaskentaa tuoda kotitalouteen pitäisi laskea kaupankäynnin sisäinen kustannus eli mitä talousyksikölle maksaa käydä kaupassa. Kotitaloushan ei maksa jäsenilleen palkkaa joten laskelma on jo lähtökohdiltaan järjetön. Sisäistä kustannusta laskettaessa voisi lähtökohtana olla jokin vertailuarvo eli onko kaupassakäynnin aiheuttama kustannus verrannollinen johonkin muuhun tapaan käyttää mainittu tunti, eli jääkö henkilöltä saamatta joku tulo siltä ajalta kun hän käy kaupassa. Näin tuskin käytännössä on.

        Kun taas lähdetään laskemaan logistiikkakustannuksia, pitäisi muistaa pari asiaa. Ensinnäkin logistiikassa pyritään yhdistämään kuljetuksia. Kansanomaisemmin sanottuna isolla kirkolla lähdetään käymään kun on muutenkin asiaa. Kukaan ei aja 60 kilometriä yhden viikottaisen ruokakassin takia. Kun samalla reissulla tehdään muutakin näille pitää myös jyvittää kaupassakäynnin kustannuksia.

        Hankintoja tehtäessä pitää myös muistaa, että ostosten kokonaiskustannukset riippuvat yksittäisten tuotteiden hintatason lisäksi siitä, mitä ylipäänsä ostetaan. Mitä enemmän kaupassa on valikoimaa, sitä enemmän kuluttajalla on mahdollisuus valita minkälaatuisen ja hintaisen tuotteen valitsee. Viikottaista ruokakassia täyttäessään voi tehdä melkoisia säästöjä valitessaan merkkituotteen sijaan kaupan oman merkin tai muun halpamerkin samanlaatuisen tuotteen. Murojen ei tarvitse olla Kellogsia kun Euroshopper on samoista aineksista tehty.

      • -Bart
        Heikki-K kirjoitti:

        "Amatöörimäinen" sivusto. Sinulla on varmaan vikaa näössä. Tai sinun visuaaliset silmät ovat sokeat.

        Tätä sinun kirjoitustasi minä en ymmärrä olenkaa. Sivusto on hyvin selkeä ja se hyvä puoli siinä on että nettikauppaan tulee todellista kilpailua. Nyt nettikaupaa pyörittää muutama iso firma Suomessa. Pienetkin kaupat on nyt päässeet esille.

        Ainakin minä uskon että s2e on hyvä juttu.

        ""Amatöörimäinen" sivusto. Sinulla on varmaan vikaa näössä. Tai sinun visuaaliset silmät ovat sokeat."

        Minkä verran sinulla on kokemusta verkkosivustojen käytettävyysvertailusta, niiden graafisen sisällön arvioinnista tai erilaisten liiketoimintamallien benchmark -vertailusta? Jos olet movettaja, tuskin lainkaan. Muuten on vaikea ymmärtää miksi olet retkahtanut mukaan.

      • en tutkimuksen
        -Bart kirjoitti:

        vaan oman kokemukseni ja mieltymysteni mukaan.

        Jos löytyy helposti se mitä etsin sivusto on hyvä.

        Taustavärit ja muu rekvisitta on sitten sivuston tekijän mieltymysten mukaan rakennettu. Ei se minusta paha ole s2e:ssä. Ja mitä se minua liikutta vaikka. Minä löydän sieltä tarvittavan ja se riittää minulle. Ennen kaikkea se on selkeä. Sinne ei "eksy" tällainen tavallinen pulliainenkaa.

      • vaan
        en tutkimuksen kirjoitti:

        S2E:stä ei saa löytyä mitään hyvää. Nimenomaan ei saa. Koska tämä kanpanja perustuu siihen että susi joka tavalla.
        Kaikki on vinksin vonksin. Muuten nämä Herra ja Rouvat ja Leidit luulevat että epäonnistuvat s2e:n "kaatamisessa".

    • myyntiedustajia

      ollakaa. Ei yhtään vastausta kysymykseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19377
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6362
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6006
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      96
      5830
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5679
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5564
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5003
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4677
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      4026
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3655
    Aihe