Yhä kauemmas taaksepäin

Pohjoisesta kotoisin oleva siippani olisi hyvä vastaamaan tähän. Tosin heillä oli kylän ensimmäinen tv, jonka äärelle rakennettiin katsomo naapureita varten.Ja vesivessa, joka valmistui 60-luvun alussa, mutta sekin oli harvinaista herkkua niillä kulmilla. Appiukko sai korskean miehen maineen kun halusi nykyjan mukavuuksia kotiinsa ja siitä maineesta kärsivät lapsetkin pitkän aikaa, kunnes koko kylä oli viimein kylän viemäriverkostossa mukana.

Että onhan näitä eroja monenlaisia.

Minä kasvoin täydellisen mukavuuden keskellä kerrostalossa.

ensimmäiset vuodet sitä tuli elettyä juuri tuollaisissa olosuhteissa...ahdasta oli,ja puuttui kaikki mukavuudet,mutta onnellista aikaa se on ollut meille kaikille...

Pyykin äiti pesi niin,että joutui ensin kesät talvet hakemaan lähteeltä saavilla vettä, ja sen jälkeen se lämmitettiin että sai pyykin pestyä....kyllä olen näin aikuisena useasti miettinyt,ettei tuollainen kyllä nykyajan ihmisiltä luonnistuisi...

istutaan edelleen kesäisin. Mikä sen parempaa terapiaa kuin katsella vanhoja lehtiä siellä ylhäisessä yksinäisyydessä ja kuunnella luonnon ääniä.
Paperit on kyllä vähän parantuneet sitten lapsuusaikojen jolloin asuin mökissä jossa ei ollut mitään mukavuuksia ja aamuisin oli nurkat kuurassa.
Elikoitakin oli, sika oli sellainen joka tuli saunaan, se oli kyllä melkoinen veitikka köllötteli siellä saunan lauteella meidän lasten kanssa, oikeasti.

Pyykkiä on pesty rannassa ja avannosta kannettu vettä, on keitetty saippuaa ja punamultaa (ja onnistuu vieläkin jos ohje on ei muista enää ainesuhteita)
Rankoja on karsittu ja käpyjä kerätty ja vaikka mitä...

kyllä Suomenmaassa on vielä paljon ihmisiä
( kehäkolmosen ulkopuolella) joilla ei lapsuudessaan tai edes nuoruudessa ollut mukavuuksia kotona.
Meille tuli ns. elintasosiipi vasta v. -75, joten rippikouluikään asti juoksin "pihanperällä" ja peseytymisvesi lämmitettiin kaasuhellalla keittiössä.
Enkä ole kotoisin edes "maalta" vaan asuimme pientaloaluella ja isäni oli virkamies.

Muistan aikaa, kun käytiin ulkohuussissa. Mikä ilo oli pienenä tyttönä herätä kakkahätään yöllä, kun ulkona oli 30 astetta pakkasta ja pimeää. Hetken yritti pidätellä, mutta kun pakko oli mennä, oli myös äitimuori herätettävä ns. "kummiksi".

Tämä on jäänyt mieleen. Huh, eläköön kehitys!

Tiski ja pesuvedet tarvitsi vain lämmittää puuhellalla, sisävessaa naapurit kadehti.. : )

mutta mummuloassa oli melkein nämä puitteet.oli ulkohuusi,vesi vinnikaivosta.sähköö ei ollut,vaan sellaset ihanat paloöljy lamput,vessapaperikin oli karkeeta, mutta se oli kyllä jo rullassa tais sitä olla irtopaperiikin joskus, possuja ja lamapita oli välillä sisälläkin, muistan ainakin yhden karitsan joka joskus tuotiin sisälle käymään ;)tunkio oli savusaunan takana ;)ja pyykki pestiin ulkona isosta ojasta vesi kanettiin ja pyykki keitettiin, mummun tekemällä saippualla;)vieläkin käyn siellä, mutta nyt on jo "luksusta ;)) mä olin silloin 4-5vuotias ja nyt 46vee se oli äidin kotipaikka ja äiti on nyt 70v oi! niitä ihania kesiä:))

Suuri muuttoliike 70-luvun alussa "paransi" monen perheen asumista lähiöiden muodostuessa kun vanhat tönöt purettiin ja tilalle tuli kerrostalot. Silloin monen kohdalla sähköttömyys, vedenkannot ja ulkohuussit ja keittiön laskiämpäräit jäivät historiaan.

Minun kotonani oli kutakuinkin noin mutta sähköt meillä kyllä oli. Puilla lämmitettiin ja isoja tiiliuuneja oli kaksin kappalein.
Ikkunat oli tuplattava joka syksy.
Tilat oli nykymittapuun mukaan pienet kun oli 6 hlöä kahden huoneen ja pienen keittiön asunnossa. Huonekalut olivat pienikokoisia ja muunneltavia: itsekin nukuin sellaisessa vuoteessa joka päivisin muutettiin nojatuoliksi taittelemalla.

Kotitalouseläimiä ei ollut mutta vahtikoira kylläkin. Perunaa saatiin vaihtelevalla menestyksellä omasta maasta, samoin omenat omista puista. Oli myös riikunapuu.
Pyykkivesi lämmitettiin saunan padassa ja siellä pyykki myös käsin pestiin. Luxusta oli kun mutsi sai Hooverin, jossa pyykki voitiin mankeloida vääntämällä sellaista sivussa olevaa kampea.

Myöhemmin kerrostalossa oli vaikeaa kun naapurit olivat niin lähellä, pihaan ei voinut jättää hetkeksikään mitään leluaan tai se sosialisoitiin.

Itse olen ihan aito kaupunkilaistyttö, joka halusi pienenä välttämättä "karjakoksi". Eli vietin kaikki lapsuuteni kesät maalla, näissä karjakon hommissa.

Ei kaupunkilaistyttöä lainkaan haitannut se, että oli "puuhuussi" ja navetalla alkoi "työt" aamulla kello 6. Lanttua harvennettiin urakalla ja heinät seivästettiin vanhanmallin mukaan.

"Karjakkoharjoittelijan" tehtäviin kuului myös kahvin kuskaaminen heinäpellolle. Nyt aikuisena olen joskus tuota miettinyt, miten se 5 litran kuuma "kahvikaisa" pysyikin siinä pyörän sarvikossa ja toisessa keikkui pärekori, jossa oli pullat, maitopullo, sokerit ja emalimukit.

Aikuisten pyörällä ajettiin, eikä se pyöräilijä edes yltänyt satulaan istumaan ja mutkaista metsätietä oli pellolle useampi kilometri.

Mutta nämä ovat kuitenkin parhaita muistoja lapsuudestani. Ihmisistä, joilla oli malttia opettaa "vieraan" lapselle kaikki, mitä tämä halusi oppia. Ei minusta tullut karjakkoa, vaikka käsilypsyn taidankin.

tuli mieleen.
Kasvimaata tuli kitkettyä, kuokittua, kerran jos toisenkin, ja meillä kanat kulki vapaana, olivat kärkkymässä jalan juuressa matoja. Tulihan niitä jaakattuakin, pitivät hirveää kaakatusta. Ja sitten seurasi tietty nuhteita aikuisilta.
Possujakin oli, hävisivät aina ennen joulua...
Parhaat eläinmuistot karitsoista, ne oli melkein leikkikavareita.
Pihasaunaa tuli lämmitettyä, ja vettä kannettua.
Että oli makeat löylyt. Talvella paineltiin löylyistä pitkin pihan hankia.
Ulkohuussia tuli käytettyä kesäisin, oli oikeen kaksipaikkainen, sai ottaa kaverinkin viereen
"istunnolle".
Tunkiolla muuten kasvatettiin kurpitsaa, nykyisin-
hän puhutaan hienosti kompostista.
Ikkunashow kaksi kertaa vuodessa, talveksi "liimattiin" sellasta paperinauhaa rakojen päälle estämään vetoa. Oikeaa nimeä en muista.
Eikä muuten saa mistään leipomosta kakkoa, joka maistuisi samalta kuin se itseleivottu ja leivinuunissa paistettu.
Ja siellähän se kissa päällä makaili talvipakkasilla.
Hieno aihe, tästä riittäisi tarinaa pienen romaanin verran.

Kymmenvuotiaaksi asti asuttiin vanhassa hirsitalossa jossa ei ollut sisävessaa ja ainoastaan kylmä vesi tuli hanasta ja talvella sekin jäätyi että piti vedet kantaa navetalta. Puuvajan takana oli ulkohuusi, jossa käytiin kesät talvet. Meille pienemmille oli oma pienempi reikä ja sen edessä jakkara. Kyllä sitä sanomalehteä rypistettiin ja siihen pyyhittiin. Talvella joskus pelotti mennä pimeään puuvajan taakse lyhdyn kanssa mutta kesällä siellä oli mukava istuskella ja lukea aku ankkaa!

Tilleyn valossa on pirtissä peuhattu, ja vesi juoksi äitin riuskojen askelten tahtiin ulos ja sisään, isähän kun oli savotassa lähes viikot.

Paskamaki ja sanomalehtisytteröt muistan katkerasti, talevella tehtiin joskus nuotio makin lattialle että tarettiin, jäinen lattia kun ei pala niin kärsi tehä.

Elukoille oli navetta ja siellä minulla oma äkänen sonnivasikka, kesällä possu lihotettavana piha-aitauksessa.

Pärekattoa meillä ei ollut mutta nyt minulla on sellainen omatekemä mökillä aitan kattona.

Voi, ja tunkio oli, ja sieltä joskus muutama vuosi sitten pihansiivouksen yhteydessä kaivelin vanhojen astioiden palasia ja muistelin miten niillä leikittiin höpölässä ison pihakiven päällä. Kelpaisiko nykykakaroille jokin rikkoontuneen posliiniastian palanen höpöstelyyn. Empä usko, mutta meille ne oli aarteita.

Mattopyykki hoijettiin joka kevät jokivarressa mihin raijattiin muuripata veen lämmitykseen.

Ikkunoistahan otettiin tuplat kesän alussa ja vietiin ullakolle ja syksyllä sitte liimapaperin kansa ne istutettiin takasi.

Ja saunaveet kannettiin puusaavilla samote kun kolluutettiin siinä samasessa saavissa uuvet potut ja joskus kesäpäivänä huuheltiin samasessa saavissa siinä kaivolla pikkuhousut ja tissiliivit ennen lavalle lähtöä. Tietysti ne kesätuulessa sitte näppeästi kuvivat pyykinarulla.
Ja taisipa poijat kokkeilla souvellakki sillä saavilla lähilammessa. Ja selekäsaunanhan ne siitä saivat, heh.


Ah, sitä ihanata lapsuutta ja nuoruutta, miten rikkaat ja rakkaat muistot sieltä löytyy.
Kumpa tämän päivän lapsi ja nuori osaisivat nauttia ajastaan ja elämästään samalla tavalla....ainakin sitten jälkeenpäin ;)

Kiitos Mark kun muistutit menneitä onnen ajoista.
Nykyisin se onni on jotenki hukassa, ikäkö lienee vai mikä sen löytymisen esteenä.