Hyvät ihmiset, apua kaivataan... Omistamme 8kk sakemannin ja muuten kaikki on aivan loistavasti, paitsi etää koira tuhoaa koko talon yksin ollessaan. Vielä kesällä mitään ongelmia ei ollut, mutta nyt syksyllä kun aloitin opinnot tilanne on muuttunut katastrofaaliseksi... Koiramme on syksyn aikana tuhonnut koko sohvakaluston, pari mattoa ja vinon pinon ceedeitä ja muutama sähköjohtokin on mennyt. Lisäksi nyt koiramme on keksinyt alkaa kiskoa verhoja alas...
Kaikkia tuhontorjumiskonsteja on koitettu... On koitettu eristää koira, on touhuttu aamulla ennen kouluun ja töihin lähtöä, iltaisin käydään lenkillä ja touhuillaan, ja muutenkin mielestämme emme ole tehneet mitään mikä voisi aiheuttaa tällaista...
Tullessamme kotiin, koira on TODELLA onnellinen, hän suorastaan riehuu innosta ja laskee allensa "onnenpissaa". Nyt haluaisinkin tietää muiden koira ihmisten samantapaisista ongelmista. Mikä auttoi? Vai auttoiko mikään?
Olen lukenut Koiran ns. eroahdistuksesta jotain, mutta voisiko tämä olla sitä?? Onko jollain kokemusta... Onko ihmisiä jotka pitävät koiraansa boksissa aina kotoa poissa ollessaan? Hyvä vaihtoehto? Olen epätoivoinen... Joudunko luopumaan omasta mussukastani??? Onko mitään tehtävissä? Nyyh... :(
Kaikkia tuhontorjumiskonsteja on koitettu... On koitettu eristää koira, on touhuttu aamulla ennen kouluun ja töihin lähtöä, iltaisin käydään lenkillä ja touhuillaan, ja muutenkin mielestämme emme ole tehneet mitään mikä voisi aiheuttaa tällaista...
Tullessamme kotiin, koira on TODELLA onnellinen, hän suorastaan riehuu innosta ja laskee allensa "onnenpissaa". Nyt haluaisinkin tietää muiden koira ihmisten samantapaisista ongelmista. Mikä auttoi? Vai auttoiko mikään?
Olen lukenut Koiran ns. eroahdistuksesta jotain, mutta voisiko tämä olla sitä?? Onko jollain kokemusta... Onko ihmisiä jotka pitävät koiraansa boksissa aina kotoa poissa ollessaan? Hyvä vaihtoehto? Olen epätoivoinen... Joudunko luopumaan omasta mussukastani??? Onko mitään tehtävissä? Nyyh... :(
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun tulet kotiin, älä ole huomaavinasikaan koiraa. Älä tervehdi sitä, äläkä toru tehdyistä tuhoista. Koira ei vopi kestää sitä, että se "torjutaan". Alat vain siivoamaan ja sitten kun koti on taas siisti, niin tervehdit vasta koiran tyyliin "noniin, nyt on sinun vuorosi". Koira on yhdistänyt tuhoamisen ja kotiinpaluusi (tottakai tulet joka päivä kotiin, mutta koira ei ole varma täsät). 20 min. riittää huomiotta kun tulet sisälle. Koira "tajuaa" että ei olekaan kaikkein tärkein asia ja kaiken keskipiste ja oppii odottamaan vuoroaan. Oppii siis odottamaan vuoroaan koko päivän kiltisti jossain vaiheessa.
siskollani on pointteri ja sen kanssa on juuri sama ongelma. tai siis oli. kun koira oli kotona ihmisten kanssa, mitään ongelmaa ei ollut. mutta kun lähdettiin jonnekkin ja tultiin takaisin, oli talossa hävityksen kauhistus. kirjat, cd:t, sohva, matot, peitot, huonekasvit, kaikki. pissat ja kakat lattialla sievässä rivissä ja kasa järsittyjä kenkiä siinä vieressä.
yksinkertainen ratkaisu oli, että koiralle hankittiin riittävän tilava häkki sisälle. ei häkin mikään jumbokoko tarvitse olla, sellainen että koira pystyy seisomaan ja kääntyilemään ja makaamaan vapaasti. sama häkki käy myös siskoni seefferille. aina kun jonnekkin lähdetään, laitetaan koira sinne. ei se sitä pahana pidä ja se nukkuu samassa häkissä yönsä, silloin häkin ovi tosin on auki. se osaa jo mennä häkkiinsä kun laitamme takkeja päälle eikä talutushihnaa näy. lisäksi annamme koiralle makupalapötkön häkkiin ja siskoni sanoo aina samat sanat lähtiessään: "äiti menee töihin ja tulee ihan kohta". eipä ole enää puolen tunnin siivoussessiota kotiin tullessa! =)
niin ja yks vinkki vielä. meidän omalla koiralla (perhoskoira) on tapana jytystää isän ja mun tohveleita. tähän auttoi se, että ruiskutin tohveleihin hiuslakkaa tai hajuvettä, ihan vähän vain. jos ei haju ajanut koiraa pois, niin viimeistään maku. sitruuna on kanssa hyvä, mutta jotkut koirat tottuvat siihen. käytin tätä kikkaa melkein pari viikkoa ja sitten sain lopettaa. ei järsi enää tohveleita!
tästä voi olla haittaakin. Saattaa tulla ulinaongelma.
niinhän saattaakin. onko siitä haittaa naapureille eli asutteko kerros/rivitalossa? Jos ei ole, niin antakaa koiran ulista. tälläisessä tapauksessa täytyy olla hieman julma. ja vielä pahempaa on se, että koira päästetään vapaaksi aina kun se ulvoo. se oppii että ulvomisella se pääsee vapauteen. koiralle pitää antaa tekemistä häkkiin. ajoittaa koiran ruoka-ajat siten että kun koira laitetaan häkkiin, se saa ruokaa. näin se oppii yhdistämään häkin ja ruoka-ajan miellyttävän tunteen. makupalapötköjä ja sen lempileluja häkkiin mukaan, mistä koira nyt sattuukin pitämään. ellei tämäkään auta, kannattaa kokeilla koirien käyttäytymistieteen asiantuntijaa/eläinlääkäriä. koira on ihana lemmikki mutta se ei saa hallita tahdollaan omistajansa elämää, päin vastoin.
Alkuperäiseen tekstiin vedoten jos koirasi on vasta 8 kuukautta vanha, se tottuu häkkiin mainiosti. Voit esimerkiksi syöttää sen häkissä ja jättää sille tekemistä kun jätän sen häkkiin. Totuttaminen kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, koska se saattaa olla alussa aika shokki koiralle. Vessapaperirullista saa kanssa ajanvietettä, kun laittaa nameja sisälle ja taittaa päät kiinni sen jälkeen.
Meillä molemmat nartut asuivat pentuikänsä (yksin ollessaan) sisällä häkissä eikä mitään ongelmia ole ilmentynyt. Paitsi että koirat ovat kovin hädissään jos häkit kootaan vähäksi aikaa pois, ne kun pitävät niitä kotinaan ja turvapaikkana.
Järjestä koirallesi tekemistä poissaolosi ajaksi.Esim.makupaloja tyhjään maitopurkkiin ja teippaat sen tiukasti kiinni ja annat sen koiralle kun lähdet kotoa.Tai eläintarvikekaupoista saa ns.touhupallon joka täytetään kuivamuonalla,idea on se että koiran pitää pyörittää palloa saadakseen ruuan ulos pallosta.Näin ollen koira joutuu tekemään aivotyöskentelyä ja se uuvuttaa koiraa.Ja voi olla että kotisi tuhoaminen loppuu.Kannattaa ainakin kokeilla,omankoirani kanssa tämä toimi.
Tekemisen jättäminen koiralle yksinolon ajaksi on yleensä toimiva keino, mutta joillakin se toiminta ikään kuin 'lyö yli'. Silloin ei auta, vaikka jättäisi vuoren pahvipakkauksia namineen jälkeensä kun sulkee oven, sohva saattaa silti olla tuhottu ja verhot revitty takaisin tullessa. (Nimimerkillä Kokemusta on) Ainakin oma koirani rauhoittui paremmin sillä, että vähensin sen virikkeet minimiin, jolloin se tosiaan tottui nukkumaan päivät. Ja silti edelleen joskus saattaa olla jalkalistoissa hampaanjälkiä, mutta yleisesti ottaen hyvin menee näin. Yleensä tuo keino kyllä tosiaan tepsii :)
Koitettu on. Ei tehoa...
voi voi voi pikku pimpula raukkaa...
mulle ei tullu samantapaista ongelmaa, koska mun koira on pieni bichón friché...
ja meillä on kaiken lisäx aina joku kotona...
tai ainakin melkein..
mutta kun meil ei oo ketään kotona, niin me suljetaan se mun huoneeseen.
mutta laittakaa se teidän koira vaikka kylppäriin tai jonnekkin...
tai voihan sen aina viedä johonkin koirien päivä hoitoon.
sellanen ei paljoa maksa
Virhe minkä niin moni tekee kun pentu tulee taloon: pentua hyysätään kellon ympäri kaiken aikaa. Kun pentu pitäisi jättää heti ensimmäisenä päivänä yksin tunniksi tai pariksi, niin että sitten kun se työhön tai kouluun meno koittaa niin koira ei revi koko huushollia riekaleiksi,vaan on tottunut olemaan yksin kotona.
Eipä ole kokemusta tuholaisista, mutta olen kuullut, että joskus ottaa pari vuotta niin sitten rauhoittuvat.
Itselläni kävi ekan sakemannin kanssa samoin. Otin sen kesällä ja kun syksyllä lähdin opiskelemaan oli kotiin tullessa aina sotku vastassa, sohvan tyynyt riekaleina, kengät pureskeltu, roskapussi levitetty lattialle jne. Ei auttanut aamulenkitys eikä iltalenkitys. Lopulta jouduin jättämään sen suljettuun tilaan, onneksi meillä oli iso eteinen jossa oli tilaa ja ovet muihin huoneisiin sai lukittua. Uskoakseni omaa tyhmyyttäni en opettanut koiraa ajoissa jäämään yksin. Myöhemmin, kesälomalla, onnistuin pikkuhiljaa opettamaan sen olemaan yksin, vähän kerrallaan, jätin ensin vähäksi aikaa ja pidensin yksinoloaikoja. Välillä jäin oven taakse "väijymään" ja kun sain kiinni pahanteosta niin toruttiin! Joihinkin koirani mielestä parhaisiin tuhoamiskohteisiin ripotin vähän valkopippuria, yksi nuuhkaisu riitti, ei koskenut siihen enää. Näillä konstein onnistuin oman koirani kanssa. Toisen sakemmannini opetin heti samalla konstilla, lyhyitä aikoja pienestä pitäen. Vain yhdet kengät se tuhosi ja nekin yöllä meidän muiden nukkuessa. Tsemppiä sulle ja sakemannillesi :)
Moro! Kirjoituksessasi ei ollut mainintaa siitä, mitä se teidän touhuaminen on. Nuori koira ei energiaansa saa purettua tavallisella lenkityksellä. Aivot vireeseen työtä tekemällä. Kokeile jäljestystä, tokoa, esterataa, hakua ja onhan noita erilaisia versioita, valitset vaan teille sopivan. Joskus meillä oli virtaheppu irrallaan ja söi seinistä alkaen kaiken. Ratkaisu oli näyttelyhäkki. Siellä oli turvallista niin koiralle kuin perheellekin. Nykyisin kun koira on vanhempi,( 3v.) oleskelee päivät talossa ja seinät saavat olla rauhassa, onneksi. Häkkihoito kesti reilut puolisen vuotta. Niin, ja kaiketi teillä on paljon puhuttu johtajuus kunnossa?
Kuulostaa selkeästi eroahdistukselta. Suosittelen lukemaan kirjan "Koira, joka rakasti liikaa". Se auttaa ymmärtämään asioita.
Meillä oli sama ongelma, se ilmeni tuhoamisena ja metelöintinä. Kesti neljä kuukautta saada koira irti eroahdistuksesta. Joku tuossa kirjoittikin, että koiraa ei saa 20 min ennen lähtöä noteerata millään lailla eikä myöskään 20 min. paluun jälkeen. Koiran pitää olla jatkuvasti kotona vähintään kahden metrin päässä isäntäväestä, sitä ei saa silitellä eikä huomioida kuin "pakolliset" kuviot. Koira pyritään saamaan irtautumaan isännistä ja olemaan omillaan.
Teimme myös lähtöharjoituksia. Ravasimme ovissa kauheat määrät, teimme kaikki lähtörituaalit kuin olisimme menneet töihin ym. Ovesta ulos, hetki pois ja takaisin. Lopulta koirakin kyllästyy siihen jatkuvaan ravaamiseen, eikä enää ahdistu kun kenkiä aletaan laittaa jalkaan. Kova työ se on, todella kova. Mutta kannattaa.
No mutta.. koirasi kärsii eroahdistuksesta niinkuin olet varmaan kuullutkin..
Mulla tuli aika kalliiksi oman koirani pentuaika.. mutta asiaan: Pyydä eläinlääkäriltä Clomikalmia. Ne on tabletteja joita annetaan ohjeen mukaan (riippuu koirasta) aina kun se on jäämässä yksin.. Ja tärkeä tieto: kun olet antanut lääkkeen (noin puolta tuntia ennen lähtöäsi) et saa reagoida sen jälkeen koiraan mitenkään.. Ei saa sanoa hei eikä vastaavaa. Sama juttu kotiin tultaessa.
Kokeile, et menetä mitään..
ps. muista, että Klomicalm ei tehoa kaikkiin koiriin samalla tavalla joihinkin ei ollenkaan..
Voi kai sen koiran ampuakin kun lähtee töihin,kunhan vain muistaa tullessa käydä ostamassa uuden koiran.Ei ketään eikä mitään voi päivästä toiseen huumata
miksi et ole laittanut koiralle rajoja pienestä asti. mutta pienihän se iältään on yhä,elikkä...Meillä kotona on koira,jonka me aina yksinollessamme ja yöksi laitamme narulla kiinni seinään.Ei mikään ihan lyhyt naru,mutta ei mikään flaksikaan jossa mielinmäärin nauhaa.
Lisäksi siihen puruleluja ja naksuja seuraksi niin eiköhän se siitä. Koira tottuu siihen.
Toinen vaihtoehto on sellainen,että laitatte sen yhteen huoneeseen päiväksi jossa se ei pääse tekemään tuhoja(ja myös muuta viihdykettä esim radio päälle ja leluja)...jatkossakin jos koiraa ei päästä samaan huoneeseen kuin missä itse on,niin koira tottuu olemaan enemmän yksikseen.Tällöin koira ei tule riippuvaiseksi omistajastaan.Niin ja yksi vinkki kanssa vielä tuosta huone asiaista,jos koira alkaa haukkumaan sen jälkeen kun on jäänyt yksin,ei kannata palata katsomaan,sillä koira uskoo saavansa sillä tavalla aina tahtonsa periksi haukkumalla.Kyllä se haukkuminen loppuu kun aikaa kuluu...
Kauheeta miten joku on voinut laitta narulla seinään kiinni koiransa,minun mielestäni ois huomattavasti parempi ehto se häkki siitäkin totumalla pikku hiljaa pois!Jättämällä vaikka häkin ovi ekaksi 30min ja sitten pikku hiljaa pidentää aikaa töitähän se vaatii ja kärsivällisyyttä ja tosiiankin sille voi laitta jotain virikkeitä sinne häkkiin ja Apulan sivuilta saa ostaa häkkejä ja sinne voi laittaa oman ilmoituksen!Keltainenpörssikin on hyvä vaihto ehto!Mutta kokeile sitä häkki jos haluut kanttaa säästä paljon enemmän siinä kun että se tuhhoo paikat joka päivä!Toivottavasti onnistut..