Irakin sodan kokemuksen ääni:

- Irakin sodalla oli oikeutuksensa alusta lähtien

- Saddamilla oli ainakin kovat halut ja kohtalaiset mahdollisuudetkin kehittää joukotuhoaseita, vaikka niitä ei Irakista toistaiseksi ole löydettykään

- Yhdysvallat oli hyvin valmistautunut kukistmaan Irakin armeijan ja sen se totisesti tekikin

- Irakilaisten itsensä on voitettava sotansa lopettamalla aseellisten siviilijoukkojen hyökkäykset toisiaan vastaan

- USA voi jättää sotimisen entistä enemmän irakilaisten vastuulle, mutta se ei voi lähteä sieltä, ennen kuin Irakin hallinnon joukot ovat voittaneet

---------------------------------------------

Onko Hitman-1 jäleen vetänyt päästään omia USA-puolustelujaan?

Ei tällä kertaa, vaan lauseet olivat erään USA:n armeijan entisen sotilaan toteamuksia.

Hänellä on asiasta kokemuksen tuomaa tuntemusta, sillä hän menetti molemmat jalkansa Samarran kaupungissa tievarsipommin räjähdyksessä.

Hänen mietteitään voi lukea erään suuren päivälehden tämänpäiväisestä uutisoinnista...

24

1102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeudella,

      USA kukisti Irakin armeijan = Ilman oikeutta. Kuksas se sanoikaan: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu".

      • Joka miekalla iskee, sen miekka tulee tuhoamaan, on sanatarkempi käännös tuosta lauseesta.

        Eikö Saddamin kunniaksi oltu pysytetty jonkinlainen juhlaportti Bagdadiin tai muualle Irakiin, jossa liikenne soljuu kahden valtavakokoisen ristissä olevan miekan alta?

        Minun mielestäni tuo Jeesuksen sanonta pätee myös sellaisiin valtioihin kuin Irak ja ehkä nykyinen Iran, jotka luulevat miekan voimalla pakottavansa muita kansoja alistukseensa.

        Vrt. Irak- Kuwait
        Iran- Israel

        USA:n toiminta vapaan ja kristillisen maailman puolesta on toimimista hyvän puolella pahaa vastaan; siis sittenkin ristiretki siinä mielessä...

    • ALA-KERRAN-AUNE-MUMMO

      Huhu..Täytyypi varmaan käydä lehti ostamassa!

      Tiedätkö Hitman-1, että suurinosa amerikkalaisista sotilaista on aivopestyjä?!

      Olen myös katsonut ohjelman, joka tuli Irakin sodan alkuaikoina. Siinä sotilas sanoi, että hän odottaa, että pääsee ampumaan irakilaisia sotilaita, käytti sanaa loinen, paska ja oikein puhkui intoa, mutta ei kyllä ketään täysijärkinen.

      Olisit voinut tuosta tekstistä jättää lauseen sota oli oikeutettu pois, koska se ei todellakaan ollut.

      Pitäisitkö sinä Upseeri oikeutettuna sotaa, jos Venäjä hyökkäisi Usaan, koska pitää heitä uhkana Maailmalle, koska heillä on ydinase? Tuskimpa vain my honey!

      Ja valitettavasti en näe sympatiaa tuota jalkapuolta kohtaa. Sota on sotaa! Parempi voittaa ja kaikki näkee kumpi se parempi on!

      • Ensin tajusit, että lauseet olivat yhden amerikkalaisen sotainvalidin toteamuksia, mutta sitten minun minun olisikin pitänyt karsia hänen sanoistaan osan pois, jotta se kelpaisi joillekin USA-vastaisille hieman paremmin?

        Sodan oikeutuksen määräävät yleensä ne, jotka siihen ryhtyvät, mutta tuo sotilas oli yhtä mieltä johtajiensa kanssa siitä, että Saddam oli tarpeeksi vaarallinen sekä omalle kansalleen että koko maailmallekin, jotta hänet voitiin toimittaa ensin rotankoloonsa ja sieltä telkien taakse.

        Jokainen haavoittunut ja henkensä uhrannut ihminen ansaitsee sympatiamme, koska he kaikki ovat sodan mielettömyyden uhreja.

        Itse tunnen sympatiaa jopa niitä nuoria venäläisiä kohtaan, jotka joutuivat menettämään nuoren elämänsä suomalaisluotien kaatamina meidän itärajoillamme vv.1939-1944.

        Itsestään selvää toki on, että omat sotaveteraanimme, sotainvalidimme ja kaatuneet sankarivainajamme ansaitsevat muistoissamme paljon enemmänkin kuin pelkkää sympatiaamme...

    • ihmishirviö

      eläkä aina aloita uusia höpinöitä kuten niin monetkin muut eräät.

      äläkä toisella sivu persoonalla heti hauku natsiksi kuten juutalaisilla on yleensä tapana kun heitä arvostellaan.

      esimerkki tapaus voisi olla vaikka se toimittaja joka penkoi henry"ss"kissingerin takautuvaa menneisyyttä,ja löysi monia seikkoja jotka olivat rikoksia ihmishirvisyyttä vastaan.

      henry poka kuittasi tämän totuuden yhdellä lauseella toimittaja taitaa olla antisemitisti ja oikein paha natsikin vielä,että se siitä.

      niin vastaa nyt edes tähän.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000016063466

      tai tuohon.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000014213734#22000000014213734

      tai

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000014940829

      mikä siinä usa:ssa on niin mahtavaa että sitä pitää kumartaa?entä israelissa?

      ai niin mä en muistanutkaan että olet uskossa,no rauha sinun uskomuksellesi

      uskonnot on muuten aika vittumaisia yleensä.
      ei saa tumputtaa ei saa harrastaa esinahka aviollisia suhteita ja niin päin pois.

      tiärätkös,mä en olisi koskaan saanut kokea siemensyöksyä jos olisin joku uskovainen.

      hämmentävää.

      • Sivusta seurannut

        Puhut paljon USA:sta ja Israelista.

        Miten mahdat suhtautua Tshetsheniaa murjovaan Venäjään tai maailman ykkösmestaajakansaan Kiinaan?

      • ihmishirviö
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        Puhut paljon USA:sta ja Israelista.

        Miten mahdat suhtautua Tshetsheniaa murjovaan Venäjään tai maailman ykkösmestaajakansaan Kiinaan?

        ja lienee kaikkille selvää
        ettei asiat ole kunnossa ja hyvä niin että esim kiinalaiset pidetään kovalla kädellä ruodussa.
        kuka maa ottaisi edes puoli promillea kiinalaisia pakolaisia vieraaksensa ja vaivaksensa?

        neuvostoliitto oli erittäin paha uhka suomen olemassaololle mutta ei tämä nykyinen venäjä.

        olen taisteluni käynyt useiden puna mielisten kanssa silloin kun nl oli vielä olemassa ja paljon sen jälkeenkin jotenka ei siitä enää jaksa sauhuta

        voi voi kun meillä olisikin ollut vähän mukavanpi naapuri mutta naapureitahan ei yleensä saa valita

      • asti,,
        ihmishirviö kirjoitti:

        kirjoituksesi olivatkin, melko asiallisia. Nyt meni perseelleen! Heh heh heh heh heh heh heeee!

      • ihmishirviö
        asti,, kirjoitti:

        kirjoituksesi olivatkin, melko asiallisia. Nyt meni perseelleen! Heh heh heh heh heh heh heeee!

        vituttaa

      • Sivusta seurannut
        asti,, kirjoitti:

        kirjoituksesi olivatkin, melko asiallisia. Nyt meni perseelleen! Heh heh heh heh heh heh heeee!

        Ihan kuin iranmikesin katkera nauru olisi kuulunut jostain?

        Oliko edellisen kirjoittajan Venäjä-kritiikki liian tuskallista luettavaa?

    • menetti

      molemmat jalkansa, toivottavasti menettää vielä kätensäkin!

      • Suhtautuisitko tuohon sinunkin vapautesi puolesta taistelleeseen sotainvalidiin yhtä kyynisesti, jos hän olisikin nykyisin muslimeja kehuskeleva pasifisti?

      • se ei ole
        Hitman-1 kirjoitti:

        Suhtautuisitko tuohon sinunkin vapautesi puolesta taistelleeseen sotainvalidiin yhtä kyynisesti, jos hän olisikin nykyisin muslimeja kehuskeleva pasifisti?

        pätkääkään taistellut vapauteni puolesta, päin vastoin se on osaltaan aiheuttanut uhan maailmanrauhalle ja sitä kautta minulle. Hitman-1, olet menettämässä suhtellisuudentajusi!

    • sai mitä ansaitsi.

      • Näet siis, että kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta taistelevat länsimaalaiset saavat sodassa haavoittuessaan tai kuollessaan vain mitä ansaitsivatkin?

      • rane-01
        Hitman-1 kirjoitti:

        Näet siis, että kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta taistelevat länsimaalaiset saavat sodassa haavoittuessaan tai kuollessaan vain mitä ansaitsivatkin?

        Tuskimpa USA lähti uskontoa viemään, siellähän on aika sekalaista, tuo uskontojen "kirjo". Eikä uskonta pidäkkään väkisin viedä, kuten Tanskanmaalaiset meille aikoinaan. Veteraanit tulee hoitaa ja toivottavasti hoitavatkin, paremmin, kuin Vietnaminsodan veteraaneille kävi. Suurin osa ei ole sodassa, vapaasta tahdostaan, vaan joutuneet sinne käskystä.

      • ihmishirviö
        Hitman-1 kirjoitti:

        Näet siis, että kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta taistelevat länsimaalaiset saavat sodassa haavoittuessaan tai kuollessaan vain mitä ansaitsivatkin?

        suomi taisteli olemassaolostaan jenkkisiat taistelevat maailman herruudesta
        älä sekota kahta aivan eri asiaa toisiinsa

        miksi hitlerin saksa halusi suomen lopettavan talvisodan kesken kivan tappelu session?

        miksi hitleri yritettiin murhata noin 7 kertaa?

        kuka olisi pystynyt panemaan hanttiin puna-armeijalle muu kuin Wermact.
        miksi churchill julisti saksalle sodan ja lyöttäytyi stalin kanssa liittoon

        ja jos tiedät saksa ei missään nimessä halunnut sotaa brittien kanssa ja moneen otteeseen halusivat solmia rauhan heidän kanssa.

        miksi hess kurvasi me.satakympillä englantiin hieromaan rauhaa vaikka saksassa olisi ollut helgoja vaikka kuinka paljon?ja miksi tuo rauhan kyyhky piti koko loppuelämäkseen sulkea spandaun vankilaan kun ei iletty sitä tappaa?

        miksi miksi eesau eesau miksi minut hylkäsit?

        kuinka irak uhkasi usan kansalaisia?

        miksi öljyä kaupataan dollareissa eikä esim.euroissa

        miksi usa on lähes opec tänä pänä?

      • rane-01 kirjoitti:

        Tuskimpa USA lähti uskontoa viemään, siellähän on aika sekalaista, tuo uskontojen "kirjo". Eikä uskonta pidäkkään väkisin viedä, kuten Tanskanmaalaiset meille aikoinaan. Veteraanit tulee hoitaa ja toivottavasti hoitavatkin, paremmin, kuin Vietnaminsodan veteraaneille kävi. Suurin osa ei ole sodassa, vapaasta tahdostaan, vaan joutuneet sinne käskystä.

        Puolustaessaan elämäntapaansa terrorismia vastaan jokainen länsimaa puolustaa samalla kaikkia kolmea perinteistä arvoaan; kotia, uskontoa ja isänmaataan.

        Puolustamalla näitä arvoja kukin maa haluaa vain säilyttää omat arvoperustansa, ei viemään niitä väkisin toisille.

        Eihän USA:kaan ole kertaakaan vaatinut, että Irakin tai Iranin täytyisi luopua islamin uskosta ja kääntyä kristityiksi...

        vaikeita kysymyksiä ettei tahdo millään löytyä mieleisiä vastauksia.

        pian täytyy lopettaa taas tältä päivää kun alkaa tuo sosiaalinen elämä.

        teen naarakselle itse tapettua linnun lihaa vapun kunniaksi jota vietän kevään ja tulevan kesän juhlana entä itse

      • ihmishirviö kirjoitti:

        Kenelle ne vastaukset olisivat mieleisiä, lukijoille, minulle vai sinulle itsellesi?

        Hyvää kevään juhlaa joka tapauksessa sekä sinulle että "naaraksellesi", toivottavasti lintupaisti kypsyy sopivaksi!

      • Kyselevä mies

        Venäjä hyökkää päivittäin Tshetshenian kimppuun.

        Jos joku venäläisnuorukainen haavoittuu siellä vaikeasti, etkö tunne mitään myötätuntoa nuorta haavoittunutta kohtaan?

        Saiko hän vain mitä ansaitsi?

      • Asiallinen lukija
        ihmishirviö kirjoitti:

        suomi taisteli olemassaolostaan jenkkisiat taistelevat maailman herruudesta
        älä sekota kahta aivan eri asiaa toisiinsa

        miksi hitlerin saksa halusi suomen lopettavan talvisodan kesken kivan tappelu session?

        miksi hitleri yritettiin murhata noin 7 kertaa?

        kuka olisi pystynyt panemaan hanttiin puna-armeijalle muu kuin Wermact.
        miksi churchill julisti saksalle sodan ja lyöttäytyi stalin kanssa liittoon

        ja jos tiedät saksa ei missään nimessä halunnut sotaa brittien kanssa ja moneen otteeseen halusivat solmia rauhan heidän kanssa.

        miksi hess kurvasi me.satakympillä englantiin hieromaan rauhaa vaikka saksassa olisi ollut helgoja vaikka kuinka paljon?ja miksi tuo rauhan kyyhky piti koko loppuelämäkseen sulkea spandaun vankilaan kun ei iletty sitä tappaa?

        miksi miksi eesau eesau miksi minut hylkäsit?

        kuinka irak uhkasi usan kansalaisia?

        miksi öljyä kaupataan dollareissa eikä esim.euroissa

        miksi usa on lähes opec tänä pänä?

        "Eesau, Eesau, miksi minut hylkäsit?"

        Mitä tuohonkaan voisi kukaan vastata sinulle?

        Jos kirjoittaa ajattelemattomuuksia, ei pidä odottaa niihin minkäänlaisia vastauksia.

      • ihmishirviö
        Hitman-1 kirjoitti:

        Kenelle ne vastaukset olisivat mieleisiä, lukijoille, minulle vai sinulle itsellesi?

        Hyvää kevään juhlaa joka tapauksessa sekä sinulle että "naaraksellesi", toivottavasti lintupaisti kypsyy sopivaksi!

        naaras tuli,ja kaikki me olemme vähän itsekkäitä

        hyvää waffen vappua ja päin niin pois en enää kerkeä tälle vapulle viettään epä sosiaalista elämää

      • munakarvapää

        liittyä al-Qaidaan?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      262
      9416
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      320
      6585
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1574
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1371
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1205
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1141
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1013
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      842
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      736
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      728
    Aihe