Mursisille

Kopioin tähän pari-kolme päivää sitten kirjoittamani vastauksen mursisille, koska hän ei siihen koskaan mitään vastannut. Taustaksi niille jotka eivät ole keskustelua seuranneet: mursisin mielestä myyntikriteeri on pyramidipelin osoitus, minun mielestäni aktiivisuuden osoitus ja tarpeellinen jotta kauppaa syntyy, huomioiden että verkostoijat ovat niin sanotusti tavallisia ihmisiä, ei myyntialan ihmisiä.

Nimittelystä mursis, katso viestiketjun aloitusta koskien sitä sinun mielipidettäsi siitä että Move on rehellinen verkosto.

Ei, minä en väitä enkä ole väittänyt että valtaosa verkoston myynnistä tehdään ilman että sillä on tarkoituskaan täyttää myyntikriteeriä.

Päinvastoin, väitän että valtaosa verkoston myynnistä tehdään siksi että sillä myynnillä täytetään myyntikriteeriä. Näin olen kirjoittanut jo aika monta kertaa, ja aina vain käsität väärin.

Suurin vika on ilmeisesti se, että sinä käsität myynnin tarkoittavan sitä että edustaja ostaa omaan käyttöönsä. Niinhän se asia ei ole.

Se että työhön käytetään aikaa, ei ole mikään pyramidipelin osoitus.

Verkostomarkkinoinnissa on se juuri vahvuus, että ihmiset ovat valmiita käyttämään hieman aikaa ja näkemään hieman vaivaa pienen myyntikriteerin täyttämiseen myynnillä (joka siis tarkoittaa myyntiä), lähes ainoastaan siksi, että siten saa rakentamansa organisaation myynnistä palkkioita.

Ihmisen luonto on nyt vain sellainen että ihmisiä ei kiinnosta myyntityö. Verkostomarkkinointi soveltuu erityisesti sellaisten tuotteiden markkinointiin, joissa ansaintamahdollisuus per kauppa on melko pieni, ja joiden myymiseen tarvitaan silti konsultointia. Kuten lisäravinteet, ihonhoitotuotteet, kännykkäliittymät, sähkösopimukset jne.

Yhdestä kaupasta ei kovin monta euroa saa. Jos tuote myytäisiin yksitasoisella myynnillä suoraan kuluttajille, joka olisi verrattavissa ilman myyntikriteeriä olevaan verkostointiin myynnin kannalta, ei kauppaa syntyisi niin paljoa, koska se muutaman euron palkkio per asiakas ei kovin montaa ihmistä kiinnosta. Mutta kun sillä kaupankäynnillä täytetäänkin myyntikriteeriä palkkioiden saamiseksi organisaation myynnistä, on se motivoivampaa.

Kuten usein sanottua, verkostomarkkinoinnissa iso joukko ihmisiä myy kukin pienellä määrällä tuotteita. Sellaisella määrällä joka on mahdollinen isolle joukolle ihmisiä.

Monelle ihmiselle muutaman kympin tai sadan euron lisäansio per kk, jonka voi saada myymällä satasella parilla tuotteita, on merkittävä lisäansio, ja täyttää aukot budjetissa. Sitä minä en mitenkään väheksy. Mutta se myyntikriteeri tarvitaan että kaikki möisivät.

Verkostomarkkinointiyhtiölle on kaikkein tärkeintä saada iso määrä asiakkaita. Siitä syntyy jatkuvaa liikevaihtoa. Edustajien omista ostoista ei synny suurta jatkuvaa liikevaihtoa, koska verkostomarkkinoijaksi alkaminen ja sen lopettaminen on niin helppoa. Verkostointia kokeillut ja sittemmin passivoitunut ei menetä muuta kuin mahdollisuuksia jos passivoituu. Hän ei menetä työpaikkaansa ja päätoimista tuloa. Siksi edustajien omiin ostoihin pyramidipelin osallistumismaksuidealla luottaminen on tuhoon tuomittua. Sen sijaan asiakkaat, jotka ostavat tuotteen sen itsensä vuoksi, ostaa todennäköisemmin uudelleen. Etenkin kun yhtiö on huolehtinut siitä että se tietää asiakkaansa.

Motiiveja asiakkaiden hankkimiseen eli myymiseen:

- Edustaja pitää tuotteista niin paljon että haluaa niitä suositella tuttavilleen ja kaikille
- Muutama kymppi tai satanen lisätuloa
- Päätoiminen toimeentulo, mikä se kullakin onkin
- Edustajuuden kokeilu myyntimielessä
- Edustajuuden kokeilu verkostonrakennusmielessä, saako kauppaa, jota tarvitsee olla jotta saa myyntikriteerin täytettyä
- Säännöllisten asiakkaiden hankkiminen, jotta sitten kun rakentaa organisaatiota, täyttyy myyntikriteeri ja saa organisaation myynnistä palkkioita
- Myyntikriteerin täyttäminen jotta saa jo rakennetusta organisaatiosta palkkioita

Myyntikriteerin kieltäminen siis romahduttaisi liikevaihdon, ilman että se johtuisi pyramidipeliydestä.

Miten sinä työnteostakin saat pyramidipelin? Onko nyt sinulla jo työn tekeminenkin pyramidipelin merkki?
262003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos sinun luonteellesi ei myyntityö sovi, älä yleistä sitä kaikkiin maailman ihmisiin. Tietty jotain tukea tuolle väitteelle olisi ollut hyvä laittaa mukaan, mutta ei verkostohörhöltä ole voitu aikaisemminkaan sellaista odottaa. Miksi nytkään...

Eikö ole aika kummallista, että jokainen sattumoisin tarvitsee joka kuukausi tavaraa juuri sen verran, että aktivointi tapahtuu... Ja jos ei omaan käyttöön tarvitse, niin miksi tarvitsee ostaa? Pakko-ostoksista ei kaikki viranomaiset tykkää, usko pois.

Paljon sinäkin näytät tietävänä esim sähköliittymien hinnanmuodostuksesta... Onnea vaan.

Äänestä
  • Seuraavassa oikein hyvä analyysi MLM - pyramidien olemuksesta. Nehän ovat kyllä ”laillisia” mutta siis enemmänkin ”psykologisia pyramideja”
    Kyllähän aina hyväuskoisen huijaaminen on ihan sallittavaa ja suositeltavaa, jos ajattelemme sillä asenteella, että ”jos et omaasi vartioi, voi sen toinen korjata parempaan tarpeeseen”
    - - - - - -
    ……eristetään asuminen, kauppa ja elämä. Käydään paskalla ”omassa-käymälässä”, tankataan aivopesujuomaa ”omasta-motivointikalusta”, käydään tästedes ”omassa-ravintolassa”, jolle ulkopuoliset voivat olla kateellisia, luodaan paskat ja lumet sisällä, kaikesta ulkona, unelmoidaan ”omat-unelmat” istutetulla ”ÄLÄ ANNA HEIDÄN VARASTAA UNELMAASI”-implantilla kuten Bill Prittin ja muiden Amway-vedättäjien mukaan elämän lopullinen totuus kaikesta muustakin kuin saippuasta pitäisi kuulua ympäri maapallon; vähän niin kuin ”Amerikan demokratian” levitys-ristiretket vähän siellä sun täällä; se tärkein, eli ”oma-unelma” päällimmäisenä otsassaan.
    Ja silti olla 24 tuntia vuorokaudessa TOTAALISEN riippuvainen siitä, mitä MLM kutsuu perinteiseksi, muttei voi ilman sitä elää, saati modernisti hengittää ulkoa-sisään…

    Eristetään tiimit ja tittelit, edistytään sisällä kaikesta ulkona - saat loputtomiin sympatiaa ja olalletaputusta, pääset perustajan pöytään syömään isoon Amerikkaan, eikä isoa pahaa sutta koskaan näy.
    Siitä huolimatta, sympatia loppuu aina sisällä, jos ja kun tulosta ei synny, ja ”oma-yhteisö” kohtelee, kuin kuumaa perunaa kurkussa, jos ”joukkuepelaaja” ryssii tiimin piikkiin.

    Korvataan se ”välikäsien saastuttama perinteinen kauppa”, pysytään kotona harrastamassa elinikäistä vapaa-aikaa, pidetään kaupungit, torit, kauppakeskukset, elokuvateatterit ja kunnalliset palvelut kiinni, valitaan eläminen sisällä, ”oma-ostaa-myydä”-systeemi, syödään ja kuollaan ”modernisti” sisällä, kaikesta fysiikasta ulkona; synteettisten tensidien ja kalaöljyn suitsukkeen tuoksussa. Ääripäinen esimerkki – ”mä muutin elämäni” -lässytys synnyttää UNELMAN, syvää pintaa syvemmän ja sitä todemman sosiaalisen ajatuksenmuokkauksen motivointi-trikin ?

    Irtaudutaan ja uskotellaan kaiken olevan erilaisuutta ja uutuutta ja tuloksellista – vaikkei tulosta todellisuudessa synny kuin sisällä – ulkona taas tulos on unelmaa yhdentekevämpi ja mahdollinen rahan syöttäminen systeemiin siitä ”haisevasta työstä” vain avustaa sinä aikana kun se unelma on tullakseen: siitetään uusi parempi liike-elämä sisälle ulos perinteisestä missäpä siis rahaa ja tuotteita voi silloin – kuten pyramideissa nyt jo – edes kuluttaa, kuin sisällä, kaikesta ulkona ?

    Psykologisten pyramidipelien läpinäkyvyys on kuudesta tuumasta kiinni korvien välissä – sisällä kaikesta ulkona.

    Takuu MLM:n ”oman-painajaisen” seurauksista on käytännössä jo koettu takuuvarmana kaikille:
    Kaikki tämä ”erilaiseksi”, ”modernimmaksi”, ja eritoten ”omaksi” ja ”uudeksi” uskoteltu ideologia, kuten uusi maailmanjärjestys konsanaan, vie jokaisen sinne minne ihmisen pitää kuuluakin, takaisin 1800-luvulle, tai sosiaalisessa mittapuussa verrattuna suurin piirtein puuhun huutelemaan Darwinille, ”vain vahva voi pärjätä”, ”sä et ole ollut riittävän ahkera”, liike-elämä on vaan sellaista”, että ”The survival of the fittest”, ”se on vain susta itsestäs kiinni”

    Tai vastaavasti jäädään vaan jumiin 1950-luvulle myymään päivittäistavaraa olohuoneista sisällä ja uskotellaan tekevämme ”omaa-kauppaa” ja itsenäistä uudenlaista itsepetosta kaikesta ulkona aina vaan lisää sisälle haalimalla – ”jo miljoona tuotetta ja lisää tulee”-tyyliin, sillä muussa tapauksessa kaatuu se ”oma-unelma” ja sen temmellyskentäksi rakennettu kolmionmuotoinen struktuuri sisältä käsin.

    Pidetään ”avoimia” eventtejä vaan, mutta struktuuri on todellisuudessa sisällä kaikesta ulkona.

    Hemmetin modernia ja ”oma-kauppiaan” pääkopasssa tarkasteltuna todella ”riippumattoman itsenäistä”. Usko mitä ja ketä haluat – vaan älä koskaan menetä huumorintajuasi haastaa esi-kypsennettyä muualta tarjottua unelmaa, jollaisena MLM – haasteen otit vastaan.

    - - - - - - -

    Vapaasti lyhennelty verkostomarkkinointiin kriittisesti suhtautuvasta hieman hengästyttävästä kirjoitelmasta, itse asiassa todella teräviä huomioita, mutta kirjoittaja käyttää akateemisia termejä kovasti ja capslokkia. Kirjoitus löytyy

    http://www.nicehouse.fi/tyohuone/keskustelu/nayta.php?i d=6072

    Äänestä

  • Ensiksi, olen itse myyntialan ammattilainen ja suoramyynti sopii minun luonteelleeni.

    Toiseksi, oletko verkosto-pena sinä sitä mieltä että suurin osa ihmisistä nauttii tarjontamyyntityöstä? Otahan selvää millaiset vaihtuvuudet myyntialalla on.

    Kolmanneksi, hörhökortinhan tietysti vetäisit esiin, sehän on kätevä kun ei ole mitään sanottavaa.

    Minähän olen aktivointiostoja vastaan. Sen sijaan minä ole sitä mieltä, että organisaatiopalkkioiden saamiseksi on edellytettävä henkilökohtaista myyntiä (myynti on myyntiä, ei ostoja), jotta kauppaa syntyisi. Move-pyramidipelissähän on aktivointiosto, eikä aktivointia voi tehdä myymällä. Analysoin sitä tuossa kirjoituksessani.

    Vielä toistoksi että varmasti ymmärrät, henkilökohtaista myyntiä, ei ostoja.

    Tietojeni mukaiset palkkiot mitä sähkön myyjältä voi saada, ovat tosiaan sellaiset ettei niistä paljoa jaettavaa ole. Samoin kännykkäliittymissä.

    Äänestä

  • anti-pyramid kirjoitti:

    Ensiksi, olen itse myyntialan ammattilainen ja suoramyynti sopii minun luonteelleeni.

    Toiseksi, oletko verkosto-pena sinä sitä mieltä että suurin osa ihmisistä nauttii tarjontamyyntityöstä? Otahan selvää millaiset vaihtuvuudet myyntialalla on.

    Kolmanneksi, hörhökortinhan tietysti vetäisit esiin, sehän on kätevä kun ei ole mitään sanottavaa.

    Minähän olen aktivointiostoja vastaan. Sen sijaan minä ole sitä mieltä, että organisaatiopalkkioiden saamiseksi on edellytettävä henkilökohtaista myyntiä (myynti on myyntiä, ei ostoja), jotta kauppaa syntyisi. Move-pyramidipelissähän on aktivointiosto, eikä aktivointia voi tehdä myymällä. Analysoin sitä tuossa kirjoituksessani.

    Vielä toistoksi että varmasti ymmärrät, henkilökohtaista myyntiä, ei ostoja.

    Tietojeni mukaiset palkkiot mitä sähkön myyjältä voi saada, ovat tosiaan sellaiset ettei niistä paljoa jaettavaa ole. Samoin kännykkäliittymissä.

    konseptia.

    Kerroit olevasi suoramyynnin asiantuntija. No saatat ollakin mutta olet vähän ajatusrajoitteinen.

    Miten nettikaupassa ja nimenomaan kanta-asiaksmyynnissä siinä olisi mahdollista myydä tuotteet itse asiakaalle? Kuviohan olisi se että ne kreditit saisikin edustaja. Mitä hyötyä siitä olisi kanta-asiakkaalle? Move on nimenomaan kanta-asiakasjärjestelmään perustuva nettikauppa. Eli tarkoituskin on että asiakkaat ostavat itse netistä.

    Movessakin pitää olla asiakasmyyntiä. Se on rakennettu sellaiseksi kuin SSML on sen neuvonut tekemään. Eli minimissään viisi henkilökohtaista asiakasta. Ja mitä ylempänä hiearkiassa on sitä enemmän niitä asikakkaita pitää olla.

    No millä tavalla myynti sitten tapahtuu? Asiakkaille pitää olla esimerkkejä siitä minkälaisia tuotteita yrityksellä on tarjolla. Eli pitää pystyä näyttämään edes joitakin tuotteita. Ölen huomannut että kun ostan itse jonkun tuotteen ja kerron että ostin sellaisen, niitä samoja tuotteita menee seuraavan viikon aikana kanta-asiakkaille. Eli kun ostan ja näytän, niin niitä tuotteita menee. Eli uusintaosto kannattaa tehdä joka viikko. Miksi siis se uusintaosto ei olisi markkinoinnin kannalta tärkeä? Eli se se on juuri millä tuotteita myydään kanta-asiakkaille. Jos en itse käytä tuotteita ei silloin myöskään asiakkaaani käytä niitä.

    Mikä sinua siis häiritsee Moven liiketoiminnassa. Ymmärrätkö ollenkaan mistä siinä on kyse? Nttikaupasta jossa on tarkoituksena että KANTA-ASIAKAS saa kreditit, ei EDUSTAJA.

    Niin se vain on.

    Äänestä

  • et ymmärrä kirjoitti:

    näin yksinkertainen konsepti.

    Mutta kun halutaan vaan vängäytä valkoinen mustaksi. Siitä tässä on kyse.

    Tai ei tajuta vaikka ratakiskosta vännetään. Senkin ne opystyvät oikomaan väärän malliseksi.

    Äänestä

  • et ymmärrä kirjoitti:

    konseptia.

    Kerroit olevasi suoramyynnin asiantuntija. No saatat ollakin mutta olet vähän ajatusrajoitteinen.

    Miten nettikaupassa ja nimenomaan kanta-asiaksmyynnissä siinä olisi mahdollista myydä tuotteet itse asiakaalle? Kuviohan olisi se että ne kreditit saisikin edustaja. Mitä hyötyä siitä olisi kanta-asiakkaalle? Move on nimenomaan kanta-asiakasjärjestelmään perustuva nettikauppa. Eli tarkoituskin on että asiakkaat ostavat itse netistä.

    Movessakin pitää olla asiakasmyyntiä. Se on rakennettu sellaiseksi kuin SSML on sen neuvonut tekemään. Eli minimissään viisi henkilökohtaista asiakasta. Ja mitä ylempänä hiearkiassa on sitä enemmän niitä asikakkaita pitää olla.

    No millä tavalla myynti sitten tapahtuu? Asiakkaille pitää olla esimerkkejä siitä minkälaisia tuotteita yrityksellä on tarjolla. Eli pitää pystyä näyttämään edes joitakin tuotteita. Ölen huomannut että kun ostan itse jonkun tuotteen ja kerron että ostin sellaisen, niitä samoja tuotteita menee seuraavan viikon aikana kanta-asiakkaille. Eli kun ostan ja näytän, niin niitä tuotteita menee. Eli uusintaosto kannattaa tehdä joka viikko. Miksi siis se uusintaosto ei olisi markkinoinnin kannalta tärkeä? Eli se se on juuri millä tuotteita myydään kanta-asiakkaille. Jos en itse käytä tuotteita ei silloin myöskään asiakkaaani käytä niitä.

    Mikä sinua siis häiritsee Moven liiketoiminnassa. Ymmärrätkö ollenkaan mistä siinä on kyse? Nttikaupasta jossa on tarkoituksena että KANTA-ASIAKAS saa kreditit, ei EDUSTAJA.

    Niin se vain on.

    Kuinka se sopii teidän konseptiin...?

    Tähänhän ei nyt liity mitenkään se tuleeko krediitit kanta-asiakkaalle vai edustajalle. Normaalistihan edustajalle maksetaan palkkiota hankkimiensa asiakkaiden ostoista. Vai tarkoitatko että edustaja ei saa lainkaan palkkiota hankkimiensa asiakkaiden ostoista?

    Pyramidipeliksi Move tulee nimenomaisesti tuolla aktivointiostolla, joka on oikein vahvistettu pyramidipelin osallistumismaksuksi, koska myyminen ei riitä aktiivisuuden osoitukseen. Mikä tuossa on niin vaikea ymmärtää?

    vaikka sinulle selittää.

    Luitko edes mitä kirjoitin? Nähtävästi et.

    Niin se vain on.

    Äänestä

  • Kerroppas kirjoitti:

    Kuinka se sopii teidän konseptiin...?

    Niin hätähousuilla kauhea hätä vaikka asia ei liity mitenkään henkilökohtaiseeti hätähousuille.

    Yksi tosiasia. Kauppakeskuskesta ei ole vielä tullut tapa. Ei se tarkoita että kun keskus aukaistaan sinne ryntää kauhea määrä asiakkaita. Itsekin menet kauppaan silloin kun tarvitset jotakin. s2e on vielä niin uusi että usein se myös "unohdetaan" vielä kun jotakin tasivtaan. Mutta kun siitä tule rutiini niin kuin joistakin isoista nettikaupoista siitä se lähtee. Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    Eli, eli ei hättäillä. Sinun tulosi ei varmaan ole millään tavalla riippuvaisia niistä kävijöistä? vai? Mikä hätä sinulla silloin on?

    Niin se vain on.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    vaikka sinulle selittää.

    Luitko edes mitä kirjoitin? Nähtävästi et.

    Niin se vain on.

    Et taida ymmärtää.

    Movehan jo poisti sen noin 1000 euron pyramidipelin aloitusmaksun.

    Jos Move vielä poistaisi kuukausittaisen osallistumismaksun josta maksetaan palkkioita, ei se olisikaan enää pyramidipeli. Sen osallistumismaksun voi hyvin korjata sillä että sen voi täyttää myynnillä. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • Mitä niistä kirjoitti:

    Niin hätähousuilla kauhea hätä vaikka asia ei liity mitenkään henkilökohtaiseeti hätähousuille.

    Yksi tosiasia. Kauppakeskuskesta ei ole vielä tullut tapa. Ei se tarkoita että kun keskus aukaistaan sinne ryntää kauhea määrä asiakkaita. Itsekin menet kauppaan silloin kun tarvitset jotakin. s2e on vielä niin uusi että usein se myös "unohdetaan" vielä kun jotakin tasivtaan. Mutta kun siitä tule rutiini niin kuin joistakin isoista nettikaupoista siitä se lähtee. Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    Eli, eli ei hättäillä. Sinun tulosi ei varmaan ole millään tavalla riippuvaisia niistä kävijöistä? vai? Mikä hätä sinulla silloin on?

    Niin se vain on.

    No ei tod ole tullut tavaksi. S2E:nhän piti räjähtää auki!!!eipä siltä näytä. Hyvin on S2E näköjään unohdettu. Myy mulle pala sitä kauppakeskusta, vaikka vasen alanurkka...saat kympin.

    Äänestä

  • Mitä niistä kirjoitti:

    Niin hätähousuilla kauhea hätä vaikka asia ei liity mitenkään henkilökohtaiseeti hätähousuille.

    Yksi tosiasia. Kauppakeskuskesta ei ole vielä tullut tapa. Ei se tarkoita että kun keskus aukaistaan sinne ryntää kauhea määrä asiakkaita. Itsekin menet kauppaan silloin kun tarvitset jotakin. s2e on vielä niin uusi että usein se myös "unohdetaan" vielä kun jotakin tasivtaan. Mutta kun siitä tule rutiini niin kuin joistakin isoista nettikaupoista siitä se lähtee. Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    Eli, eli ei hättäillä. Sinun tulosi ei varmaan ole millään tavalla riippuvaisia niistä kävijöistä? vai? Mikä hätä sinulla silloin on?

    Niin se vain on.

    36 000 euroa päivässä. Se on siis kokonais liikevaihto. Jaappaas siitä vaikka 4000 edustajalle provisiot. vaikka tuon koko 36 000 euroa jakaa edustajiean kesken se tekee hurjat 9 euroa.

    Käytännössähän näin asia ei mene,vaan pieni osa kokonaismyynnistä jaetaan provisioina verkostoon.

    Äänestä

  • anti-pyramid kirjoitti:

    Et taida ymmärtää.

    Movehan jo poisti sen noin 1000 euron pyramidipelin aloitusmaksun.

    Jos Move vielä poistaisi kuukausittaisen osallistumismaksun josta maksetaan palkkioita, ei se olisikaan enää pyramidipeli. Sen osallistumismaksun voi hyvin korjata sillä että sen voi täyttää myynnillä. Yksinkertaista.

    että aktivointisostos = myyntiraja

    Sama asia niin pitääkö sitä naamioida. Tuo aktivointiostos on rehellisemmin sanottu. Pisteet siitä MOVElle.

    Muilla kyhäelmillä aktiivointi on aktiivinen myynti. Lue osto, kun sellaisilla tuotteilla ei ole myyntirajan edellyttämää kysyntää.

    Epätoivoiset edustajat kuluttavat itse puuttuvan myynnin. Tähän myös propaganda painostaa.

    Edustaja on itse viisi asiakasta.

    Äänestä

  • Mitä niistä kirjoitti:

    Niin hätähousuilla kauhea hätä vaikka asia ei liity mitenkään henkilökohtaiseeti hätähousuille.

    Yksi tosiasia. Kauppakeskuskesta ei ole vielä tullut tapa. Ei se tarkoita että kun keskus aukaistaan sinne ryntää kauhea määrä asiakkaita. Itsekin menet kauppaan silloin kun tarvitset jotakin. s2e on vielä niin uusi että usein se myös "unohdetaan" vielä kun jotakin tasivtaan. Mutta kun siitä tule rutiini niin kuin joistakin isoista nettikaupoista siitä se lähtee. Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    Eli, eli ei hättäillä. Sinun tulosi ei varmaan ole millään tavalla riippuvaisia niistä kävijöistä? vai? Mikä hätä sinulla silloin on?

    Niin se vain on.

    clip>
    Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    Äänestä

  • ruhahahahahahahahahah kirjoitti:

    clip>
    Olemme sitä varten että myymme sitä kauppakeskusta. Jos sieltä tehdään 30 ostoa päivässä/yritys, se tarkoittaa 600 kauppaa päivässä. Noin 36 000 € liikevaihtoa päivässä 1 116 000€ kuukaudessa. Tämä on oletus, mutta niin se on sinullakin.

    on ollut kävijämäärät 657 kävijää 3 päivässsä eli 219 päivässä ja toisessa 830 kävijää kolmessa päivässä, 276 kävijää päivässä. kaikkein uusimmassa 203 kävijää kahdessa päivässä, eli noin 101 kävijää päivässä.

    Luvut ovat vähän erilaisia kuin tässä sadussa kerrotut.

    Laskelmasi mukaan 155 "movettajaa" tekee "aktivointiostoksen" kuukaudessa (4000:sta). Aika vähän. Taisi mennä vähän metsään sinullakin.

    Äänestä

  • käsiään kirjoitti:

    Seuraavassa oikein hyvä analyysi MLM - pyramidien olemuksesta. Nehän ovat kyllä ”laillisia” mutta siis enemmänkin ”psykologisia pyramideja”
    Kyllähän aina hyväuskoisen huijaaminen on ihan sallittavaa ja suositeltavaa, jos ajattelemme sillä asenteella, että ”jos et omaasi vartioi, voi sen toinen korjata parempaan tarpeeseen”
    - - - - - -
    ……eristetään asuminen, kauppa ja elämä. Käydään paskalla ”omassa-käymälässä”, tankataan aivopesujuomaa ”omasta-motivointikalusta”, käydään tästedes ”omassa-ravintolassa”, jolle ulkopuoliset voivat olla kateellisia, luodaan paskat ja lumet sisällä, kaikesta ulkona, unelmoidaan ”omat-unelmat” istutetulla ”ÄLÄ ANNA HEIDÄN VARASTAA UNELMAASI”-implantilla kuten Bill Prittin ja muiden Amway-vedättäjien mukaan elämän lopullinen totuus kaikesta muustakin kuin saippuasta pitäisi kuulua ympäri maapallon; vähän niin kuin ”Amerikan demokratian” levitys-ristiretket vähän siellä sun täällä; se tärkein, eli ”oma-unelma” päällimmäisenä otsassaan.
    Ja silti olla 24 tuntia vuorokaudessa TOTAALISEN riippuvainen siitä, mitä MLM kutsuu perinteiseksi, muttei voi ilman sitä elää, saati modernisti hengittää ulkoa-sisään…

    Eristetään tiimit ja tittelit, edistytään sisällä kaikesta ulkona - saat loputtomiin sympatiaa ja olalletaputusta, pääset perustajan pöytään syömään isoon Amerikkaan, eikä isoa pahaa sutta koskaan näy.
    Siitä huolimatta, sympatia loppuu aina sisällä, jos ja kun tulosta ei synny, ja ”oma-yhteisö” kohtelee, kuin kuumaa perunaa kurkussa, jos ”joukkuepelaaja” ryssii tiimin piikkiin.

    Korvataan se ”välikäsien saastuttama perinteinen kauppa”, pysytään kotona harrastamassa elinikäistä vapaa-aikaa, pidetään kaupungit, torit, kauppakeskukset, elokuvateatterit ja kunnalliset palvelut kiinni, valitaan eläminen sisällä, ”oma-ostaa-myydä”-systeemi, syödään ja kuollaan ”modernisti” sisällä, kaikesta fysiikasta ulkona; synteettisten tensidien ja kalaöljyn suitsukkeen tuoksussa. Ääripäinen esimerkki – ”mä muutin elämäni” -lässytys synnyttää UNELMAN, syvää pintaa syvemmän ja sitä todemman sosiaalisen ajatuksenmuokkauksen motivointi-trikin ?

    Irtaudutaan ja uskotellaan kaiken olevan erilaisuutta ja uutuutta ja tuloksellista – vaikkei tulosta todellisuudessa synny kuin sisällä – ulkona taas tulos on unelmaa yhdentekevämpi ja mahdollinen rahan syöttäminen systeemiin siitä ”haisevasta työstä” vain avustaa sinä aikana kun se unelma on tullakseen: siitetään uusi parempi liike-elämä sisälle ulos perinteisestä missäpä siis rahaa ja tuotteita voi silloin – kuten pyramideissa nyt jo – edes kuluttaa, kuin sisällä, kaikesta ulkona ?

    Psykologisten pyramidipelien läpinäkyvyys on kuudesta tuumasta kiinni korvien välissä – sisällä kaikesta ulkona.

    Takuu MLM:n ”oman-painajaisen” seurauksista on käytännössä jo koettu takuuvarmana kaikille:
    Kaikki tämä ”erilaiseksi”, ”modernimmaksi”, ja eritoten ”omaksi” ja ”uudeksi” uskoteltu ideologia, kuten uusi maailmanjärjestys konsanaan, vie jokaisen sinne minne ihmisen pitää kuuluakin, takaisin 1800-luvulle, tai sosiaalisessa mittapuussa verrattuna suurin piirtein puuhun huutelemaan Darwinille, ”vain vahva voi pärjätä”, ”sä et ole ollut riittävän ahkera”, liike-elämä on vaan sellaista”, että ”The survival of the fittest”, ”se on vain susta itsestäs kiinni”

    Tai vastaavasti jäädään vaan jumiin 1950-luvulle myymään päivittäistavaraa olohuoneista sisällä ja uskotellaan tekevämme ”omaa-kauppaa” ja itsenäistä uudenlaista itsepetosta kaikesta ulkona aina vaan lisää sisälle haalimalla – ”jo miljoona tuotetta ja lisää tulee”-tyyliin, sillä muussa tapauksessa kaatuu se ”oma-unelma” ja sen temmellyskentäksi rakennettu kolmionmuotoinen struktuuri sisältä käsin.

    Pidetään ”avoimia” eventtejä vaan, mutta struktuuri on todellisuudessa sisällä kaikesta ulkona.

    Hemmetin modernia ja ”oma-kauppiaan” pääkopasssa tarkasteltuna todella ”riippumattoman itsenäistä”. Usko mitä ja ketä haluat – vaan älä koskaan menetä huumorintajuasi haastaa esi-kypsennettyä muualta tarjottua unelmaa, jollaisena MLM – haasteen otit vastaan.

    - - - - - - -

    Vapaasti lyhennelty verkostomarkkinointiin kriittisesti suhtautuvasta hieman hengästyttävästä kirjoitelmasta, itse asiassa todella teräviä huomioita, mutta kirjoittaja käyttää akateemisia termejä kovasti ja capslokkia. Kirjoitus löytyy

    http://www.nicehouse.fi/tyohuone/keskustelu/nayta.php?i d=6072

    hei kaikille.Enpä nyt aivan näin akteemisia alkuperäisessä kommentissani viljellyt,capslockia varmaan sitäkin enemmän.Kuten nim. darwinin karvaiset kädet huomauttaa,lainaus on vapaamuotoinen.Silti fraaseja ja "termejä" tähän lainaukseen on alkuåeräiseen verrattuna "lmaantunut" kyllä varsin hyvässä määrin ja sangen vapaasti joita en osannut käyttää.Sen sijaan "akateeminen läässtykseni" on latteaa huumoria asiallisesta aiheesta jota pyrin maallikkona ja huijattuna ja siitä oppineena kommentoimaan.Se siitä.

    Äänestä

  • ei-akateeminen turvenuija kirjoitti:

    Aivan, muutin muutamia kohtia, jotka olin tulkitsevinani tietyllä tavalla, mutta joiden sanamuodosta olin varma, ettei tavanomainen lukija sitä punaista lankaa olisi saanut kiinni.

    Pyydän anteeksi, jos olen kääntänyt ajatustanne millään tavalla väärään suuntaan, ja mielelläni oikaisen jos olen saanut kirjoituksesta väärän käsityksen.

    Mutta alkuperäinen kirjoitus kaikkine CAPS LOCKeineen sittenkin on erittäin kokemuksellinen ja sarkasmi oli omintakeista ja kohteeseensa osuvaa.

    Äänestä

  • kirjoittajalle kirjoitti:

    Eipä hättää - hyvä vain että otit tekstiin osaa,meikäläisellä tuppaa karkaamaan sarkasmi ja näppäimistö käsistä kun oikein innostuu ;)

    Olet oikeassa,kommenttini ei ole liiketalouden,tieteen taikka tilastollisten "MLM-mahdollisuuksien" näkökulmasta vaan psykologisesta MLM-mielenhallinallisesta YLEENSÄ ja rinnastamatta :
    tavallisen keskiverto monitaso-höylän ja verkkokinkun näkökulma siitä miten motivointi-työkalut muineen saavat mitä ihmeellisimmillä filosofioillaan,hienoilla termeillään ja "tiimi-titteleillään",vihkosillaan ja new-age äänitteillään joka-pojasta ja -tytöstä mahtavia ikuisen naantalin-auringon hymyisiä myyntitykkejä sosiaalisykologialla,etten sanoisi toisinaan jopa kultismilla
    (vrt. epäonnistujien/uhrien syyllistäminen ryhmissä,'älä anna kenenkään varastaa unelmaasi','miljoonasi ovat vain 6 tuuman päässä - korvien välissä',omien-faktojen kieltäminen,'oma-unelma on tärkeintä' jne.)

    Amwayn mainitseminen kommentissani on ainoastaan firman laajuuttaan ja tunnettavuuttaan yleismaailmallinen yleisesimerkki eikä henkilö- tai muunlainen sarkasmini objekti sen enmpää kuin Bushit eivätkä liity amwayhyn yhtään sen enempää kuin olleisiin ja menneisiin kuten Nuskin,Melaleuca,Move tai Nikken jne jne.
    Amwaylla vain sattuu tälläkin osa-alueella olevan kenties laajin motivointi-ohjelma "työkaluineen".
    Bill Prittin maininta sekin on yleismaailmallinen eikä sarkasmin(huom!)osoite sillä jokainen MLM:ää seurannut kokee nämä miehet julkisuuden henkilöinä kuin Kimin ja Schumin F1 bisneksessä siinä missä motivaatio-kaluihin liittyen esim. Birdie & Dexter Yagerin,ex-Amway Eric Schreibenelin aivan kuten Paul Harveyn hitti-biisin "I am Amway" ja aina TV:stä ja Amwaysta tutun Dr. Philin jotka kaikki saippuaa koskaan myyneetkään nettipalstalukijat tuntevat yleismaailmallisesti tunnettuina julkisuuden henkilöinä kun heitä nimimerkillä kirjoittaessa mainitsee.
    Mielipiteeni on että psykologinen pyramidi ei ole abstrakti elementti MLM:ssä jos/kun sillä on niin suuri vaikutus että on valmis myymään päivittäistavaraa keskim. 2 euron tuntipalkalla tai keskim. 80 euron kuukausipalkalla tosielämässä mitattuna ja väittää unelman olevan rahassa mitattavaa todellisuutta.
    käsite harhaanjohto ei ole johtavan muttei myöskään harhautetun.Ja sosiaalipsykologisen "myynninedistämisen" kontekstissa ei myöskään faktat valehtele ja kalut puhtoisen pulmuisia.
    Hyvää Kesää Kaikille ;)

    Äänestä

eli:

a) Puuta.
b) Heinää.

Verkostoissa vaihtuu alin porras koko ajan, eli huijaus kulkee kylien yli taloudesta toiseen ja joku aina hurahtaa mukaan. Jos joku pysyykin mukana niin tukemassa tuttavansa tai omaisen maanista kilvoittelua pyramidissa ylöspäin.

Ja kun kymmenen vuotta on mennyt , uudet asukkaat ovat muuttaneet sinne lähiön taloihin, eikun uutta kierrosta vaan.

Bullshittia että niitä tuotteita kannattaisi ostaa laadun tai hinnan tai toimitustavan helppouden takia.

Mutta ei tästä kannata väittelyä tehdä, verkostoissa tienaavat saavat varmasti kovasti hyvin kalanmaksakapselibisneksestä passiivituloja, on se hienoa. Mutta verkoston sisältä, ei ulkoa. Jos ulkoa, niitä purkkeja saisi Siwasta.

Äänestä
  • Väärin.

    Tavara liikkuu pääosin verkoston ulkopuolelle.

    Ei Siwasta. Siwa on huono paikka myydä tuotetta jonka ostamiseen tarvitaan konsultaatiota. Lisäksi, miksi ihmeessä lisäravinteiden valmistuttaja-markkinoija -yhtiö valitsisi jakelukanavaks jonkun Siwan tai tavaratalon? Verkoston kautta saa suuremman katteen, koska yhtiön on halvempi myydä tuotteet verkoston kautta.

    Äänestä

  • anti-pyramid kirjoitti:

    Väärin.

    No on se kumma miten joku Ikivireä pärjää kuitenkin, vaikka tuotteet saisi asiakkaille muka paremminkin...

    Äänestä

jotkut uskovat, niin se olisi maailman kaikkeuden kallein markkinointimuoto! Totuushan on se, että maailmassa ei ole vielä yhtään toimivaa VM-yritystä, mutta toimiessaankin se olisi käsittämättömän kallis tapa myydä tuotteita..

Jos sinä satojen tuhansien eurojen vuosittaisista ansioistasi käytät sen uskomattoman summan 200 euroa joka ikinen kuukausi luontaistuotteisiin, niin tajuatko, että kukaan muu siis normaali ihminen ei käytä sellaista summaa moiseen humpuukiin!

Ei mikään yritys maksa tuhansille ihmisille markkinoinnista palkkaa/palkkioita! Hullu ajatus!!

Äänestä

En ole nähnyt tarpeelliseksi vastata jokaiseen viestiisi, anti-pyramid, varsinkaan kun keskustelu ei mihinkään näytä etenevän. Sinäkään et ole vastannut viimeisiin viesteihini aiemmassa keskustelussa. Voi ei.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että olemme isosta osasta keskustelumme kohteena olleista asioita jo koko lailla samoilla linjoilla – vaikka toki tästäkin sanot kohta olevasi eri mieltä :D

Sinä ehdotit, että verkostomarkkinoinnin pyramidipeliluonne pitäisi selvittää sen avulla, kuinka suuri osa pyramidin myynnistä tapahtuu pyramidin ulkopuolelle. Rajaksi ehdotit 50 %. Minä esitin, kuten yhä esitän, että pyramidin ulkopuolelle tapahtuvan myynnin määritteleminen on vaikeaa ja siihen liittyvää sääntöä on naurettavan helppoa kiertää – esimerkiksi ostamalla tuotteet tosiasiallisesti itselle, mutta puolison tai ystävän nimellä. Varsin kuvaavaa on, että sinusta Movessa ei olisi kyseessä pyramidipeli, mikäli ”aktivointiostoksen” sijasta ryhdyttäisiin käyttämään nimitystä ”myyntikriteeri”.

En ole väittänyt, että myyntikriteeri on merkki pyramidipelistä, vaan että myyntikriteerin (tai sen täyttämisestä nousevien tulojen) poistaminen on ainoa edes jokseenkin tehokas tapa saada siivottua pyramidipeli pois verkostomarkkinoinnista. Mikäli ehdottamani ehto toteutettaisiin, ihmiset eivät käytännössä maksaisi tuotekauppaan verhottua pyramidipelin osallistumismaksua saadakseen tuloja toisten, pyramidissa alapuolellaan olevien vastaavista maksuista:

http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/04/ehdotus-rajanvedoksi.html

Mikäli tuote tosiasiallisesti menee kaupaksi ja mikäli edustajaverkoston jäsenet käyttävät sitä ilolla itse, myyntikriteerin poistamisen ei mitenkään pitäisi vähentää verkoston myyntiä, eikä millään lain hengen mukaisesti toimivaan pyrkivällä verkostolla pitäisi olla mitään myyntikriteerin poistamista vastaan. Puolestaan jos verkostopyramidissa on tosiasiallisesti kyseessä pyramidipeli, sen toiminta voi kenties loppua kriteerin poistamisen jälkeen. Myös blogissa on nyt jonkin verran lisää perusteluja myyntikriteerin poistamiselle:

http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/05/pois-pyramidipeleist.html

Viesteissäsi olet nyt esittänyt, että verkostomarkkinoinnissa tuotteen myymisestä itsestään saatava palkkio ei liiemmin motivoi myymään tai tekemään yhtikäs mitään. Olen koko lailla samaa mieltä ja olen myös kirjoittanut aiheesta aiemmin:

http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/02/miksi-pyramidi-kulminoituu.html

Olemme samaa mieltä nyt kun olet myöntänyt, että verkostomarkkinoinnissa ei yleensä olla mukana myymisen tai tuotteiden vaan käytännön pyramidipelin, organisaation rakentamisesta saatavien tulojen mahdollisuuden vuoksi. Tuotteita ei osteta tai myydä muutoin kuin toisten vastaavanlaisista ostoksista (tai myyntiin käytetystä työajasta) syntyviin tuloihin pätevöitymiseksi tai tulevia tällaisia tuloja koskevien lupausten vuoksi.

Olen sinua voimakkaammin sitä mieltä, että käytännössä eräänlainen pyramidipeli ulottuu myös verkoston ulkopuolelle tapahtuvaan myyntiin. Siinäkin tilanteessa, että verkoston myynti tapahtuisi oikeasti pyramidin ulkopuolelle, myyntiin ei käytetä aikaa siitä itsestään saatavan palkkion toivossa (verrattuna myös siitä syntyviin kuluihin) vaan toisten vastaavanlaisesta, vastaavaa ehtoa täyttämään tehdystä myynnistä syntyvän palkkion toivossa. Tosiasiallisesti syntyy näin pyramidipeli, jossa ihmiset myyvät työaikaansa halvalla saadakseen taloudellista hyötyä toisten vastaavan ehdon täyttämisestä. Tämäkään ei ole nykyisen ja todennäköisesti minkään tulevankaan lainsäädännön kirjaimen valossa kiellettyä, mutta omanlaistaan pyramidipeliä yhtä kaikki.

Olet nyt viesteissäsi myöntänyt, että edustajat ovat mukana lähes ainoastaan organisaation rakentamisesta syntyvien ansioiden toivossa ja että lähes kaikki verkostofirman kauppa tapahtuu palkkioihin pätevöitymisen edellytysten täyttämiseksi. Olemme tässä koko lailla samaa mieltä. Toiminnan keskiössä on värväys, johon ansiotoiveet kokonaan liittyvät, koska tuotteiden myynnistä saa vain pientä provisiota ja useimmiten niitä ei yksi verkostoija paljon kaupaksi saa, varsinkaan, kun mahdolliset asiakkaat on värvätty kilpailijoiksi.

Verkostopyramidissa alimmat tasot, jotka eivät ole oikeutettuja organisaatiosta tuleviin palkkioihin, saadaan ostamaan ja myymään tuotteita ”kokeilemisen”, ”esimerkin antamisen” tai ”myyntikriteerin täyttämisen testaamisen” varjolla. Ylemmät tasot ostavat tuotteita itselleen tai myyvät niitä myyntikriteerin täyttämiseksi.

Tuotteiden myymisestä saatava palkkio on verrattain varsin pieni (kuten sinäkin toteat) ja miten tahansa pyramidi rakentuukin, valtaosa mukana olevista ei koskaan saa itselleen alalinjaa ja edelleen mainittavasti rahaa tuottavan alalinjan aikaansaaminen on alun jälkeen matkaan lähtevälle useimmiten lähes mahdotonta (kuten matematiikka meille toki kertoo). Tämän vuoksi suurimman osan toiminta on tappiollista, vaikka kulut olisivat hyvinkin pienet ja vaikka lähes poikkeuksetta kaikki lähtevät toimintaan mukaan ”uskomattoman mahdollisuuden” vuoksi.

Kulut ovat vielä selvästi suuremmat, jos tuotteita on ostettu kriteerien täyttämiseksi ja painostuksen vuoksi itselle ja niistä maksettu ylihinta lasketaan tappioksi. Edelleen edustajille myydään suuret määrät käsittämätöntä oheisroskaa ja ”koulutusta” kalliiseen hintaan. Samalla pyramidin kärjessä olevat ja emoyhtiö itse saavat hyviä tuloja niin kauan kuin uusia saadaan mukaan, heidän onnistumisestaan riippumatta.

Vaikka jotkut tajuavatkin nämä realiteetit, jokainen verkostomarkkinoija jaksaa kuitenkin yrityksen motivaatiomateriaalin ja oman ylälinjan hehkutuksen ristitulessa uskoa, että juuri hän on ”menestyjä”. Näin kuluttajille saadaan kaupattua tarpeetonta ja/tai ylihintaista tavaraa, joissakin tapauksessa täyttä roskaa, vetoamalla heidän taloudellisiin toiveisiinsa, ja ihmiset saadaan lähes väkisin kauppaamaan turhaa tavaraansa täyttääkseen pieniin palkkioihin oikeuttavat kriteerit.

Tämä on ongelmallista sekä kuluttajansuojan näkökulmasta että vapaassa markkinataloudessa toivottavan terveen kilpailutilanteen kannalta. Edelleen tämä on selkeän epäeettistä toimintaa, jossa ansaintamahdollisuus perustuu pikemminkin ihmisten sumuttamiseen ja toisten tekemiin tappioihin kuin tosiasialliseen tuotemyyntiin kysynnän ja tarjonnan lakien puitteissa.

Äänestä
  • Ei tuo nyt etene mihinkään, koska Antipyramidille ne värvätyt pohjimmaiset edustajat eivät ole edustajia, eivät edes verkoston jäseniä (jos kysytään , onko tämä nyt pyramidi), ja jotka siis ottavat kyllä Y-tunnuksen ja muuta, mutta ovat niin ihmispohjasakkaa, etteivät pätevöidy laiskuuttaan organisaatioprovisiota saaviksi.

    Kun tämmöinen vänkääminen näkyy tapahtuivan ikuisesti, tarkoittaa se sitä, että Antipyramidin merkkijärjestelmä, eli se, mitä hän milläkin tarkoittaa, on kieroutunut valikoivaksi. Eli edustaja on NIIN yrittäjää, kun houkutellaan häntä laajentamaan verkostoaan, ja jos homma ei onnistu, kiinnostus lopahtaa, ja hän onkin "tavallinen asiakas" (eikä petetty yrittäjä)

    Näin se maailma menee, eli huijaaminen on vapaata yritystoiminnassa, kunhan se toinen on myös Y-tunnuksen omaava. Yksityistä kuluttajaa ei katos voi huijata, mutta toista verkoston "yrittäjää" kas vapaasti. Nuolkoon haavansa kun tuli bizzneksen riskejä koittamaan...

    Antaa noiden vaan kerätä toistensa taskuista sitä rahaa, jos tuo homma nimittäin toimisi, kannattaisi perustaa kehämäinen verkostosysteemi, jossa olisi verkostoja esim. viisi kappaletta, ja viides verkosto kehällä myisi aina sille ensimmäiselle verkostolle tilpehööriä, ja niin edelleen, ja verkostotuloilla ostettaisiin katos aina naapuriverkostosta. Jos tuo verkoston rahantulo toimisi, pitäisi siis tulojen kasvaa eksponentiaalisesti ja ikiliikkuja olisi keksitty. Heh. ;-)

    Nuo verkostoijat lisäksi syövät noita pillereitään enemmän kuin vanhainkotiemme asukkaat...kuluttavaa työtä, varmaan...kuluttavat työkseen, heh-heh ;-)

    Äänestä

  • Ei mursis.

    Käytetty työaika ei liity tähän pyramidimäärittelyyn mitenkään.

    Mikään tuote yksittäiseltä yritykseltä ei mene kaupaksi ellei sitä tarjota ostettavaksi.

    Jos myyntikriteeri poistettaisiin, tuotteiden pääasiallinen asiakaskunta olisikin edustajat, koska vain heille sitä tarjottaisiin. Toki mukana olisi myös iso joukko edustajia jotka haluavat kymppejä tai satasia lisätuloja myymällä tuotteita, mutta ne jotka lähtevät mukaan verkostonrakentamismielessä, eivät möisi. Käsitykseni mukaan suurin osa edustajista lähtee edustajiksi verkostonrakentaminen mielessään.

    Organisaation myynnistä saatavien palkkioiden saamiseksi tapahtuva myynti ei liity mitenkään laittomaan pyramidipeliin, vaikka kuinka yrität niin väittää.

    Äänestä

  • anti-pyramid kirjoitti:

    Ei mursis.

    Myyntirajan vuoksi myyvät enemmän itsellensä.
    Kaapit pullollaan tuotteita.
    Tämä on lain hengen vastaista verhoiltua pyramiditoimintaa jatkuvien maksujen muodossa.

    Ompas huonoja tuotteita jos rajan poistuttua pyramidin ulkopuolinen myynti romahtaa.
    Vaan vika on jossain syvemmällä.

    Myyntirajan poistaminen on mitä loistavin idea.
    Voi perheissäkin aviomies ostaa ilman kinaa kilpailevia tuotteita supermarketista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

anti-pyramid kirjoitti:

Kopioin tähän pari-kolme päivää sitten kirjoittamani vastauksen mursisille, koska hän ei siihen koskaan mitään vastannut. Taustaksi niille jotka eivät ole keskustelua seuranneet: mursisin mielestä myyntikriteeri on pyramidipelin osoitus, minun mielestäni aktiivisuuden osoitus ja tarpeellinen jotta kauppaa syntyy, huomioiden että verkostoijat ovat niin sanotusti tavallisia ihmisiä, ei myyntialan ihmisiä.

Nimittelystä mursis, katso viestiketjun aloitusta koskien sitä sinun mielipidettäsi siitä että Move on rehellinen verkosto.

Ei, minä en väitä enkä ole väittänyt että valtaosa verkoston myynnistä tehdään ilman että sillä on tarkoituskaan täyttää myyntikriteeriä.

Päinvastoin, väitän että valtaosa verkoston myynnistä tehdään siksi että sillä myynnillä täytetään myyntikriteeriä. Näin olen kirjoittanut jo aika monta kertaa, ja aina vain käsität väärin.

Suurin vika on ilmeisesti se, että sinä käsität myynnin tarkoittavan sitä että edustaja ostaa omaan käyttöönsä. Niinhän se asia ei ole.

Se että työhön käytetään aikaa, ei ole mikään pyramidipelin osoitus.

Verkostomarkkinoinnissa on se juuri vahvuus, että ihmiset ovat valmiita käyttämään hieman aikaa ja näkemään hieman vaivaa pienen myyntikriteerin täyttämiseen myynnillä (joka siis tarkoittaa myyntiä), lähes ainoastaan siksi, että siten saa rakentamansa organisaation myynnistä palkkioita.

Ihmisen luonto on nyt vain sellainen että ihmisiä ei kiinnosta myyntityö. Verkostomarkkinointi soveltuu erityisesti sellaisten tuotteiden markkinointiin, joissa ansaintamahdollisuus per kauppa on melko pieni, ja joiden myymiseen tarvitaan silti konsultointia. Kuten lisäravinteet, ihonhoitotuotteet, kännykkäliittymät, sähkösopimukset jne.

Yhdestä kaupasta ei kovin monta euroa saa. Jos tuote myytäisiin yksitasoisella myynnillä suoraan kuluttajille, joka olisi verrattavissa ilman myyntikriteeriä olevaan verkostointiin myynnin kannalta, ei kauppaa syntyisi niin paljoa, koska se muutaman euron palkkio per asiakas ei kovin montaa ihmistä kiinnosta. Mutta kun sillä kaupankäynnillä täytetäänkin myyntikriteeriä palkkioiden saamiseksi organisaation myynnistä, on se motivoivampaa.

Kuten usein sanottua, verkostomarkkinoinnissa iso joukko ihmisiä myy kukin pienellä määrällä tuotteita. Sellaisella määrällä joka on mahdollinen isolle joukolle ihmisiä.

Monelle ihmiselle muutaman kympin tai sadan euron lisäansio per kk, jonka voi saada myymällä satasella parilla tuotteita, on merkittävä lisäansio, ja täyttää aukot budjetissa. Sitä minä en mitenkään väheksy. Mutta se myyntikriteeri tarvitaan että kaikki möisivät.

Verkostomarkkinointiyhtiölle on kaikkein tärkeintä saada iso määrä asiakkaita. Siitä syntyy jatkuvaa liikevaihtoa. Edustajien omista ostoista ei synny suurta jatkuvaa liikevaihtoa, koska verkostomarkkinoijaksi alkaminen ja sen lopettaminen on niin helppoa. Verkostointia kokeillut ja sittemmin passivoitunut ei menetä muuta kuin mahdollisuuksia jos passivoituu. Hän ei menetä työpaikkaansa ja päätoimista tuloa. Siksi edustajien omiin ostoihin pyramidipelin osallistumismaksuidealla luottaminen on tuhoon tuomittua. Sen sijaan asiakkaat, jotka ostavat tuotteen sen itsensä vuoksi, ostaa todennäköisemmin uudelleen. Etenkin kun yhtiö on huolehtinut siitä että se tietää asiakkaansa.

Motiiveja asiakkaiden hankkimiseen eli myymiseen:

- Edustaja pitää tuotteista niin paljon että haluaa niitä suositella tuttavilleen ja kaikille
- Muutama kymppi tai satanen lisätuloa
- Päätoiminen toimeentulo, mikä se kullakin onkin
- Edustajuuden kokeilu myyntimielessä
- Edustajuuden kokeilu verkostonrakennusmielessä, saako kauppaa, jota tarvitsee olla jotta saa myyntikriteerin täytettyä
- Säännöllisten asiakkaiden hankkiminen, jotta sitten kun rakentaa organisaatiota, täyttyy myyntikriteeri ja saa organisaation myynnistä palkkioita
- Myyntikriteerin täyttäminen jotta saa jo rakennetusta organisaatiosta palkkioita

Myyntikriteerin kieltäminen siis romahduttaisi liikevaihdon, ilman että se johtuisi pyramidipeliydestä.

Miten sinä työnteostakin saat pyramidipelin? Onko nyt sinulla jo työn tekeminenkin pyramidipelin merkki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu