Kartellit

Autokoulu maksaa ja paljon. Hinnat ovat aikaa kiinteät ja kilpailu puuttuu. Minulla on perusteltu syy epäillä, että jossain jonkun konklaavin salaisessa kokuksessa autokoulut päättävät hinnoista vuosittain, joka estää terveen kilpailun alalla. Kilpailuasiamiehen olisi syytä tutkia ala.
111832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oppilaskandidaatti soittaa autokouluun ja kysyy mitä kortti maksaa(aivan kuin se olisi tärkein koulun valintakriteeri). Sihteeri kertoo hinnan ja kurssin sisällön, jonka jälkeen soittaja alkaa päivitellä kortin hintaa ja kertoo että naapurikoulusta saa kortin sillä ja sillä hinnalla. Tämän jälkeen sihteeri joko sanoo että voi voi, mene sinne sitten tai sanoo että kyllä mekin sitten myydään sillä hinnalla. Näin markkinavoimat toimii, ei siinä mitään kartelleja tarvita.
Kortin hinnnat on myös siksi lähellä toisiaan, että kulut on suunnilleen samat ja katteet on puristettu todella minimiin.

Äänestä

kun kilpailua on toisin paikoin aika kovaakin ja ala on suurissa vaikeuksissa. Hinnat olivat vuoteen 1993 elinkeinohallituksen alaisia aivan kuten taksihinnat. Kun hinnat vapautuivat, niihin lisättiin arvonlisävero 22%.
Tämä tieto mitä nyt kirjoitan on tarkistettavissa.
Vuonna 1991 autokoulukurssi maksoi meillä keskellä Helsinkiä 5400.00 mk hintaan kuului teoriaopetus 20 tuntia ja ajo-opetusta 4+30 ajokertaa. Ei alv 22%. Nyt alvillinen hinta Espoossa on 1195.00€ sisältää teorian 20 tuntia ja 30 ajokertaa . Mikäli omistat laskimen pystyt laskemaan mikä on hinntakehitys ollut viimeisen 13 vuoden aikana. Kun vähennät tämän päivän hinnasta alvin ja muutat markat euroiksi voi todeta jotain sellaista mitä et ehkä ole loppun asti ajatellut autokoulun hinnoista.
Eikä tässä mitään kartellia tarvita kun kysymme naapurilta hintoja muutaman kerran vuodessa niin hinta on suunilleen sama, emme myy halvemmalla koska ei ole varaa ja enenpää ei voi pyytää ettei tapahtuisi hinnan mukaan siirtymistä naapurille. Myös kustanukset ovat samalla paikkakunnalla samanlaiset.
Mietipä bensan hintaa samalla aluella eri yhtiöt myyvät suunnilleen samaan hintaan ja minua ihmetyttää että miten kummassa ne tietävät toistensa hinnat kun valtaosa on kylmäasemia eikä niille voi soitaa ja tiedustella hintaa.

Äänestä

Jos vähän mietitään niitä kuluja mitä siinä tulee, koska ei se ole autokoulullekkaan ihan ilmaista puuhaa, jostain pitää maksaa opettajan palkka, autoon bensat, verot siinä sitten vielä päällä jne... Autokoulu ottaa jostakin kanssa osansa, koska jostain pitää maksaa toimiston vuokra, tai sitten jos on ihan oma toimisto jne... Oikeesti siinä on jonkunverran sitä mistä se koko potti muodostuu, ei ne sitä aina ihan huvikseen kisko niitä hintojansa.

Äänestä

tori- ja hallikauppiailta.
§ - Centilleen samat hinnat. Vertailkaa ja todetkaa! Uskomatonta touhua ja laitonta varmuudella. Heillä on ne salaiset hintaujutusverkostonsa.

Samaten kuulemma autokouluissa Keminmaa- Kemin alueella, yhtä-kahta koulua lukuunottamatta.
Se on "Huuhkajan" reviiriä se!

Pääkaupunkiseudulla on taasen tosi raju hintakilpailu asiakkaista, että hirvittää.
Firmoja menee konkurssiin, velkaantuu sietämättömästi, eräät omistajat jättävät osan opettajien palkoista maksamatta, tai ainakin maksavat sikahävyttömäntörkeänruipelosti (Sa), omistajat tekevät ylipitkiä opetuspäiviä terveytensä uhalla "pakon" edessä, ettei firma kaatuisi ja silti niitä kaatuu kuukausittan vakaaseen tahtiinsa.
Lukuisat lääninhallitukselta aikanaan saadut autokoululuvat onkin jätetty hyllylle lepäämään käyttämättöminä, koska omistajat eivät jaksa jatkaa yrittämistä!
Uusien lupien kohdalla taasen, eivät uskallakaan aloittaa sitä "rahakasta" autokoulunsa pitämistä. Ovat keskustelleet asiasta tilitoimistojen ja alan järjestöjen, että eri koulujen kanssa. Jo taskulaskin paljasti karmean totuuden.
Yritystoimintahan on muutoinkin harvinaisen raskasta ja epätoivoista rakkaassa kotimaassamme. Firmat pyrkivätkin kiihtyvällä vauhdilla viemään toimintonsa ulkomaille. Autokoulua ei voi viedä!
Uusia autokoululupiakin anotaan HARVINAISEN vähän, joka sekin todistaa kireästä taloudesta ja sairaasta hintavinoutumasta.
Autokoulut ovat myös ainoa opetusala, jolla on arvonlisävero päällä. Tämä hirmuinen 22 % annetaan oppilasrahoista suoraan valtiolle. Lisäksi on muita eläke- ja vakuutusmaksuja jo palkoista laskettuna 40-50%. Puhumattakaan muista kuluista. Palkat, polttoaineet, ajoneuvot, opetus- ja muu kalusto, mainonta, tilinpito,vastuu- ja monet muut vakuutukset, toimistotilat, puhelimet, verot, jne jne jne......
Kertokaa yksikin autokoulu, jonka omistajat ovat rikastuneet, vaikkapa viimeisen 20 vuoden aikana.
Olisi kiva mennä kyselemään, kuinka se on ollut mahdollista. Asiakkaani eivät ole onnistuneet.
Maassamme on 600 autokoulua. Jos löytyy 4-5 onnellista, niin se perustuu kovaan ja pitkään työpäivän tekemiseen myös iltaisin ja jopa lauantaisinkin. Ei muutoin! Terveyden uhalla.

Huomattava on myös, ett oppilaat eivät tule varaamilleen tunneille, jolloin auto ja opettaja istuvat tyhjän panttina, hajoittavat autoja ja motareita. Maksaa hirveästi ja viivyttää koulutusta. Maksaa omavastuut ja bonukset putoaa.
Lukuisat koulut pyrkivät antamaan joustavaa maksuaikaa, joka johtanut siihen, että autokoulujen saamiset oppilailta ovat nousseet vaarallisen korkeiksi vaarantaen jo koko yritystoiminnan. Monet ovat kaatuneet tämän "hyväsydämisyyden" takia.

Taksit saavat autoverohelpotusta. Mutta EI kuitenkaan autokoulut. Miksi!
Autolla ajaminen pitäisi olla perusoikeus ja kohtuuhinnalla. Valtio voisi olla verottamatta opetustyötä ja kaikki olisivat onnellisimpia.
Polttoaineen hinta kiivennyt pilviin, eikä autokoulut voi mitenkään siirtää sitä oppilaiden kannettavaksi, vastoin yrittämisen perusperiaatetta.

Ne autokoulut, jotka toimivat jo toisessa, jopa kolmannessa polvessa, eli ovat toimineet jopa 70-80 vuotta, ovat sankareita. Työn juhtia ja tien raivaajia.
He toimivat usein ilman voiton tavoittelua ja vähän niinkuin "vanhasta muistista"!
He jatkavat usein toimintaa vain siksi, että se kuuluu suvun perinteeseen ja työllistää edes jotenkin sen yrittäjäosakkaat.

Oikea hinta?
€€€€: Huomioiden, että normaalin talouden aikana oli oppilaidenkin yleisesti hyväksymä hinta 7200 markkaa, eli 1200 €uroa. Maassa meni hyvin, eikä kukaan valittanut mistään. Nyt valitetaan kaikesta ja se näkyy tässäkin asiassa.
Kun tehdään korjaus 22 %:n ALV:n takia ja huomioidaan muut hintaan vaikuttavat seikat, pitää autokouluhinnan B-kortille hinnan olla vähintäin 1850 €uroa. Se olisi se autokoulun sisälle hetkeksi saama summa, josta ne menot ja verot ym. maksetaan. Käteen jää muruset.
Lisäksi ne rata-, inssi- ym. maksut.

Näin ei hinnat kuitenkaan ole, joten hinnat putoavat jatkuvasti sen rajun kilpailun takia, mikä todistaa vapaasta hintojen muodostumisesta.
Hyvällä koululla on kanttia nostaa hintojaan ja ei- tasokkaan ja uuden tuntemattoman yrittäjän on tyydyttävä pienenmpään hintaan.

Samojen omistajien autokouluketjut ovat taasen jo selvää isoa bisnestä. Omistetaan useita kouluja ja kaikki samoilta alueilta, jotta voidaan määrätä hintakin vapaammin. Jäähän sieltä aina jokin killinki. Toivon kuitenkin, ettei opetus mene liukuhihnaperiaatteella.
-- Näin pohdiskeli tilinpitäjä, jolla sopiva koulutus, työkokemus ja syvä tutkiva harkinta.

Äänestä
  • puhuu asiaa...Juuri näin minäkin olen todennut asiat jo monta vuotta..."Opettaja jo" 20 vuotta...
    Ja milloinkahan yrittäjät huomaavat tämän...

    Äänestä

16,000 kruunua=n.1720e.

Äänestä

Jos joskus autokoulut aloittavat jotain tervehdyttämistä niin hinnat tuplaantuu.

Perusteluja:

*Annetaan uudehko auto yleensä täysin käettömälle ajettavaksi kanttareihin ja rääkättäväksi.
*Ihmetellään koululla kun äipän kullanmuru ei viitsi ilmestyä paikalle.
*Kuunnellaan äipän ja iskulin valitusta kun tenava ei osaa jo ajaa.
*Plaa plaa plaa plaa................

Ei aineskaa työ on kivaa ja palkat kauheeeet
Oppilaat on tosi nastoja............

Äänestä

Ootko miettinyt että miksi yleensä yrityksiä perustetaan ??????
Tietääkseni yritysten olisi tarkoitus tuottaa voittoa, vaikka edes vähän.

Ja autokouluista sen verran että jos ne ryöstää niin miten samalla aikaa:
-useat koulut ovat tehneet tai lähiaikoina tekevät konkurssin.
-niitä on tuhottomasti myynnissä (osta oma ja myy halvemmalla)
-opettajat vaihtavat alaa (lähtevät kuskeiksi ym.)

Itse olen alalla töissä,(en omistaja) joten oon nähnyt alan rappion ja tulevan voi ennustaa. Tarkoitan taloudellista rappiota en opetuksen tasoa,(siitä olen jäävi keskustelemaan).
Jos epäilyttää voi tuloskuntoa seurata tilastoista ja todeta itse.

Äänestä
  • Pyysin tarjousta 9 autokouluista BC-kortin suorittamisesta. Sain 6 tarjousta, joiden hintahaarukka oli 10 euroa 1210-1220 eur viranomaismaksut 230 euroa. Näin Turussa.

    Äänestä

  • Kapuki kirjoitti:

    Pyysin tarjousta 9 autokouluista BC-kortin suorittamisesta. Sain 6 tarjousta, joiden hintahaarukka oli 10 euroa 1210-1220 eur viranomaismaksut 230 euroa. Näin Turussa.

    Turussa ei ole näköjään päästy hintakuopasta vähääkään ylös. Halvalla menee. Tuskin tuolla saa muualta edes B-korttia. Pitääköhan sisällään pimeänajon? Tämä vain todistaa sen, että kilpailu on veristä ja hinnat on tingitty äärimmäisen alas. Voittoa tuollaisilla hinnoilla on turha odottaa. Mitenhän kauan turkulaisilla riittää perämetsiä mistä tappiot hakata.

    Äänestä

  • stima kirjoitti:

    Turussa ei ole näköjään päästy hintakuopasta vähääkään ylös. Halvalla menee. Tuskin tuolla saa muualta edes B-korttia. Pitääköhan sisällään pimeänajon? Tämä vain todistaa sen, että kilpailu on veristä ja hinnat on tingitty äärimmäisen alas. Voittoa tuollaisilla hinnoilla on turha odottaa. Mitenhän kauan turkulaisilla riittää perämetsiä mistä tappiot hakata.

    Kukahan typerys siellä niitä hintoja oikein polkee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkinataloudem mekanismit... kirjoitti:

Autokoulu maksaa ja paljon. Hinnat ovat aikaa kiinteät ja kilpailu puuttuu. Minulla on perusteltu syy epäillä, että jossain jonkun konklaavin salaisessa kokuksessa autokoulut päättävät hinnoista vuosittain, joka estää terveen kilpailun alalla. Kilpailuasiamiehen olisi syytä tutkia ala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu