Kuinka sosiaaliset vaikeudet ja niiden kanssa kamppailu vaikuttavat nuoren yläasteikäisen tunnollisen tytön ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun? Hän itse on valmis hyväksymään vaikeudet itsestään johtuvina ja antaa hoitaa niitä, mutta ei koe saavansa apua. Missä tällaisessa tapauksessa on vika?
Entä kun muut esimerkiksi luokkatoverit, huomaavat tämänkaltaisen hoidon epäonnistumisen. Voivatko he itse enää hakea apua, esimerkiksi omaan masennukseensa, omaan siitä johtuvaan vaikeaan identiteettikriisiinsä?
Olen hyvin kiinnostunut tästä asiasta myös pedagogisesta ja erityispedagogisista lähtökohdista ajatellen. Millaisten oppilaiden koulunkäyntiä tuetaan esimerkiksi hyvällä, rakentavalla ja tulevaisuuteen ja sen suunnitteluun tähtäävällä opetuksella ja kasvatuksella? Eikö tämä ole perusoikeus nyky-Suomessa? Otetaanko oppilaiden lähtökohtia, esimerkiksi perhetilannetta ja perhekokoa huomioon lainkaan? Jos on esimerkiksi suuri perhekoko varhaislapsuudessa, on valtavasti erilaisia opittuja käyttäytymismalleja, valtavasti huomioitavia tarpeita tai vastaavasti paljon tyydyttettyjä tarpeita tai molempia.
Mielestäni ei voida ajatella kaiken hoituvan ajallaan kuin itsestään. Tai että kaikki voidaan hoitaa parhain päin esimerkiksi yhteiskunnan tuella tai vastaavasti syrjimisellä.
Entä kun muut esimerkiksi luokkatoverit, huomaavat tämänkaltaisen hoidon epäonnistumisen. Voivatko he itse enää hakea apua, esimerkiksi omaan masennukseensa, omaan siitä johtuvaan vaikeaan identiteettikriisiinsä?
Olen hyvin kiinnostunut tästä asiasta myös pedagogisesta ja erityispedagogisista lähtökohdista ajatellen. Millaisten oppilaiden koulunkäyntiä tuetaan esimerkiksi hyvällä, rakentavalla ja tulevaisuuteen ja sen suunnitteluun tähtäävällä opetuksella ja kasvatuksella? Eikö tämä ole perusoikeus nyky-Suomessa? Otetaanko oppilaiden lähtökohtia, esimerkiksi perhetilannetta ja perhekokoa huomioon lainkaan? Jos on esimerkiksi suuri perhekoko varhaislapsuudessa, on valtavasti erilaisia opittuja käyttäytymismalleja, valtavasti huomioitavia tarpeita tai vastaavasti paljon tyydyttettyjä tarpeita tai molempia.
Mielestäni ei voida ajatella kaiken hoituvan ajallaan kuin itsestään. Tai että kaikki voidaan hoitaa parhain päin esimerkiksi yhteiskunnan tuella tai vastaavasti syrjimisellä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin, jotta monet nuoret ei pääse toivomaansa ammattiin kun koulunkäynti on niin vaikeata. Tunnen lähiympäristöstä kolme nuorta, joilla kaikilla joku psyykkinen este koulunkäynnille. Paniikkihäiriö, sosiaalinen epävarmuus,punastuminen, ahdistus/tuskatilat, jotka on joko koti tai kouluelämä aiheuttanut. Eivät monet häirikkönuoret ole tahallaan saamattomia, laiskoja tai tyhmiä. Taustalla on aina joku psyykkinen syy, josta nämä nuoret eivät ehkä itse ole tietoisiakaan!
Este ammatinvalinnalle? Itse olen kokenut ja muuten oppinut, että lähinnä sellaiset hengenvaaralliset seikat ovat varsinainen este. Näihin ei tulisi mielestäni koskaan kiinnittää huomiota, jos se aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Asia tulisi miettiä todella monesta lähtökohdasta ensin. Ihmisellä on kuitenkin erilaisia päiviä, erilaisia aikakausia aina ei voida edellyttää täysin moitteetonta psyykkistä tilaa.
ensin toi, että joku ulkopuolinen tekijä aihettaisi nuo paniikkihäiriöt,sosiaalisen epävarmuuden ja tuskatilat, kun kaikki tunteet/tuntemukset kuitenkin tulevat meistä itsestä sisältäpäin. Mutta sitten tarkemmin ajatellen eihän se syy olekaan välttämättä psyykkinen, joka siellä taustalla on vaan nimenomaan ulkopuolisten tekijöiden aiheuttama. Tässä maailmassa on vaikea olla rehellinen itselleen, sillä jokainen pakotetaan epärehellisyyteen; jokaisen on pakko tehdä kompromisseja, pakko tehdä sopimus jonkun ihmisen tai asian kanssa oman henkilökohtaisen mukavuutensa tai turvallisuutensa tähden.
Nimenomaan. Olen aina valmis sopimuksiin. Se onkin suurin virheeni. Viimeksi sovin toipumisesta, paremmin voimisesta. Siitäkin etten ole enää vaarallinen itselleni ja muille. Olen sopinut siitä itseni, lähimmäisteni ja vieläpä ihan hoitohenkilöstönkin kanssa. Näin yhteiskunnankaan ei tarvitse käyttää verovaroja mun mahdolliseen pakkohoitoon, josta toipuminen voisi vapaudenriiston takia kestää koko elämän.
Monesti nuoren masennus johtuu harrastusten vähäisyydestä tai niiden vaihtelemattomuudesta tai vaikkapa liiasta psyykkisestä rajoittamisesta. Nuorella täytyisi mielestäni olla sosiaalisten ongelmien ja niiden selvittelyn lisäksi olla aikaa ja tarmoa harrastaa ja käydä koulua. Onko esimerkiksi sairaalahoito, josta toipuminen voi kestää koko elämän ajan, tällaisessa tapauksessa tarpeellinen tai hyödyllinen?
Olen nähnyt ympärilläni paljon lahjakkaita nuoria, jotka ovat joutuneet miettimään uravalintansa tällaisten tapausten johdosta täysin uusiksi ja ovatkin nykyään ns. huonosti koulutettuja, "toisen luokan" kansalaisia.
Oletteko nähneet tutkimustuloksia siitä, kuinka koulutustaso yhä vaikuttaa terveydentilaan? Ja vaikuttaahan se varmaan siihenkin, mitä muut sinusta ajattelevat, esimerkiksi tottakai perheesi haluaa sinun liikkuvan "hyvässä seurassa". Tukevatko tämän kaltaiset ongelmat ja niiden selvittämiset ja siihen käytetyt ja käytettävät keinot kenenkään yhteiskunnallista asemaa?
Itse olen saanut erityisammatinvalinnanohjausta vertaistuen yhteydessä. Ei sielläkään voitu oikein kuin puistella päätä ja ohjata terveellisten elämäntapojen yhteyteen ja toivoa parasta. Säälitti joidenkin asenne, ei voi muuta sanoa.
En voi yksinkertaisesti alistaa perhettäni, itseäni ja hoitohenkilöstöä sille, että voisin huonosti. Siitä ei tulisi yhtään mitään. Siksi haluan kamppailla oman terveyteni parissa, siitä huolehtien, sitä hoitaen.