ilmee otsikosta ja viittaan sosiaaliseen käyttäytymiseen. itse olen hyvin hiljainen, koska ei tee mieli puhua kenellekään. voin hyvinkin jättää vastaamatta jos joku kysyy jotain tai vastaan aina että en tiedä, vaikka tietäisinkin vastauksen. tuota ihmettelen monesti. vastaan usein myös vihaisesti ja ivallisesti, mikä ihmetyttää toista henkilöä. vältän seuraa kuin ruttoa. haluan mököttää yksiseni enkä halua kertoa kenellekään että mikä vaivaa.
Millainen olet masentuneena?
kysymys..
142011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen vaan useimmiten burn-outin partaalla, milloin mistäkin syystä. Välillä on aikoja, ettei oikein tiedä mihin projektiin ryhtyis seuraavaksi, mutta masennus ei oikeastaan ole mun juttu, olen tekevä ihminen.
Vai ei masennus ole "sun juttus, olet tekevä ihminen"...
Ainoastaan hyvä kasvatukseni estää mua sanomasta suoraan mitä mieltä olen tuosta kommentistasi.
Me muuthan olemme VALINNEET tän masennuksen ihan elämäntavaksi kun se on niin älyttömän hauskaa olla syömättä ja nukkumatta ja käymättä suihkussa ja maata lattialla palelemassa kun ei tajua ees peittoa ottaa sängystä.
Eilenkin pojanpentele tuli omilla avaimillaan häritsemään kun en ollut puhelimeen vastannut moneen päivään, nosti lattialta ja vei lääkäriin.
En tajua miksi, eikö se nyt tajua, että minähän NAUTIN ELÄMÄSTÄNI.
Ps. Burn-out on itseaiheutettu...
vai niin....kuule tää masennus ei oo kenenkään mieleen.vai ei oo sun juttus,ootsäki järkevä ihminen,sitä paitsi ei tätä masennusta ketään valitse noin vain "että on tylsää,no ruvetaan masennukseen,sehen on mun juttu kuiteski"
koputa ittes vähä ja ala miettii et mitä tulee sanottuu...itse oon aika pahasti masennukses ja itsemurha on tullut ajatteleekx mut luuletsä et mä haluun tämmösen elämän "EN" ystävaiseni,mut mä en vain pysty auttaa itteni...
sarkasmia?
Tällainen olen masentuneena:
Kolmeen kuukauteen en ole käynyt suihkussa.
Nukun 12 tuntia päivässä.
Haaveilen että uskaltaisin mennä kirjastoon, parturiin tai vaikka postiin.
En avaa kirjeitä. Ei kiinnosta mitä niissä on.
Neljän vuoden veroilmoitukset tekemättä: Ei kiinnosta eikä jaksa sitä yhtä lappua lähettää.
Tuijotan seinille 6 tuntia päivässä.
Olen ajatellut hakea jotain päälääkkeitä, mutta onko niistä enää mitään apua? Leimaavat hulluksi jos meen tämmösestä elämästä kertomaan. Heh, niin mistä elämästä??
Muuten samaa paitsi tuppaan vastaamaan kaikkeen vaan että "joo". Sitte ku on tämmönen ärsyttävä orjapiirre persoonassa että pitäs miellyttää muita ja on hillittömän vaikee kieltäytyä asioista, sitä tulee toisten pienistä taivutteluista lähdettyä mukaan kaikkeen mikä ei kiinnostas pätkääkään ja siitähän sitten ahdistutaan vaan lisää.
Mikään ei kiinnosta, ärsyttää kun puhelin soi, ei jaksaisi vastata. En jaksa avata kirjeitä tai maksaa laskuja, ottaa liian koville. En jaksa vastata jos joku kysyy, vaan sanon saman "En tiedä" En jaksa syödä, en tehdä edes leipä palaa. Pienikin ponnistus tuntuu ihan kauhean hankalalta ja olen lopen uupunut sen jälkeen. Hirveää kun pitäisi päättää jotain ja joku vielä on hoputtamassa. Siitä ei tule kerrassaan mitään, kun en osaa päättää tai valita. Aikani kuluu sellaiseen käähkäilyyn kun pitäisi vaikka johonkin lähteä. Käähkäilen tunnin, kun en osaa päättää minkä takin laitan.
Autokin pitäisi pestä, mutta aika menee taas käähkäilyyn. Istun ulkona ja ihmettelen milloin sen pesisin ja mitä tässä nyt tekisi.
Ihan kuin "minun kynästäni" joka sana. Juuri tuollainen olen. käyn vieläpä työssä tuollaisena. Ja mikä pahinta - työni on asiakaspalvelua.
paha homma.. :/ mutta koita jaksella ja olla iloinen työssäsi! :)
Olen koko ajan väsynyt,en jaksa tehdä mitään ja jos teen jotain pientä olen tosi uupunut.
Väsymys on koko ajan päällä ja kun yö tulee ,niin eipä meinaa uni tulla.
Jo se,että alkaa tekemään jotain vaatii ponnisteluja,aika kuluu siihen kun suunnittelee mitä tekee ja kun pitäis tehä ,niin se jää tekemättä.
Mikään ei kiinnosta,emkä jaksa iloita mistään.Kaikki on samaa päivästä toiseen.Eipä tässä mikään naurata.
Syön jo masannuslääkkeitä.Välillä oloni on pirteämpi,mutta usein aika toivoton...pitäis mennä varmaan uudestaan lääkärille.
Tämä kevät on niin kurjaa aikaa...
Samaa mieltä,että kevät on toivotonta aikaa.Mä olin nuorempana tosi "kesämies",mutta nyt elämääni hankaloittavien asioiden takia kesät-ja erityisesti keväät on ruvennu "hakkaamaan"vastaan oikeen urakalla.Kotoväki on joka kevät aina ihan intoa piukas ja mun on tosi vaikee olla asiassa mukana ko ittee "vituttaa aivan simona"Onneksi en asu enää porukoitten tykönä,on vaan tosi vaikee kävästä siellä ees kylässä näin keväisin...Joku vääräleuka kysyy tässä vaiheessa,että mitäs käyt,on vaan ollu tapana silloon tällöön kävästä.
et oo ainoo joka on tommonen.mäkin vastaan joka asiaan että en tiiä,ja on saanu siitä aika moiset mielipideet,sillo ku ei kiinnostaa puhuu nii se on tosi vaikee saada mut puhumaan.mä oon jatkuvasti agressiivinen vaik mä en oikeesti ois vihainen,en tiiä mikä mättää.haastaan joka kerta turhan takii riita,välttelen kavereita,en liiku kaveri porukassa ollenkaan,ku ei kiinnosta,tykkään tehä kaikkea yksin,vihaan viarailua tai vieraista,tulee niin ahdistunu olo,ja muutenki ei kiinosta niitten juorut.muute oon aika ulos päin suuntautunu,se on vain se et liikun yksin,en puhu,joka asiasta vastaan en tiedä jos ei kiinnosta,en yritä mitään elämän eteen.....en oo laiska mut emmä tiiä...ant olla.oon vain outo.
vetäydyn kuoreeni. en hymyile. en puhu. tuntuu että olisi kyllä parasta välttää kyläilyä, töihin menoa, kaupassa käyntiä yms. ollessani masentunut, koska liian usein ihmiset ovat vetäneet vääriä johtopäätöksiä käytöksestäni. jotenkin luulin että ihmiset näkisivät pahan oloni ja ymmärtäisivät, mutta EI. olen heidän mielestään epäkohtelias, nyrpeä, ilkeä ja itsekeskeinen, vaikka sitä en todellakaan ole. olen vain pelokas surullinen ihminen. olisi paras kertoa ihmisille avoimesti masennuksestaan ja siitä miten se vaikuttaa minuun.., mutta ei pysty.
masennus/ahdistus on jatkunut lapsesta asti, ja jotenkin oudosti se on vienyt multa äänen. Puhun mielestäni normaalisti, mutta muut juuri ja juuri kuulee mut. Ääni on sellanen hiljainen ja verhoutunut, olen itsekin kuullut sen tallennettuna, mitkään volyymin nostamiset ei riitä. Nyttemmin olen vissiin terveempi kun välillä kaveri sanoo, että älä huuda. Siis mulla on se ääni silloin kun innostun tai suutun.
Nuorena olin sellanen kivikasvo, on ollut ahdistava nähdä videokuvaa siitä kuinka sisäänpäinkääntynyt ja sulkeutunut olin, ja olen varmaan välillä vieläkin.
Nykyisin enemmän olen hyyyvin hidas ja hajamielinen. Saatan jumittaa johonkin pitkäksi aikaa. Tavallisetkin asiat tuntuu vaikeilta tehdä. Negatiivinenkin olen. Peseydyttyä sentään saan, siinä tulee joku raja vastaan. Kämppä on ollut aivan karsea, mutta kotityöt on alkaneet sujua vähän paremmin, vaikka ne helposti jää jos alkavat tuntua liian rutiinimaiselta.