Olin seurustellut erään neitsyt miehen kanssa reilun puoli vuotta kunnes hän eilen vappuaattona ilmoitti ettei taida olla mukana yhtä vakavissaan eikä tunne yhtä voimakkaasti minua kohtaan kuin minä häntä. Hän muuttui sen jälkeen kuin paljastin todelliset tunteeni sanoin hänelle vajaa 2 kk sitten, kerroin että olen tainnut jo rakastua häneen. Tuntui siltä kuin hän olisi säikähtänyt asiaa, ahdistui.. Olen ollut sitä mieltä että teot kertovat enemmän kuin sanat, meillä on ollut mukavaa yhdessä ja läheisyyttä mutta viimeaikoina näimme hyvin vähän ja keskustelut vähenivät mesessä ja tekstiviestitse.
Hän pyysi että pysyisimme ystävinä ja ettei eilinen ollut viimeinen kerta kun nähtiin. Uskoisiko..
Hän pyysi että pysyisimme ystävinä ja ettei eilinen ollut viimeinen kerta kun nähtiin. Uskoisiko..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olemme molemmat siis neitsyitä horoskoopiltamme ja hän pari vuotta vanhempi (-86 ja -84)
kysypä loppukesästä uudelleen, sillä silloin venus voi tulla konjunktuuriin neitsyen kanssa. Mutta tämän ajakohdan löytäminen vaatii tietenkin taitoa ja aikaa. Yleensäkin talvi on lepoaikaa neitsyelle. Mulla alkaa kihistä 27.8., tiedän sen. Kohdetta vaan en tiedä.
Tuskinpa tuohon vaikuttaa se, että mies on horoskoopilta neitsyt...
Luultavasti asia on juuri niin kuin mies sinulle sanoi: hänen tunteensa eivät ole yhtä vahvat kuin sinun. Eikä olisi reilua jatkaa seurustelua, jos toinen on korviaan myöten rakastunut ja toinen sellaisella "katellaan nyt" -fiiliksellä.
Saat odottaa vielä pari kolme vuotta enneku tuo sun tapaus on kypsä sitoutumaan.
Neitsytmies saattaa sitoutua nuorenakin, ehkä vakavastikin, mutta sillä pitää saada elää, hengittää, bailata, katella naisia ja rällätä kavereiden kanssa ennenko se on kypsä olemaan yhden naisen mies. :)
Sanon tämän kokemuksen tuomalla varmuudella. :)
Noh, omaa aikaa ja tilaa hän nyt kai lopulta saikin. Irti on vaikea itse päästää mutta hän on sen minulle tainnut mielessään tehdä jo kauan aikaa sitten. En sukonutkaan että hän pystyisi minuun sitoutumaan elämänsä loppuun, ensimmäinen oikea tyttöystävä kun hänelle olin. Ajattelin että kyllä se kokeilunhalu vielä joskus tulee. Sitä vaan katkeruuksissaan/ikävissään toivoo että hän vielä joskus huomaisi menetyksensä. Hänestä ei vaan koskaan oikein sanut selvää mitä hän mietti, oli salaperäinen ja piti mietteet itsellään. Ei osannut tuoda pettymyksiään ja huolia julki,, paitsi nyt lopulta ja halusi erota..
EN KAI MÄ TIIÄ
olen 35 neitsyt, enkä uskalla sitoutua vieläkään.
no ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla, itellä kaikki suhteet olleet pitkiä, ja tälläkin hetkellä haluan vakavaa suhdetta, äijällä on jokin muu syy.. t: neitsyt mies
esim..seksiä, emäntää, elämää, heikkoutta, rakastajatarta, itseään, tunteitaan jne..
No mulla on ollu sama juttu juuri neitsyt miehen kanssa, ku sanoin mitä tunnen. Tuntu että se pelästy ja otti takapakkia aika äkäseen... :/ oltiin tunnettu 3 vuotta ja silti!!
Että taitaa ne neitsytmiehet pelätä sitoutumista..tai ylipäänsä että niille sanoo että välittää.
ite oon syyskuun poikia ja täytyy kyllä olla 100-0 varma että onnistuu ennenku alan edes puhuun asiosta
ja jos sitä ennen joku kertoo rakastavansa niin alkaa pelottaan perkl ei halua ite pettyä eikä tuottaa pettymystä
Olen -84 neitsytmies ja olen tehnyt jo useampaan otteeseen saman eli säikähtänyt sillä hetkellä kun suhde on ollut menossa askeleen eteenpäin. Alan uskomaan tämän asian olevan ikuinen riesa. Jollain lailla tuntuu siltä kuin lopettaisin tunteitteni kuuntelemisen ja yhtäkkiä alan löytämään esteitä suhteen jatkamiseen ja ärsyttäviä ominaisuuksia toisesta ihmisestä. Neitsytmiehen kanssa täytyy olla erittäin sinnikäs ja kärsivällinen. Jos "luovuttaa" ja antaa oman rauhan neitsytmiehelle, ei todennäköisesti suhteessa tapahdu enää mitään, tältä tuntuu ainakin omalta kohdalta.
Miten se näkyy käytöksessäsi sitä toista henkilöä kohtaan?
Muutatko käytöstäsi? Alatko välttelemään häntä?
Vai miten?
Ja ennenkaikkea mitä odottaisit siltä toiselta?
Sinnikästä piiritystä kylmyydestä huolimatta?
Sinnikkyyttä? Tunteiden ilmaisua?