KENEN JOUKOISSA SEISOT...

..suoritan tässä masokistista tuntia. Kiskon kaljaa naamariin ja kuuntelen päivän peililtä vanhoja ja nykyisiä työväenliikkeen lauluja.

Samalla mietin Stasi listaa? sosiaalidemokraattinen presidentti kertoi sellaisen olevan, mutta "ei katsonut olevan sopivaa siitä kaikille kertoa..."
Halonen on siitä myös vaiennut kuin pieru saharassa..

Kauheata, kun soittavat ranskan marseljeetakin..voi,voi...

Sosiaalidemokraatit ovat luikkineet koko paskasta todella ovelasti. Hehän olivat tehneet jo suomesta käytännössä sosialistisen maan. Mutta nykyisen politiikan mukaan ne olikin niitä "taistolaisia"..itse sdp kannatti kuitenkin sosialismia puolueena.

On todella hienoa, kun Niinistö avasi suomalaiselle työmiehelle oven poistuia työväenliikkeen helvetistä, me olemme kaikki työtätekeviä suomalaisia ja päämäärämme ovat samat. Työväenliikkeellä on omat taistelunsa joitakin ihmisiä vastaan täällä, ei oikeistolla.

Nuo kommari laulut ovat mielettömiä, iskeviä ja niissä on aina selvä ohje toimia. Natsimarsseissa oli sitä samaa jotakin, myös puna-armeijan kuorolla muutamia mukaansatempaisevia ryhdikkäitä murhaviisuja...
7221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saksasta käsin jo kerrottu kokoomuksen parin nuoruudessaan taistolaisena tunnetun olevan listoilla.

Äänestä
  • ..keskusta on osallistunut suomen myyntiin, ei kokoomus.
    Stasi oli murhajärjestö ja vain sdp:n vasemmistolaisille se oli soveliasta. Kaverin myyminen ja toisten ihmisten rankaiseminen on soveliasta juuri yhteiskunnan alaluokalle. Kun joskus päästäisiin tekemään niille jotakin... sehän se vanha kateellisuus viisu on jauhanut demareillakin.
    Kokoomuslaiset eivät petä maataan ja kanssa ihmisiään, se on aina surkeiden paskiaisten hommia....

    Äänestä

1990 luvulla Kokoomus yritti minutkin verotuksella tappaa muttei onnistunut.

Äänestä
  • ..se kun poistettaisiin, niin saisimme 30 miljardia mummon markkaa heti riihikuivaa rahaa pois verotuksesta...

    Äänestä

  • demarien vihollinen no1 kirjoitti:

    ..se kun poistettaisiin, niin saisimme 30 miljardia mummon markkaa heti riihikuivaa rahaa pois verotuksesta...

    Kokoomuksen kotisivuilta löytyy tietoa.

    Äänestä

  • demarien vihollinen no1 kirjoitti:

    ..se kun poistettaisiin, niin saisimme 30 miljardia mummon markkaa heti riihikuivaa rahaa pois verotuksesta...

    Sinun mielestä maatalous siis pitäisi tappaa Suomesta kokonaan? Miksi?
    Ei taitaisi sitten kukaan tuottaa raaka-ainetta tuohon sinun selvästikin usein ja paljon nauttimaan keskiolueeseenkaan. Kuinkas sitten suu pantaisiin?

    Äänestä

  • Mualaismies kirjoitti:

    Sinun mielestä maatalous siis pitäisi tappaa Suomesta kokonaan? Miksi?
    Ei taitaisi sitten kukaan tuottaa raaka-ainetta tuohon sinun selvästikin usein ja paljon nauttimaan keskiolueeseenkaan. Kuinkas sitten suu pantaisiin?

    ..ei saa laitaa toisten ihmisten rahoja noin vain miljarditolkulla , että toisilla on 100% kokonaisvaltaisesti turvattu kaikenmaailman asiat, hullua.
    Viljelkää mitä huvittaa, mutta ilman minun rahojani, sanoopi kaikki palkkatyöläiset....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


demarien vihollinen no1 kirjoitti:

..suoritan tässä masokistista tuntia. Kiskon kaljaa naamariin ja kuuntelen päivän peililtä vanhoja ja nykyisiä työväenliikkeen lauluja.

Samalla mietin Stasi listaa? sosiaalidemokraattinen presidentti kertoi sellaisen olevan, mutta "ei katsonut olevan sopivaa siitä kaikille kertoa..."
Halonen on siitä myös vaiennut kuin pieru saharassa..

Kauheata, kun soittavat ranskan marseljeetakin..voi,voi...

Sosiaalidemokraatit ovat luikkineet koko paskasta todella ovelasti. Hehän olivat tehneet jo suomesta käytännössä sosialistisen maan. Mutta nykyisen politiikan mukaan ne olikin niitä "taistolaisia"..itse sdp kannatti kuitenkin sosialismia puolueena.

On todella hienoa, kun Niinistö avasi suomalaiselle työmiehelle oven poistuia työväenliikkeen helvetistä, me olemme kaikki työtätekeviä suomalaisia ja päämäärämme ovat samat. Työväenliikkeellä on omat taistelunsa joitakin ihmisiä vastaan täällä, ei oikeistolla.

Nuo kommari laulut ovat mielettömiä, iskeviä ja niissä on aina selvä ohje toimia. Natsimarsseissa oli sitä samaa jotakin, myös puna-armeijan kuorolla muutamia mukaansatempaisevia ryhdikkäitä murhaviisuja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu