Halonen on täysi luuseri

Äkäpussi

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=6693

JTO:n johtamisarviointi antaa Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaasta Tarja Halosesta huonon, miltei kamalan johtajaprofiilin.

Tasavallan presidentti on puhunut koko uransa ajan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Mielipidemittausten ylivoimainen ykkönen sai kuitenkin omasta oikeudenmukaisuudestaan asteikolla 1–6 vain keskiarvon 2,8. Syntyy vaikutelma leipäpapista, jonka puheet ja teot ovat keskenään ristiriidassa.

Tulos yllättää, vaikka esimerkiksi muutamat ulkoministeriön virkamiehet ovat kuiskutelleet Halosen ministerivuosina esiin tulleesta mustasta puolesta.

Vasemmiston ehdokkaalla on johtajana vahva tahto. Tahto ilman kykyä toteuttaa tahtonsa on työelämässä, myös politiikassa, hyödytön. Halosen kyky panna päätökset täytäntöön on analyysin mukaan heikompi kuin suurimpien porvaripuolueiden tarjokkailla.

Toimeenpanokyvyn puutetta Halosen presidenttikaudella osoittanee, että hän on hävinnyt kaksi suurta, presidentin keskeiseen toimivaltaan kuuluvaa kiistaa. Suomi luopuu jalkaväkimiinoista paljon hitaammalla aikataululla kuin presidentti asetti tavoitteeksi. Halonen ei myöskään kyennyt ajamaan läpi lakia, jonka mukaan Suomen osallistuminen sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin edellyttäisi aina YK:n mandaattia. Voitolle pääsi kanta, jonka mukaan EU:n hyväksyntä riittää.

Presidentti on saanut tahtonsa läpi oikeastaan vain Suomen Pankin johtajanimityksissä.

Teksti Matti Simula
10361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Myös Halosen esikunta presidentin kansliassa kieltäytyi arvioimasta hänen esimiesominaisuuksiaan. Epäselväksi jäi, johtuiko tämä lojaalisuudesta vai arkuudesta.

Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköiseltä niiden arvioiden valossa, jotka Suomen Kuvalehti sai kerättyä Halosen työtovereilta tämän aikaisemmista työpaikoista, eduskunnasta, Sdp:stä ja ulkoministeriöstä.

Niiden valossa Halonen osoittautuu melkoiseksi tasavallan pirttihirmuksi. Hän ei arvosta tai kuuntele työtovereitaan ja alaisiaan, vaan jyrää omaa kantaansa voimalla läpi. Kuva ei vastaa ollenkaan muumimammaimagoa, jonka Halosen kampanjatoimisto haluaa välittää kansakunnalle. Halosen tyyppiset johtajat ovat suuressa vaarassa ajautua umpikujaan. Kriisitilanteessa naamio voi pudota dramaattisin seurauksin.

JTO:n tilastojen mukaan vain yhdeksän prosenttia tutkituista esimiehistä saa yhtä surkean tuloksen kuin Halonen. Toisin kuin presidentin tuore vaalikirja väittää, Tarja Halonen ei suinkaan ole yksi meistä."

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=6692

Äänestä
  • on alaisten mielestä vmäinen.

    Kokemukseni mukaan aina on ainakin yksi alainen jonka mielestä pomo on niuhottaja.

    Äänestä

  • Kuten tavallista, pönttöpää!

    Äänestä

  • pomo kirjoitti:

    on alaisten mielestä vmäinen.

    Kokemukseni mukaan aina on ainakin yksi alainen jonka mielestä pomo on niuhottaja.

    "JTO:n tilastojen mukaan vain yhdeksän prosenttia tutkituista esimiehistä saa yhtä surkean tuloksen kuin Halonen."

    Halosen täytyy olla erittäin surkea johtajana.

    Äänestä

  • arvio kirjoitti:

    "JTO:n tilastojen mukaan vain yhdeksän prosenttia tutkituista esimiehistä saa yhtä surkean tuloksen kuin Halonen."

    Halosen täytyy olla erittäin surkea johtajana.

    tutkimukset tehty kysymällä entisiltä alaisilta?

    Jokainen esimiesasemassa oleva joutuu kohtaamaan sen tosiasian että, alaisissa, syystä tai toisesta on ainakin yksi jonka mielestä esimies on nipottaja, vaatii liikaa, vtuilee, jne.jne.

    Äänestä

Halosella on edessään umpikuja.

Äänestä
  • että presidenttinä on tuollainen henkilö, jolla ei ole minkään valtakunnan esimiestaitoja?

    Äänestä

  • mahdollista kirjoitti:

    että presidenttinä on tuollainen henkilö, jolla ei ole minkään valtakunnan esimiestaitoja?

    6 vuotta, tulevat 6 vuottakin menevät hyvin.

    Äänestä

"Halosen kyky panna päätökset täytäntöön on analyysin mukaan heikompi kuin suurimpien porvaripuolueiden tarjokkailla."

Eli Halosella on suuret puheet, mutta teot olemattomat?

Äänestä

sairautesi on palata samaanm vanhaan SK:n juttuun, demonisoida Halonen, oma halosvihasi on sairaalla asteella. sinä et ole edes luuseri, et mitään, sairas mitätömyys. Säälittävä porvariääliö..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


suomenkuvalehti kirjoitti:

Äkäpussi

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=6693

JTO:n johtamisarviointi antaa Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaasta Tarja Halosesta huonon, miltei kamalan johtajaprofiilin.

Tasavallan presidentti on puhunut koko uransa ajan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Mielipidemittausten ylivoimainen ykkönen sai kuitenkin omasta oikeudenmukaisuudestaan asteikolla 1–6 vain keskiarvon 2,8. Syntyy vaikutelma leipäpapista, jonka puheet ja teot ovat keskenään ristiriidassa.

Tulos yllättää, vaikka esimerkiksi muutamat ulkoministeriön virkamiehet ovat kuiskutelleet Halosen ministerivuosina esiin tulleesta mustasta puolesta.

Vasemmiston ehdokkaalla on johtajana vahva tahto. Tahto ilman kykyä toteuttaa tahtonsa on työelämässä, myös politiikassa, hyödytön. Halosen kyky panna päätökset täytäntöön on analyysin mukaan heikompi kuin suurimpien porvaripuolueiden tarjokkailla.

Toimeenpanokyvyn puutetta Halosen presidenttikaudella osoittanee, että hän on hävinnyt kaksi suurta, presidentin keskeiseen toimivaltaan kuuluvaa kiistaa. Suomi luopuu jalkaväkimiinoista paljon hitaammalla aikataululla kuin presidentti asetti tavoitteeksi. Halonen ei myöskään kyennyt ajamaan läpi lakia, jonka mukaan Suomen osallistuminen sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin edellyttäisi aina YK:n mandaattia. Voitolle pääsi kanta, jonka mukaan EU:n hyväksyntä riittää.

Presidentti on saanut tahtonsa läpi oikeastaan vain Suomen Pankin johtajanimityksissä.

Teksti Matti Simula

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu