Mä olen ollut yksinäinen jo niin kauan, että en tunne olevani yksinäinen ollessani yksin... Yleensä tunnen itseni yksinäiseksi ja eristäytyneeksi vain tuntemattomien ihmisten seurassa ehkä siksi, että olen hiljainen ja ujo. Paras hetki esim. baarissa on se kun pääsee vessaan ja saa olla siellä yksin... Siksi en paljon käy ulkona baareissa tai klubeilla, kun voin viettää illan myös yksin kotona. Haluaisin kuitenkin tavata ihanan naisen, mutta en haluaisi sitoutua enkä myöskään haluaisi sen jäävän liian pinnalliseksi. En haluaisi olla yksin, mutta yksin tuntuu kuitenkin jotenkin turvallisemmalta.
Miten sitä voi ikinä tutustua kehenkään, jos on täydellisessä ristiriidassa itsensä kanssa? Jos tapaan naisen niin en uskalla sanoa mitään. Joskus odotan hetkeä jolloin olisi hyvä hetki pyytää häntä ulos, mutta kun se hetki tulee niin en tee mitään. Sitäpaitsi en pystyisi ylläpitää suhdetta 100% niin so what.
Mä en halua olla tällainen, mutta mä vaan olen enkä voi sille mitään... Ei ystäviä, ei tyttöystävää, ei luovuutta, ei rakkautta, ei mitään muutakuin tyhjä elämä ja pelot.
Miten sitä voi ikinä tutustua kehenkään, jos on täydellisessä ristiriidassa itsensä kanssa? Jos tapaan naisen niin en uskalla sanoa mitään. Joskus odotan hetkeä jolloin olisi hyvä hetki pyytää häntä ulos, mutta kun se hetki tulee niin en tee mitään. Sitäpaitsi en pystyisi ylläpitää suhdetta 100% niin so what.
Mä en halua olla tällainen, mutta mä vaan olen enkä voi sille mitään... Ei ystäviä, ei tyttöystävää, ei luovuutta, ei rakkautta, ei mitään muutakuin tyhjä elämä ja pelot.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ollen viihtyvänä voin sanoa, että kyllä se tietysti nuorempana ollessani haittasi, mutta nykyisin yksinäisyys on minulle välttämätön: luen, kirjoitan, maalaan ja muotoilen.
Tuskin olen sen arvottomampi kuin nekään, joilla on aina seuraa.
Jos olisin sinä, harrastaisin sellaista, jossa olisin hyvä, vaikkapa jossain kansalais- tai työväenopistolla tai missä tahansa.
minäkin viihdyn yksin lenkkipolulla ja kotona tv:n ääressä. tosin kyllä se välillä rankkaa on. silloin lähden yleensä jonnekin missä näen ihmisiä (vaikka en heidän kanssaan puhukaan) ja pääsen pois kotoa, esim. elokuviin tai baariin. se helpottaa vähän.
...ainakin melkein, en käy baareissa mutta muuten tunnen olevani samalla lailla ristiriidassa itseni kanssa.
Haluaisin ystäviä/ystävän josta voisi kehittyä vaikka seurustelusuhde mutta toisaalta en ole varma osaisinko olla kovin hyvä ystävä vaikka haluaisinkin ja tarpeeksi avoin koska olen ollut jo niin suuren osan elämästäni vain yksin tyhjyydessä.
Ja tuntuu kuin elämäni olisi valunut hukkaan kun olen vaan ollut yksin nuoruuteni, ihmiselämän "parhaat vuodet", ikäänkuin jotenkin turtana mitään tuntematta. Kaikki kokematta, näkemättä ja elämättä :(
Toisaalta olen saanut jokusen mailikaverin ja se on mielestäni yksi hyvä askel ja alku poispäin yksinäisyydestä kun voi vaihtaa ajatuksia ja "jutella" vaikka vain niitä näitä :)
Ehkä sinäkin voisit kokeilla sähköpostiviestittelyä/chattailyä jos vaikka sitä kautta saisit jonkun hyvän ystävän.
Jos joku haluaa mailata mulle:
[email protected]