Luultavasti tätä asiaa on tutkittu, ehkä paljonkin, mutta kyselenpä sitä joka tapauksessa tällä palstalla.
Entä miten selviytyvät he, jotka syyllistyvät murhaa lievempään henkirikokseen? Esimerkkinä mainittakoon ihminen, joka tappelussa tönäisee toista niin, että tämä kaatuu, lyö päänsä ja kuolee.
Entä miten selviytyvät he, jotka syyllistyvät murhaa lievempään henkirikokseen? Esimerkkinä mainittakoon ihminen, joka tappelussa tönäisee toista niin, että tämä kaatuu, lyö päänsä ja kuolee.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysymys on aika laaja. Mutta jos nyt rajoitetaan tuohon että on osallisena ja syyllisenä kuolemaan johtava tapaturmassa, eli aikomuksena on ollut vain esimerkiksi vain tönäistä, mutta ei kaataa uhria.
Sopeutuminen alkaa aina syyllisestä itsestään.
Onko henkistä kanttia ymmärtää ja hyväksyä oma tekonsa ja sen sauraukset, eli myöntää syyllisyytensä.
Sopeutuminen on sekin laaja käsite ja siihen vaikuttaa monet seikat kuten ikä,luonteen piirteet, koulutus- ja työtaustat, perhe- ja kotiympäristö vain muutamia mainitakseni.
Tuontyyppinen väkivalta käytös josta tässä puhuit kertoo siihen syyllistyneen olevan kuitenkin aika impullsiivialtis ja harkitsematon joten en luottaisi täysin sopeutumiseen, mutta pitäisin niitä kyllä hyvin mahdollisena etenkin jos henkilö pystyy rakentamaan luottamuksellisen tukihenkilösuhteen. Veikkaisin 1:4,5.
monta kertaa juttua henkilöistä, jotka ovat pikaistuksissaan syyllistyneet tappoon tms sovittaneet tekonsa ja sen jälkeen eläneet normaalia elämää. Kerran oli Tv:s juttu akateemisesta miehestä, joka oli surmannut pikaistuksissaan kumppaninsa. Hän oli sovittanut vankeudella tekonsa( varmasti surma on silti taustalla koko ajan), mutta muuta keinoa ei ole, kuin jatkaa elämäänsä. Olen varma (poliisit ym tietävät myös) että keskuudessamme elää lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole jääneet kiinni teoistaan. Selvittämättä olevia surmia on paljon ja osa tapoista ei ole tullut edes ilmi. Vrt esim lääkekuolemiin, joista osa on mitä todennäköisemin henkirikoksia.Silti osa "syyllisistä" elää "normaalia" elämää.
Oma isäni nuoruudessaan, jo yli 30 vuotta sitten ampui humalapäissään parhaan kaverinsa. Istui vajaat kymmenen vuotta. Sen jälkeen yritti elää normaalia elämää, pysyä erossa viinastakin kokonaan. Muistan hänen heräilleen painajaisiin joskus ja olleen välillä hyvin sulkeutunut. Sitten petti lopulta pää ja hän kuoli oman käden kautta mielisairaalasta lomalla ollessaan. Mikä oli syy, mikä seuraus, sitä en tiedä, koska ei hän mitään noista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan puhunut. Yritti vain puskea eteen päin hammasta purren kunnes voimat loppui.
Sopeutuu. Ainakin yhden tunnen eli entisen naapurini poika sai vuoden linnatuomion vastaavanlaisesta teosta.
Tietysti hän edelleenkin on entisensä eli kova riidan haastaja ja isokokoinen nyrkkeilyä harrastava kaveri, jota miespuoliset ehkä viisaasti varovat nykyään. Eli ei vaikutusta käytökseen linnatuomiolla. Työtilanne sama kuin ennen tuomiota ja naisseuraakin löytyy ja on tullut viikonloppuisäksi. Siis sopeutuu mielestäni, miksi ei sopeutuisi. Miten moinen teko mitään muuttaisi?
on ns psyykkiset puolustusmekanismit, joita käytämme jokainen joskus. Voi hyvin kuvitella, että pikaistuksissaan surman tehnyt henkilö voi elää tekonsa kanssa, koska hän "kieltää" tapahtuneen päässään...ajan kuluessa alkaa itsekin uskomaan, että tapahtuma on pahaa unta. Sama jos on aiheuttanut toisen kuoleman vahingossa. Ihminen voi suggeroida itsensä uskomaan..
Kokemusta asiasta on. Vapautunut vankilasta 10 vuoden tuomioilta, josta istui 7 vuotta, kuusi vuotta sitten. Ei mitään ongelmia lain kanssa sen jälkeen.
Henkinen taakka ja syyllisyys ei tietysti häviä minnekään, vaan seuraa omaan kuolemaan asti.