Presidentinvaalit aiheuttivat perheessämme kinastelua. Itse äänestin Halosta ja mieheni Niinistöä. Asiasta riideltiin muutamaan otteeseen. Sittemmin 14-vuotias poikani alkoi kavereittensa kera käyttää Halosen nimeä kirosanana eikä tuntunut suhtautuvan minuun yhtä kunnioittavasti kuin isäänsä. Keskustelin asiasta puhelimessa poikani kavereitten äitien kanssa ja he olivat havainneet pojissaan samoja piirteitä. Vakavassa keskustelussa poikien kanssa kävi ilmi, että kyse oli heidän yhdessä sopimastaan tavasta niskuroida ja osoittaa mieltään (se, mihin tämä niskurointi ja mielenosoittaminen viime kädessä kohdistui, jäi hieman epäselväksi).
Tapauksen teki mielenkiintoiseksi se, että jokainen poika (yhteensä viisi) piti selviönä, että äiti oli äänestänyt Halosta ja isä Niinistöä. Keskustelussa, johon osallistui kunkin pojan molemmat vanhemmat, kävi kuitenkin ilmi, että oli Niinistöä äänestäneitä äitejä ja Halosta äänestäneitä isiä.
Itse opimme - toivottavasti myös poikamme - tapauksesta sen, ettei sukupuoli (kuten ei siltä osin mikään muukaan päältä päin näkyvä seikka, kuten työttömyys, päihdeongelma, sairaus t.m.s.) kerro, ketä ja miksi joku on äänestänyt.
Tämä nyt oli pieni tunteenpurkaus, jonka kirjoitin, koska hieman ärsyynnyin tuossa aiemmassa avauksessa ollutta yleistystä siitä, että mm. sivarit ja totaalit jonkinlaisena selviönä kuuluisivat Halosen tukijoukkoihin. Nimimerkillä Sivari82 kirjoittanut henkilö totesi hyvin osuvasti, että yleistä asevelvollisuutta vastustaville käytännössä kuka tahansa muu ehdokas olisi ollut otollisempi valinta kuin Halonen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikä se äitiä nyt niin jurppii, jos fiksu poika sanoo äidilleen suorat huonosta äänestämisestä.
Hyvää jatkoa fiksulle pojalle.
Ei kai Halosta kukaan terve ihminen äänestä ?
Halosta äänesti toisella kierroksella yli puolet äänioikeutetuista, joten taitaa Suomessa sitten olla pölvästejä suhteellisesti ottaen melkein yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa.
Sadankomitean ja Ydin-lehden ympärille muodostui äärivasemmistolainen sos.dem. nuorisoeliitti, joka 1970-luvulla aloitti mm. ulkopolittikan kritiikin. Ryhmään kuuluivat mm. Paavo Lipponen, Tarja halonen, Erkki Tuomioja, Jaakko Kalela, Jaakko Blomberg ja Osmo Apunen. Kaikki korkeissa hallintoviroissa.
Heidän vaatimuslistallaan olivat Suomen jo entuudestaan rapautuneiden puolustusvoimien yksipuolinen aseidenriisunta, länsiliukuman estäminen yya-sopimusta korostamalla, puolueettomuuspuheiden lopettaminen, DDR:n diplomaattinen tunnustaminen ja muu tukeminen, ulkoministeriön henkilöstön "puhdistaminen" ja EEC-sopimuksen vastustaminen.
Suomen puolueettomuudesta puhuminen oli ryhmän mukaan kyseenalaista, koska se vaati asellista puolustuskykyä, ja tämä taas ei herättänyt Neuvostoliiton luottamusta, joka oli tärkeämpää kuin puolueettomuus.
Halonen, Tuomioja ym. äärivasemmistolaiset halusivat muutoinkin kaikin tavoin heikentää puolustusvoimia. Puhuttiin jopa oman armeijan lakkauttamisesta, joka piti korvattaman ns. siviilivastarintaopiskelulla. Kuviteltiin, että miehitysjoukot voidaan lyödä lakkoilemalla niitä vastaan rauhanomaisin keinoin.
Presidenttisi Halonen on siis juuri sivarin valinta n:o 1.
Sauli Niinistö ei heikentäisi puolustusvalmiuttamme.
Niinistö ei todellakaan heikentäisi puolustusvalmiuttamme, vaan pikemminkin vahvistaisi sitä viemällä Suomen Natoon. En väittänytkään muuta kuin että Halonen, joka vastustaa Natoa ja niin ollen ajaa politiikkaa, joka pakottaa Suomen ylläpitämään yleistä asevelvollisuutta, oli totaaleille ja sivareille mahdollisimman surkea ehdokasvalinta.
Itse vastustan Natoa ja kannatan yleistä asevelvollisuutta, miksi äänestin Halosta.
Ehkä vielä ihmettelet, miksi vastustan Natoa? No, koska - vaikka palkka-armeija todennäköisesti tulisi Suomeenkin Nato-jäsenyyden myötä - kuitenkin pelkään, että poikani voisi joutua tai mahdollisesti värväytyä vapaaehtoisesti jos jonkinmoisiin sotatoimiin Naton puitteissa, jos Suomi olisi liiton jäsen. Miksi sitten haluan, että on yleinen asevelvollisuus? Koska sillä on jonkinlainen ennaltaehkäisevä vaikutus mahdollisen tulevan sodan syttymisen osalta.
Miten poikasi ja miehesi viitsivät katsella äitiä, joka äänestää stasi-agenttia?
esille, todista väitteesi.
karikatyyri. Varmaan käyt kampaajalla ja manikyyrillä ennen kuin tapaat miehesi niissä aikeissa.