Hyökkäävyys, sotaisuus ja militarismi on moraalisesti mitä tärkeintä läntisille liberaaleille. Sikäli kun se ilmenee toisissa, on se tietysti mahdotonta ymmärtää, puhtaasti järjetöntä, uskonnollista kiihkoilua - vaikkapa tämä ilmenisi vain yksinkertaisena haluna kontrolloida omia luonnonvarojaan ja olla alistumatta USA:n määräysvaltaan. Mikään paljastus USA:sta tai sen liittolaisista ei horjuta liberaalien uskoa siihen että heidän tarkoitusperänsä ovat mitä parhaimmat kun he tukevat niitä! Heidän ideologianaan on ällistyttävä omahyväinen tekopyhyys ja kaksinaismoralismi, ja heidän toimintaansa leimaa maailmanlaajuinen röyhkeys joka kutsuu itseään "rauhanprosessiksi" ja vaatii täydellistä alistumista sotilaallisesti ,poliittisesti ja taloudellisesti. Puuttuminen muiden maiden asiohin kansainvälistä oikeutta herjaten on suoranainen hyve - ajatuskin että joku uskaltaisi tehdä niin länsimaille on mahdoton! He kutsuvat kiristystä "neuvotteluksi"- uhkailu ja painostaminen on heille ylpeilyn aihe ja moraalinen velvollisuus josta pidättäytyminen on mitä turmiollisinta. Heidän "rauhansa" joka kasvaa pyssynpiipusta merkitsee miehitystä, terroria ja pakkokeinoja. Ne ovat omiaan edistämään rauhaa ja luottamusta, ajattelevat liberaalit.
Teot puhuvat - eivät sanat. Niin kauan kuin liberaalit antavat myöten ja uskovat näin, pysyvät trilateraaliset tyrannit vallassa. Koska he osaavat laatia sääntöjä muiden noudatettavksi, ovat he itse niistä vapautetut. He saavat valtaa, etuoikeuksia ja vapautta ja vielä radikaalin maineen kaiken kukkuraksi. Kuka voisikaan vastustaa kaikkea tätä? Elitistit sanovat aina päinvastaista mitä tarkoittavat ja levittävät "faktoja" yrittämättäkään analysoida niitä tuottavia voimia - tätä kutsutaan uutisiksi. He vaativat ideologissta konformismia ja seuraajineen piiskaavat toisinajattelijat kuriin ja Herran nuhteeseen. He käyttävät väkivaltaa aina kun voivat - tavallisesti heidän täytyy tyytyä sanalliseen. Mitä he eivät kykene todistamaan he sivuuttavat tykkänään. Toiston mahdilla siitä tulee yleisesti hyväksyttyä. He eivät ikinä myönnä olevansa väärässä ja vierittävät vastuun muille jos käryävät rysän päältä. He muuntautuvat abstraktioiksi univormuissaan. He eivät luota kehenkään eivätkä tee kompromisseja - kompromissi on heidän mielestään sitä kun muut taipuvat heidän tahtoonsa. He lietsovat pelkoa tehdäkseen itsensä tarpeellisiksi ja välttävät huumoria -sehän vähentäisi heidän auktoriteettiaan. Mikä ei ole välittömästi rahaksi muutettavissa on heidän poroporvarillisissa mielissään turhaa ja tuhottavaksi määrättyä. Tätä on heidän "järjellinen" ajattelunsa: henkisten arvojen kieltämistä. Elämä ei voi olla heille kummempaa kuin hengityksen ylläpitoa ja aineellisten arvojen keruuta, joihin heidän mielestään kuuluvat myös kulttuuripalvelut sirkushuveina kansalle.
Tällaiset tyypit ovat vaarallisimpia ja fanaattisimpia kaikista, koska heidän pelikenttänään on koko maailma. Ilmi selvä tekopyhyyskään ei horjuta heidän uskoaan. Laki ei heidän suurta aatettaan rajoita koska heidän takanaan on koko lännen talousmahti. Talibanitkaan eivät vaadi että lännessä naiset peittäisivät päänsä huntuun - kuitenkin lännen mielestä on mitä luonnollisinta vaatia oikeutta päättää kenen tai minkä tahansa asioista. Tämä osoittaa elitistien "puolueen" aatteen - länsimaisen kansalliskiihkon - kaikkivoipuudesta. Kukaan ei periaatteessakaan koskaan kiistä sitä. Kansainvälistä oikeutta ja itsemääräämisoikeutta ei tarvitse noudattaa: vallanpitäjät voivat vapaasti tallata ne jalkoihinsa. Niitä ei rohkeassa vapaassa keskustelussa tarvitse muodollisestikaan kunnioittaa, suuriin päämääriin kun pyritään niin tarkoitus pyhittää keinot. Siitä vain kiistellään mikä on oikea strategia edettäessä tiellä kohti suurta utopiaa.
Väistämätön musta on valkoista -fraseeraus tukahduttaa keskustelun. Ei ole vaihtoehtoja, sanovat elitistit, ja ovat saaneet ihmiset pitkälti uskomaankin tämän. Nykyaikana tästä syystä voi näennäinen kritiikki yllättäen olla status quon tukena. Tämäntapaiset kirjat kuin Globalisaatioloukku voivat palvella uskontunnustuksena ja kunnianosoituksena.
Pääomapiirien tavoitteena on sosiaalivaltion purku, toteavat tekijät. Ei tietenkään "ulkomaisen kilpailun pakosta" vaan halusta kilpailla sitä vastaan: voittojen maksimoinnista. He eivät syytä omaa itseään vaan ulkomaista kilpailua joille ovat itse olleet avaamassa ovia. Ei voitane olettaa että tähän sisältyvä konkurssiriski pelottaisi yhtäkään kapitalistia, ja voidaanhan sillä verukkeella saada palkat ajettua alas. Kapitalistisen kilpailun dynamiikka ja kapitalisteihin iskostunut ajattelutapa sekä osakkeenomistajien vaatimukset lakaisevat ajan oloon tieltään yksittäiset poikkeukset vaikkapa perheyrityksissä. Valtavilla optiovoitoilla tukahdutetaan stressi ja estetään systeemin kyseenalaistaminen, vaikka palli kuinka heiluisi ja ihmisten erottaminen vaivaisi mieltä.
Hierarkia takaa, että alemmat nöyristelevät ja omatuntonsa rauhoittamiseksi puolustelevat ylempiään. Uusliberalismin ideologia takaa kaikelle perustelut. Vaihtoehtoja ei ole, niiden esittäminen on vastuutonta ja vastaväitteet iljettävää propagandaa. Kyseenalaistaminen kielletään. Toisinajatteleva ei voi olla älyllisesti rehellinen. Sairaalloinen kiinnostus ja omistautuneisuus aatteelle tukahduttaa suureen ääneen epäilyn. Hillittömällä raivolla tyrmätään vastaväitteet. Kuitenkin mielipide voi muuttua käden käänteessä - politiikkaahan voi aina tilanteen mukaan joutua muuttamaan. Liberaalien lompakko sanelee lait.
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/tekstit/53.html
Teot puhuvat - eivät sanat. Niin kauan kuin liberaalit antavat myöten ja uskovat näin, pysyvät trilateraaliset tyrannit vallassa. Koska he osaavat laatia sääntöjä muiden noudatettavksi, ovat he itse niistä vapautetut. He saavat valtaa, etuoikeuksia ja vapautta ja vielä radikaalin maineen kaiken kukkuraksi. Kuka voisikaan vastustaa kaikkea tätä? Elitistit sanovat aina päinvastaista mitä tarkoittavat ja levittävät "faktoja" yrittämättäkään analysoida niitä tuottavia voimia - tätä kutsutaan uutisiksi. He vaativat ideologissta konformismia ja seuraajineen piiskaavat toisinajattelijat kuriin ja Herran nuhteeseen. He käyttävät väkivaltaa aina kun voivat - tavallisesti heidän täytyy tyytyä sanalliseen. Mitä he eivät kykene todistamaan he sivuuttavat tykkänään. Toiston mahdilla siitä tulee yleisesti hyväksyttyä. He eivät ikinä myönnä olevansa väärässä ja vierittävät vastuun muille jos käryävät rysän päältä. He muuntautuvat abstraktioiksi univormuissaan. He eivät luota kehenkään eivätkä tee kompromisseja - kompromissi on heidän mielestään sitä kun muut taipuvat heidän tahtoonsa. He lietsovat pelkoa tehdäkseen itsensä tarpeellisiksi ja välttävät huumoria -sehän vähentäisi heidän auktoriteettiaan. Mikä ei ole välittömästi rahaksi muutettavissa on heidän poroporvarillisissa mielissään turhaa ja tuhottavaksi määrättyä. Tätä on heidän "järjellinen" ajattelunsa: henkisten arvojen kieltämistä. Elämä ei voi olla heille kummempaa kuin hengityksen ylläpitoa ja aineellisten arvojen keruuta, joihin heidän mielestään kuuluvat myös kulttuuripalvelut sirkushuveina kansalle.
Tällaiset tyypit ovat vaarallisimpia ja fanaattisimpia kaikista, koska heidän pelikenttänään on koko maailma. Ilmi selvä tekopyhyyskään ei horjuta heidän uskoaan. Laki ei heidän suurta aatettaan rajoita koska heidän takanaan on koko lännen talousmahti. Talibanitkaan eivät vaadi että lännessä naiset peittäisivät päänsä huntuun - kuitenkin lännen mielestä on mitä luonnollisinta vaatia oikeutta päättää kenen tai minkä tahansa asioista. Tämä osoittaa elitistien "puolueen" aatteen - länsimaisen kansalliskiihkon - kaikkivoipuudesta. Kukaan ei periaatteessakaan koskaan kiistä sitä. Kansainvälistä oikeutta ja itsemääräämisoikeutta ei tarvitse noudattaa: vallanpitäjät voivat vapaasti tallata ne jalkoihinsa. Niitä ei rohkeassa vapaassa keskustelussa tarvitse muodollisestikaan kunnioittaa, suuriin päämääriin kun pyritään niin tarkoitus pyhittää keinot. Siitä vain kiistellään mikä on oikea strategia edettäessä tiellä kohti suurta utopiaa.
Väistämätön musta on valkoista -fraseeraus tukahduttaa keskustelun. Ei ole vaihtoehtoja, sanovat elitistit, ja ovat saaneet ihmiset pitkälti uskomaankin tämän. Nykyaikana tästä syystä voi näennäinen kritiikki yllättäen olla status quon tukena. Tämäntapaiset kirjat kuin Globalisaatioloukku voivat palvella uskontunnustuksena ja kunnianosoituksena.
Pääomapiirien tavoitteena on sosiaalivaltion purku, toteavat tekijät. Ei tietenkään "ulkomaisen kilpailun pakosta" vaan halusta kilpailla sitä vastaan: voittojen maksimoinnista. He eivät syytä omaa itseään vaan ulkomaista kilpailua joille ovat itse olleet avaamassa ovia. Ei voitane olettaa että tähän sisältyvä konkurssiriski pelottaisi yhtäkään kapitalistia, ja voidaanhan sillä verukkeella saada palkat ajettua alas. Kapitalistisen kilpailun dynamiikka ja kapitalisteihin iskostunut ajattelutapa sekä osakkeenomistajien vaatimukset lakaisevat ajan oloon tieltään yksittäiset poikkeukset vaikkapa perheyrityksissä. Valtavilla optiovoitoilla tukahdutetaan stressi ja estetään systeemin kyseenalaistaminen, vaikka palli kuinka heiluisi ja ihmisten erottaminen vaivaisi mieltä.
Hierarkia takaa, että alemmat nöyristelevät ja omatuntonsa rauhoittamiseksi puolustelevat ylempiään. Uusliberalismin ideologia takaa kaikelle perustelut. Vaihtoehtoja ei ole, niiden esittäminen on vastuutonta ja vastaväitteet iljettävää propagandaa. Kyseenalaistaminen kielletään. Toisinajatteleva ei voi olla älyllisesti rehellinen. Sairaalloinen kiinnostus ja omistautuneisuus aatteelle tukahduttaa suureen ääneen epäilyn. Hillittömällä raivolla tyrmätään vastaväitteet. Kuitenkin mielipide voi muuttua käden käänteessä - politiikkaahan voi aina tilanteen mukaan joutua muuttamaan. Liberaalien lompakko sanelee lait.
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/tekstit/53.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.