Apua ja neuvoja

maisa

En ole ennen ollut allerginen, paitsi joskus on kutissut ja kirveltänyt silmiä keväisin ja syksyllä kans kun on ollut lämmintä. Nyt iski aivan karmea aivastelu ja nuhaa on koko ajan. Kutiaa nenää ja silmiäkin jonkun verran. Olen huomannut että huonepöly on kyllä aiheuttanut kutinaa aikaisemmin, mutta se on mennyt ohi parissa tunnissa. Nyt pelkäänkin että olenko tullut allergisemmaksi ja alkaako siitepölyt kiusaamaan näin vanhemmiten.
Lapsilla on ollut heinänuhaa kesäisin, muttei muita oireita, joten onko sittenkin niin että minulta on nuo allergiset taipumukset peritty. En ole uskaltanut ottaa antihistamiinilääkkeitä, että olisin koittanut auttavatko ne ja onko tämä siitepölyallergiaa sittenkin. Uskaltaisko kokeilla?

3

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ronatic

      Kysy apteekista mikä sinulle sopii.
      Kerro heille muut lääkkeesi tai muut erityispiirteet (munuisvaivat tms.). Älä ota toisten reseptilääkkeitä. Apteekin henkilökunta osaa valita oikeat lääkkeet. Ei se mitään "maksa" jos koettaa. Mun äiti tuli 55 vuotiaana allergiseksi. Aina vaan ihmeteltiin, että mistä minun allergia on lähtöisin.

      • nip

        alkoi järkyttävä silmien kutina noin viikko sitten, oikein muuta häiritsevää ei ole, mitä nyt aivastelen ehkä normaalia enemmän. Ikinä ennen ei ole tullut tähän aikaan vuodesta allergiaoireita. Jos silmäsi kutiavat häiritsevästi kannattaa käydä ostamassa apteekista silmätippoja siihen. Käytän nuyt päivittäin leroclyn nimisiä silmätippoja ja heti loppui silmien kutina.


    • Valkosolu

      Kyllä tosiaan allergia iskee myöhemmälläkin iällä. Apteekin käsikauppalääkkeitä voi aivan hyvin todellakin kokeilla ilman lääkärin tmv. lupaa! Kokeile viikon verran, jos tuntuu auttavan niin jatkat vain käyttöä, ei siinä kummempaa. Jos muuttuu allergia sellaiseksi, että koko kesän tarvis jelppiä lääkkeistä, niin sitten kannattaa jo pyytää resepti, ale nääs silloin melkoinen. Oma lääkkeeni 10 kpl maksais vajaan 7e, reseptillä 100 kpl n. 24 e...Ja kyllä, alttius allergioihin perityy, allergia sinällään suoraan ei periydy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      104
      1825
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1545
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      18
      1250
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      23
      1073
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      48
      980
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      958
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      121
      951
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      339
      839
    Aihe