Jos ei varoituslaukaukset tehoa niin sitten jalkoihin. Pari pahinta pukaria kun on maassa on loput kiltisti. Ei olisi tarvittu kuin tusinan verran päättäväisiä poliiseja jotka olisivat ilmaan ampuneet. Siinä olisi hulinoitsijat olleet kaikki maastoutuneet, siitä olisi helppo napata koko sakki.
Näin ei tehty vaan lähdettiin karkuun. Teko vastaa rintamakarkuruutta, poliisi ei saa juosta pakoon rikollisten edessä!
Näin ei tehty vaan lähdettiin karkuun. Teko vastaa rintamakarkuruutta, poliisi ei saa juosta pakoon rikollisten edessä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Poliisien liipaisinsormi on kuitenkin suomessa tiukalla, kun liipaisimen takana on lakitupa ja edessä rikolliset. Kun poliisi ampuu yhdenkin laukauksen, saa hän heti syytteet ties mistä, on tämä hulluksi mennyt, ei saa edes varoituslaukauksia ampua kun voi saada syytteet. Varoituslaukauksilla olisi kuitenki hyvä "paimentaa" näitä mellakoijia, jos yltyvät hulluiksi. Lopuksi vielä kyynelkaasua sekaan, niin kyllä hiljenevät.
Kohtiampumiseen on oikeus vain, kun oma henki on uhattuna. Näin sen tulee ollakkin. Aivan kuten sanoit, pakoon ei saa juosta rikollisten edestä. Ennemmin vaikka pamputtaa niitä hulluja taaemmas.
Eikö niitä kehdata käyttää muualla kuin poliisiaseman suojissa?
Huligaani sai mahaan luodin eikä poliisille seuraamuksia. En oikein usko että siellä poliisilla olisi suuremmat valtuudet kuin Suomessa. Eikä sitä mahaan tarvitse ampua, pohkeeseen, kyllä siitäkin putoo...
käyttää,siitähän tulisi kamala juttu jos poliisi on väkivaltainen.
Kun valtio ei anna rahaa hankkia lamauttimia.
...SAA ampua, mutta nykyohjeistuksen mukaan sitä ei enää tarvita. Kun krieteerit aseen käyttöön täyttyvät, saa ampua suoraan kohti.
Mellakkatilanteissa tuliaseita ei käytetä kuin äärimmäisissä tilanteissa hätävarjeluksi. Kivien heitteleminen ei vielä oikeuta aseen käyttämiseen.
Mutta eiköhän se ole vain ajan kysymys milloin joku mielenosoittaja kantaa tuliasetta. Johan muutama vuosi sitten Linnan juhlien kuokkavieraat yrittivät riistää poliisilta virka-aseen kotelosta.
Eikö ne hulinoitsijat ole kasvissyöjiä? Varsinkin talvella kylmä lihaliemi olisi erittäin tehokas keino heitä vastaan, lähtisivät kauhusta huutaen karkuun. Tosin Suomen valtio haastettaisiin EU tuomioistuimeen ja rapsut sieltä tulisi epäinhimillisen voimakeinon käytöstä.
mutta ei kukaan päässyt töihin,kyllä ne ylivoimalla rähisevät mutta nuttura putoaa niskasta pelon vaikutuksesta kun ollaan mies miestä vastaan ja liri juoksee lahkeesta ja tuhtimpi paska jää välille,löysempi tulee toisesta lahkeesta.
Ei ne usko eikä edes tiedä mitä voimavaroja on käytettävissä,ei auta kainalokangaskasseissa olevat apuvälineet mitään.
Todella törkeätä estää viranomaisten työskentelyä,rikos pahimmasta päästä,entäpä jos jonkin koti olisi ollut tulessa ja palokunta estynyt huliganismin takia tehtävän suorittamisesta,se olisi voinut sattua omaan nilkkaan,entäpä koko jengi,tuskin menivät kaikki samaan asuntoon,jospa olisi tullut kulman takana turpiin ilman joukkotukea ja poliisit haavojaan paikkauttamassa.
Olette te mielenosoittajat mahtavia omasta mielestänne,muut suomalaiset häpeävät teidän puolestanne.
jos poliisi alkaisi ammuskella varoituslaukauksia tuollaisessa tilanteessa. Ei tule kuuloonkaan sellainen vaihtoehto!
Kirjoitukseni toiselta palstalta:
Uskon että näitä keinoja (vesitykki ym.) pyritään tarkoituksella pihistelemään, koska "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Poliisi on toistaiseksi vielä välttynyt suuremmilta yhteenotoilta ja uskon että yksi syy tähän on siinä, että poliisi ei ole provosoitunut näiden poppanakassi-viherpiipertäjien edessä ja vastannut väkivaltaan väkivallalla.
Rajansa tietysti kaikella, nyt tuntuu että taas yksi limitti on tullut vastaan, etenkin kun ASEMit ym. on tulossa.