VAPPUNA VAIMO VIERAISSA

NYT VITUTTAA

Sunnuntain sähelykset käynnissä. Toki tuli alkoholia maisteltua, olimme tuttavien luona. Mukana museampi pariskunta. Vaimoni humaltui ja talon isäntä talutti hänet nkkumaan. Ihmettelin kun isäntää ei kuulunut takaisin ja lädin etsiskelemään heitä, mielessäni oli paha aavistus. Eräästä huoneesta kuului ähinää ja sinne suunnistin. Vaimoni makasi lähes sammuneessa tilassa ja talon isäntä pani häntä melkoisella tahdilla. Tilanne oli yllättävä ja kiihottava. jäin ovipieleen katselemaan tilannetta, kunnes mies sai orkut ja ruikki tavarat vaimooni. Alkoi vituttaa sen verta että oistuin paikalta.

nyt olemme asiasta keskustelleet ja vaimoni sanoo olleensa niin humalassa että ei pustynyt vastutelemaan vaan isäntä oli ikäänkuin raiskannut hänet.

Ilmoitin asiasta isäntäperheen vaimolle, joka ei oikein uskonut.

Nyt mietinkin oliko vaimoni täysillä mukana, ja uskon niin koska hän näytti silloin tilanteesta nauttineen.

Nyt mietinkin mitä tekisi. Pistäisi vaimon ulos, kävisi pieksemässä sen miehen, vai ripustautuisi kaulakiikkuun.
Rakastan vaimoani ja siksi kai tämä sattuukin.

35

16474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinun22

      Oletpa yksinkertainen. Olisit pitänyt vaimostasi parempaa huolta. Miksi et mennyt väliin, kun näit häntä raiskattavan? Olet täysi sekopää.

      • Charles

        Mies näkee käytännössä tiedottomaa vaimoaan raiskattavan eikä tee mitään. Kaikenlaista ihmehiipparia sitä maa päällään kantaa. Mahtaa vaimokin olla kiitollinen siitä, kuinka häntä puolustettiin tuollaisella hetkellä.

      • Nimetön

        Ilman muuta, syy on *aina* miehessä! Etkö sä nyt tollo sitä ole vieläkään oppinut! Älä nyt iso mies marise, että sattuu!! Sika oot ite kun vaimosi petti! Näin se menee (naisten logiikalla)....

        Not. Olen pahoillani tapahtuneesta. :(

        t. Mies

      • Nimetön
        Charles kirjoitti:

        voi helevetti! Häpiä!

      • Charles
        Nimetön kirjoitti:

        voi helevetti! Häpiä!

        Jos yhtään miettisit, voisit nimestäni päätellä, etten ole nainen. Olen mies ja siitä huolimatta sitä mieltä, että tässä tapauksessa raiskatun naisen puolison olisi kuulunut puuttua tilanteeseen. Mies itse kirjoitti, että nainen oli käytännössä sammunut.

        Puolitiedottomassa tilanteessa ihminen ei välttämättä ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Nainen on voinut luulla, että panija oli hänen oma miehensä. Tai hän on voinut luulla, että näkee unta. Ilman muuta tuollaisessa tilanteessa muiden pitää puuttua asiaan.

        Nimenomaan! Mikä mies edes olet? Öyh.

      • tyttö.
        Nimetön kirjoitti:

        Ilman muuta, syy on *aina* miehessä! Etkö sä nyt tollo sitä ole vieläkään oppinut! Älä nyt iso mies marise, että sattuu!! Sika oot ite kun vaimosi petti! Näin se menee (naisten logiikalla)....

        Not. Olen pahoillani tapahtuneesta. :(

        t. Mies

        Kyllä mua kuvottaa että mies jää kiihottuneena tiirailemaan tilannetta. Ja se että nainen oli muka "mukana" tilanteessa saattoi hyvinkin olla liioittelua.
        Toisaalta koska itse en juo alkoholia en ala moralisoimaan mutta en hyväksy sitä että alkoholi laitetaan syyksi pettämiseen. Se nainen joko oli mukana omasta tahdostaan siinä puuhassa tai sitten ei. Jos oli mukana omasta tahdostaan niin vaimo puhutteluun ja väliaikainen (ainakin) ero vireille. Jos ei ollut mukana omasta tahdostaan niin poliisin puheille. Ja se isäntä ansaitsi myös satikutia. Ehdottomasti.

      • Nimetön
        tyttö. kirjoitti:

        jokainen lukee mitä haluaa lukea. Mikä on kenellekin totta ja mikä muka-totta. Sulle on muka-totta, että mies havaitsi vaimonsa olevan mukana touhussa. Ja sitten tartut nimenomaan siihen, että mies jäi kiihottuneena katsomaan tilannetta. Paisutteletko juuri siitä mieleesi "kuvottavan" tilanteen, ja pidät sitä seikkaa jotenkin asian ytimenä? Tuo kaikki kertoo aika paljon sun ajatusmaailmasta: nainenhan ei voi tehdä mitään väärin, miehet vain sikailee? Just just.

        Mä taas ajattelin ensimmäisenä, että kun näkee oman puolisonsa alastomana, seksipuuhissa jonkun toisen miehen (kaverinsa) kanssa, tilanne on täysin kaoottinen ja johtaa todennäköisesti jonkinasteiseen shokkiin. Tätä vain pahentaa se, että alkoholi sotkee ja hidastaa ajatuksenkulkua ja tunnetilaa. Shokissa ihminen voi reagoida täysin ennalta odottamattomalla tavalla, jopa kovin omituisesti, kuten tuo ap itseään siinä tilanteessa kuvasi. Minä näkisinkin tuon ap:n kuvaaman "kiihottumisen" juuri tällaiseksi shokkireaktioksi. Aivot ikäänkuin lyövät jonkinlaisen "kiellon" päälle sille mitä silmät näkevät ja koettavat suunnata ajatukset ja tunnetilan joksikin muuksi kuin mikä olisi loogista. Surullista, jos et käsitä tätä.

        En ota kantaa siihen, olisiko nainen ollut touhussa "mukana" taikka ei. Ainoastaan mies, joka "pani" naista, on selkesti "syyyllinen". Muita en lähtisi tilanteessa suoralta kädeltä tuomitsemaan. Naisen on tietysti helppoa selittää itsensä ulos tilanteesta sanomalla että oli "tiedoton". Ja voihan olla että olikin. Hänellä on kuitenkin varsin voimakas motiivi valehdellakin, jos ei ollut.

        Tilanteen todistanut mies (ap) on kuitenkin tilanteessa selkesti vain ja ainoastaan uhri.

        Pitää ottaa huomioon, että tapahtuneesta on vasta pari päivää. Kuka ajattelisi vieläkään tullaisen jälkeen selkeästi, jäsentyneesti ja järkevästi, saati että siin tilanteessa?

        Osoittaa sinulta "tyttö" kokemattomuutta ja tyhmyyttä lähteä viisastelemaan, osoittelemaan sormella ja tuomitsemaan ketään tässä vaiheessa.

      • No-Face

        tässä tilanteessa kyllä syyllisiä ovat mielestäni eniten molemmat miehet, OLETTAEN että vaimo tosiaan oli lähes tiedoton.

        toisaalta ymmärrän vähän aviomiestäkin, että jos hän luuli vaimonsa olleen mukana niin loukkaantuneena lähti pois. mutta jos hän tosiaan näki että hänen vaimonsa oli puolitiedoton niin eikö olisi ollut oikein mennä väliin?

        lain mukaan kuitenkin nainen raiskattiin, sama mistä näkökulmasta tilannetta katsoo.

        itse olen ollut samassa tilanteessa kuin ko. nainen, eli on juotettu humalaan ja 'raiskattu'. tapahtuneesta en muista mitään ja jälkeen päin ajatellen en olisi ikinä halunnutkaan tehdä sitä... toisen osapuolen mukaan olin kuitenkin sellaisessa kunnossa että olin ihan mukana jutussa.
        ja muiden talossa olleiden mukaan olin 5 minuuttia homman jälkeen juossut vessaan oksentamaan ja sammunut. että niin hyvässä kunnossa..

        nojoo, se on onneksi mennyttä ja ollutta. mutta ei sekään kivalta tuntunut, hyväksikäyttöähän tuo on... itse en ehkä kuitenkaan raiskauksesta laskisi jos tosiaan olin edes vähän mukana ja mieskin vähän humalassa...

        hohhoijaa :D

      • Nimetön
        No-Face kirjoitti:

        ihmettelen suuresti rohkeuttasi vetää noin varmoja jotopäätöksiä tapahtumista ja syyllisyyksistä vain tuon ap:n kirjoituksen perusteella.

        Minäkin vedän yhden johtopäätöksen sinun kirjoituksesi perusteella: olet idiootti. =)

      • olet joo
        Charles kirjoitti:

        Jos yhtään miettisit, voisit nimestäni päätellä, etten ole nainen. Olen mies ja siitä huolimatta sitä mieltä, että tässä tapauksessa raiskatun naisen puolison olisi kuulunut puuttua tilanteeseen. Mies itse kirjoitti, että nainen oli käytännössä sammunut.

        Puolitiedottomassa tilanteessa ihminen ei välttämättä ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Nainen on voinut luulla, että panija oli hänen oma miehensä. Tai hän on voinut luulla, että näkee unta. Ilman muuta tuollaisessa tilanteessa muiden pitää puuttua asiaan.

        Olet varmaan toodella onnellisessa suhteessa kun täällä roikut. "Onnellinen" eukkosi ilahtuisi kun tunnistaisi. Asiantuntija puhuu kun pettämisestä puhutaan. Vai mitä ;-))

      • Charles
        olet joo kirjoitti:

        Olet varmaan toodella onnellisessa suhteessa kun täällä roikut. "Onnellinen" eukkosi ilahtuisi kun tunnistaisi. Asiantuntija puhuu kun pettämisestä puhutaan. Vai mitä ;-))

        Ja taas vilahti Hitler-kortti. Sehän on merkkinä siitä, että jollain (tässä tapauksessa sinulla) loppui järkevät argumentit. Koska et pystynyt enää järkiperustein viestiäni kumoamaan, päätit syyttää minua pettäjäksi. Tällä palstalla pettäjä on kaiken pahan alku ja juuri, joten toisen nimittäminen pettäjäksi (vaikkei mitään todisteita olisikaan) osoittaa, että syytetty ei voi olla oikeassa.

        Meneeköhän se sittenkään noin?

        Vastaa suoraan kysymykseen: Millä perusteella voit syyttää minua pettäjäksi?

      • Anonyymi

        Molemmat sekoja, myös vaimo.

    • mies24

      taas yksi esimerkki siitä mitä alkoholi tekee. Olisiko kyseistä tapahtumaa koskaan tapahtunut ilman alkoholia, tuskin! Ole enemmän vihainen alkoholille ja sille mitä se tekee ihmisille, kuin suoraan toiselle ihmiselle. Älä myöskään anna vihan katkeroittaa itsäsi, niin vaikeaa kuin se onkin. Anna anteeksi. Se helpottaa.

      • Just joo

        Ja rattijuopot ovat myös syyttömiä vaikka ajaisivat ihmisten yli. Syytetään vain alkoholia kaikesta, ei ihminen muuten mitään tekisi. Eikä kannata antaa anteeksi vaan erota.

      • mies24
        Just joo kirjoitti:

        Ja rattijuopot ovat myös syyttömiä vaikka ajaisivat ihmisten yli. Syytetään vain alkoholia kaikesta, ei ihminen muuten mitään tekisi. Eikä kannata antaa anteeksi vaan erota.

        sanonut että syytetään alkoholia kaikesta, vaan että alkoholilla on vaikutusta todella moneen negatiiviseen asiaan ihmiselämässä. Sitä on turha kieltää. Jos mielestäsi sinä hallitset alkoholin, niin katso ympärillesi ja huomaa, että monet eivät sitä hallitse. Vai väitätkö tosiaan, että kaikki mitä ihminen tekee kännipäissään olisi tapahtunut myös selvinpäin?

      • joo!
        mies24 kirjoitti:

        Ei kannata juoda alkoholia jos on taipumusta pettämiseen tai muuhunkaan vastaavaan. Meillä on niin paljon alkoholismia ollut suvussa että jätän kokonaan juomatta. Ei se edes ole terveellistä.

      • Nimetön
        Just joo kirjoitti:

        Ja rattijuopot ovat myös syyttömiä vaikka ajaisivat ihmisten yli. Syytetään vain alkoholia kaikesta, ei ihminen muuten mitään tekisi. Eikä kannata antaa anteeksi vaan erota.

        erota sitä pitäisi? Kuulkaa, täällä meillä on taas oikea koko kansan perheterapeutti paikalla! Sillälailla!

    • lllllllll

      Jotkut asiat olisi ollut paras jättää näkemättä ja kun on nähnyt, niin paras unohtaa. Opikseen voi ottaa ja hoitaa vaimon ajoissa turvaan. Ihmiset tekevät hölmöjä juttuja, sanovat sitä inhimillisyydeksi.

      Oletettavasti vaimosi pitää sinusta nyt erityisen hyvää huolta, kun olet ikäänkuin loukattu osapuoli.

      Jos se kuitenkin tapahtui jotenkin vaimosi tahdon vastaisesti, niin voi olla että joudut tukemaan häntä.

      Sekin ettet keskeyttänyt tilannetta on jo vastaus itsellesi. Ehkä se ei ollut liian vakavaa.

      Kyllä se siitä.

    • tyttö

      vaikka kuinka pahalta tuntuu, niin anna anteeksi.olen itekki samassa tilanteessa, vaikkakin se toinen osa puoli. et ikinä usko kuin paljon kaduttaa ja vitutta, vaikka ei ihan noin pitkälle menny. on niin täys paska olo. mut kyllä me jotenki tästä selvitään. eipä oo miehelläni enää parasta kamuu. enemmän hän syyttää kaveriansa kuin mua. mutta silti ihmettelen mix ei väliin tullut ja äijää pihalle heittänyt. mut eipä tässä voi kuin ottaa päivä kerrallaan ja nauttia tulevista yhteisistä hetkistä. voimia sulle!!!

      • Nimetön

        Jos näkee parhaan kaverinsa oman naisensa kimpussa, ja oman naisensa omasta tahdostaan (vaikka humalassa, joo-joo) siinä mukana niin ymmärrän täysin, ettei pysty toimimaan ja aivot ja koko keho lyö tyhjää.

      • tyttö
        Nimetön kirjoitti:

        Jos näkee parhaan kaverinsa oman naisensa kimpussa, ja oman naisensa omasta tahdostaan (vaikka humalassa, joo-joo) siinä mukana niin ymmärrän täysin, ettei pysty toimimaan ja aivot ja koko keho lyö tyhjää.

        en voi sanoa että olinko omasta tahdostani, koska en muista tilanteesta pahemmin mitään. mutta ollaan puhuttu asiasta ja annan miehelleni omaa aikaa. huomaan kuinka hän kärsii ja en väitä ettenkö minä kärsisi.

        mutta kaveria ei harmita olenkaan. hän on asumus erossa muijansa kanssa, että paska jätkä sinäänsä. ja minäkin....

        eipä tartte kaveria enää autella jos sille onkelmia joskus syntyy,koska nyt ei halua edes keskustella mieheni kanssa tapahtuneesta.

        mutta yritän unohtaa koko asian...

    • buuu

      Älä viitsi valehdella iso poika

    • paskamaista

      Mikäli vaimosi oli jutussa mukana, niin pihalle tai itse lähteä pois hänen luotaan, ystäväsi perheen mieheen myös suhde poikki. Et nimittäin ikänä saa asioita entiselleen vaimoosi etkä pettäjä mieheen. Joten aloita ihmeessä uusi elämä johon he eivät kuulu.

    • ¤¤¤¤

      puppua koko juttu, tai sitten tirkistely tyydyttää sinua enemmän kuin joku muu laji.

    • mää

      ..jeesus...!!!

      Mitä urputat, olisit puuttunu asiaan heti! Olisit jopa saanu selville, oliko mukana...vaikka tuskin, sammunu ja varmaan sut päällensä kuvitteli...

      Ei vaimos vika, paremminki sun ja sen miehen, joka käytti tilaisuutta hyväksi..ei sillä, raiskaus mikä raiskaus..josta säki tunnuit nauttivan..!

      Unohda jos pystyt, ja toimi toisin, jos vastaava toistuu!

    • No-Face

      Lain mukaan kyseessä on raiskaus :P

      • ällöä

        VOi v mikä mies. Kehtasit vaan vieressä runkata. ajattele jos vaimosi sai vaikka AiDS:n Onko kiva .Tai jonkin kupan tai muun. Aäliöistää aääliöin mies tai sitten tuo on jonkin alaikäisen kirjoittama paskajuttu.

    • kokenut panija

      No onhan se jakanut sitten persettään muuallakin, varmaan työpaikallaankin. Aina joku tekosyy löytyy. Luottamus on suhteessanne historiaaaa...

      Nyt vaan lähdet painelemaan paljaalla jokaista joka antaa ja toivot saavasi jonkun taudin jonka sitten panet vaimoosi itämään. Sitten akka levittää ja jää kiinni jonkun eukkos panokaverin vaatiessa korvauksia. Tulee ainakin pestyä koko soppa.

    • Nimetön

      Ei kait täys mies ala omaa vaimo holhoaamaan ja seuraamaan että raiskataanko se milloin missäki. Vaimollas se vastuu viime käessä on. Syytä ihan omaas muijaa koko asiasta ja anna rauha sille toiselle miehelle joka raiskas. Tokkopa vaimos nostaa kanteen sitä miestä vastaan joka tahtomatta raisks vaimos.

    • urheilia 40v

      ei kai se miehen vika ole jos akka antaa torttua,itse ainakin panen kaikki varatut kun on mahdollisuus,mutta en ikinä ajattele että se on hänen mihensä vika vaan on olemassa näitä mulkun kipeitä rouvia....onneksi.pistäs akkas kuriin!!!!varmaan antanut monille.....alkoholi tekosyy.itse poikamies ja pidän hauskaa....hyvin varust. urheilia

    • vanhamies pani

      Mun vaimo kävi pomon luona toista vuotta ,joskus paikat vaihtui ,Kerran sain salaa seurata. Tosin silloin ei vanhalla herralla oikein seisona mut vaimo sai siitä huolimatta orkkuja.
      Muutaman kerran oli saana tunnin jatkuvaan orkkuja tosin viagran avulla ukkeli pani.
      Jonkun kerran jätti kertomatta panosta mut näin naamasta.
      Otti suihin vaikka ei normaalisti mielellään tee,
      Ei sill kaveril kummempi kulli kuin mulla mut piristi paljon meidän suhdetta..

      • valtioissa

        Eräissä maissa vaimo kivitettäisiin kuoliaaksi tuollaisesta teosta, että juo itsensä sammuksiin, ja sitten antaa raiskata itsensä vaikka aviomies on paikalla. Ja jos oli vielä meikannutkin itseään. Tosin niissä eräissä maissa ei olla kännissä eikä naapurin miehet pääse näkemään vaimon naamaa. Niissä maissa vaimo suljetaan kotiin, ja sieltä ei ole asiaa ulos muuten kuin miehensä mukana, mutta mitäpä tuollaisesta miehestä on huolehtijaksi kuten yllä tämä länsimainen miehen retale. Niissä maissa muuten ykköset pieksettäisiin, jos ne valittaisi kakkosista, ja jos kakkoset tulisi raskaaksi, heidät karkotettaisiin yhteisöstä vuorille. Jos mies kuitenkin ottaisi kakkosen toiseksi vaimokseen, olisi taas kaikki hyvin. Siellä ne ykkönen ja kakkonen sen jälkeen olisi suljettuna kimpassa kotiin viihtyivät sitten yhdessä tai ei, ja miehen mukana pääsisivät joskus ulos huntu silmillä ja saisivat katsella verkon läpi eikä näkisi sivuilleen, koska sen alta ei näe kuin eteensä. Joten jos kuitenkin nautittaisiin tästä länsimaisesta sodomasta ja komorosta.

    • Aisurin

      Me harrastetaan kimppaa ihan säännöllisesti. Ite oon kahtonu kun. 2 miestä nai vaimooni. Näky on kiihottava kun vaimo saa useamman orkun ennenkuin miehet pumppaa spermat vaimoni sisään ja suuhun. Kaikkee ei pystyny nielemään löysä neste valui suusta lakanalle

    • Anonyymi

      Vaimo pihalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe