Palkansaajana voisi valittaa jonnekin, mutta yrittäjänä ei. Minulle luvattiin x euroa tuotteesta, mielestäni olisi pitänyt saada enemmän, mutta ota tai jätä ja pakko oli saada tuloja. Selvisi, että herra y, joka tekee samaa työnohessa kulukorvauksella työn ohessa, saa samantasoisesta tuotteesta 2kertaa enemmän, jutellessa asianomaisen kanssa. Lisäksi ilmoitetaan että emme tässä kuussa tarvitsekaan kymmentä kappaletta vaan viisi riittää. Kun kysyin tuosta hinnoitteluperiaatteesta, vastaus oli, että herra y on kokeneempi. Kele, vaatimustaso ja tuotteen lopputulos on ihan samaa tasoa, jos sitäkään kuin minulla (tulee näytekappale, jossa on kaikkien tekijöiden tuotokset mukana). No sanoin irti koko sopimuksen, elän vaikka voikukilla. Alettiin änkyttää kuinka tarpeellinen ja hyvä olen, mutta hintaa ei luvattu nostaa. Haistakaa kukkanen. Miksi hitossa sitä piti rueta yrittäjäksi? Ai niin, koska verottaja ei hyväksynyt kulukorvauksilla tekemistä kolmelle työnantajalle tällä paikkakunnalla, jollain toisella taas hyväksyy.
Ottaa päähän
niin ottaaki.
1274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mun mielestä sais olla täysin yhtenäinen käytäntö koko Suomen alueella kaikissa asioissa.
Mutta "haittapuolena" luuta lakaisisi turhat byrokraatit verotoimistosta kortistoon.
Saas nähä mikä tappelu mulla tulee verottajan kanssa tulonhankkimiskuluista vaikken yrittäjä olekkaan.