Toivuin viime syksynä vakavasta masennuksesta, tai siis luulin toipuneeni. Oon pistäny paljolti asioita raskauden piikkiin reilut 20vko ja nyt vasta tajusin, että ei helv****, mä oon taas lähtöruudussa! Joko en tajuamattani ikinä toipunu masennuksesta tai sit se on taas iskeny salakavalana. Itse on vaikee huomata eroa hormoonien ja masennuksen aiheuttamiin ongelmiin. oon haluton, kyvytön, surullinen, voimaton, väsyny, yksinäinen, itkuinen. En nuku, syö, jaksa hoitaa kotitöitä, käydä töissä, kärsin kovista päänsäryistä, supistelua jo yhdeksättä viikkoa... lisäksi "keksin" itselleni ongelmia ja sairauksia jotka kuitenkin tuntuu mulle todellisilta! Mitään vikaa ei löydy... Tein abortin pari vuotta sitten, jonka vuoksi alunperin vaivuinki masennukseen ja ajatuksiin itsetuhosta. Nyt kun vauva-asiat on taas pinnassa, ajattelen enkelivauvaani lakkaamatta! En edes halua kertoa kuinka sairaita ja kieroja ajatuksia päässä pyörii. Menen tänään varatulle lääkäritapaamiselle, toivottavasti saan apua. Viimeksi sinkoilin paikasta toiseen yli vuoden ennenkuin tilanteeni otettiin tosissaan ja tuolloin huomattiinkin sitten masennuksen olevan jo vakavaa, syvä masennus. Söin 2 eri mielialalääkettä, rauhottavaa ja unilääkettä. Kävin kerran viikossa keskustelemassa. Olikohan siitäkään riittävää apua kun taas on olotila sama? Halusin vaan purkaa tuntojani, lapseni isää
(miestäni) en halua tällä asialla vaivata.
(miestäni) en halua tällä asialla vaivata.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä, että olet menossa lääkäriin. Mielestäni kannattaa suoraan sanoa, mitä tuntee, että otetaan vakavasti. Tässä on kyseessä sinun ja syntymättömän vauvasi hyvinvointi.
itse kans epäilen kärsiväni samasta, lähtökohta on toki vähä eri, mutta tunnelma sama! tuntuu ihan luovuttaneelta, ei paljonkaan jaksaisi edes taistella vastaan...kerro ihmeessä lisää lääkärin jälkeen, mitä sanottiin ja mitä meinataan tehdä sun tapauksessa? itse en oo vielä ainakaa saanu mentyä lääkärille asiasta, muutama mutka matkassa, tiedä sitte onko neki vaan niitä tekosyitä, mutta kuitenki kynnys on korkea...
Sain kuin sainkin apua, edes jonkinlaista näin aluksi! Kieltäydyin lääkehoidosta kunnes todetaan ettei muuta vaihtoehtoa ole (aiheuttaa mulle hallusinaatioita, kouristelua ja lisäkiloja). Käyn nyt ekat pari kk mielenterveysasioihin perehtyneen sairaanhoitajan luona saamassa keskusteluapua kerran viikossa, käyntejä harvennetaan jos vointi paranee. Oli ihana lääkäri jolta sain lähetteen... erittäin myötätuntoinen, mutta asiallinen. Painotti vielä kuinka hyvä on, että erityisesti yhä enemmän ja enemmän raskaanaolevia ottaa tämän asian tiimoilta yhteyttä, ymmärtää olevansa sairas ja saa hoitoa ENNEN lapsen syntymää, jotta jaksaa paremmin uuden tulokkaan kanssa. Koittakaa siis selvittää mutkanne matkassa kaikki muutkin kanssaodottajat ja hakekaa apua!! Itse asun Vantaalla, ja pääsen asiassani eteenpäin ihan terveyskeskuslääkärin kautta.