Osaisiko joku antaa neuvoja 5 kuukautisen pennun koulutukseen.
Pentu on todella villi kotona, mitkään johtajuusharjoitukset ei toimi, ei malta odottaa paikallaan esimerkiksi ulos lähtiessä, että menisin ensin, hyppii ja poukkoilee, ei anna laittaa kaulapantaakaan vaan näykkii ja kierii ja kiemurtelee..
Sisäsiisteyden kanssa on ongelmia, tekee kyllä ulos ja jos vie ulos 1-2 tunnin välein ja vahtii koko ajan sisällä, niin sitten onnistuu. Muussa tapauksessa käy salaa pissailemassa makuuhuoneeseen tai sohvannurkan taakse. Joka päivä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja aikaa vahtia pentua 24h, tai ulkoiluttaa jatkuvasti.
Näykkii tosi paljon, kiellot ei auta kuin hetken. On myös alkanut murisemaan, jos esimerkiksi yrittän nostaa syliin, kun pentu on tekemässä jotakin omasta mielestään kivaa.
Entä miten saa koiran lopettamaan kuopimisen?! Kuopii mattoja, sohvatyynyjä ja ulkona maata. Syö myös aivan kaikkea ulkona, siis todella syö multaa niin monta suullista kuin kerkeää, syö myös lehtiä ja ihan mitä vaan suuhunsa saa.
Pentu on sisällä todella villi, mutta ulkona arka ja pelokas, pelkää ihmisiä, kovia ääniä ja toisia koiria, vaikka olen todella yrittänyt häntä sosiaalistaa.
Ei ilmeisesti pidä minua hyvänä johtajana, kun pentua saa suorastaan raahata perässä lenkillä, ainoastaan kotiin kävelee reippaasti tai sitten tuttua syrjäistä lenkkiä. Tähän suuntaan vetää, eikä ollenkaan tahdo seurata minua mihinkään muuhun suuntaan. Vinkuu ja murisee/ haukkuu jo kun kaukaa näkee vastaantulijan. Kun ihminen on kohdalla, syöksyy pakoon tai yrittää syliin ja kun on mennyt ohi jää katsomaan ja vetämään perään.
Pentu tuli minulle myöhään, noin kuukausi sitten ja oli valmiiksi arka. Se on sekarotuinen pienehkö terrieri.
Pentu on todella villi kotona, mitkään johtajuusharjoitukset ei toimi, ei malta odottaa paikallaan esimerkiksi ulos lähtiessä, että menisin ensin, hyppii ja poukkoilee, ei anna laittaa kaulapantaakaan vaan näykkii ja kierii ja kiemurtelee..
Sisäsiisteyden kanssa on ongelmia, tekee kyllä ulos ja jos vie ulos 1-2 tunnin välein ja vahtii koko ajan sisällä, niin sitten onnistuu. Muussa tapauksessa käy salaa pissailemassa makuuhuoneeseen tai sohvannurkan taakse. Joka päivä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja aikaa vahtia pentua 24h, tai ulkoiluttaa jatkuvasti.
Näykkii tosi paljon, kiellot ei auta kuin hetken. On myös alkanut murisemaan, jos esimerkiksi yrittän nostaa syliin, kun pentu on tekemässä jotakin omasta mielestään kivaa.
Entä miten saa koiran lopettamaan kuopimisen?! Kuopii mattoja, sohvatyynyjä ja ulkona maata. Syö myös aivan kaikkea ulkona, siis todella syö multaa niin monta suullista kuin kerkeää, syö myös lehtiä ja ihan mitä vaan suuhunsa saa.
Pentu on sisällä todella villi, mutta ulkona arka ja pelokas, pelkää ihmisiä, kovia ääniä ja toisia koiria, vaikka olen todella yrittänyt häntä sosiaalistaa.
Ei ilmeisesti pidä minua hyvänä johtajana, kun pentua saa suorastaan raahata perässä lenkillä, ainoastaan kotiin kävelee reippaasti tai sitten tuttua syrjäistä lenkkiä. Tähän suuntaan vetää, eikä ollenkaan tahdo seurata minua mihinkään muuhun suuntaan. Vinkuu ja murisee/ haukkuu jo kun kaukaa näkee vastaantulijan. Kun ihminen on kohdalla, syöksyy pakoon tai yrittää syliin ja kun on mennyt ohi jää katsomaan ja vetämään perään.
Pentu tuli minulle myöhään, noin kuukausi sitten ja oli valmiiksi arka. Se on sekarotuinen pienehkö terrieri.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Parempia ohjeita saat jostain koirien keskustelupalstalta, terriereillä on varmaan omansa. Toisessa ketjussa suositeltiin koiraneuvolan keskustelupalstaa, suosittelen sitä samaa tässä (www.koiraneuvola.fi).
Miten olet yrittänyt sosiaalistaa? Ethän vaan ole ujoa pentua vienyt väkisin vieraiden ihmisten ja koirien luo?
Kannattaa käydä tutustumassa paikallisen koiraseuran koulutustarjontaan.
Lyhyesti: Älä raahaa tuon ikäistä lenkillä perässäsi, vaan anna sen tutustua maailmaan nuuskimalla ja ihmettelemällä. Koirasi on kuitenkin vielä vasta vauva. Jos vastaan tulee jotain pelottavaa (esim. pyöräilijä), SINÄ yleensä huomaat sen ensimmäisenä ja ehdit vaikka vaihtamaan suuntaa, jotta ujo koirasi ei enää enempää pelästy. Kutsu koiraasi iloisesti nimeltä (se varmaankin tuntee nimensä) ja kun se katsoo sinuun, kehut sanallisesti (ERITTÄIN TÄRKEÄ) ja palkitset sen vaikka makupalalla.
Kuten todettu, parempia ohjeita saat koiriin erikoistuneella palstalla ja parhaat, kun joku kouluttaja näkee koirasi livenä.
hei, itselläni on vähän sama ongelma, paitsi että KÄRSIVÄLLISYYDELLÄ olen saanut karsittua suurimman osan häiriökäyttäytymisestä pois.
Koira tuli minulle jo "isona" pentuna eikä osannut "käyttäytyä" lainkaan.
Nyt se istuu ennenkuin laitan kaulapannan. Tähän päästiin kun ensin itse istuin lattialla jopa 15 min, enkä laittanut kaulapantaa ennenkuin
koirakin istui... Aika äkkiä se hokasi mistä on kysymys. Tietysti ensin koiralle piti opettaa käsky "istu".
Villille pennulle on myös tärkeää tehdä ns. rentoutusharjoituksia. Opeta sille käsky "rauhoitu", - ja annat makupalan heti kun se malttaa pysyä paikoillaan. Itse olen opettanut ko. käskyn ja samalla laitan käden koiran hartioille. Nykyään koira jo rauhoittuu pelkästä kosketuksesta.
Muiden koirien kohtaaminen on meille vielä täysin painajaista. Uskon kuitenkin, että kun näinkin paljon on opittu, miksemme oppisi sitäkin. Siis nimenomaan me, ei pelkkä koira. Minunkin on opittava, kuinka Minä käyttäydyn kun muita koiria tulee vastaan.
Ja lopuksi.. Etsi koirakoulutus sivuja. Lue koirankasvatuskirjoja, Yksi niksi sopii johonkin koiraan, toisenlainen toiseen.
Kärsivälllisyyttä ja iloa tekemiseen, niin ei koirakaan stressaannu!
Moi
sisäsiisteys:
saattaa olla sisäsiisti vasta 6-9 kuisena.
Äläkä missään tapauksessa opeta pentua siihen että olet koko ajan vahtimassa sitä. muuten tulee ongelmia yksin olon kanssa.
Älä anna periksi vaan pidät oman pääsi mutta ei saa suuttua. pidä kokoajan normaali ääni.
voit kokeilla kun joku tulee vastaan otat koiran vierellesi,sivulle istumaan ja juttelet niitä näitä ja jatkatte matkaa kun on mennyt ohi.
Muista kehua oikealla hetkellä koiraa ja muista äänen käyttö!! varsinkin äänensävy on tärkeä pitää normaalina
Hyvä että olet yrittänyt näyttää asemaasi juuri näillä johtaja menee ensin yms. Nyt teet tämän vain hihnassa jos koira on menossa ensin niin nykäise hihnasta ja sano ei. pidä hihnasta kiinni ettei koira pääse sinua ennen ja mene itse ja anna lupa ja kehu.. sama on ruokakupilla ota aina kuppi pois (estä sitä ottamasta ruokaa) enne kuin annat luvan.
Kun koira pyytää leikkimään tai haluaa rapsutuksia älä huomioi sitä vaan sinun pitää tehdä aloite leikkimiseen tai hellimiseen.
Kannattaa mennä koiran kanssa koirakouluun siellä varmasti neuvotaan tarkemmin juuri teille sopivasti ja se parantaa omisatajn ja koiran välistä suhdetta. Koska on vaikea neuvoa näin ei kasvotusten kun ei nää koiran luonnetta ja käyttäytymistä...
Älä anna koiran vetää se on sama kuin koira olisi johtaja... koska koirasi on arka sinun pitää mennä lenkeille sen ehdoilla. elikkä älä vedä sitä tai pakota vaan houkuttele todella hyvillä nameilla. (älä annna ruokaa ennen lenkkiä että sillä olisi enenmmän nälkä)
Opeta koira rauhoittumaan.. pidä koirasta tiukasti kiinnija sano rauhoitu äläkä päästä menemään ennen kuin annat luvan. (tällainenkin vahvistaa johtajan asemaa) laita vaikka lapaset päälle jos koira yirttää purra.
nuo pissaus jutut kuulostavat siltä kuin koira protestoisi.. elikkä älä pakosti kiellä koska koira voi haluta sillä huomiota.
Silloin kun koira ei tottele ei sanaa niin käytä sellaisissa tilanteissa vesisuihkua tai vaikka heität avaimet taskuusi.
Jos tekee todella pahasti niin sulje vaikka vessaan. (eräs ongelmakouluttaja kerran ehdotti tätä jos koira alkaa näykkimään)
Estä mahdollisimman paljon tilanteita missä koira voisi tehdä "virhe" elikkä esim. jos koira haluaa pissata sängyille estä se niin ettei se pääse makuuhuoneeseen tai rajaa muutenkin aluetta niin että sillä no vain alue missä sanom. lehtiä eikä sohvia.
Sitten seuraamisesta. jos koirasi käyttäytyy huonosti hihnassa korjaa ensiksi se ennen kuin pidät vapaana. (ei koske esim. omalla aidatulla pihalla olemista)
myöhemmin kannattaa mennä sellaiseen paikkaan missä ei ole autoja tai vastaan tulevia ihmisiä ja jos koira ei seuraa älä välitä vaan jatka matkaa ja kehu jos tulee perässäsi (ja palkitse)
Mielestäni kannattaisi toimia näin: Kun koira alkaa kiemurrella ja näykkiä esim. kaulapantaa puettaessa, lopetat homman siihen ja jätät pennun yksin, kunnes rauhoittuu. Sitten yrität uudelleen. Jos pentu on edes hetken rauhassa kehu sitä (mutta varo villitsemästä). Ulkona, kun pentu vetää, käänny ympäri ja jatka päinvastaiseen suuntaan. Kävele niin kauan kuin koira on sievästi, jos alkaa uudelleen vetämään niin käänny jälleen ympäri niin kauan, että pääsette sievästi vetämättä eteenpäin (vaatii kärsivällisyyttä, mutta koira oppii kyllä kun olet pitkäpinnainen). Kun koira pissii sisälle, älä huomioi mitenkään. Siivoa pois huomaamattomasti äläkä anna koiran edes huomata, että olet närkästynyt sisälle pissaamisesta. Ulkona kehu ylitsevuotavasti kaikki pienimmätkin lirut. Voit jopa palkita, jos siltä tuntuu. Kun pentu on sisällä rauhallinen ja leikkii sallitulla lelulla, kehu aina ja paljon. Kun tekee pahaa, vie vaikka toiseen huoneeseen (missä ei voi tehdä tuhoja) hetkeksi rauhoittumaan. Koiran rauhoituttua, päästä takaisin ja ole kuin ei mitään olisi tapahtunut. Paljon toistoja ja kärsivällisyyttä, niin näiden pitäisi kuukauden sisällä tepsiä. Tsemppiä!
Ei tuon ikäinen edes ole enää mikään pentu. Ei kannata luulla että sen käytös muuttuu enää itsekseen ainakaan parempaan suuntaan. Tee asemasi koiran silmissä selväksi ja puutu käytökseen kunnolla. Johtajuusharjoitukset ei tehoa? Millaisia harjoituksia siis teet? Ja miten pitään olet niitä tehnyt?
Kannattavaa ottaa jo valmiiksi ongelmainen murrosiän kynnyksellä oleva koira...
Millainen arka koira puree omistajaa ja kiskoo kohti vieraita lenkillä?
"mitkään johtajuusharjoitukset ei toimi,"
Toimii ne koiran kuin koiran kanssa jos ihminen niin päättää. Sinä et ole ollut tarpeeksi päättäväinen. Jos tarkoitus on että koira odottaa istuvilleen kun laitat sille hihnan niin sitten se saa luvan niin tehdä tai ei lähdetä ulos. Tai jos on tarkoitus että oven avaamista odotetaan paikoillaan niin ovi menee kiinni samantien kun sen pennun pylly nousee maasta.
Mitä tuohon murinaan tulee kun yrität ottaa sitä syliin. Älä mene ottamaan sitä syliin kun se tekee jotain kivaa. Miksi menisit. Ei koiran paikka ole edes sylissä vaan MAASSA. Meillä kotona koiran paikka ei ole edes sohvalla saatikka sitten sängyssä vaan siellä lattialla. Ja usko pois, ovat aika vietereitä nuo koissut...Mutta ihan yhteiskuntakelpoisia niistä tuli johdonmukaisuudella.
En ollut vähään aikaan käynyt täällä lukemassa viestejä, kun asiat on ykskaks alkanut sujumaan. Tosi hyviä vinkkejä, kiitos niistä!
Meillä sujuu jo paljon paremmin, ihan yhtäkkiä pentu on alkanut tottelemaan EI- sanaa, lenkillä on jo paljon rohkeampi olen kehunut aina vuolaasti kun kulkee reippaasti. Kaulapannan vaihdoin sellaiseen puolikuristavaan pujotettavaan ja sen ajan malttaa istua hyvin.
Ollaan käyty koirapuistossa ja tavattu tuttuja kilttejä koiria ja pikku hiljaa on alkanut kiinnostumaan muutenkin toisista koirista.
Vieraisiin ihmisiin suhtautuu edelleen joko täysin välinpitämättömästi tai sitten arastellen/ haukkuen. Tuttuja tervehtii ylitsevuotavan iloisesti. Olen kehunut kovasti silloin kun kävelee kiltisti ja rauhallisesti vastaantulevan ihmisen ohitse ja ilmeisesti alkaa tuottaa tulosta, kun enää harvemmin haukkuu- lähinnä jos vastaantulijalla on muovikassi, sauvat tai jotain muuta "ylimääräistä" mukanaan.
Pentu on jo lähes sisäsiisti, on jo viikon ajan tehnyt kaikki kakat ulos ja lähes kaikki pissit. Olen kehujen lisäksi antanut namia ja nykyään pentu juokseekin heti pissan ja kakan jälkeen eteeni istumaan ja odottamaan namia!
Ehkä meidän ongelma olikin että pentu ei ymmärtänyt EI- sanan merkitystä, eikä mitä siltä odotin, on todella iloinen ja reipastuu ulkona silmin nähden tehdessään oikein ja saadessaan kehuja. Olen tosi iloinen että asiat vihdoin sujuu, kirjoittaessani tuota aiempaa viestiä olin aika epätoivoinen..