psyykkiset häiriöt

ADHD on neurobiologinen, ei psyykkinen häiriö. Tosin psyykkisiä häiriöitä tulee ajanmyötä useille.

Hei opiskelijat

Joka kerran, kun näitä pyyntöjä tulee palstalle huokaisen syvään. Viestistä näkee, että ilmiö ei ole vielä tutkijoillekaan kovin selvä ja vastaajien odotetaan ehkä selittävän asioita tutkijoille niin selvästi, että pandoran lipas alkaa avautua.

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittaman kanssa, että AD/HD:n neurobiologinen pohja on niin vahva, että sitä on vaikea varsinkin lasten kohdalla laittaa samalle viivalle. Olen kyllä tietoinen siitä, että tarkkaavaisuushäiriöstä puhutaan yleisimpänä psykiatrisena ongelmana lasten keskuudessa. Tarkkaavaisuushäiriöiselle tulee affektiivisia ongelmia, kun aivot eivät toimi "tavallisesti".

Arkipäivän kokemuksia kysyttäessä kannattaa antaa muutamia kysymyksiä ja niiden lisäksi vielä rohkaista vastaajia kertomaan kaikki, mikä heidän mielestään liittyy aiheeseen. Kysymystenasettelulla voidaan saada sellaisia vastaajia vastaamaan, jotka eivät olisi muuten "keksineet mitään vastattavaa". Toisaalta voidaan myös ohjata vastauskonkareita miettimään asiaa ehkä vähän eri kannalta kuin muuten olisi tullut mieleen tehdä.

Opiskelujen loputtua olin töissä pari vuotta ja tapasin työn merkeissä mieheni. Miehessäni rakastuin hänen karismaansa ja aktiivisuuteensa. Hän oli aina ensimmäisenä auttamassa muita, kun työt kasaantuivat. "No hei, anna mä teen ton". Kun ostin kaupasta verhot, niin mies oli jo aamu kuudelta ripustanu ne roikkumaan ennen kun mä edes heräsin. Älyttömän aikaansaava tyyppi..mutta silloin en vielä yhdistäny näitä asioita adhd:hen.
Saatiin ensimmäinen yhteinen lapsi, kun olin 23-vuotias (mies 30-vuotias) ja tämän perään kaksi vuotta myöhemmin vielä toinen.
Esikoisen ollessa 4-vuotias alettiin epäillä, että jotain ois. Oli niin kova touhuumaan, ohjeita ei kyenny kuuntelemaan loppuun koskaan (mm. pelien pelaaminen hankalaa), heittäytyi maahan huutamaan jos ei saannut mitä tahtoi (vaikka uhmaikä ohi), vaelteli minne sattuu, vaikka pyysi kävelemään vieressä (vaarallista!), hienomotoriikka - neliön piirtäminen ei onnistunut (talot ja ikkunat pyöreitä), vaikeuksia yhdistää kuullut asiat nähtyihin ja usein kun kysyy "mitä äiti just sanoi?" on vastaus "en mä tiedä" vaikka justiin sanoi "joo, ymmärsin"
Toisella lapsella ei ole adhd:tä (kumpikin raskaus saman kaavan mukaan - ei tippaakaan alkoa, huumeita tai tupakkaa ja sama mieskin). Ja eron huomaa jo vauvaiässä. Tämä adhd lapsi lähti kävelemään 10kk, oli aina liikkuva, 8kk ruokia (kokkareita) ei voinnut syödä, vaan huusi ja yökki, toistoista huolimatta ei tuntunut uskovan EI sanaa, aina kukkaruukulla pemottamassa multaa..heh, oppi uimaan ja ajamaan ilman apupyöriä 4-vuotiaana. Toinen lapsi oppi istumaan vasta 9kk, itki hieman pettymystä, kun kiellettiin, mutta sopeutui sitten ja uskoi, söi kaiken mitä annetaan ja keskittyi yhteen leikkii pitkäksikin aikaa.
Joskus tuntuu, että pienempää kohtaan on epäreilu, kun toinen on niin kiltti eikä vaadi mitään. Esikoinen vaatii senkin edestä. Mutta haasteet onkin siis erilaisia. Esikoinen pitää kyllä puolensa, menee juttelemaan vieraille ja puolustaa heikompiaan (myös pikkusiskoaan) henkeen ja vereen.
En usko, että mikään olisi voinnut muuttaa sitä seikkaa, että esikoisella on adhd. Se on hänen syntymäominaisuutensa ja nykyään tiedämme sen periytyneen mieheltäni, jota tutkittiin omasta halustaan samaan aikaan kun esikoista. Hänellä on adhd ja hän tavallaan sen itse tiesikin (ihana mies, mutta hyvä kun osaa oman nimensä kirjoittaa, rankka nuoruus, kouluvaikeudet, mutta käsistään osaava ja aikaansaava - muistaa aina kertoa "kuinka jumalainen minä olen" heh heh.
Eli siis tarkkaavaisuushäiriöt ovat usein periytyviä tai jonkin asian esim. kielenkehitysvaikeuksien synnyttämiä (harvoin primaareja eli esim. alko ympäristön tai kasvatuksen tulosta, tämäkin voi kai olla mahdollista). Sitten vielä- mielestäni sellaista diagnoosia ei olekkaan kuin käytöshäiriöinen lapsi? Lapsi ei synny käytöshäiriöisenä vaan oireilee käyttäytymisellä, joten käytöshäiriö on oire, ei diagnoosi. Sopeutumisongelmat voivat taas koskea ihan tavallisiakin lapsia.
Ja vielä minun tarinaani: Mieheni vaati ehdottomasti lapselle kaiken avun, mitä vaan voidaan tarjota ja saimme adhd lapselle pienryhmä paikan. Kokoonnumme vähintään kahden kuukauden välein, sovimme seuraavaksi harjoiteltavia asioita ja katsomme edistystä. Yritämme kannustaa mahdollisimman paljon, ettei syntyisi tilannetta, jossa lapsi kokee olevansa huono ja kykenemätön. Lukupäätä ei ehkä ole paljon suotu, mutta liikunta ja taide korvaavat jonkin verran näitä puutteita. En ajattele lastani psyykkisesti sairaana (onhan mahdollista, että jatkossa, jos kovasti painetaan päälle ja mollataan voi tämäkin tulla), mutta nyt ainakin hän on "normaali" lapsi, joka toivottavasti löytää paikkansa elämässä.
Raskaampaa on, jos toiset ihmiset katsovat pitkin nenänvartta, että lapsi on varmaan psyykkisesti sairas.

niin en pidä kauhean luotettavana kerätä netin kautta "tietoa oikeilta ihmisiltä". Täällähän voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Onko sellainen lopputyö luotettava?

Toiseksi; vielä vähemmen pidän siitä, että ette kerro edes omia nimiänne. Se nyt on vähintä mitä voi kertoa silloin kun pyytää ihmisiä kertomaan henkilökohtaisista asioistaan teille.

Minä en ole koskaan vastannut yhteenkään UTELUUN. Hankkikaa tietoa muulla tavoin kuin utelemalla sitä vertaistukipalstoilta!