Kuinka ihmiselle kehittyy vaste hoitoon? Sellainen ettei minkäänlainen hoito tehoa, pikemminkin päinvastoin. Mitä tällaiselle ihmiselle voidaan enää tehdä psykiatriassa ja onko yleinenkin ilmiö? Ehkä jatkuvat epäonnistumiset syövät luottamusta puolin ja toisin liikaa. Hoitohenkilökunnan keskuudessa tämä perustellaan sairastumisella, mutta eihän sen niin tarvitse olla. Heidän sanojensa mukaan, myös sairauden kanssa voi elää hyvinkin mielekästä ja normaalia elämää. Miksi tähän ei luoda mahdollisuuksia?
Kaikille potilaille ei laitoskokeilut tai asumiset ole hyväksi. Voi muu maailma alkaa pelottamaan liikaa, kun elää niissä pienissä, sulkeutuneissa ympyröissä liian kauan. Tätä sattuu kokemukseni mukaan lääkityksestä huolimatta. Tottakai voidaan tarjota lisää lääkkeitä, mutta missä ovat ne todelliset auttavat, oloa pitkäaikaisesti helpottavat keinot? Toiseksi tämä lääkitys saattaisi lisätä impulsiivisuutta, mikä ei ehkä kaikkensa menettäneelle ole hyvä idea.
Kaikille potilaille ei laitoskokeilut tai asumiset ole hyväksi. Voi muu maailma alkaa pelottamaan liikaa, kun elää niissä pienissä, sulkeutuneissa ympyröissä liian kauan. Tätä sattuu kokemukseni mukaan lääkityksestä huolimatta. Tottakai voidaan tarjota lisää lääkkeitä, mutta missä ovat ne todelliset auttavat, oloa pitkäaikaisesti helpottavat keinot? Toiseksi tämä lääkitys saattaisi lisätä impulsiivisuutta, mikä ei ehkä kaikkensa menettäneelle ole hyvä idea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yhteisöasuminen on raskasta. Jääkö potilaalle voimavaroja tällaisen laitoshoidon jälkeen koota elämänsäsirpaleista itselleen uutta elämää? Kokemuksia siitä, millaiset potilaat siitä selviävät?
Kuinka luoda itselleen uusia ihmisissuhteita? Näistä laitostuttavuuksistakin on jo pois muutettaessa tehty se "luopumistyö" valmiiksi puolin ja toisin. Osataanko koota potilaan identiteetti niin ehjäksi, että hän siinä onnistuu? Onko potilaalla itsellään taitoja ja itseluottamusta rakentaa itseluottamuksensa näin vahvaksi ja toimivaksi?
Itselläni on useita, ehkä kymmeniä laitosjaksoja, avohoitoakin on siis ollut, elämäni aikana. Ottaa aina oman aikansa toipua näistä raskaista kokemuksista.
Minä olin hoitoresistentti paranin kun pääsin pois laitokselta.
Minua pidettiin hoitoresistentinä.
Vaikka todellisuudessa minun oma hoitaja oli tunteeton hirviö.
Joka rannkaisi joka pikku virheestä minkä keksi.
Muistan kun jos ruokapöydästä lähti kiittämättä.
Oli hän heti paikalla rankaisemassa. Tänään et voi poistua osastolta tai tästä puhutaan vielä tai muuta vastaava.
Osa potilaista kutsui häntä huoraksi hänen seläntakanansa.
Koska kaikki vihasivat häntä ja hän oli vielä minun oma hoitajani.
Kerran kun hermostuin kun minulla oli 3 vastuu työtä päällekäin.
Enkä ollut tarpeeksi nopea hommissani. Hän tuli painostamaan ja huutamaan hullun lailla.
Sitten hermostuin ja hän uhkasi jos haluat lomalle kokoa sitten itsesi hän kiristi minua.
Toinen tapaus sanoin häntä rupikonnaksi kun en pyytänyt häneltä anteeksi. Jouduin viettämään viikonlopun suljetulla
Hänen toimesta jouduin pakko hoitoon koska en ollut hänen mieliksi.
Hän itse sanoi että pakkohoito voisi olla minulle hyväksi.
Todellisuudessa kiristys ja muut paskat heikensivät kuntoani entisestään.
Olin onnellinen kun pääsin pois osastolta ja se oli 2v pois elämästä.
En suosittele kenellekään se oli minun pahin virhe elämässäni.
Eikä mitään jäänyt käteen kuin pahoja muistoja
kiristyksistä,alistamista,uhkailusta,vääryksistä