Ihmisoikeudet koskevat myös prostituoituja
4.5.2006 Helsinginsanomien julkaisema väkevä kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta lain kannattajille samoin kuin vastustajille.
"Ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta vapaaehtoinen prostituutio tulisi erottaa paritukseen ja ihmiskauppaan liittyvästä prostituutiosta."
Suomessa on perinteisesti harjoitettu hyvin käytännönläheistä prostituutiopolitiikkaa. Pyrkimyksenä on pikemminkin ollut vähentää prostituutioon liittyviä haittoja ja tukea auttavaa työtä kuin ottaa lainsäädännön avulla moraalinen kanta siihen, tulisiko prostituutio sallia vai kieltää.
Käytännössä suomalainen linja on kulkenut keskieurooppalaisen liberaalin ja ruotsalaisen prostituution poistamiseen pyrkivän suuntauksen välimaastossa.
Suunnitteilla olevan seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin myötä suomalainen prostituutiopolitiikka kuitenkin muuttuisi.
Kun prostituution on tähän asti katsottu olevan ennen kaikkea sosiaalinen ongelma, suunnitteilla olevan lain myötä prostituutio tulkittaisiin pikemminkin rikosoikeudelliseksi ongelmaksi. Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta rikosoikeudellisten keinojen käyttö ei ole kuitenkaan ongelmatonta.
Mahdollinen kriminalisointi olisi ongelmallinen esimerkiksi perustuslain 7. pykälässä turvatun henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden suojan suhteen. Tähän suojaan kuuluu ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapautensa ja itsemääräämisoikeutensa.
Seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin yhteydessä tulisi pohtia sitä, kuuluuko prostituutio yksilön itsemääräämisoikeuden piiriin. Millä edellytyksillä lainsäätäjä saa tähän vapauspiiriin kajota?
Missä määrin prostituoitu saa määrätä omasta kehostaan ja sen käytöstä? Vai onko prostituutio hyväksikäyttöä, jolta lainsäätäjällä on oikeus tai velvollisuus prostituoitua suojella? Voivatko perusoikeudet suojella ihmistä häneltä itseltään?
Tässä yhteydessä perusoikeuksien vaikutus suunnitteilla olevaan kriminalisointiin ilmenee siis siten, että lainsäätäjän tulisi pohtia sitä, kuuluuko prostituution harjoittaminen siihen perusoikeuksien takaamaan vapauspiiriin, johon edes viranomainen ei saa kajota.
Millä edellytyksillä rikosoikeudellisten keinojen käyttö on mahdollista tilanteessa, jossa henkilö työskentelee omasta vapaasta tahdostaan prostituoituna? Missä menee ihmisen henkilökohtaisen vapauden raja?
Paritusta ja ihmiskauppaa kriminalisoitaessa perusoikeuksien merkitys on aivan toisenlainen. Tässä yhteydessä lainsäätäjällä on ollut ikään kuin velvoite säätää sellaisia kriminalisointeja, jotka ovat välttämättömiä perusoikeuksien turvaamiseksi ulkopuolisten loukkauksilta.
Tässä yhteydessä lainsäätäjä suojelee yksittäistä prostituoitua kolmannen osapuolen, parittajan tai ihmiskauppiaan harjoittamalta hyväksikäytöltä.
Ongelmaa voidaan lähestyä seuraavasta kysymyksestä: Saako ihminen myydä – saako ihmistä myydä?
Jos sanotaan, että ihminen ei saa myydä (seksiä), viranomainen rajoittaa ihmistä itseään käyttämästä itsemääräämisoikeuttaan. Viranomaisen oikeus puuttua tähän tulee olla perusteltu.
Kun sen sijaan ihmistä myydään, joku ulkopuolinen loukkaa hänen itsemääräämisoikeuttaan. Tällöin viranomaisen velvollisuutena on suojella henkilöä ja estää itsemääräämisoikeuden loukkaus säätämällä kriminalisointi.
Tällainen on esimerkiksi ihmiskaupan säätäminen rangaistavaksi teoksi samoin kuin parituksen kriminalisoiminen. Kun edellisessä kriminalisoinnissa rajoitettiin ihmistä, tässä häntä suojellaan.
Ihmiskaupan ja parituksen kriminalisointia on luontevaa perustella sillä, että ihmistä ei saa myydä. Seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin kohdalla perustelu on paljon kyseenalaisempi. Jos ihminen työskentelee vapaaehtoisesti prostituoituna, kriminalisoinnin perustelu prostituoitujen suojelunäkökohdilla tuntuu oudolta.
Vapaaehtoisen prostituution kohdalla tulisi pikemminkin pohtia suostumuksen merkitystä. Saako ihminen ryhtyä vapaaehtoisesti prostituoiduksi ja sen myötä suostua mahdollisiin fyysisiin ja psyykkisiin loukkauksiin?
Oli prostituutio ilmiönä kuinka epämiellyttävä tahansa, olisi hyvä muistaa, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia. Ne koskevat myös prostituoituja.
Kansallisten viranomaisten harkintamarginaali seksuaalielämän rajoittamiseen liittyvään lainsäädäntöön on hyvin kapea ja edellyttää painavia perusteluja.
Ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta vapaaehtoinen prostituutio tulisi erottaa paritukseen ja ihmiskauppaan liittyvästä prostituutiosta.
Prostituution kohdalla liikutaan lainsäädännöllisesti hyvin vaikeasti hallittavalla alueella. Yksi perimmäinen ongelma on se, että kyse on vahvasti moraaliin kytkeytyvästä lainsäädännöstä.
Kun yhteiskunta on muuttunut sekularisoituneemmaksi ja individualistisemmaksi, on moraaliin liittyvää lainsäädäntöä enää vaikea ankkuroida johonkin yhteiseen moraalikoodistoon, jonka perusteet olisivat kaikille yksiselitteisiä.
Yhteiskunnassamme ei ole enää yhtenäistä säännöstöä, joka määrittelisi sen, mikä on totta, eettisesti oikein tai väärin. Onko niin, että tällaisen moraalisen ankkurointipohjan puuttuessa, kun lait on "vain pakko saada läpi", ne synnytetään määrittelemällä ensin haluttu lopputulos ja keksimällä siihen vasta sen jälkeen sopivat selitykset ja perustelut?
Pidemmällä aikavälillä menetelmä ei voi toimia. Tällaisesta lainsäädännöstä ei tule perusteluiltaan kovin johdonmukaista, ennustettavaa eikä luottamusta herättävää.
Nämä kaikki ovat kuitenkin vaatimuksia, jotka lainsäädännön tulisi täyttää.
4.5.2006 Helsinginsanomien julkaisema väkevä kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta lain kannattajille samoin kuin vastustajille.
"Ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta vapaaehtoinen prostituutio tulisi erottaa paritukseen ja ihmiskauppaan liittyvästä prostituutiosta."
Suomessa on perinteisesti harjoitettu hyvin käytännönläheistä prostituutiopolitiikkaa. Pyrkimyksenä on pikemminkin ollut vähentää prostituutioon liittyviä haittoja ja tukea auttavaa työtä kuin ottaa lainsäädännön avulla moraalinen kanta siihen, tulisiko prostituutio sallia vai kieltää.
Käytännössä suomalainen linja on kulkenut keskieurooppalaisen liberaalin ja ruotsalaisen prostituution poistamiseen pyrkivän suuntauksen välimaastossa.
Suunnitteilla olevan seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin myötä suomalainen prostituutiopolitiikka kuitenkin muuttuisi.
Kun prostituution on tähän asti katsottu olevan ennen kaikkea sosiaalinen ongelma, suunnitteilla olevan lain myötä prostituutio tulkittaisiin pikemminkin rikosoikeudelliseksi ongelmaksi. Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta rikosoikeudellisten keinojen käyttö ei ole kuitenkaan ongelmatonta.
Mahdollinen kriminalisointi olisi ongelmallinen esimerkiksi perustuslain 7. pykälässä turvatun henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden suojan suhteen. Tähän suojaan kuuluu ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapautensa ja itsemääräämisoikeutensa.
Seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin yhteydessä tulisi pohtia sitä, kuuluuko prostituutio yksilön itsemääräämisoikeuden piiriin. Millä edellytyksillä lainsäätäjä saa tähän vapauspiiriin kajota?
Missä määrin prostituoitu saa määrätä omasta kehostaan ja sen käytöstä? Vai onko prostituutio hyväksikäyttöä, jolta lainsäätäjällä on oikeus tai velvollisuus prostituoitua suojella? Voivatko perusoikeudet suojella ihmistä häneltä itseltään?
Tässä yhteydessä perusoikeuksien vaikutus suunnitteilla olevaan kriminalisointiin ilmenee siis siten, että lainsäätäjän tulisi pohtia sitä, kuuluuko prostituution harjoittaminen siihen perusoikeuksien takaamaan vapauspiiriin, johon edes viranomainen ei saa kajota.
Millä edellytyksillä rikosoikeudellisten keinojen käyttö on mahdollista tilanteessa, jossa henkilö työskentelee omasta vapaasta tahdostaan prostituoituna? Missä menee ihmisen henkilökohtaisen vapauden raja?
Paritusta ja ihmiskauppaa kriminalisoitaessa perusoikeuksien merkitys on aivan toisenlainen. Tässä yhteydessä lainsäätäjällä on ollut ikään kuin velvoite säätää sellaisia kriminalisointeja, jotka ovat välttämättömiä perusoikeuksien turvaamiseksi ulkopuolisten loukkauksilta.
Tässä yhteydessä lainsäätäjä suojelee yksittäistä prostituoitua kolmannen osapuolen, parittajan tai ihmiskauppiaan harjoittamalta hyväksikäytöltä.
Ongelmaa voidaan lähestyä seuraavasta kysymyksestä: Saako ihminen myydä – saako ihmistä myydä?
Jos sanotaan, että ihminen ei saa myydä (seksiä), viranomainen rajoittaa ihmistä itseään käyttämästä itsemääräämisoikeuttaan. Viranomaisen oikeus puuttua tähän tulee olla perusteltu.
Kun sen sijaan ihmistä myydään, joku ulkopuolinen loukkaa hänen itsemääräämisoikeuttaan. Tällöin viranomaisen velvollisuutena on suojella henkilöä ja estää itsemääräämisoikeuden loukkaus säätämällä kriminalisointi.
Tällainen on esimerkiksi ihmiskaupan säätäminen rangaistavaksi teoksi samoin kuin parituksen kriminalisoiminen. Kun edellisessä kriminalisoinnissa rajoitettiin ihmistä, tässä häntä suojellaan.
Ihmiskaupan ja parituksen kriminalisointia on luontevaa perustella sillä, että ihmistä ei saa myydä. Seksuaalipalvelujen oston kriminalisoinnin kohdalla perustelu on paljon kyseenalaisempi. Jos ihminen työskentelee vapaaehtoisesti prostituoituna, kriminalisoinnin perustelu prostituoitujen suojelunäkökohdilla tuntuu oudolta.
Vapaaehtoisen prostituution kohdalla tulisi pikemminkin pohtia suostumuksen merkitystä. Saako ihminen ryhtyä vapaaehtoisesti prostituoiduksi ja sen myötä suostua mahdollisiin fyysisiin ja psyykkisiin loukkauksiin?
Oli prostituutio ilmiönä kuinka epämiellyttävä tahansa, olisi hyvä muistaa, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia. Ne koskevat myös prostituoituja.
Kansallisten viranomaisten harkintamarginaali seksuaalielämän rajoittamiseen liittyvään lainsäädäntöön on hyvin kapea ja edellyttää painavia perusteluja.
Ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta vapaaehtoinen prostituutio tulisi erottaa paritukseen ja ihmiskauppaan liittyvästä prostituutiosta.
Prostituution kohdalla liikutaan lainsäädännöllisesti hyvin vaikeasti hallittavalla alueella. Yksi perimmäinen ongelma on se, että kyse on vahvasti moraaliin kytkeytyvästä lainsäädännöstä.
Kun yhteiskunta on muuttunut sekularisoituneemmaksi ja individualistisemmaksi, on moraaliin liittyvää lainsäädäntöä enää vaikea ankkuroida johonkin yhteiseen moraalikoodistoon, jonka perusteet olisivat kaikille yksiselitteisiä.
Yhteiskunnassamme ei ole enää yhtenäistä säännöstöä, joka määrittelisi sen, mikä on totta, eettisesti oikein tai väärin. Onko niin, että tällaisen moraalisen ankkurointipohjan puuttuessa, kun lait on "vain pakko saada läpi", ne synnytetään määrittelemällä ensin haluttu lopputulos ja keksimällä siihen vasta sen jälkeen sopivat selitykset ja perustelut?
Pidemmällä aikavälillä menetelmä ei voi toimia. Tällaisesta lainsäädännöstä ei tule perusteluiltaan kovin johdonmukaista, ennustettavaa eikä luottamusta herättävää.
Nämä kaikki ovat kuitenkin vaatimuksia, jotka lainsäädännön tulisi täyttää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
................