"Väistykää oikeuden tieltä. Se on sokea!"

Puolalaisen aforistikon, lehtimiehen ja kirjailijan Stanislaw Jerzy Lecin (1909 - 1960) sattuva sutkautus vielä mielessäni sen jäljiltä, mitä keskiviikkoillan A-talk'in makasiini-keskustelussa julkituotiin mm. palomestari Sandy Nymanin ja poliisikomentaja Jukka Riikosen ryhdikkäin ryinnöin, yritän vielä kömpiä nuotioiden - ja makasiinien raunioiden - jälkilämmöille minäkin.

Kun perjantai-illan Pressiklubissakaan (5.5.2006 klo 20.00 TV2) tuskin voidaan välttyä siltä, että Makasiinien aukion vapunpäiväiset ja etenkin loppuöiset tapahtumat täyttävät jälleen screenin, kiinnittäisin huomiota keskusteluun, joka vimmalla synnytettiin "terroristi", "mellakka" ynnä muin vastaavin väittein näillä saiteilla toisaalla.

Kehnohkosta avauksesta huolimatta - tai juuri siksikin - keskustelun soisi jatkuvan myös niistä näkökulmista, jotka tämänaamuisissa "Jälkiviisaissa" - viisaasti ja vastuullisesti vaikka ainakin minut positiivisesti yllättäen - otti heti avauslauseissaan esille emerita syyttäjä Ritva Santavuori.

Vauhtia keskusteluun voi käydä hakemassa "OivaHärkösen" avauksesta - - >

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016147975

. . . ja siitä kirvoinneesta kirjoittelusta - - >


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016158678

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016183089


PS. Tässä yhteydessä annan erityistä tunnustusta nimimerkille "mvv" - eritoten seuraavasta aiemmasta kirjoituksensa kohdasta:

"- - Yleensäkkään en tajua miksi ihmiset eivät salli mitään poikkeavuutta. Ei tämä mailma mihinkään kaadu mielipiteistä vaikka ei kaikki ole mahdollista toteuttaa. - -"

Yhtä iloisesti sain siis olla ilahtunut tämänaamuisista "Jälkiviisaista", jossa jopa Ritva Santavuorikin - aivan alussa - ylitti itsensä ja sangen kirkkaasti kykeni analysoimaan "prekariaatin" ydintä olemusta ja julkilausuttuja tavoitteita - ja ennen kaikkea tämmöiseen maailmanaikaan johtaneita valta- ja vastuusuhteita!


Tuo nimimerkin "mvv" toisaalla myönteiesti arvioima - kaiketi A-talk'issa esiintyneen O. rikalan - "kravattikaulaisen" pikalaskelma saattoi sinällään olla kertotaulultaan oikea, mutta irrotettuna yhteiskunnallis-taloudellisesta todellisuudesta - siis myös tasavallan ns. budjettitalouden taakse ja ylikin katsovasta - se edusti juuri sitä "huomio- ja merkitystaloudellista sisällöntuotantoa" eli kauppakorkeakouluopetuksellista "runkkuanalyysiä" - ja sitäkin kehnoimmillaan.

Jari Sarasvuon "Tiimi" -tähden eli Mr. Rikalan näennäisnokkelaa - ja muka vanhustenhuoltovaikuttimin viriteltyä - esiintymistä seuratessa palautuikin mieleen seuraa mietelmä:


"Kun kansakunnan nuoret ovat konservatiiveja, sen hautajaiskellot ovat jo soineet."

[Henry Ward Beecher (1813 - 1887), amerikkalainen pappi ja kirjailija]

PS2. Saman kuin amerikkalainen pappi kirjasi ylös aikoinaan myös näitten saittien kiistelty - one and only eli ainoa oikea syntyperäinen "Santeri Alkio" seuraavasti; ne tarjoilen myötäelävin miettein niin prekaareille kannustukseksi ja tuen osoitukseksi kuin kaikille muillekin aiheuttamaan (itse)kriittistä kihelmöintiä niin otsa- kuin taaemmissakin lohkoissa:




"Kaikkialla, missä elämä saavuttaa hiukankin vauhtia, karahtaa yhtä myötään särkevä ja valittava eripuraisuuden sävel. Ainoastaan siellä, missä vallitsee yhteiskunnallinen lapsuudentila, eivät nämä ritiriidat niin voimakkaasti näy, koska siellä ihmiset uinailevat."

Santeri Alkio: Nuoriso ja elämä (s. 153)


****************

"Edistyksen täytyy useimmiten kulkea raunioitten ylitse kyynelten vuotaessa, vanhaa murskaten ja sulattaen. Mutta kun se on tapahtunut, nousevat uudet tekijät, jotka luova uutta - sulaneitten lumiukkojen sijalle kenties kukkatarhoja."

Santeri Alkio: Nuoriso ja elämä (s. 258)

*******************


"Elämänarvot ovat alituisen uudistusmisvaihtumisen alaisina. Ihmisten velvollisuus on älynsä avulla valita, mikä näistä arvoista on milloinkin sellainen, jonka puolesta ansaitsee elää ja taistella."

Santeri Alkio: Yhteiskunnallista ja valtiollista (s. 216)


*****************

"Ei mikään uusi aate pääse levenemään leikkien - ellei se ole pian kuoleva päiväperhonen, joka loistavilla väreillään lumoaa. Vakavain aatteiden pitää kestää vastustus, kumota tieltään ennakkoluulot ja rakentaa niiden tilalle uutta."

Santeri Alkio: Yhteiskunnallista ja valtiollista (s. 97/1917)

************************

"Ihminen ei saa paeta elämää. Kaikkein vähimmän sitä saa tehdä kristitty. Jos hän todella tuntee omistavansa Kristuksen, tulee hänen antutua yhteiskunnallista mädätystä suolaamaan. Jos hän sitä karttaa, on hän joko pelkuri tahi ilkeän voiton pyytäjä; menettämisen, persoonallisen lankeemuksen pelosta ei uskalla antautua siihen elämänkohtaan, missä juuri häntä tarvittaisiin."

Santeri Alkio: Ilkka 27.8.1914.


*********************

"Meillä on oikeus surra, kun parhaimpia tarkoituksiamme väärin käsitetään, mutta suru ei saa meitä masentaa."

Santeri Alkio: Pyrkijä, 1899, s. 35.
4390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kehuin näitä nuoria joistakin asioita, enkä sitä peru, kyllä he asiaakin puhuivat.

Mutta kyllä heidän väheksyvä suhtautumisensa siivoojiin esim. oli kyllä ajattelematonta. Luin Ilkasta äsken kansanopiston Rehtorin Rouvan kirjoituksen. Hän moitti näitä nuorukaisia ja mainitsi juuri tämän väheksyvän suhtutumisen joihinkin ammatteihin. Tosin hän ei antanut heille tunnustusta muiltakaan osin.

Kaikki siinä keskustelussa olleet ovat tärkeitä henkilöitä ja puhuivat oikeaa asiaa. Kyllä tämä Palomestarin puhe oli täyttä totta, eihän palokunnan työtä pidä mennä estämään. Samoin poliisilla oli lakiin perustuvat mielipitteet asiassa. Myöskin nämä kaksi muuta ovat välttämättömiä ihmisiä mielipiteinään.

Ristimäki aliarvio selvän laskelman. Tuohon käsitykseen en yhdy. Jos KAnsalaispalkkaa maksettaiosiin Suomen koko Budjetin verran, niin kuinka silloin ne vanhukset hoidettaisiin, lapset koulutettaisiin, tiet hoidettaisiin, palokunnat palkattaisiin, puolustusvoimat palkattaisiin.
Niin että kuinka?

Kiitos nyt kehumisesta jokatapauksessa.

Tuossa ylempänä on Korhosen kirjoitus hyvin menevästä Suomen taloudesta. Ja johtopäätöskin oli täysin oikea, EU:ta pitää kiittää. Kyllä Euro on Suomelle tuonut sitä vakautta mitä tarvitsimme. Nyt on uskallusta ihmisillä rakentaa taloja ja panostaa tulevaisuutensa varmemmalta pohjalta kun aikaisemmin. Silloin käytiin taistelua onko Suomi nyt kilpailukykyinen vientinsä osalta. Devalvoitiin sitten jos näytti jottei kilpailukykyä ole. Se taas sitten lamaannutti kotimarkkinat. Rakentaminen pysähtyi kun kaikki kallisui ja korot olivat korkealla.

Ristimäki näyttää lainanneen Alkiota monen säkeistön verran, mutta unohtaneen tärkeimmän. Nimittäin Maalaisliitto perustettiin ettei Suomen maaseudulla jouduttaisi sosialismin pauloihin.

Ja kun vielä liitymme Natoon niin hyvä tulee.

Äänestä
  • Nimimerkki "mvv" on EU- ja NATO-uskossaan vahva - ja se hänelle suotakoon!

    Mutta kansan syvien rivien parissa - niin Pohjanmaalla kuin muuallakin - tunnot ovat koko lailla toisenmoisia....

    Ja tunnetusti ja tunnustetusti "tajunta syntyy kokemuksesta".

    §§§§§§§§§§§§§§§§§§§

    Tyytymättömyys EU:hun huipussaan
    Julkaistu: 5.5.2006 18:39



    BRYSSEL. Euroopan unionin jäsenyyteen tyytymättömien määrä on nyt suurempi kuin koskaan sitten vuoden 1995.

    Perjantaina julkaistun mielipidetiedustelun mukaan noin joka kolmannes unionin 25:n jäsenmaan kansalaisista koki maansa jäsenyyden "huonoksi asiaksi".

    Oman maan EU-jäsenyyttä hyvänä asiana piti joka toinen, mikä on jonkin verran vähemmän verrattuna viimeksi tehtyihin vastaaviin mielipidekyselyihin.


    Eurobarometri-mielipidemittauksesta selviää sekin, kuka on kaikkein tyytymättömin maansa jäsenyyteen: hän on itävaltalainen, yli 55-vuotias, eläkkeellä oleva mies, jolla on vähän koulutusta ja jolla on ollut vaikeuksia maksaa laskujaan.

    Tämän itävaltalaismiehen kanssa EU:n jäsenyydestä on puolestaan täysin eri mieltä slovakialainen, alle 24-vuotias opiskelijanainen, joka on saanut laskunsa hoidettua.

    Kaksi kertaa vuodessa tehtävät mielipidekyselyt ovat tarkoin seurattuja, koska unionin johtajat ovat yrittäneet viime aikoina tehdä kaikkensa EU:n suosion kasvattamiseksi.

    EU:n eliitti joutui viime vuonna selkä seinää vasten, kun ranskalaiset ja hollantilaiset äänestivät Euroopan perustuslain kumoon.


    Suomi on viime vuosina lukeutunut kaikkein kriittisimpien EU-maiden joukkoon. Niin nytkin. Mielipidekyselyn mukaan vain 36 prosenttia suomalaisista piti unionin jäsenyyttä hyvänä asiana.

    Suomea kriittisemmin jäsenyyteen suhtautuivat vain britit, itävaltalaiset sekä latvialaiset.

    Huikeinta jäsenyyden kannatus on pankkitoiminnallaan rikastuneessa Luxemburgissa. Maan kansalaisista EU-jäsenyyden koki hyväksi asiaksi peräti 71 prosenttia.



    Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tyytymättömyys EUhun huipussaan/1135219777104

    **************************

    Samanlaista arviota auvoittavuudestaan Euroopan Unioni on kerännyt tavallisen kansan parista jo pitkään...


    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015957196


    PS. "Suomen taloudella" toki näyttää menevänkin ns. lujaa; on vain toinen juttu se, että keillä menee ja keillä sitten taas ei.

    Siitä olen aiemmissa yhteyksissä yrittänyt tarjoilla tietoa mm. tilastokeskuksen ja Stakesin tutkimusaineistojen valossa, ja asiaan lienee tarve palata vielä toistekin kun (tietokone)ajankäyttö sen sallii. Samasa yhteydessä taitaa olla tarve opettaa talouden tosiseikastoista muutakin kuin kertotaulua...


    Ja Alkioonkin lienee vielä syytä palata, edellisellä kerralla kaivelinkin näet prekariaatille esiin vain "lohdutuksen sanoja" oman aikansa "nuorisoseuramieheltä" - ja näköjään yhtä lailla "väärinymmärretyltä" kuin tämän ajan anna-reetat ja eetut!

    Äänestä

  • ... kirjoittavat niin "JormaKkorhonen" kuin "mvv:kin". Eikä siihen liene paljon lisättävää. Riippuu näet siitä, miltä ja/tai kenen kantilta asiaa katselee.

    Esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrynen tuntuu katselevan kehityskulkuja kohtalaisesti toisenmoisesta vinkkelistä...


    ******************************

    "Valheita valheiden päälle

    (julkaistu Suomenmaassa 5.5.2006)



    Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintö Euroopan perustuslaista on surullista luettavaa.

    Valiokunnan enemmistön lähtökohtana on ollut, että se kannattaa perustuslakisopimuksen sisältöä ja myös sen ratifioimista. Kun monet tosiasiat eivät ole sopusoinnussa tämän pyrkimyksen kanssa, ne on joko unohdettu tai on kerrottu muunnettua totuutta eli valehdeltu.

    Unionin toimielinten osalta todetaan pyörein sanamuodoin, ettei perustuslain sisältö kaikilta osin vastaa Suomen alkuperäisiä neuvottelutavoitteita. Tosiasiassa keskeiset institutionaaliset ratkaisut käyvät päinvastaiseen suuntaan kuin valtioneuvoston ja eduskunnan asettamat tavoitteet.

    Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy perustuslakiin sisältyvän ehdotuksen Eurooppa-neuvoston vahvistamisesta ja pysyvästä puheenjohtajuudesta, vaikka sama valiokunta vajaat kolme vuotta sitten varsin tiukoin sanankääntein vastusti tätä ja edellytti kiertävän puheenjohtajuuden säilyttämistä.

    Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy unionin ulkoasiainministerin viran perustamisen ja myös sen, että ulkoministeri toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana. Vajaat kolme vuotta sitten valiokunta suhtautui hyvin epäillen ulkoministerin viran perustamiseen ja tiukan kielteisesti hänen toimimiseensa ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana.

    Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy sen, että kaikilla jäsenmailla ei ole omaa edustajaansa komissiossa. Vajaat kolme vuotta sitten valiokunta edellytti, että komissiossa on vuoden 2009 jälkeenkin yksi äänivaltainen jäsen kustakin jäsenmaasta ja että tehtävänjako komission sisällä perustuu jäsenvaltioiden väliseen tasapuoliseen vuorotteluun.

    Vajaat kolme vuotta sitten ulkoasiainvaliokunta edellytti neuvoston äänestyksissä pienille jäsenmaille edullista ns. kaksoisenemmistöä, mutta nyt se hyväksyy suuria maita suosivat määräenemmistösäännöt.

    Ulkoasiainvaliokunta antaa mietinnössään sen käsityksen, että unionin oikeudellinen luonne ei perustuslain myötä muuttuisi. Tämä ei ole totta.

    Unionista tulisi oikeushenkilö kansainvälisessä oikeudessa, ja sen ylikansallinen luonne vahvistuisi, kun hallitusten välisen yhteistyön pilarit sulautettaisiin yhteisöpilariin. Euroopan tuomioistuimen asema vahvistuisi ja sen tuomiovalta laajenisi huomattavasti. Unionissa siirryttäisiin lähes yksinomaan ylikansalliseen päätöksentekoon. Tämä koskisi myös jäsenmaille herkkiä aloja, kuten alue- ja maatalouspolitiikkaa.

    Alue- ja maatalouspolitiikan osalta valiokunnan mietintö sisältää suoranaisia valheita.

    Mietinnön mukaan "perustuslakisopimukseen on kirjattu pohjoiset harvaan asutut alueet ja niitä koskevat kriteerit". Edelleen väitetään, että perustuslakisopimus vahvistaa edellytyksiä turvata pysyvällä tavalla Suomen ja Ruotsin harvaan asuttujen alueiden erityisasema.

    Tosiasiassa pohjoiset harvaan asutut alueet ja niitä koskevat kriteerit on kirjattu vain perustuslain liitteenä olevaan pöytäkirjaan, johon on koottu liittymissopimuksen eräitä määräyksiä. Ellei näin olisi tehty, ne olisivat perustuslain voimaan astuessa kokonaan rauenneet. Itse sopimuksen tekstissä pohjoiset harvaan asutut alueet on rinnastettu unionin kaikkiin saaristo-, vuoristo- ja raja-alueisiin. Kokemuksesta tiedän, että tämä muotoilu vaarantaa pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisaseman.

    Myös maatalouden osalta tilanne on samankaltainen. Perustuslain liitteeseen on kirjattu liittymissopimuksen ao. artiklat. Tilanne säilyisi perustuslain voimaan tullessa tämän ansiosta nykyisellään.

    Mietintö vaikenee kuitenkin kokonaan alue- ja maatalouspolitiikan kannalta tärkeimmästä: molemmilla aloilla siirryttäisiin perustuslain myötä nykyisestä pääosin hallitustenvälisestä päätöksenteosta ylikansalliseen päätöksentekoon. Tämä heikentäisi ratkaisevasti Suomen vaikutusmahdollisuuksia yhteisessä alue- ja maatalouspolitiikassa.

    Kun perustuslaki on kaatunut Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä, monessa jäsenmaassa on käynnistynyt keskustelu siitä, kuinka sitä tulisi muuttaa. Suomessa taas perustuslaille aiotaan antaa eduskunnan virallinenkin tuki, jotta sitä muutettaisiin mahdollisimman vähän. Ja kuitenkin: perustuslaki on olennaisilta osiltaan Suomen omien tavoitteiden ja maamme etujen vastainen. Onko tässä mitään järkeä?

    Paavo Väyrynen"

    Lähdelinkki: http://www.vayrynen.com/kolumnit/kolumni.php?id=81

    Äänestä

  • Timo Ristimäki kirjoitti:

    Nimimerkki "mvv" on EU- ja NATO-uskossaan vahva - ja se hänelle suotakoon!

    Mutta kansan syvien rivien parissa - niin Pohjanmaalla kuin muuallakin - tunnot ovat koko lailla toisenmoisia....

    Ja tunnetusti ja tunnustetusti "tajunta syntyy kokemuksesta".

    §§§§§§§§§§§§§§§§§§§

    Tyytymättömyys EU:hun huipussaan
    Julkaistu: 5.5.2006 18:39



    BRYSSEL. Euroopan unionin jäsenyyteen tyytymättömien määrä on nyt suurempi kuin koskaan sitten vuoden 1995.

    Perjantaina julkaistun mielipidetiedustelun mukaan noin joka kolmannes unionin 25:n jäsenmaan kansalaisista koki maansa jäsenyyden "huonoksi asiaksi".

    Oman maan EU-jäsenyyttä hyvänä asiana piti joka toinen, mikä on jonkin verran vähemmän verrattuna viimeksi tehtyihin vastaaviin mielipidekyselyihin.


    Eurobarometri-mielipidemittauksesta selviää sekin, kuka on kaikkein tyytymättömin maansa jäsenyyteen: hän on itävaltalainen, yli 55-vuotias, eläkkeellä oleva mies, jolla on vähän koulutusta ja jolla on ollut vaikeuksia maksaa laskujaan.

    Tämän itävaltalaismiehen kanssa EU:n jäsenyydestä on puolestaan täysin eri mieltä slovakialainen, alle 24-vuotias opiskelijanainen, joka on saanut laskunsa hoidettua.

    Kaksi kertaa vuodessa tehtävät mielipidekyselyt ovat tarkoin seurattuja, koska unionin johtajat ovat yrittäneet viime aikoina tehdä kaikkensa EU:n suosion kasvattamiseksi.

    EU:n eliitti joutui viime vuonna selkä seinää vasten, kun ranskalaiset ja hollantilaiset äänestivät Euroopan perustuslain kumoon.


    Suomi on viime vuosina lukeutunut kaikkein kriittisimpien EU-maiden joukkoon. Niin nytkin. Mielipidekyselyn mukaan vain 36 prosenttia suomalaisista piti unionin jäsenyyttä hyvänä asiana.

    Suomea kriittisemmin jäsenyyteen suhtautuivat vain britit, itävaltalaiset sekä latvialaiset.

    Huikeinta jäsenyyden kannatus on pankkitoiminnallaan rikastuneessa Luxemburgissa. Maan kansalaisista EU-jäsenyyden koki hyväksi asiaksi peräti 71 prosenttia.



    Lähdelinkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tyytymättömyys EUhun huipussaan/1135219777104

    **************************

    Samanlaista arviota auvoittavuudestaan Euroopan Unioni on kerännyt tavallisen kansan parista jo pitkään...


    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015957196


    PS. "Suomen taloudella" toki näyttää menevänkin ns. lujaa; on vain toinen juttu se, että keillä menee ja keillä sitten taas ei.

    Siitä olen aiemmissa yhteyksissä yrittänyt tarjoilla tietoa mm. tilastokeskuksen ja Stakesin tutkimusaineistojen valossa, ja asiaan lienee tarve palata vielä toistekin kun (tietokone)ajankäyttö sen sallii. Samasa yhteydessä taitaa olla tarve opettaa talouden tosiseikastoista muutakin kuin kertotaulua...


    Ja Alkioonkin lienee vielä syytä palata, edellisellä kerralla kaivelinkin näet prekariaatille esiin vain "lohdutuksen sanoja" oman aikansa "nuorisoseuramieheltä" - ja näköjään yhtä lailla "väärinymmärretyltä" kuin tämän ajan anna-reetat ja eetut!

    ...ihmisten muistamattomuutta. Nyt eletään markkinataloudessa. Heikko markkinatalousmaa ei kykene yksin puolustamaan itseään toisten ahdingolla rahaa tekeviä itsekkäitä Soroksia vastaan. EU suurin vastustaja on tainnut Väyrysen ohella olla Soros. Tämä herrahan pani pienet valtiot ahdinkoon rahansiirroillaan. Nyt ei ole herrasta hetkeen kuulunut mitään, taisi elinkeino mennä. Mutta sitä minä en sure, jätän sen Ristimäen tehtäväksi.

    Väyrynen on sanoilla temppuileva velho. Mies pani päänsä pensaaseen kun miestä olisi tarvittu. Älä laita lainauksia ja linkkejä huijarin jätöksistä. Lainaa vaikka Esko Ahoa Väyrysen sijaan, hän pani itsensä likoon koko voimallaan kun miestä tarvittiin. Tämä oli minun kantani.

    On helppo olla myönteinen EU:ta kohtaan. Se on avustanut maaseudulekkin tärkeitä hankkeita. On rakennettu Kylätaloa, korjattu Nuorisoseurantaloa, vedetty valokaapelia sen toimesta. Tutustu vaikka www.valokaista.fi
    Monet tärkeät ihmisiä auttavat asiat olisivat ilman EU:lta tulevaa rahoitusta jääneet toiveuniksi.

    Tietysti EU:n mukanaan tuoma pilkuntarkka pyrökratia on kielteinen asia, mutta missäpä ei myös kielteistä olisi.

    Maatalous on hyötynyt ilman muuta jäsenyydestä. Tiedän ettei tuota ajatusta moni viljelijä usko, mutta ei tarvitse monta jatkokysymystä tehdä, kun näiden vastustajien arkumentit loppuvat.

    En tietysti ole kaikkeen tyytyväinen. Kyllä monien ihmisten asemassa on parantamista. Osa on syrjäytynyt työelämästä. 90-luvun lama oli siinä suhteessa turmiollinen. Monien ihmisten omaisuus meni takauksiin ja esim. Sitten on ihmisiä joilla ei koskaan mitään omaisuutta ole ollutkaan, he eivät ole koskaan saaneet työpaikkaa. Kun on vuosia ilman työtä, muuttu työkyvyttömäksi ilman sen suurempaa syytä.

    Myöskin erilaiset pätkätyöt ovat varsinkin terveydenhoidossa yleisiä. Saattaa olla hoitajia, siivoojia ym. vastaavia jotka ovat vuosia tehneet päivästä kuukausiin jatkuvia pätkiä työtä. Heille ei kerry lomaa, sehän maksetaan rahana. Myöskään se aika kun ei ole työtä ei tunnu lomalta. On oltava valmis lähtemään töihin jos puhelin soi. Jos ei ole valmis, joku muu voi olla ja hän jatkaakin sitten lomituksia.

    Oikein sairaskaan ei pätkätyöläinen voi olla, hänhän on sitten epävarma ja toinen on tulossa tilalle. Hän joutuu myöskin työttömyyskorvauksen takia tekemään tiliä kassalle jokaisesta työsuhteestaan, kyllä se ressaa.

    Mutta ei nämä huonot asiat ole EU:n syytä, vaan siitä huolimatta niitä esiintyy. Yleensä kunnat on ainakin maaseudulla Keskustan vallassa, joten sinnepäin voi Ristimäkikin ottaa yhteyttä korjatakseen vaikka pätkätyöläisen asemaa.

    Mutta kaikesta huolimatta Hyvää Päivän jatkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo Ristimäki kirjoitti:

Puolalaisen aforistikon, lehtimiehen ja kirjailijan Stanislaw Jerzy Lecin (1909 - 1960) sattuva sutkautus vielä mielessäni sen jäljiltä, mitä keskiviikkoillan A-talk'in makasiini-keskustelussa julkituotiin mm. palomestari Sandy Nymanin ja poliisikomentaja Jukka Riikosen ryhdikkäin ryinnöin, yritän vielä kömpiä nuotioiden - ja makasiinien raunioiden - jälkilämmöille minäkin.

Kun perjantai-illan Pressiklubissakaan (5.5.2006 klo 20.00 TV2) tuskin voidaan välttyä siltä, että Makasiinien aukion vapunpäiväiset ja etenkin loppuöiset tapahtumat täyttävät jälleen screenin, kiinnittäisin huomiota keskusteluun, joka vimmalla synnytettiin "terroristi", "mellakka" ynnä muin vastaavin väittein näillä saiteilla toisaalla.

Kehnohkosta avauksesta huolimatta - tai juuri siksikin - keskustelun soisi jatkuvan myös niistä näkökulmista, jotka tämänaamuisissa "Jälkiviisaissa" - viisaasti ja vastuullisesti vaikka ainakin minut positiivisesti yllättäen - otti heti avauslauseissaan esille emerita syyttäjä Ritva Santavuori.

Vauhtia keskusteluun voi käydä hakemassa "OivaHärkösen" avauksesta - - >

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016147975

. . . ja siitä kirvoinneesta kirjoittelusta - - >


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016158678

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016183089


PS. Tässä yhteydessä annan erityistä tunnustusta nimimerkille "mvv" - eritoten seuraavasta aiemmasta kirjoituksensa kohdasta:

"- - Yleensäkkään en tajua miksi ihmiset eivät salli mitään poikkeavuutta. Ei tämä mailma mihinkään kaadu mielipiteistä vaikka ei kaikki ole mahdollista toteuttaa. - -"

Yhtä iloisesti sain siis olla ilahtunut tämänaamuisista "Jälkiviisaista", jossa jopa Ritva Santavuorikin - aivan alussa - ylitti itsensä ja sangen kirkkaasti kykeni analysoimaan "prekariaatin" ydintä olemusta ja julkilausuttuja tavoitteita - ja ennen kaikkea tämmöiseen maailmanaikaan johtaneita valta- ja vastuusuhteita!


Tuo nimimerkin "mvv" toisaalla myönteiesti arvioima - kaiketi A-talk'issa esiintyneen O. rikalan - "kravattikaulaisen" pikalaskelma saattoi sinällään olla kertotaulultaan oikea, mutta irrotettuna yhteiskunnallis-taloudellisesta todellisuudesta - siis myös tasavallan ns. budjettitalouden taakse ja ylikin katsovasta - se edusti juuri sitä "huomio- ja merkitystaloudellista sisällöntuotantoa" eli kauppakorkeakouluopetuksellista "runkkuanalyysiä" - ja sitäkin kehnoimmillaan.

Jari Sarasvuon "Tiimi" -tähden eli Mr. Rikalan näennäisnokkelaa - ja muka vanhustenhuoltovaikuttimin viriteltyä - esiintymistä seuratessa palautuikin mieleen seuraa mietelmä:


"Kun kansakunnan nuoret ovat konservatiiveja, sen hautajaiskellot ovat jo soineet."

[Henry Ward Beecher (1813 - 1887), amerikkalainen pappi ja kirjailija]

PS2. Saman kuin amerikkalainen pappi kirjasi ylös aikoinaan myös näitten saittien kiistelty - one and only eli ainoa oikea syntyperäinen "Santeri Alkio" seuraavasti; ne tarjoilen myötäelävin miettein niin prekaareille kannustukseksi ja tuen osoitukseksi kuin kaikille muillekin aiheuttamaan (itse)kriittistä kihelmöintiä niin otsa- kuin taaemmissakin lohkoissa:




"Kaikkialla, missä elämä saavuttaa hiukankin vauhtia, karahtaa yhtä myötään särkevä ja valittava eripuraisuuden sävel. Ainoastaan siellä, missä vallitsee yhteiskunnallinen lapsuudentila, eivät nämä ritiriidat niin voimakkaasti näy, koska siellä ihmiset uinailevat."

Santeri Alkio: Nuoriso ja elämä (s. 153)


****************

"Edistyksen täytyy useimmiten kulkea raunioitten ylitse kyynelten vuotaessa, vanhaa murskaten ja sulattaen. Mutta kun se on tapahtunut, nousevat uudet tekijät, jotka luova uutta - sulaneitten lumiukkojen sijalle kenties kukkatarhoja."

Santeri Alkio: Nuoriso ja elämä (s. 258)

*******************


"Elämänarvot ovat alituisen uudistusmisvaihtumisen alaisina. Ihmisten velvollisuus on älynsä avulla valita, mikä näistä arvoista on milloinkin sellainen, jonka puolesta ansaitsee elää ja taistella."

Santeri Alkio: Yhteiskunnallista ja valtiollista (s. 216)


*****************

"Ei mikään uusi aate pääse levenemään leikkien - ellei se ole pian kuoleva päiväperhonen, joka loistavilla väreillään lumoaa. Vakavain aatteiden pitää kestää vastustus, kumota tieltään ennakkoluulot ja rakentaa niiden tilalle uutta."

Santeri Alkio: Yhteiskunnallista ja valtiollista (s. 97/1917)

************************

"Ihminen ei saa paeta elämää. Kaikkein vähimmän sitä saa tehdä kristitty. Jos hän todella tuntee omistavansa Kristuksen, tulee hänen antutua yhteiskunnallista mädätystä suolaamaan. Jos hän sitä karttaa, on hän joko pelkuri tahi ilkeän voiton pyytäjä; menettämisen, persoonallisen lankeemuksen pelosta ei uskalla antautua siihen elämänkohtaan, missä juuri häntä tarvittaisiin."

Santeri Alkio: Ilkka 27.8.1914.


*********************

"Meillä on oikeus surra, kun parhaimpia tarkoituksiamme väärin käsitetään, mutta suru ei saa meitä masentaa."

Santeri Alkio: Pyrkijä, 1899, s. 35.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu