Tutkijaksi vanhana

Kaikkihan on tietenkin mahdollista. Ei väittelemiselle ole mitään ikärajaa. Toisaalta sitten taas etenkin teknilliset yliopistot suosittelevat, että väikkäri tehtäisiin alta 30-vuotiaana. Ilman sitä on hyvin vaikea olla tutkija, etenkin jos on yli 40-vuotias. Myös on todennäköisempää, että ne ennen-väikkäriä tarkoitetut tutkijahommat ohjataan mieluummin laitoksen ns. tuntemille nuorille tutkijanurasta haaveileville.

Jos oikeasti haluat tutkijaksi niin sinun kannattaisi tekaista se väikkäri nyt töiden ohella. Sitten sinulla olisi neljänkympin jälkeen paremmat mahdollisuudet työllistyä yliopistolle tutkijan virkaan. Kenties voisit töiden ohella hankkia dosentin pätevyyden. Silloin suurin osa ovista olisi auki. Puhumattakaa työmarkkina-arvostasi. Silloin olisi mahdollisuudet myös yksityisen sektorin tutkijana paremmat. Mutta yli 40-vuotiaana ilman väikkäriä olisi aikamoista uhkapeliä.

Varmaan kannattaa tehdä se päätös vasta sitten 10 vuoden kuluttua, mutta tässäpä hieman pelottelua:

Tutkimusalallahan CV:t koostuvat mm. julkaisujen määrästä, koulutuksen laajuudesta, maisteri- ja väitöskirjatöiden ohjauksesta, myönnetyistä apurahoista jnejne. Jos aiot tutkijaksi myöhemmällä iällä, niin saatat joutua aloittamaan melko alhaiseltakin ponnahduslaudalta. Minua ei niinkään häiritse palkan pienuus, vaan pätkätöiden määrä. Jaksaako sitä sitten vanhemmalla iällä enää elää jännityksessä kun ei tiedä onko töitä ensi vuonna saati sitten ensi kuussakaan.

Lisättäköön myös että tutkijan työ on helkutin stressaavaa. Ulospäin harva sitä näyttää, vaan naureskelee ohimennen kahvihuoneessa että on pinna aika kireällä ja verenpaine taivaissa. Eräs työkaverini on kohta jo puolen vuoden ajan viettänyt unettomia öitä ja itkeskelee jopa töissä, koska paineet saada tulosta aikaiseksi on kovat. Ja kun tulosta ei synny niin...

Paineet ovat kovat myös sen tähden, että jotkut väitöskirjatöiden ohjaajat odottavat melkein mahdottomia. Eräässä haastattelussa käydessäni minun odotettiin tekevän töitä viikonloput, ei lomia ja enhän vaan seurustele/ole naimisissa tai edes harkitsevani seurustelua. Nykyinen ohjaajani on myös sitä mieltä, että tutkijan ei tule pitää kesälomia ja sairaslomatkin ovat ajanhukkaa. Jos ei tule tuloksia, niin tutkija saa syyttää vain itseään, kun ei ole tehnyt töitä 24h/vrk.

Nyt olen sentään melko turvatussa tilanteessa, koska olen työsuhteessa ja olen maksanut liiton työttömyyskassamaksut tunnollisesti. Työssäoloehtokin on täyttynyt. Pidän viikon mittaisen kesälomani hyvillä mielin ja jos olen sairaana niin en mene töihin muita tartuttamaan. Mutta mitähän tapahtuu vuoden vaihteessa? Tai jo ennen sitä jos tulokset eivät ole odotettuja ja koko projekti kaatuu......

No, ihan loppuyhteenvetona: en itse takuulla vaihtaisi hyväpalkkaista varmaa työtä tutkimustyöhön varsinkaan enää 10-15 vuoden kuluttua kun minulla toivon mukaan on perhe.

Eräs tuttavani valmistui 39 veenä tohtoriksi. Hän ei aijo jatkaa tutkijana ainakaan akatemiassa. Aikaa ei kuulemma ole enää akateemisen uran luomiseen, niin hän väittää.

Aikaisemmin oli töissä teollisuudessa ja taitaa mennä takaisin sinne tohtoritittelin saatuaan.