olen ollut ihan maassa ja väsynyt viime aikoina eikä millään jaksaisi olla. paineita on, erityisesti lakkiaisten suhteen. en välttämättä saa lakkia tänä kesänä - olen tyhmä - ja kaikki aiheeseen liittyvät keskustelut ja kysymykset saavat vain mielen entistä matalammaksi. äitini on jo tänään kysynyt 3 kertaa että tuleeko se lakki vaikka olen ollut kotona vain 4 tuntia!
haluaisin vajota merten syvyyksiin ja kadota. en koe, että minulla olisi mitään syytä miksi elää. asiat ovat muutenkin huonosti, ei ole kavereita eikä lämpimät suhteet perheeseen yms. että tämä ei johdu vain noista kirjoituksista. uni on ainoa pelastukseni tällä hetkellä, siispä unten maille.
haluaisin vajota merten syvyyksiin ja kadota. en koe, että minulla olisi mitään syytä miksi elää. asiat ovat muutenkin huonosti, ei ole kavereita eikä lämpimät suhteet perheeseen yms. että tämä ei johdu vain noista kirjoituksista. uni on ainoa pelastukseni tällä hetkellä, siispä unten maille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuollaista tunnetta hain kun kirjoitin uuden aiheen. Elämä on niin AHDISTAVAA.
muuta.. :(
jo aloituksesi todistaa sen. Osaat ilmaista hyvin itseäsi.
Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi, lukio-aikani oli yhtä helvettiä. Äitini, joka ei ole opiskellut kuin kansakoulun, löi minua lyttyyn tehokkaalla tavalla esim. vertaamalla isosiskooni, joka oli 'nero' luonnontieteissä ja kielissä.
Mutta minäkin löysin tieni, omanlaiseni ja nyt uskallan olla siihen tyytyväinen.
Voisitko sanoa äidillesi, että et halua puhua aiheesta tms. Kokeile? Uskalla tuntea pettymystä, vihaakin... kirjoita paperille rehellisesti tunteistasi, se voi auttaa. Jos sulla on joku ihminen, jolle voit purkaa pettymystä, aina parempi. Minulla ei ollut, mutta nyt on pari hyvää ystävää...
Yritän sanoa tässä, että toivoa ei kannata heittää... Suossa kerran rämpinyt saa vahvat jalat!
minunkin lukio-aikani on/oli helvettiä. asun pienellä paikkakunnalla, joten lukiossa on vähän oppilaita, mistä johtuen ikäisiäni tuli yksi luokka. Minulla on jotain 15 luokkakaveria ja vain yksi on ystäväni, ketään muuta ei seurani kiinnosta, vaikka koulussa esittävätkin ystävällistä. En kuitenkaan koskaan ole kertonut kyseiselle ystävälleni masennuksestani/henk.koht. asioista, koska en voi. En siis ole koskaan viihtynyt lukiossa.
Opiskelu ei ole maittanut moneen vuoteen, kun kaikki menee ohi korvien ja numerot ovat laskeneet. Olen varmasti tyhmin oppilas/tyhmpimpiä oppilaita luokallani, ja varmaan ainoa, joka joutuu uusimaan aineita syksyllä. Suurin osa luokkakavereistani ovat Fiksuja, jotka yrittävät saada ällän papareita kaikista aineista. Minulle riittäisi pelkkä läpi pääsy.
Äitini kävi lukiota, mutta häipyi ekan vuoden jälkeen muualle kouluun. Onneksi hänellä ei ole ketään johon verrata minua, sitä tuskin enää kestäisin. En jaksa alkaa selittämään äidilleni, miksei minua kiinnosta koko lukio, koska kumminki siitä alkaisi hirveä marmatus eikä sitä jaksa.
En myöskään viihdy kotona, mielummin olisin poikakaverini luona koko ajan, joka asuu melkein 200 kilsan päässä.
Uskon, että minun otsassani on tyhmyyden leima, joka hohtaa ja kerää kaikkia fiksujen ihmisten katseen. Eihän kukaan voi sille, minkälaiset älynlahjat on saanut. Joskus se vain pistää minut entistä surkeammaksi. Tyhmyyden kanssa on vain opittava elämään.