Nyt kaipaisin kommentteja lähinnä päihdeongelmaisten lapsilta...Oma äitini on ollut jollain tapaa päihdeongelmainen jo yli kaksikymmentä vuotta. Se alkoi satunnaisesta tuurijuopottelusta ja on lähtenyt pahenemaan viimeisen kolmen vuoden sisällä. Nyt on ollut ilman viinaa yli vuoden, mutta kuvioissa on lääkkeet ja riippuvuus niitä kohtaan. En enää edes muista kaikkia niitä kertoja, kun olen saanut kutsua ambulanssin kourallisen pillereitä nielleelle äidilleni. Kyseessä ei siis ole ollut itsemurhayritys, vaan pöhnän hakeminen. Kuulemma haluaa vaan "rentoutua"...Hoitoja on takana jo useita, ensin viinaan, sitten lääkeriippuvuuteen, kaikkien jälkeen on repsahdettu. Terapiaa on yritetty, mutta ei oikein äitimuoria kiinnosta, kuulemma ahdistaa puhua asioista. Eikä tule koskaan ajatelleeksi, että minuakin ehkä saattaisi ahdistaa ne jokuset kerrat, kun olen löytänyt hänet puolitajuttomana lattialta...Olen juuri muuttamassa poikaystäväni kanssa yhteen, olen jo yli parikymppinen naisimmeinen. Muutto on ollut mielessä jo kauan, mutta en vaan tiedä miten uskallan irrottautua siitä vastuunkantajan roolista, jonka olen saanut tähän asti kantaa. Isäni ei enää jaksa puuttua asiaan, antaa vaan olla. Miten helvetissä ihminen voi aloittaa oman elämän ja kenties perustaa oman perheen, kun on yksi iso lapsi huolehdittavana? Pitääkö vaan yrittää heittäytyä kylmäksi ja antaa olla, en nimittäin enää oikein jaksaisi...Tahtoisin kerrankin, että oma äitini olisi minulle äiti, eikä huollettava...Toivoisin kovasti kokemuksia muilta samassa tilanteessa olleilta/olevilta, alkaa näyttää aika toivottomalta.
Oma elämä? Koska?
Fledermaus
8648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Äitisi ei selvästikkään halua apua tai jos haluaa niin sinun apuasi, että ole hänen pelastava enkeli. Aina paikalla, kun sattuu ja tapahtuu.
Itse elin koko lapsuuteni alkoholisti perheessä, joka huolehti kaikesta ja vasta aikuisena tajusin kuinka pahasti olin sen takia sairastunut.
Et voi pelastaa ihmistä, joka ei sitä itse halua, mutta itsesi voit. Elä omaa elämää ja hakeudu mielenterveyststo:n jossa voit purkaa lapsuutesi kokemuksia ammatti-ihmisen kanssa.
t.GG
Päihdekodissa kasvaminen vahingoittaa vakavasti. Itse olen saanut apua Al-Anonista, mutta myös psykoterapiaa on tarvittu.
Itse muutin nuorena pois kotoa, koska en kestänyt katsella äitini holtitonta päihteiden käyttöä. Kuvioissa olivat sekä alkoholi, huumeet että päihdytystarkoituksiin sopivat lääkkeet. Kaikki kelpasi. Myöskään hänen kohdallaan eivät ulkopuoliset tukitoimet auttaneet. Vielä vähemmän taisi olla apua minun siivouksistani, ruuanlaitoistani, kaupassakäynneistäni ja lääkkeiden kuskaamisesta hänelle sairaalaan, jossa hän oli lääkevieroituksessa! Kaikkea hullua me läheiset teemme...
Asuttuani jonkin aikaa poissa kotoa äiti kuoli lääkkeiden yliannostukseen. Olen joskus ajatellut, olisiko kuollut jos, ja miten olisi käynyt jos... Mutta tosiasia on, että kukin voi elää vain oman elämänsä. Varmasti sinunkin äitisi on jo kauan tiennyt, miten vaarallisesti hän elää. Valinta on hänen.
Toivon että pystyt irrottautumaan äidistäsi rakkaudella ja keskityt rakentamaan omaa elämääsi, koska muuta ei ole tehtävissä.
Voimia tarvitset paljon sillä olet menettänyt niin paljon jo alkumetreillä verrattuna lapseen, joka saa kasvaa turvallisten ja vastuullisten aikuisten hoidossa.
Kiitokset suuret kummastakin vastauksesta. Olen ollut asian tiimoilta hoidossa teini-ikäisenä, kun sairastuin paniikkihäiriöön. Tiedän että tarvitsisin sitä edelleen, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Turhauttavinta varmasti koko asiassa on se, että äitini on "selvänä" aivan ihana ihminen, ja tulemme mainiosti juttuun. Eniten juuri surettaa tuon mukavan äidin hukkuminen sinne itsekkään ja ylimielisen hahmon alle, joka hän on aineissa...Rohkaisevaa kuitenkin kuulla, että muutkin ovat tästä samaisesta tilanteesta "selvinneet".
Lieneeköhän syntiä alkaa leikkimään selvännäkijää? Noh anteeksi kuitenkin. Onkohan äitisi viettänyt ns. gurling-elämää? Synnyttyään ei ole liiemmin elämäänsä murehtinut ja omat vanhempansa on tasoitelleet ryppyjä tieltä pois kunnes "harjamiehen" rooli on siirtynyt isällesi?
Kivi jatkaa liukuaan ja "harjamiehen" paikka on siirtymässä sinulle? Jos jaksatte kukin, niin puhu asiasta isäsi ja isovanhempiesi kanssa. Joka tapauksessa kieltäydy ottamasta "harjamiehen" paikkaa vastaan.
Huolehdi omasta terveydestäsi, hae ammattiapua itsellesi. Älä kuormita liikaa itseäsi ja tulevaa perhettäsi asialla.Lähde rohkeasti rakentamaan tulevaisuutta poikaystäväsi kanssa!
Muistatte että niin kauan teillä menee hyvin kun ette pidä toisianne itsestäänselvyyksinä!Olkaa avoimia toisillenne!
Siis tuo oli varmaankin paras asiasta kuulemani "analyysi" ikinä! Sillä juuri tuolta se tuntuu. Olen jo ties monta kertaa yrittänyt läheisilleni sanoa, etten enää suostu olemaan se, joka asioista kaiken vastuun ottaa, olen tehnyt sitä jo niin kauan. Aina ns. "hyvillä hetkillä" tulee vakuuttelua, että ei, eihän sinun nyt tarvitse, kun olet nuori ihminen, vasta elämänsä alussa, jne jne...Mutta sitten kun tilanne taas leviää käsiin, niin tulee puhelua joka suunnasta, että mitäs olet nyt tällä kertaa ajatellut asialle tehdä, ja eikös sinun nyt pitäisi mennä takaisin kotiin asustelemaan, kun äitisi nyt on noin huonona. Ja sitten kun tilanne on taas jotenkin saatu kasaan, niin sitten aloittaa äitini. Joka keskustelun aikana saa kuulla, kuinka hänellä oli niin kamalaa, kun näki harhoja, jalat eivät pitäneet, jne, kaikki oli niin traumaattista HÄNELLE...Lupailee ettei enää ikinä lääkkeisiin koske, ennen kuin tulee se seuraava kerta, ja taas kertoo minulle jokaisen yksityiskohtansa harhoistaan ja muista. Käyttää perusteena purkautumiselleen sitä, että minähän olen hänen "tukihenkilönsä"ja HÄN tarvitsee kuuntelijaa...Oppisipa vaan joskus ymmärtämään, että tahtoisin kerrankin elämässäni olla hänelle vain tytär, en mikään psykologi tai huoltaja...Mutta auta armias, jos olen joskus yrittänyt itse keskustella, että miltä asiat ovat minusta tuntuneet, olenkin vain ilkeä ja tunteeton ihminen, joka kaivelee menneitä, yrittäen loukata häntä...Näinhän se menee...
Ja nauttimaan elämästä. Et ole vastuussa aikuisesta ihmisestä. Kamalaahan se on rakastaa, mutta samalla vihata omaa vanhempaa.Sä et voi auttaa äitiäsi..ellei hän itse ensi sitä halua. Kukaan ei voi auttaa..vain hän itse.
ihminen hakemaan apua äitilles. Äitis tänne pitääs ottaa yhteyttä. Keskity omaan elämään, niin on vähemmän murehdittavaa semmosista asioista jolle ei ite voi mitään.
Päihderiippuvaista itsekkäämpää ihmistä et tule elämäsi aikana tapaamaan. Jos olet päihderiippuvaisen kanssa tekemisissä, niin se edellyttää epäitsekkyyttä sinulta. Valinta on sinun. Toisaalta päihderiippuvainen tekee sen, mihin hänet opetetaan. Jos palaat huoltamaan kuin jojo, niin kyllä päihderiippuvainen sen varaan oppii laskemaan. Ja tosiasia on, ettei äidillesi mikään muu merkitse paitsi päihteet. Hänen ajattelunsa on sillä tavalla sairas ja vääristynyt. Kyllä hän sinutkin onnistuu sairastuttamaan, mutta ei siitä välitä, koska mikään muu ei tosiaankaan merkitse paitsi päihtyminen.