Suppean turvallisuusselvityksen päätös

Nyt ois varma työpaikka muuten tiedossa, mutta suppean turvallisuusselvityksen tulos on vielä tulematta.

Kuinka tiukka tuo selvitys on? Onko se kerrasta poikki meiningillä vai siten, että jos et ole mitään tyylin kansanmurhaa tehnyt niin läpäisee sen.

Pari vuotta sitten tuli juovuspäissään rikottua yhestä autosta ikkuna. Oikeudessa määrättiin sakkoja vahingon teosta ja ajoneuvon käyttöönoton yrityksestä. (260€) Rikosrekisteriä ei siis tullut.

Kuinka paljon nämä sitten vaikuttavat päätökseen. Voiko se olla vielä ihan positiivinen. Aiemmin ei ole tullu oltua virkavallan kanssa tekemisissä.

Tietäsisikö joku vastaus ongelmaa. Stressaa niin pirusti moinen tilanne. Työ kun olisi "unelma-ammatti"
1212083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun suppea selvitys pyydetään, niin lähtökohta on aina ettei mitään saisi löytyä.

Jos kuitenkin löytyy, niin tietty rajallinen harkintavalta on paikasta riippuen. On olemassa paikkoja edelleen, jossa on melkolailla kerrasta poikki, mutta yleensä kuitenkin liikkumavaraa on jonkin verran. Eli suurella todennäköisyydellä tuosta ei aiheudu mitään suoraa eväämistä.

Mutta tosiaan muutaman yksityisen paikan tiedän ja jonkin verran valtion tehtäviä joissa ei tuon kummempia tarvi löytyä, niin byrokraattisesti et ole nuhteeton kansalainen.

Tuo nyt kummiskin niin pieni yksittäinen tapaus ja muuten jos ei ole mitään, niin on jo melkoisen huono flaksi jos osut kaikista mahdollisista paikoista mestaan jossa näytetään suoraan ovea. Kuitenkin kun ratkaisee sekin millaisia töppäilyjä on, pienistä mainiten esim. huumausainerikoksen löytyessä (vaikka pelkän yksittäisen käyttörikoksen) on peli monesti sillä selvä.

Mutta jokainen voi sanoa vain omien kokemustensa pohjalta ja siksipä voit odotella vain mikä juryn tuomio tulee asiasta olemaan.

Äänestä

"Pari vuotta sitten tuli juovuspäissään rikottua yhestä autosta ikkuna. Oikeudessa määrättiin sakkoja vahingon teosta ja ajoneuvon käyttöönoton yrityksestä. (260€) Rikosrekisteriä ei siis tullut. "

En tiedä mistä moista kuvittelet, mutta sakkotuomiokin on rikosrekisterimerkintä. Eli näkyy kaikissa mahdollisissa tiedusteluissa, myös luotettavuuslausunnossa/suppeassa ja laajassa ts:ssä. Vaikuttaako työpaikkaan on täysin kiinni työtehtävästä. Turvallisuusalalle homma on todennäkösesti kerrasta ja pysyvästi poikki, mutta muihin tehtäviin ei välttämättä vaikuta kunhan selitys on hyvä. Toisaalta alkoholinkäyttösi saatetaan kyseenalaistaa.

Äänestä
  • ei näemmä ole mennyt kaikille perille, että rikosrekisteriin merkitään vain tuomiot ehdollisista ylöspäin, vaikka siitä on puhuttu aina jollain näillä laki&rikos -foorumeista viimeisen parin vuoden aikana keskimäärin joka toinen viikko:
    "En tiedä mistä moista kuvittelet, mutta sakkotuomiokin on rikosrekisterimerkintä.".
    Eli alkuperäinen kysyjä on oikeassa, hänellä ei ole rikosrekisterimerkintää. Tietenkin häneltä löytyy merkintä vaikkapa poliisien rekisteristä tai sakkorekisteristä, mutta ne eivät ole sama asia kuin rikosrekisterimerkintä.

    "Eli näkyy kaikissa mahdollisissa tiedusteluissa, myös luotettavuuslausunnossa/suppeassa ja laajassa ts:ssä."
    Mitähän luotettavuuslausuntoa mahdat oikein tarkoittaa, vanhoista suojelupoliisin tekemistä luotettavuuslausunnoista luovuttiin, kun alettiin tekemään uuden lain mukaisia turvallisuusselvityksiä, tosin joihinkin vartijan, jv:n ja aselupiin tehdään joitain suppeampia poliisin tekemiä taustaselvityksiä. Lisäksi muuten suppean ja harvoin tehdyn laajan selvityksen välissä on varsin yleinen perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

    Sinänsä on totta että tuo näkyy selvityksissä, mutta kun kyseessä on nimenomaan suppea turvallisuusselvitys, jonka tavoite on yleensä antaa arvio siitä onko työntekijä niin luotettava, että hänelle voidaan myöntää pääsy johonkin jollain tavalla arkaluonteiseen paikkaan kuten lentokentälle työnsä puolesta. Niin en oikein usko että nuo kysyjän mainitsemat teot juuri vaikuttavat mitenkään lausuntoon.

    "Vaikuttaako työpaikkaan on täysin kiinni työtehtävästä."
    Se on täysin kiinni työnantajasta, ei mistään muusta. Turvallisuusselvityksetkin ovat vain osa informaatiosta, jonka mukaan työnantaja tekee työhönottopäätöksensä.

    "Toisaalta alkoholinkäyttösi saatetaan kyseenalaistaa."
    Ja mitenkähän parin vuoden takaisesta yksittäistapauksesta voidaan vetää johtopäätöksiä nykyisestä alkoholinkäytöstä?

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    ei näemmä ole mennyt kaikille perille, että rikosrekisteriin merkitään vain tuomiot ehdollisista ylöspäin, vaikka siitä on puhuttu aina jollain näillä laki&rikos -foorumeista viimeisen parin vuoden aikana keskimäärin joka toinen viikko:

    vaikka lausunnossa, jonka sisällön saat halutessasi tietää, lukisi mitä

    "Niin en oikein usko että nuo kysyjän mainitsemat teot juuri vaikuttavat mitenkään lausuntoon."

    Tällaista tietoa lähinnä hain. Olen myös varma siitä, että työantaja saa tietää vain KYLLÄ/EI päätöksen. Hän ei siis saa tietää mitään yksityiskohtia. Olisikohan nämä kolttoseni siis vielä EI:n rajoissa? Noh, ensi viikolla selviää tarkemmin.

    Kamalasti on kyllä ihmisillä sellaista luuloa, että rikosrekisteriin tulisi merkintä kaikista pienistäkin rikoksista. Näinhän ei asianlaita siis ole.

    Äänestä

  • Jejj kirjoitti:

    Kauankohan tuon suppean selvityksen saamisessa kestää? Minusta on pyydetty kyseinen selvitys n. viikko sitten ja työnantajasta ei ole kuulunut vielä mitään. Tarkoitus olisi maanantaina aloittaa työt. Mitään tuosta kyselystä ei pitäisi paljastua koska en ole koskaan edes saanut sakkoja.

    Äänestä

6vuotta takaperin 0,04 sallitun ylittävä rattijuopumus kontolla.. tuomittu oikeudessa. miltä näyttää työn saati suppean turvallisuusselvityksen jälkeen? itteä hävettää..

Äänestä
  • Mistä mahdolliset merkinnät rekisteriin ovat tulleet?

    Äänestä

  • Työnantaja kirjoitti:

    Mistä mahdolliset merkinnät rekisteriin ovat tulleet?

    Eli saako työnantaja työntekijän eritellyn listan merkinnöistä?

    Äänestä

  • myös: kirjoitti:

    Eli saako työnantaja työntekijän eritellyn listan merkinnöistä?

    Ei tietenkään.
    Mutta, tuomiot ja poliisin pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Jos työnantajaa jostain syystä rötöksesi kiinnostaisi, niin mikä estää tilaamasta poliisilta pöytäkirjat ja tuomioistuimesta päätökset. Pöytäkirjat ovat yleensä saatavilla viimeiseltä kymmeneltä vuodelta kuten varmaan tuomioistuimen ratkaisutkin.

    Äänestä

  • ;;; kirjoitti:

    Soitin mielenkiinnosta asiasta ko. viranomaisille jotka tekevät selvityksiä. Sanoivat, että pääsääntöisesti eivät katso 10 v vanhempia merkintöjä (en tiedä silloin jos on rekisteriä) silloin kun tekevät suppeaa turvallisuusselvitystä. Kerro ihmeessä miten kävi?? kauanko selvityksen tekemisessä meni aikaa?

    Äänestä

Merkitäänkö näpistys turvallisuus(luotettavuus?)selvitykseen?

Vai pitääkö esimerkiksi mahdollisen työantajan sitä pyytää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jejj kirjoitti:

Nyt ois varma työpaikka muuten tiedossa, mutta suppean turvallisuusselvityksen tulos on vielä tulematta.

Kuinka tiukka tuo selvitys on? Onko se kerrasta poikki meiningillä vai siten, että jos et ole mitään tyylin kansanmurhaa tehnyt niin läpäisee sen.

Pari vuotta sitten tuli juovuspäissään rikottua yhestä autosta ikkuna. Oikeudessa määrättiin sakkoja vahingon teosta ja ajoneuvon käyttöönoton yrityksestä. (260€) Rikosrekisteriä ei siis tullut.

Kuinka paljon nämä sitten vaikuttavat päätökseen. Voiko se olla vielä ihan positiivinen. Aiemmin ei ole tullu oltua virkavallan kanssa tekemisissä.

Tietäsisikö joku vastaus ongelmaa. Stressaa niin pirusti moinen tilanne. Työ kun olisi "unelma-ammatti"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu