Kuinka pian altistuksesta oireet alkavat?

olllaan asuttu nyt nykyisessä osoitteessa tasan vuosi, muutto oli vappuna 2005. Poika (1v 6kk) on sairastellut koko alkuvuoden, flunsaa, jatkuva nuha... yskää. Hän oli koko ensimmäisen elinvuotensa täysin terve, ei ainuttakaan flunssaa ei mitään, ja nyt reilun puolen vuoden asumisen jälkeen uudessa asunnossamme ollut koko ajan sairas. Tyttö (6kk) syntyi marraskuussa 2005, ja hän on myös sairastellut ihan kaksikuisesta lähtien samanlaisia sairauksia kuin veljensäkin. Aina nenä vuotaa ja yskittää.
Itsekin olemme miehen kansaa sairastaneet kaksi flunssaa puolessa vuodessa, vaikka kahteen edelliseen vuoteen ei ole flunssakaan iskenyt.

Pistää siis mietityttämään olisiko kyse homeongelmasta? Asunto oli kyllä syksylläkin niin kostea, ennenkuin keskuslämmitys laitettiin päälle, että kukkaruukussa kasvoi sieni!
Asumme vuokralla rivitalossa.

Voisiko siis olla niin että oireet olisi alkanu vasta tuon puolen vuoden jälkeen muutosta?
Toki olen kuullut ja huomannut että viime talvena oli ennätysmäärä kaikenlaista infektiotautia liikkeellä, epäilen silti lieneekö kaikki vaan sitä...
3567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me muutettiin syksyllä ja oireet alkoi kevättalvella. Eli n. 5kk kesti altistusta, ennen kuin alettiin selvästi oireilemaan.
Meillä tosin oli muitakin tyypillisiä homeoireita mm. pääkipua ja palan tunnetta kurkussa, jotka helpotti kun asunnosta oltiin pois. Nyt huhtikuussa talo sitten paljastuikin ihan pommiksi ja muutettiin pois.

Kannattaa tarkkailla tilannetta.

Teidän tilannetta puoltaa se, että oireet alkoivat lämmityskaudella, jolloin ilmassa yleensä onkin enemmän kosteusvauriohomeiden itiöitä vähemmän tuuletuksen vuoksi ja siksi, että alipaineinen talo silloin repii ehkä entistä enemmän homeista ilmaa rakenteiden läpi (jos ilmastointi/ilmanvaihto ei kunnossa).

Äänestä

tauteja. Kyllä selvät oireet viittaa siihen, että pian uuteen asuntoon. Tilapäisratkaisutkin on parempia kuin se, että lapsesi altistuvat edelleen. Saati sitten sinä.

Äänestä

En ottanut syksyllä 2005 edes influenssarokotetta ja en sairastanut yhtään flunssaa koko talvena. Edellisenä syksynä otin flunssarokotteen ja rokotuskohtaan tuli puolikkaan kananmunan kokoinen kipeä patti.

En usko mitään "erityistä flunssaa olevan liikkeellä", joten kyllä asuntonne kannattaa tarkistuttaa jos koko perhe oireilette. Jos se on vuokra-asunto niin yhteys omistajaan ja mieluummin muuttakaa toiseen asuntoon.

Onnea homeettoman asunnon etsintään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti80 kirjoitti:

olllaan asuttu nyt nykyisessä osoitteessa tasan vuosi, muutto oli vappuna 2005. Poika (1v 6kk) on sairastellut koko alkuvuoden, flunsaa, jatkuva nuha... yskää. Hän oli koko ensimmäisen elinvuotensa täysin terve, ei ainuttakaan flunssaa ei mitään, ja nyt reilun puolen vuoden asumisen jälkeen uudessa asunnossamme ollut koko ajan sairas. Tyttö (6kk) syntyi marraskuussa 2005, ja hän on myös sairastellut ihan kaksikuisesta lähtien samanlaisia sairauksia kuin veljensäkin. Aina nenä vuotaa ja yskittää.
Itsekin olemme miehen kansaa sairastaneet kaksi flunssaa puolessa vuodessa, vaikka kahteen edelliseen vuoteen ei ole flunssakaan iskenyt.

Pistää siis mietityttämään olisiko kyse homeongelmasta? Asunto oli kyllä syksylläkin niin kostea, ennenkuin keskuslämmitys laitettiin päälle, että kukkaruukussa kasvoi sieni!
Asumme vuokralla rivitalossa.

Voisiko siis olla niin että oireet olisi alkanu vasta tuon puolen vuoden jälkeen muutosta?
Toki olen kuullut ja huomannut että viime talvena oli ennätysmäärä kaikenlaista infektiotautia liikkeellä, epäilen silti lieneekö kaikki vaan sitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu