Viisi päivää sitten olin pienehkössä leikkauksessa. Toimenpide meni hyvin ja olen fyysisesti hyvin toipumassa. Mitään pelkotilojakaan toimenpiteestä ei jäänyt, spinaalipuudutuksessa leikkaus suoritettiiin. Kolmena ensimmäisenä päivänä piti ottaa kipulääkkeeksi useampia Panacodeja päivässä, nyt on menossa toinen päivä ilman näitä lääkkeitä. Huonosti olen yöni nukkunut toimenpiteen jälkeen, ihan kivunkin vuoksi ja kun ei pääse mieleiseensä nukkuma-asentoon. Herään joka aamu klo 3-4 enkä saa millään unta enää. Kovasti pelkäsin toimenpidettä etukäteen mutta hyvillä mielin ja suorastaan iloisena kotiuduin sairaalasta leikkauspäivän iltana. Sairaslomaa on vielä pari viikkoa jäljellä. Nyt kolmatta päivää olen ollut todella alakuloinen, mikään ei huvita, koko ajan tekisi mieli itkeä. En millään ymmärrä reaktiota kun nyt paljon pelätty leikkauskin on onnellisesti ohi. Etukäteen ajattelin ottavani sairasloman levon kannalta vastapainona raskaalle työlle, suorastaan iloitsin siitä. Nyt asiassa ei ole mitään ilon aihetta. Olen varovasti ulkoillut hyvässä säässä, ystävät ja työkaverit pitävät yhteyttä päivittäin. En voi millään ymmärtää, mikä tämän suunnattoman ilottomuuden tunteen aiheuttaa. Ja itse olen vielä kirurgiaan erikoistunut sairaanhoitaja! Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia leikkausten jälkeen vai olenko sekoamassa?
Alakuloisuus
leikkauksen jälkeen
3231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko ollut lapsena sairaalassa jossain toimenpiteessä? Lapsille ei osattu antaa kivunlievitystä kuin vasta 70-luvulla.
Itselläni on takana vaikea sairaalakokemus lapsena, ja oireilen juuri samoin kuin sinä. Olen itse myös opiskellut hoitoalalle, mutta työkseni toimin terveiden ohjaajana.
Vanhat lapsuuden kipukokemukset ovat monilla aikuisilla hyvin traumaattisena alitajunnassa. Jopa hammaslääkäritkään eivät puuduttaneet lapsia minun lapsuudessani.
Tämä on vaiettu ongelma ja useat kärsii siitä kausiluontoisesti, eivätkä tiedosta oireittensa syytä.
Itselläni on ongelma hieman rauhottunut kun sen nyt ymmärrän. Kerron aina asiasta sairaalaan mennessä ja saan erityistä hoivaavaa kohtelua ja hoitajat ovat ymmärtäväisiä kun yhtäkkiä voin taantua sairaalassa ja itkeskellä aivan ilman oikeaa näkyvää syytä.
Tämä oli vain yksi arvaus. Et ole sekoamassa. Menee ohi sairaslomasi aikana.
Ei ole mitään aikaisempaa traumaattista sairaalakokemusta. Kahden synnytyksen lisäksi (joista ei traumoja jäänyt)olen ollut sairaalassa vain töissä. Toisaalta itse mietin että kun pari kuukautta edeltävästi jännityksen sekaisin tuntein leikkausta odottelin ja nyt se on ohi eikä tavallaan ole muuta odotettavaa kuin kesäloma niin olisiko oma ajatusmaailma nyt "liian tyhjä?". Kaikki muut asiat elämässä ovat niin hyvin nyt kun lähes invalidisoiva vaivakin saatiin hoidettua että on vain vaikeaa käsittää tällaista yhtäkkistä mielialan romahdusta. Työasioiden vuoksi olen joskus aamuöisin heräillyt valvomaan mutta kun nyt ei toipilaana tarvitse niitäkään miettiä. Nytkin pelottaa mennä nukkumaan kun sitten taas kohta herään valvomaan ja taas seuraavan päivän olen aivan rättiväsynyt. Ja pitäis jaksaa itseään kuntouttaa...Tämä on kyllä minulle itselleni alan ammattilaisena aivan outo kokemus. Olen kyllä kuullut että ohitusleikkauksen jälkeen ihminen voi masentua mutta tällaisen pienen leikkauksen jälkeen...
arvailla, miksi olet alakuloinen. Yritä kuitenkin miettiä, mikä sinusta tuntuisi mukavalta ja toteuta se. Eli älä stressaa liikaa tekemällä kaikkea kotona hyödyllistä, vaan heittäydy välillä laiskaksi ja tee aivan muuta. Itselläni nimittäin oli parin kuukauden ajan töissäkin jatkuvasti hyvin alakuloinen olo, vaikka asiani ovat ihan hyvin. Ihmettelin kovasti olotilaani ja kun olin viikon kevätlomalla sama alakuloinen olo jatkui, vaikka teimme mieheni kanssa pitkiä pyöräretkiä ja luonto oli mahtavan kaunis. Kuitenkin minusta mikään ei tuntunut miltään. Se on raskas olotila ja nukuin tosi huonosti monen viikon ajan, heräsin aina aikaisin ja työasiat pyörivät mielessä. Sitten lomaviikon puolessa välissä ajattelin, että nyt jätänkin kaiken hyödyllisen tekemisen ja aloin lukea rakkausromaania. Se jotenkin sai minut heräämään alakulosta ja luin sitä intensiivisesti. Sen jälkeen nukuin tosi hyvin ja seuraavana päivänä sama hyvä olo jatkui. Sitä on nyt jatkunut koko ajan eikä alakulo ole enää iskenyt. Vaikkakin tuntuu hassulta, tuollainen auttoi ainakin minua suuresti.