Keppulinreppanoille

Olen pannut merkille, että jotkut kirjoittajat ovat ryhtyneet käyttämään minun vuosia sitten kehittämääni käsitettä keppulinreppana.

Se olkoon erittäin sallittua ja suositeltavaa. Minua suorastaan imartelee, että kehittämäni termi on päässyt yleiseen keskustelusanastoon.

Termin käyttäjiä pyydän kuitenkin ottamaan huomioon, että keppulinreppana on ainoastaan sellainen poliittisen palstan keskustelija, joka sulkee silmänsä faktoilta, eli on reppana, ja joka täysin kritiikittä pitää keskustaa kaiken hyvän lähteenä, eli on keppuli.

Ahon ja Jäätteenmäen kritiikittömät ihailijat ovat tyyppiesimerkkejä keppulinreppanoista, mutta keskustan kannattajat ja äänestäjät eivät suinkaan kaikki ole keppulinreppanoita.

Keskustalaisten ja keskustan kannattajien joukossa on nimittäin hyvin runsaasti fiksuja suomalaisia, jotka taistelevat sen puolesta, että Suomi olisi parempi maa asua, vaikka taistelevatkin omalla tavallaan, mihin heille suotakoon kaikki vapaus.
7333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Otsikoissa valistusta.

Äänestä

sen alaosaelimen, joka on kokoomuslaisten salainenase ensivaaleissa. Kokoomus on ottanut pikkujalkaiset erityiseen huostaan.

Äänestä
  • paistaisi.

    Äänestä

.
..ja varsinkin runsaammin käytettynä laittavat pakoputken röpöttämään.. ..Joskus jopa "ampuu niin sanotusti putkessa", kun jakopää tai virran jako ovat vikuuntuneet, niin kauhiaa on pauke peräpäässä..

veljeydellä ja viinan kiroja välttäen, toivotan sinullekin hyvää alkanutta viikkoa


Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Äänestä
  • Mikähän se sulla on vikuuntunut, jakopää, virran jako vai ihanko hihna lipsuu. Kytkinhän on jo luistanut aiemminkin. Ja jarruja vaudin suitsimiseksi ei tunnu olevan lainkaan.

    Äänestä

Kyllähän tuo nimittely nyt jonkinlaisena Zysko(vitsinä)menettelee.
Tämän Jäbän peräpään paukuttelun motiivina taitaa olla keskustan kannatuksen vahvistuminen, mutta varsinkin kokoomuksen taantuminen.
Niin herkkästi luonnonlapsi (JÄBÄ) reakoi ympäröivään todellisuuteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jaba_43 kirjoitti:

Olen pannut merkille, että jotkut kirjoittajat ovat ryhtyneet käyttämään minun vuosia sitten kehittämääni käsitettä keppulinreppana.

Se olkoon erittäin sallittua ja suositeltavaa. Minua suorastaan imartelee, että kehittämäni termi on päässyt yleiseen keskustelusanastoon.

Termin käyttäjiä pyydän kuitenkin ottamaan huomioon, että keppulinreppana on ainoastaan sellainen poliittisen palstan keskustelija, joka sulkee silmänsä faktoilta, eli on reppana, ja joka täysin kritiikittä pitää keskustaa kaiken hyvän lähteenä, eli on keppuli.

Ahon ja Jäätteenmäen kritiikittömät ihailijat ovat tyyppiesimerkkejä keppulinreppanoista, mutta keskustan kannattajat ja äänestäjät eivät suinkaan kaikki ole keppulinreppanoita.

Keskustalaisten ja keskustan kannattajien joukossa on nimittäin hyvin runsaasti fiksuja suomalaisia, jotka taistelevat sen puolesta, että Suomi olisi parempi maa asua, vaikka taistelevatkin omalla tavallaan, mihin heille suotakoon kaikki vapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu