Yritin tarkistaa eilen mittarin kunnon ajellessani ylöjärveltä kohti hämeenkyröä. Metsäkylän kohdallahan on nopeudennäyttötaulu. Asentelin nopeutta ettei olisi liikaa ylinopeutta, mutta eikös vain heti auto pyyhkäissyt ohi ja juuri mittauspisteen kohdalla toinen ! Taulu sitten vilkutti ja kertoi minun ajavan ylinopeutta. Hyvät autoilijat, ei teillä voi olla niin kiire että aina häiritsette, muita, varsinkin kun eiliset ohittajat tulivat perä edellä vastaan ennen sasin mäkiä.
Enkä kyllä enää ihmettele sitä kun poliisit ovat puskissa kyttäämässä, heitä tarvitaan siellä.
Ei onnistunut
14
1079
Vastaukset
- sanoen
sinut ohitettiin 2 kertaa ja nyt valitat siitä täällä. Soitithan poliisille myös.
- paikallisia
Näillä seuduilla soittaminen poliisille ei auta vaikka olisi oikea tarvekkin... onnettomuuspaikalle saapuminenkin kesti taannoin 20 minuuttia ja ennen sitä oli jo siviilipukuisia Tamperelaisia paikalla.... pojilla oli kiire kun olivat alueen toisella laidalla hälyytystehtävässä. Ylöjärvi kuten Hämeenkyrö kuuluu Nokian kihlakunnan piiriin ja Nokian poliisin resurssit ei riitä joka paikkaan parilla partiolla, kun pitää olla niin käsittämättömällä toiminta-aluella, ettei mitään järkeä. Tuo kuvaamasi toiminta, on ihan joka päiväistä toimintaa tuossa kohtaa, yleensä ne vielä ajattaa vastaantulevia penkalle niin että pöllyää.
Ja sitten Sasin kohdilla aletaan himmaileen koska siellä on pahin sakkorysän paikka jos jossain on, Ikaalisissa on vasta seuraava.... -näin se menee-valitettavasti. - Äes
paikallisia kirjoitti:
Näillä seuduilla soittaminen poliisille ei auta vaikka olisi oikea tarvekkin... onnettomuuspaikalle saapuminenkin kesti taannoin 20 minuuttia ja ennen sitä oli jo siviilipukuisia Tamperelaisia paikalla.... pojilla oli kiire kun olivat alueen toisella laidalla hälyytystehtävässä. Ylöjärvi kuten Hämeenkyrö kuuluu Nokian kihlakunnan piiriin ja Nokian poliisin resurssit ei riitä joka paikkaan parilla partiolla, kun pitää olla niin käsittämättömällä toiminta-aluella, ettei mitään järkeä. Tuo kuvaamasi toiminta, on ihan joka päiväistä toimintaa tuossa kohtaa, yleensä ne vielä ajattaa vastaantulevia penkalle niin että pöllyää.
Ja sitten Sasin kohdilla aletaan himmaileen koska siellä on pahin sakkorysän paikka jos jossain on, Ikaalisissa on vasta seuraava.... -näin se menee-valitettavasti....sitä jeesuksen seittemääkymppiä ? Itseäni on aina *ttanut tuollainen hämäläinen matelu, kun saisi ajaa 90:ääkin. Niinpä useimmiten pyyhkäisen ohi, vaikka käännynkin aika pian sivutielle.
Ihme paikka muutenkin, kun Shellin kohdalla kaistojen yhdistyessä sinne jonon keulaan punkee aina ne, joiden kiire loppuu seuraavan sadan metrin matkalla.
No, myönnettäköön sen verran, että on se tavanomainen laahustamisnopeus sentään noussut 70:stä 80:aan sen näyttötaulun asentamisen jälkeen, mutta kun kerran luvan kanssa saa ajaa 90:ää, niin polkaisen edelleenkin tilaisuuden tullen nysvääjistä ohi. - Zoltan
Äes kirjoitti:
...sitä jeesuksen seittemääkymppiä ? Itseäni on aina *ttanut tuollainen hämäläinen matelu, kun saisi ajaa 90:ääkin. Niinpä useimmiten pyyhkäisen ohi, vaikka käännynkin aika pian sivutielle.
Ihme paikka muutenkin, kun Shellin kohdalla kaistojen yhdistyessä sinne jonon keulaan punkee aina ne, joiden kiire loppuu seuraavan sadan metrin matkalla.
No, myönnettäköön sen verran, että on se tavanomainen laahustamisnopeus sentään noussut 70:stä 80:aan sen näyttötaulun asentamisen jälkeen, mutta kun kerran luvan kanssa saa ajaa 90:ää, niin polkaisen edelleenkin tilaisuuden tullen nysvääjistä ohi.kun ette ymmärrä ihmisen asiaa:
Ei nopeusmittarin tarkistus näyttötaulun avulla onnistu. Siis hän haluaa juuri sillä hetkellä ajaa tasasta nopeutta että saisi tarkistettua sen oman mittarin. Mutta joku kaistapää aina "pilaa" mittauksen kun räppääsee just sillon ohi.
Kyllä tää olis siinä ihan suomeksi kirjotettuna. - ....
Zoltan kirjoitti:
kun ette ymmärrä ihmisen asiaa:
Ei nopeusmittarin tarkistus näyttötaulun avulla onnistu. Siis hän haluaa juuri sillä hetkellä ajaa tasasta nopeutta että saisi tarkistettua sen oman mittarin. Mutta joku kaistapää aina "pilaa" mittauksen kun räppääsee just sillon ohi.
Kyllä tää olis siinä ihan suomeksi kirjotettuna.Mikä siinä on, ettei muuta liikennettä haittaavia mittauksia voida tehdä sellaiseen aikaan, että välttäis ruuhkan. En mäkään lähde espalle neljän maissa viivoittimella mittaamaan.
- Zoltan
.... kirjoitti:
Mikä siinä on, ettei muuta liikennettä haittaavia mittauksia voida tehdä sellaiseen aikaan, että välttäis ruuhkan. En mäkään lähde espalle neljän maissa viivoittimella mittaamaan.
ajatella, vai mitä?
Se edessä oleva tienpätkähän kuuluu just tasan ittelle eikä siinä edessä sain olla ketään muita, eikä ainakaan siihen voi ketään päästää. - toi saatanan
Zoltan kirjoitti:
ajatella, vai mitä?
Se edessä oleva tienpätkähän kuuluu just tasan ittelle eikä siinä edessä sain olla ketään muita, eikä ainakaan siihen voi ketään päästää.näyttötaulujeesus ajatteleekin!! "Minä ajan nyt tässä ja minä mittaan minun autoni nopeutta jotta voin ajaa ainoaa oikeaa nopeutta tälle tielle, muut ovat väärässä mokomat kaaharit" jne.
Sitä paitsi ne tiehallinnon näyttötaulut eivät näytä oikein... Vaihtelua niiden välillä on siinä 2-5 km/h. Ties vaikka näyttävät tahallaan väärin, jotta ihmiset ajais hiljempaa... Ja jos se nopeus nyt tarvii ihan vitun tarkkaan tietää, niin hankkikaa vaikka active gps, jossa heitto sellainen 0,7 km/h... - todellakin ilmaisin
Zoltan kirjoitti:
kun ette ymmärrä ihmisen asiaa:
Ei nopeusmittarin tarkistus näyttötaulun avulla onnistu. Siis hän haluaa juuri sillä hetkellä ajaa tasasta nopeutta että saisi tarkistettua sen oman mittarin. Mutta joku kaistapää aina "pilaa" mittauksen kun räppääsee just sillon ohi.
Kyllä tää olis siinä ihan suomeksi kirjotettuna.ja kerroin miten ohittajat myöhemmin tulivat perä edellä vastaan, kyllä siis vauhtia täältäkin löytyy, ja kyse oli just siitä mittauspisteestä, siihen vois laittaa ohittamiskiellon, taikka kameran.
todellakin ilmaisin kirjoitti:
ja kerroin miten ohittajat myöhemmin tulivat perä edellä vastaan, kyllä siis vauhtia täältäkin löytyy, ja kyse oli just siitä mittauspisteestä, siihen vois laittaa ohittamiskiellon, taikka kameran.
...ohittaja on pilannut nopeusmittauksen?
- olen ohittanut takun kohdalla (Kurikka), taulun mitenkään reagoimatta. Samalla nauraen, 100m edelläni ollutta autoa taulu joulúkuuseksi muuttuen vilkutti "ylinopeus" (82km/h/80-alue)
-myös samalla kaistalla olevien perskärpästen olo häiritse mittausta. Lukema vain pysyy sulle näytöllä hyvin vähän aikaatoi saatanan kirjoitti:
näyttötaulujeesus ajatteleekin!! "Minä ajan nyt tässä ja minä mittaan minun autoni nopeutta jotta voin ajaa ainoaa oikeaa nopeutta tälle tielle, muut ovat väärässä mokomat kaaharit" jne.
Sitä paitsi ne tiehallinnon näyttötaulut eivät näytä oikein... Vaihtelua niiden välillä on siinä 2-5 km/h. Ties vaikka näyttävät tahallaan väärin, jotta ihmiset ajais hiljempaa... Ja jos se nopeus nyt tarvii ihan vitun tarkkaan tietää, niin hankkikaa vaikka active gps, jossa heitto sellainen 0,7 km/h......niin se on todella arvelluttavaa, että taulu muuttuu "ylinopeus"-joulukuuseksi, kun se näyttää 1km/h enemmän kuin liikennemerkissä, vai mitä?
Tojo-Kölli kirjoitti:
...ohittaja on pilannut nopeusmittauksen?
- olen ohittanut takun kohdalla (Kurikka), taulun mitenkään reagoimatta. Samalla nauraen, 100m edelläni ollutta autoa taulu joulúkuuseksi muuttuen vilkutti "ylinopeus" (82km/h/80-alue)
-myös samalla kaistalla olevien perskärpästen olo häiritse mittausta. Lukema vain pysyy sulle näytöllä hyvin vähän aikaaVielä lisäksi, jos ohittaja ohittaa mittauspisteen kohdalla, niin taulu ei näytä hänelle mitään, mikäli ohittaja on käyttänyt ohitukseen vastaantulijoiden kaistaa. Tuossa tilanteessa ohitetulle taulu kyllä näyttää jotain.
- en ajanut
Kairakettu kirjoitti:
Vielä lisäksi, jos ohittaja ohittaa mittauspisteen kohdalla, niin taulu ei näytä hänelle mitään, mikäli ohittaja on käyttänyt ohitukseen vastaantulijoiden kaistaa. Tuossa tilanteessa ohitetulle taulu kyllä näyttää jotain.
ja taulu vilkkui kuin joulukuusi, eli kyllä se ilmaisi sen ohittajan nopeuden, sitä en tiedä mistä ohittajan nopeuden nappasi,
täytyy käydä joskus aamulla 4-5 aikaan tarkistamassa mittari, eikös tuolla oriveden suunnassakin ole mittauspaikka, siinä Suinulan kohdilla ? en ajanut kirjoitti:
ja taulu vilkkui kuin joulukuusi, eli kyllä se ilmaisi sen ohittajan nopeuden, sitä en tiedä mistä ohittajan nopeuden nappasi,
täytyy käydä joskus aamulla 4-5 aikaan tarkistamassa mittari, eikös tuolla oriveden suunnassakin ole mittauspaikka, siinä Suinulan kohdilla ?Jos ohittaja käytti vastaantulijoiden kaistaa, niin taulu ei näytä hänelle mitään, sillä anturit eivät mene viereiselle kaistalle. Jos annoit ohittajalle niin paljon tilaa, että hän pääsi ohitsesi samaa kaistaa käyttäen...?
Kairakettu kirjoitti:
Jos ohittaja käytti vastaantulijoiden kaistaa, niin taulu ei näytä hänelle mitään, sillä anturit eivät mene viereiselle kaistalle. Jos annoit ohittajalle niin paljon tilaa, että hän pääsi ohitsesi samaa kaistaa käyttäen...?
Ei näyttänyt mitään ohitettaessa, ainakaan Kurikassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3451046- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98666Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600