Tuntuu, että meillä on aina ollut niin, että mies rakastaa minua lopulta enemmän kuin minä häntä. Tunnen välillä syyllisyyttä asiasta, mutta tunteita ei voi pakottaa. Rakastan häntä kyllä, mutta en niin voimakkaasti ja syvästi kuin mieheni minua.
Emme ole vielä naimisissa, mutta mies kosi eilen. Se ei ollut mikään yllätys, sillä hän on jo miltei alusta asti puhunut "sitten kun mennään naimisiin"-tyylillä. En ole vielä vastannut miehen kosintaan, mitä hän osasi odottaakin. Siis että tarvitsen harkintaa, niin kuin jokaisessa suuressa asiassa.
Olen aina ajatellut, että menen naimisiin suuresta romanttisesta rakkaudesta. Nyt elämän todellisuus on osittanut, että rakkauksia voi olla monenlaisia, eikä se todellakaan aina mene niin kuin saduissa. Elämämme on ihan hyvää, arkista mutta toimivaa. Mies olisi varmasti hyvä aviomies ja lasten isä, mutta onko se itsensä huijaamista, kun tietää että toinen rakastaa enemmän?
Meidän suhdekin alkoi niin, että mies oli minuun rakastunut. Itse en edes tietänyt koko miestä ennen kohtaamistamme. Jotenkin tämä on alusta asti mennyt miehen tunteiden johdattelemana tämä suhde. Vaikka olen sanonut kaipaavani sellaista aikaa, ettei mies koko ajan osoita rakkauttaan ja kiinnostustaan (kuulostaapa hullulta!), ei ole päivääkään etteikö hän sanoisi "rakastan sinua", ja pitäisi minua hyvänä. Jotenkin kaipaan ehkä omaa tilaa tunteilleni, ja niiden kasvamiselle.
Haluan kyllä mennä naimisiin, mutta en sen itsensä takia. Haluan rakkaudesta avioitua, mutta nyt en tiedä, olenko "liian lähellä" kyetäkseni näkemään metsää puilta. Onko jollain vinkkejä tähän sisintäni nakertavaan tilanteeseen? En haluaisi myöskään loukata miestä. Ei kukaan ole koskaan rakastanut minua noin...en edes ymmärrä miten hän jaksaa rakastaa, vaikka itse olen välillä niin sulkeutunut ja sanon tällaisia asioita.
Jos toinen rakastaa enemmän?
20
5748
Vastaukset
- kaikki se kestää, kaikki se...
Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo toistakymmentä vuotta. Välillä ihan pysähdyn miettimään mikä meitä yhdistää. Meillä menee hyvin ja se on mielestäni tarpeeksi hyvä syy olla ja jatkaa auvoista yhdessäoloa. Lapset ovat yksi yhdistävä tekijä, arkiaskareet hoituu ja sänkykamarin puolella ei ole moittimista.
Itse koen välillä suurta henkistä yhteenkuulumattomuutta. Etsiskelen mm. työkaverimiehistä niitä piirteitä, jotka mieheltä puuttuu. Tästä koen suurta syyllisyyttä.
En tiedä, mitä oikein kaipaan sitä alkuhuuman tuomaa himoa vai painaako arki sittenkin liikaa? Onko tuo aviomieheni se henkilö, jonka kanssa haluan elää loppuelämän? Onko hän tarpeeksi vahva? Miksi murehtia tällaisia kun kaikki asiat ovat kuitenkin hyvin? - naimisiin!
jos tunnet noin, niin naimisiin menemällä petät itseäsi ja miestäsi. Mulla oli vastaava tilanne ja mies vaistosi sen ja kosi muutaman kerran. Kosinnan tarkoitus oli ilmeisesti "sitoa" minut parisuhteeseen. Onneksi en mennyt. Voisi sanoa että kun rakkaus ei riitä. Mulla ei riittänyt ja erosinkin vuosia sitten. Se oli paras ratkaisu.
- Rouva67
... molemmat rakastaa toisiaan juuri saman verran? Ja mistä sen varmuudella tietää, että molemmat rakastavat täsmälleen saman verran?
Itsestäni tuntuu, että nämä rakastamisen "määrät" vaihtelevat aikakausittain pitkässä suhteessa. Mulla oli nuorempana tunne, että mies oli ihan liiankin rakastunut muhun ja ihan seurustelun alkuaikoina minä olin varmaan se rakastuneempi osapuoli.
Joskus tuntuu, että pääsisi paljon helpommalla, kun ei pohtisi näitä asioita liian paljon, nauttisi vaan elämästä, ja rakkaudesta, riippumatta sen määrästä. - on, tuttua
Meilläkin on niin, että mieheni rakastaa minua enemmän, kuin minä häntä. Koko suhde alkoi niin, että hän tahtoi minut, suunnitteli leikillään jo tulevaisuutta kanssani 50 vuoden päähän sinä kohtalon iltana, kun tapasimme. Minä en jaksanut uskoa, että jutusta tulisi totta, mutta päätin katsoa.
Hurahdin aivan totaalisesti hänen rakkauteensa. Hän suoraan sanottuna hukutti minut siihen. Sitä hän tekee vieläkin, huomaan. Olemme olleet yhdessä jo 14 vuotta.
Olen itse hairahtanut jo kahdesti, rakastunut toiseen, näinä yhdessäolon vuosina. Ensimmäinen rakkauteni oli samankaltainen (näistä kahdesta), joten unohdin sen. Nyt olen rakastunut taas, mutta rakkauteni kohdetta en tunne. Enkä tiedä, aionko tutustuakaan.
Tuo ensimmäinen vastaus tuntuu niin tutulle. Olisi voinut olla aivan hyvin minun kirjoittamani. Suhde on turvallinen, tasainen (riitojakin silti on) ja mieheni on hyvä isä. Tiesin suhteeseen lähtiessäni, että lähden mukaan järkisyistä. Jaksanko tätä vai lähdenkö uusille urille... en voi sanoa.
Rakastan miestäni, tietenkin! Hänen rakkautensa on valloittavaa, kun hän osaa sen osoittaa. Yhteiset suunnitelmat ja suuri kunnioitus minua kohtaan. Sänkyhommat on ok, mutta itse olen kykenemätön, tyytymätön. Se velvollisuus rakastaa tulee vastaan siellä.
Kaipaan jotain. Pelkään, että vielä se tulee minullakin vastaan, ehkä se kolmas kerta sanoo toden ja lähden. Nyt en tahtoisi rikkoa lasteni elämää, koska hekin näkevät mieheni rakkauden ja palvovat suhdettamme. Siksi sanonkin, että mieti, mitä tahdot. Järkisyistäkin elämää voi elää, mutta se voi alkaa ahdistaa ennemmin tai myöhemmin.
Häpeän itseäni, mutta en tahtoisi rikkoa miestäni ja lapsiani. En vaan tiedä, kauanko jaksan, vai jaksanko sittenkin, suunnitellen taas järjellä tulevaisuutta!
Tahdotko sinä olla koko loppuelämäsi järkevä?? Minua se nakertaa.- Saman suuntaista
Kirjoituksesi kuulosti tutulta. Nyt jaksan paremmin kun tiedän että on muitakin.
- Chefi
Oletko miettinyt, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisikin mies, joka ei selvästi osoittaisi tunteitaan sinua kohtaan? Joka siis olisi paljon vaativampi sinua kohtaan ja esim. arvostelisi sinua, mutta olisi muuten mielenkiintoinen ihminen? Voisitko olla tällaisen ihmisen kanssa?
Ehkä hakeudut suhteeseen miesten kanssa, jotka 'rakastavat sinua enemmän', koska muuhun et ehkä pystyisikään. On syytä miettiä, haluaako naimisiin; voi olla, että epävarmuuutesi johtuu siitä, että sinulta on jäänyt jotakin kokematta, eli et ole vielä ihmisenä kasvanut 'täyteen mittaasi', jotta tietäisit, mitä todella haluat. Tällainen 'turvallinen mies' vaikeuttaa omaa henkilökohtaista kehittymistäsi ihmisenä. Mieti, teetkö muutenkin liian turvallisia valintoja elämässä. Ja jos teet, niin miksi?- viett
Olen seurustellut aiemmin 4 vuotta, joten tämä on nyt toinen vakava suhteeni. Ei ehkä sitten ole tarpeeksi kokemusta, mutta en ole koskaan ajatellut että suhteiden lukumäärä sitä kokemusta kerryttää.
Entisessä suhteessani tunteet jakautuivat mielestäni tasaisemmin. Mies ei palvonut minua samalla tapaa kuin nykyinen, mutta olimme varmoja rakkaudestamme. Ero ei johtunut tunteiden puutteesta, vaan muista ylitsepääsemättömistä asioista. Tämän suhteen aikana ja sen jälkeen olen kasvanut ihmisenä huomattavasti, mutta minusta on vastoinkäymisten myötä tullut myös varovaisempi.
Se tässä nyt kaivertaakin...ei ole mitään ongelmia käytännön elämässä, elämäämme ei varjosta esim. väkivaltaisuus, päihteidenkäyttö, uskottomuus, se että toinen ei haluaisi lapsia jne. Mutta sitten mietin tällaista perustavanlaatuista asiaa: rakastanko nyt tosiaan tarpeeksi, jotta voisimme elää onnellisina tulevaisuudessa? Enää minun ei tarvitse murehtia jokapäiväiseen arkeen liittyviä asioita. Nyt näemmä murehdin sitten tunnepuolen juttuja.
Olen tosiaan nähnyt, mitä elämä on silloin kun se on todella vaikeaa. Siksi luulisi, että olisin enemmän kuin onnellinen tällaisessa tasapainoisessa suhteessa. Minä vaan olen se ailahteleva osapuoli, joka tuntuu etsivän ongelmaa, vaikka sitä ei pitäisi olla. - jännität...
viett kirjoitti:
Olen seurustellut aiemmin 4 vuotta, joten tämä on nyt toinen vakava suhteeni. Ei ehkä sitten ole tarpeeksi kokemusta, mutta en ole koskaan ajatellut että suhteiden lukumäärä sitä kokemusta kerryttää.
Entisessä suhteessani tunteet jakautuivat mielestäni tasaisemmin. Mies ei palvonut minua samalla tapaa kuin nykyinen, mutta olimme varmoja rakkaudestamme. Ero ei johtunut tunteiden puutteesta, vaan muista ylitsepääsemättömistä asioista. Tämän suhteen aikana ja sen jälkeen olen kasvanut ihmisenä huomattavasti, mutta minusta on vastoinkäymisten myötä tullut myös varovaisempi.
Se tässä nyt kaivertaakin...ei ole mitään ongelmia käytännön elämässä, elämäämme ei varjosta esim. väkivaltaisuus, päihteidenkäyttö, uskottomuus, se että toinen ei haluaisi lapsia jne. Mutta sitten mietin tällaista perustavanlaatuista asiaa: rakastanko nyt tosiaan tarpeeksi, jotta voisimme elää onnellisina tulevaisuudessa? Enää minun ei tarvitse murehtia jokapäiväiseen arkeen liittyviä asioita. Nyt näemmä murehdin sitten tunnepuolen juttuja.
Olen tosiaan nähnyt, mitä elämä on silloin kun se on todella vaikeaa. Siksi luulisi, että olisin enemmän kuin onnellinen tällaisessa tasapainoisessa suhteessa. Minä vaan olen se ailahteleva osapuoli, joka tuntuu etsivän ongelmaa, vaikka sitä ei pitäisi olla.Voihan olla, että asioiden "lopullisuus" häiritsee sinua. On kaiketi ihan järkevää pohtia, haluaako viettää kumppaninsa kanssa koko loppuelämänsä. Mutta täydellistä rakkautta ei välttämättä olekaan. Ja olisitko onnellisempi itse rakastaessasi enemmän? Mikset antaisi lupaa rakastaa?
Maailmassa on liikaa ihmisiä, joilla on ongelmia kuvaamassasi käytännön elämässä, sinkuilla ei ole helppoa. Mieti siis vähintään kahdesti, haluatko liittyä joukkoomme metsästämään kunnollista miestä... tai tee meille palvelus, ja vapauta sellainen :)
- Mika.
Käy kuule kurkkaamassa tuonne perheväkivaltapalstalle.
Siellä sitä saa näkökulmaa kun on menty sokeana suuren rakkauden kanssa yhteen. Saat vähän tervettä näkökulmaa suhteeseesi. Todellinen rakkaus koetaan arjessa, ei harlekiini-kirjoissa.
Mielestäni sun pitäs jättää toi kaveri, se on ok-mies ja aivan liian hyvä sulle, eikä ansaitse tuollaista tyytymätöntä ruikuttajaa.- näyttää tunteensa
ensin ruikutetaan että suomalainen mies ei muka puhu eikä pussaa ja sitten kun tekee kaikkensa että oman naisen olisi hyvä olla ....no joo.
- -vain tyytyväinen-
hakatut naiset saavat luvan jättää miehen. Missään muussa tapauksessa se ei tulisi kuuloonkaan?
Naisen siis pitäisi olla tyytyväinen kun on OK-mies? Vaikka tunneköyhyys, epävarmuus, "se jokin" puuttuu???
Mies sen sijaan jättää naisen syystä, että kun vähemmän ruikuttaja ilmestyy maisemiin...
... hoh hoi jaa !!! - pelkurinaiset
-vain tyytyväinen- kirjoitti:
hakatut naiset saavat luvan jättää miehen. Missään muussa tapauksessa se ei tulisi kuuloonkaan?
Naisen siis pitäisi olla tyytyväinen kun on OK-mies? Vaikka tunneköyhyys, epävarmuus, "se jokin" puuttuu???
Mies sen sijaan jättää naisen syystä, että kun vähemmän ruikuttaja ilmestyy maisemiin...
... hoh hoi jaa !!!tosi raukkamaisia tuollaiset naiset jotka pysyvät suhteessa vaikka eivät ole onnellisia ja haikailevat jotain vallan muuta.
pelottaa reppanoita niin paljon yksinäisyys että pysyvät miehen kyljesssä kiinni vaikka eivät täysin sydämin rakasta. typerää ja säälittävää. - Kirsikka60
pelkurinaiset kirjoitti:
tosi raukkamaisia tuollaiset naiset jotka pysyvät suhteessa vaikka eivät ole onnellisia ja haikailevat jotain vallan muuta.
pelottaa reppanoita niin paljon yksinäisyys että pysyvät miehen kyljesssä kiinni vaikka eivät täysin sydämin rakasta. typerää ja säälittävää.Siis mies kun ei päästä irti, vaikka mitä tekisi.... Mikään osa-alue avioliitosta ei toimi ja haluaisin erota - vaikka tiedän että elämässä tulee vaikeitakin hetkiä, esim taloudellisesti - mutta mies huutaa ja raivoaa sekä uhkailee, ja välillä itkee... tekee siis kaikkensa että en laittaisi eroa vireille - hän kun on tyytyväinen nykytilanteeseen!!!
Elikkä kuka tässä se raukkamainen on??? - niin hyvin
pelkurinaiset kirjoitti:
tosi raukkamaisia tuollaiset naiset jotka pysyvät suhteessa vaikka eivät ole onnellisia ja haikailevat jotain vallan muuta.
pelottaa reppanoita niin paljon yksinäisyys että pysyvät miehen kyljesssä kiinni vaikka eivät täysin sydämin rakasta. typerää ja säälittävää.Mistä tiedät viestin aloittajan tilanteen noin tarkkaan? Se, että kirjoittaa tänne ja pohtii tunteitaan ei ole raukkamaista. Kukaan lukijoista ei tarkalleen tiedä yhdenkään tänne kirjoittavan tilanetta. Se on aina paljon monivivahteisempi, kuin mitä kirjoittaja pystyy kuvaamaan.
Olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa - miehen 'palvomana'. Tähän palvomiseen voi liittyä myös epärealistisia odotuksia ihmisestä ja suhteessa olosta ylipäänsä. 'Palvova mies' ei välttämättä aina ole se 'raukka', jota kohdellaan huonosti. - vastaus tässä.
Kirsikka60 kirjoitti:
Siis mies kun ei päästä irti, vaikka mitä tekisi.... Mikään osa-alue avioliitosta ei toimi ja haluaisin erota - vaikka tiedän että elämässä tulee vaikeitakin hetkiä, esim taloudellisesti - mutta mies huutaa ja raivoaa sekä uhkailee, ja välillä itkee... tekee siis kaikkensa että en laittaisi eroa vireille - hän kun on tyytyväinen nykytilanteeseen!!!
Elikkä kuka tässä se raukkamainen on???Raukkamainen on se joka ei uskalla lähteä vaikka mieli tekisi.
Ja sitten vedotaan ettei "mies päästä irti".
Pitääkö se sinua lukkojen takana? - viett
pelkurinaiset kirjoitti:
tosi raukkamaisia tuollaiset naiset jotka pysyvät suhteessa vaikka eivät ole onnellisia ja haikailevat jotain vallan muuta.
pelottaa reppanoita niin paljon yksinäisyys että pysyvät miehen kyljesssä kiinni vaikka eivät täysin sydämin rakasta. typerää ja säälittävää.en vaan halua tehdä virheratkaisua todellakaan. Tiedän, että mietin usein liikaa, ja asiat paisuvat liiaksikin pohdiskelevassa nupissani. Haluan olla varma ratkaisuissani. En todellakaan jätä hyvää miestä, ellen ole varma etten rakasta häntä. Tällä hetkellä tuntuu, että rakastan, mutta mies on kuitenkin selvästi rakastuneempi. Hän näkee minussa sen, mitä on elämänsä aikana etsinyt. Minulle ei vain ole tullut samaa tunnetta, vaikka eihän läheskään kaikki hyvät suhteet ala sellaisesta olosta.
Kai se aika näyttää...tuntuu vain pahalta, etten pysty tyyliin riemusta kiljuen vastaamaan kosintaan heti myöntävästi. Mut eihän se tosiaan mene aina niin kuin saduissa. - sain rakastettuni
viett kirjoitti:
en vaan halua tehdä virheratkaisua todellakaan. Tiedän, että mietin usein liikaa, ja asiat paisuvat liiaksikin pohdiskelevassa nupissani. Haluan olla varma ratkaisuissani. En todellakaan jätä hyvää miestä, ellen ole varma etten rakasta häntä. Tällä hetkellä tuntuu, että rakastan, mutta mies on kuitenkin selvästi rakastuneempi. Hän näkee minussa sen, mitä on elämänsä aikana etsinyt. Minulle ei vain ole tullut samaa tunnetta, vaikka eihän läheskään kaikki hyvät suhteet ala sellaisesta olosta.
Kai se aika näyttää...tuntuu vain pahalta, etten pysty tyyliin riemusta kiljuen vastaamaan kosintaan heti myöntävästi. Mut eihän se tosiaan mene aina niin kuin saduissa.Stop!
Se voi todellakin olla kuin satua, ainakin hetkittäin, kun saa omakseen rakastamansa ihmisen.
Hänen jota todella rakastaa.
Rakkaus on AINOA järkevä syy mennä naimisiin.
- lehti
että sinä et rakasta tuota miestä, etkä näin ollen pysty hyväksymään hänen ylenpalttista rakkautta. Tunteillesi et mahda mitään. Kannattaisi miettiä vielä.
- Kirsikka60
Minä menin aikoinaan naimisiin siksi kun se tuntui luontevalle ja niin "kuului" tehdä. Sitten syntyi lapset ja ajauduimme erilleen henkisesti. Nyt meillä ei ole enää muuta yhteistä kuin kaksi teini-ikäistä lasta ja katto pään päällä!
Kuitenkin mies hokee rakastavansa minua, vaikka käytös osoittaa aivan jotain muuta! Välillä hän saa valtavia raivokohtauksia (usein aivan pikkuasiasta tai tyhjästä) ja silloin haukutaan jopa minun vanhat vanhempani sekä muut sukulaiset, jotka eivät elä samalla tavalla kuin mieheni (=yrittäjä joka työskentelee melkein kellon ympäri) - he kun eivät osaa taikka ymmärrä mistään mitään... Mutta seuraavassa hetkessä mies taputtaa kannikkaan ja kehuu miten hyvä emäntä hänellä onkaan!!! Ristiriitaista.
Haluan alkaa elää omaa elämääni ja uskon, että se olisi miehellekin paras ratkaisu - mutta eron toteuttaminen on vaikeaa!!!
Olisinpa minäkin osannut miettiä vähän tarkemmin parikymmentä vuotta aikaisemmin... mutta kun en osannut, luulin että sitä oppii rakastamaan toista kun yhdessä eletään eteenpäin. - tyttö
Olen ollut kohta vuoden naimisissa kultaisen, kiltin ja rakastavan miehen kanssa. Harlekiini-romaanien veroista himoa meillä ei ole, ei ole koskaan ollutkaan, syvältä kumpuavaa rakkautta kylläkin.
En epäröinyt hetkeäkään, kun kosinta tuli, enkä puolentoista vuoden kijhla-ajankaan aikana pohdiskellut tekeväni elämäni virhettä. Sydämessäni on rauha ja hyvä olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne1076904- 954431
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista483806Kyllä se taitaa olla nyt näin
Minusta tuntuu et joku lyö nyt kapuloita rattaisiin että meidän välit menisi lopullisesti. Sinä halusit että tämä menee483502- 513498
- 1883445
Odotan että sanot
Sitten siinä että haluaisit vielä jutella kahdestaan kanssani ja sitten kerrot hellästi että sinulla on ollut vaikea san242949- 672654
- 462491
- 131854