Suomen päättäjät ovat edelleen mielettömiä!!

Vieläkään ei ole pakkoruotsia poistettu, MIKSI?

Miksi pitää opetella toinen vähemmistökansan kieli(puhujia 9 milj.) Suomen kielen lisäksi(5 milj.)

Englantia äidinkielenään 380 milj. kaiken kaikkkiaan 2000 000 000 ihmistä osaa kieltä jonkin verran. Ranskaa 128 milj, espanjaa 450 milj. Saksaa yli 100 milj. Ruotsia HUOM. VAIN 9 MILJ.
AIVAN OIKEIN kuulitte. MIELETÖNTÄ!

Ruotsilla pärjää myös tanskassa, norjassa ja islannissa.
VÄÄRIN! Kielet eroavat mm. ääntämiseltään niin paljon että puhujan on melkein mahd. ymmärtää.

Ruotsin pakollisuutta perustellaan mukamas kulttuuriyhteyksien vaalimisella ja Suomi oli monta vuosisataa Ruotsin hallinnon alainen.

ENTÄS SITTEN? Siitä ei ole nykyään mitään hyötyä. Ruotsalaiset eivät pidä Suomea minään eivätkä tee mitään Suomen hyväksi. Heille me ollaan vain puskurivyöhyke Venäjän välissä.

Vie turhia voimarajoja opiskelusta. Suomen kilpailukyky paranisi roimasti kun ei tarvitsisi opiskella epäolennaista kieltä.

Ruotsalaiset nauravat nauravat Suomalaisille ja ovat hyvillään kun pystyvät selviytymään Suomessa omalla kielellään.

Niissä kunnissa(kaupungeissa), joissa niitä ruotsinkielisiä on tosiaan väh. 8 % väestöstä niin niissä saisi se Ruotsi olla pakollinen opeteltava.

Tahi sitten se on pelkästään valinnainen.

Tahi sitten luovutaan Suomen kielestä kokonaan ja otetaan Ruotsi ainoaksi viralliseksi kieleksi.

Mutta Ruotsi tuntuu näin suomalaisen näkökulmasta
hölmöltä ja idioottimaiselta ja lisäksi uudistus olisi tietysti niin radikaali, että se ei ikinä toteutuisi.

EI KAHDEN VÄHEMMISTÖKIELEN OPISKELUA, SE EI VAIN YKSINKERTAISESTI OLE JÄRKEVÄÄ. SE ON MIELETÖNTÄ JA NÄINÄ AIKOINA, JOINA KILPAILUKYVYN SÄILYTTÄMINEN VAATII TOIMIA, ETTÄ ELINTASO PYSYY JATKOSSA EDELLEEN KORKEANA JA KUN SUURETKIN
IKÄLUOKAT JÄÄVÄT ELÄKKEELLE NIIN VOI TULLA ONGELMIA LÄHITULEVAISUUDESSA.
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

maisteri kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu