sain tänään tietää sairastuneeni rintasyöpään ja olen 21vuotias.mielessä vain pyörii miten tämä voi olla mahdollista...mitä jos kuolen,vuoden ikäinen tyttöni jää äidittömäksi!molemmat mummoni ovat sairastaneet rintasyövän,toinen kuoli ja toiselta on leikattu molemmat rinnat,onko tämä minullakin edessä...miten pystyn kertomaan asiasta kihlatulleni?onko jollain muilla kokemuksia vastaavasta!
rintasyöpä 21 vuotiaana
marru
72101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kauhea tilanne, en voi muuta sanoa kuin että yritä olla vahva...Ja kannattaa kertoa pian kihlatullesi, olen varma että hän ymmärtää.. Jaksamisia!
Mulla ei oo omia kokemuksia, mutta äitini sairasti rintasyövän ja parani.
Ymmärrän kyllä, että paniikki on nyt kova, ja lapsi mielessä.
Soita vaikka paikalliseen syöpäyhdistykseen, tai vaikka terveyskeskukseen, ja kysy mistä voisit saada vertaistukea.
Yritä saada kerrotuksi kihlatullesi, tarvitset myös hänen tukensa.
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle. Kaikesta voi selvitä.
Eikös siitä nykyään aika usein parannuta?!?
uusiutumis riski on suuri koska olen niin nuori ja pesäkkeitä useampia.toivon parasta ja pelkään pahinta...hoidot aloitetaan kyllä heti niin ennuste ei ole pahin mahdollinen!tuntuu oudolta kirjottaa asiasta niin neutraalisti,aivam kuin asia koskisi jotain muuta ku mua itseäni...mutta se johtuu siitä etten ole vielä asiaa kunnolla sisäistänyt vaikka paniikki onkin suuri ja itkenyt oon enemmän ku vuosiin!
Sinä et ole yksin ja kuitenkin olet yksin. Terv.huoltoalan ihmisenä tiedän, kuinka tärkeätä hoidossa on myös potilaan henkisistä ongelmista huolehtiminen. Myös ystäväverkko on tärkeä.
Jokainen vakavasti sairastunut kokee tilanteensa yksilöllisesti.
Koita jaksaa ja kerro rohkeasti läheisillesi sairaudestasi.
kihlattuni tulee perjantaina töistä(on välillä toisella paikka kunnalla) jolloin mun täytyy kertoa hänelle missä mennään on muutaman päivän ihmetellyt kun oon niin vaisu mutten halua kertoa puhelimessa pelkaan vain muuttaako hän suhtautumista minuun en halua mitään erkoiskohtelua ja en halua muistutusta siitä että olen sairas tämän takia olen päättänyt etten kerro muille...asiasta ovat tietoisia äitini ja ystäväni ja muut eivät tule tietämään!
vaadin heiltä paljon ku pyydän heitä pitämään asias omana tietona mutta en halua sääliä enkä erikoiskohtelua!haluan jatkaa niin normaalisti kuin vain pystyn hoitojen lomassa..on vain niin turta olo,ystäväni pyysy kertomaan hänelle tunteitani etten pitäisi niitä sisälläni mutta jotenkin oon vaan niin lukossa,pelottaa...kun vain sais koko asian pois mielestä...
onneksi tyttö vie niin paljon aikaa mutta tälläisillä hetkinä kun tyttö nukkuu ja on aikaa ajatella,mielessä pyörii aika jolloin mummoni sairastivat,heidän hoitojaksonsa se oli niin pelottavaa,turhauttavaa kun ei voinut mitenkään auttaa...ja nyt läheiseni joutuvat kokemaan sen pelon uudestaan minun kanssani!onneksi tyttöni ei tule muistamaan tätä aikaa ja toivottavasti minä pääsen vielä seuraamaan hänen kasvuaan vielä pitkään...mutta en voi olla muistamatta niitä hetkiä mummoni sairas vuoteen äärellä kun syöpä oli saanut yli otteen ja mitään ei ollut enää tehtävissä.
voin vain uskoa ja toivoa että selviän!
Hei!
Ajattelin kirjoittaa...Olen nuorena myös tavannut mieheni..13-vuotiaana..17-vuotiaana menin naimisiin..mieheni oli 28-vuotias kun hän sairastui kivessyöpään joka oli myös imusolmukesyöpä itse olin silloin 22-vuotias ja meillä oli 2 poikaa toinen 5v ja toinen vähän yli 1v..Mieheni leikattiin ja hän sai sädehoitoja..Kyllä se oli raskasta aikaa mutta kyllä mieheni tarvitsi minua silloin ja annoin hänelle kaiken tukeni.Nyt siitä on kulunut 22-vuotta ja mieheni parani täysin..Saimme sitten vielä 2 tyttöäkin ja lapsemme ovat nyt jo kaikki melkein aikuisia.Toivon kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista...