Aikoinaan Paavo Väyrynen laajensi keskustan aatetta demareiden reviirille ja nosti sillä puolueen kannatusta. Nyt hän paahtaa rankkoja totuuksia EU-politiikasta. http://www.vayrynen.com/
"Unionin toimielinten osalta todetaan pyörein sanamuodoin, ettei perustuslain sisältö kaikilta osin vastaa Suomen alkuperäisiä neuvottelutavoitteita. Tosiasiassa keskeiset institutionaaliset ratkaisut käyvät päinvastaiseen suuntaan kuin valtioneuvoston ja eduskunnan asettamat tavoitteet.
Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy perustuslakiin sisältyvän ehdotuksen Eurooppa-neuvoston vahvistamisesta ja pysyvästä puheenjohtajuudesta, vaikka sama valiokunta vajaat kolme vuotta sitten varsin tiukoin sanankääntein vastusti tätä ja edellytti kiertävän puheenjohtajuuden säilyttämistä.
Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy unionin ulkoasiainministerin viran perustamisen ja myös sen, että ulkoministeri toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana. Vajaat kolme vuotta sitten valiokunta suhtautui hyvin epäillen ulkoministerin viran perustamiseen ja tiukan kielteisesti hänen toimimiseensa ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana.
Ulkoasiainvaliokunta hyväksyy sen, että kaikilla jäsenmailla ei ole omaa edustajaansa komissiossa. Vajaat kolme vuotta sitten valiokunta edellytti, että komissiossa on vuoden 2009 jälkeenkin yksi äänivaltainen jäsen kustakin jäsenmaasta ja että tehtävänjako komission sisällä perustuu jäsenvaltioiden väliseen tasapuoliseen vuorotteluun.
Vajaat kolme vuotta sitten ulkoasiainvaliokunta edellytti neuvoston äänestyksissä pienille jäsenmaille edullista ns. kaksoisenemmistöä, mutta nyt se hyväksyy suuria maita suosivat määräenemmistösäännöt.
Ulkoasiainvaliokunta antaa mietinnössään sen käsityksen, että unionin oikeudellinen luonne ei perustuslain myötä muuttuisi. Tämä ei ole totta.
Unionista tulisi oikeushenkilö kansainvälisessä oikeudessa, ja sen ylikansallinen luonne vahvistuisi, kun hallitusten välisen yhteistyön pilarit sulautettaisiin yhteisöpilariin. Euroopan tuomioistuimen asema vahvistuisi ja sen tuomiovalta laajenisi huomattavasti. Unionissa siirryttäisiin lähes yksinomaan ylikansalliseen päätöksentekoon. Tämä koskisi myös jäsenmaille herkkiä aloja, kuten alue- ja maatalouspolitiikkaa."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.