Ootteko koskaan harkinnu maailmalle lähtöä? Ite oon ollu pari kertaa reissussa, kerran olin vähän kauemmin kunnon backpacker touringilla aasiassa. Jotenki oli helpompaa vaikka olin melkolailla yhä sama ujoilia sielläkin; jotenki vitutus vaan laimeni ku oli muuta ajateltavaa ja tekemistä. Ja sit jos alko vituttaa ja ahistaa, ni eiku kamat reppuu ja dösällä seuraavaan mestaan ni johan helpotti taas hiukaks aikaa. Väkisinki tapaa jonkin verran uusia ihmisiä aina sillon tällön, vaikkei sosiaaliset taidot ookkaan huipussaan, ja kun alkuhetkien ystävällisyys katoaa, on helppo vaihtaa maisemaa ja kohdata taas uusia kasvoja.
Tuntuu etten koskaan voi sopeutua mihinkään yhteen mestaan ja päästä oikeen kunnolla sisälle johonkin porukkaan, mutta ehkä kiertolaiselämä tarjoaa vaihtoehdon.. Mulla on nyt edessä valinnan paikka: haenko johonki opiskelemaan ja riskaanko sen että oon taas yksin jossain hikisessä yksiössä lukukausitolkulla vai lähenkö taas jonnekin päin maailmaa ja otan sen riskin että päädyn joksikin surkeeksi ikihipiksi.
Joo, aika hukassahan oon.. Mites te? Kutsuuko maailman kaukaiset kolkat muita?
Tuntuu etten koskaan voi sopeutua mihinkään yhteen mestaan ja päästä oikeen kunnolla sisälle johonkin porukkaan, mutta ehkä kiertolaiselämä tarjoaa vaihtoehdon.. Mulla on nyt edessä valinnan paikka: haenko johonki opiskelemaan ja riskaanko sen että oon taas yksin jossain hikisessä yksiössä lukukausitolkulla vai lähenkö taas jonnekin päin maailmaa ja otan sen riskin että päädyn joksikin surkeeksi ikihipiksi.
Joo, aika hukassahan oon.. Mites te? Kutsuuko maailman kaukaiset kolkat muita?
Vastaukset 9
Vanhimmat
täältä, koska en kykene olemaan yhteydessä lapseeni, enkä koskaan halua hänen ajattelevan että vika olisi hänessä.
Kyllä olen useinkin haaveillut pääseväni pois täältä ja olen myös pohdiskellut eri vaihtoehtoja, kuten esim. vuoden työskentely Australiassa erään järjestön kautta jne. Tämä Suomi on niin pieni maa ja ahdistaa koko ajan nähdä vanhoja tuttuja kaupan kulmalla, joka puolella. Haluan pois täältä.
Miten voit hylätä lapsesi!!! Miksi??? Ei tollasta voi tehdä, vaan ittensä takia. En ikinä hylkäis lastani, vaikka mulla menis kuin surkeesti. Lapsi on aina tärkein!
Valmistun kohta niin ois ihana saada töitä ulkomailta...
..eihä se "ikihippinä" olo ois mitenkää surkeeta :-/ Joo mutta sitä tässä lähin sanomaan että alkuperäisen kirjoittajan tilitys kuulosti niin tutulta, niin tutulta.. Kateeks vaan käy kun oot päässy sinne reissuun! Onko alkuperäinen kirjoittaja m/n?
Tai no onnekkaaksikin kai itteä voi ajatella ku oon saanu töitä ja voinut tienata rahaa matkaa varten. Säästäminenki hoituu melkein itsestään ku viikonloppuhurvittelut on jääny melkein tyystin väliin. Mut sitte ku on rahaa, on loput helppoa. Ei muuta ku kilroyn sivuille, lippu tilaukseen ja valmistelee reissua (lähinnä siis tarkottaa matkaoppaitten lukemista ja rokotusten hommaamista, mitään tarkaa matkasuunnitelmaa turha tehä). Ja lähtemistä ei todellaakaan tarvi jännittää, matkustaminen on helppoa (paitsi ehkä jos matkakohteen valitsee päin **). Ainoa asia, mitä kandee pelätä on se, että siihen hommaan jää koukkuun eikä suomi sen jälkeen tunnu enää miltään. Näin mulle tavallaan kävi, mutta kaikki on suhteellista.
Oon m(parikyt ), mutta reissulla tapasin yksin reissaavia naisiakin; sopii kaikille.
Ja sulle ketä oot harkinnu ausseihin menoa: Eiku menoks, mut noista work holiday järjestöistä en oo kuullu mitään hyvää. Omillaankin ehkä pärjää?
No sullahan on kuitenki hyvin menny ku oot päässy jo käymään jossain.Mulla se on vasta haave jonka aion toteuttaa 100%varmuudella.Heti kun löydän duunipaikan niin säästän kaikki rahat ainoastaan ja vain matkaa varten.Ei täällä suomessa jaksa hengaa enää kauan vaan pakko lähtee matkustelee jonnekin kaukaisiin paikkoihin itseään etsimään.
Vaikka mulla on täällä sosiaalinen elämä enemmän kuin hyvässä kunnossa, ja kaikki menee päällisin puolin hyvin (on hyväpalkkanen duuni, ystäviä ja kavereita, harrastuksia jne) niin silti olen myynyt pikkuhiljaa omaisuuttani pois ja syksyllä olisi tarkoitus lähteä tien päälle hieman normaalia pidemmäksi aikaa.
Mulla se menee niinpäin, että mä todella, todella haluaisin jo löytää jonkin paikan johon juurtua, rauhoittua. Jonkun kanssa. Ja jonkin asian mihin tunnen intohimoa ja missä haluan tulla hyväksi. Mutta erinäisistä syistä johtuen jokainen yritykseni molemmilla saroilla on päättynyt siihen että olen ahdistunut, repinyt itseni irti väkivalloin ja satuttanut sekä itseni että mahdollista toista osapuolta...
Reissussa mä voin olla oma itseni: kuka tahansa. Ja siellä ei tarvitse ajatella arkea, ei tarvitse luottaa kuin itseensä, voi täyttää sisälläni olevan tyhjyyden menemisellä ja tekemisellä.
Onnen löydät vasta sitten kun voit puhtain sydämmin kohdata vanhat, pakeneminen ei muuta mitään. Jos onnellinen haluat olla, mene sinne missä on vaikeinta ja selvitä asiat siellä muiden kanssa sekä itsesi kanssa.
Pakeneminen vain siirtää asioita, jotka jonain päivänä joudut kohtaamaan kuitenkin. Parasta tehdä se juuri nyt, niin ei mene aikaa hukkaan. Matkalle voi lähteä myöhemminkin.