Kansan Uutisia uhkaa supistuminen
Julkaistu: 28.4.2006 17:30
Päivitetty: 28.4.2006 20:16
Vasemmistoliiton äänenkannattajaa Kansan Uutisia uhkaa vähintään sisällön ja toimituskunnan supistaminen, kun lehtiyhtiön hakemus tämän vuoden harkinnanvaraisesta lehdistötuesta tuli liikenne- ja viestintäministeriöön liian myöhään.
Harkinnanvarainen tuki olisi noin 800 000 euroa, likimain puolet lehden valtiolta saamasta kaikesta tuesta.
”Se on iso raha. Sen menetys näkyisi toimituksessa ja lehden paksuudessa, mutta ei se kuolinisku olisi”, Kansan Uutiset Oy:n hallituksen puheenjohtaja, vasemmistoliiton talouspäällikkö Matti Tokkari arvioi perjantaina.
Tukihakemukset piti jättää maaliskuun loppuun mennessä. Viimeinen päivä oli perjantai. Kansan Uutisten hakemus tuli vasta viikonlopun jälkeen.
Myöhästymisestä on ottanut vastuun lehtiyhtiön toimitusjohtaja Tapio Tuominen. Hän on ilmoittanut olevansa valmis eroamaan.
Kansan Uutisten tilanteesta keskusteltiin perjantaina lehdistötukilautakunnan työvaliokunnassa. Tukilautakunnan puheenjohtaja, SAK:n johtaja Matti Tukiainen kertoi, että hakemusten jättöaika määritellään asetuksessa, eikä liikenne- ja viestintäministeriön juristien mukaan myöhästynyttä hakemusta voida käsitellä.
Kansan Uutiset ilmestyy neljästi viikossa. Lehden levikki on noin 9 000 kappaletta arkisin. Perjantaina ilmestyvän Viikkolehden levikki on vajaat 20 000.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäs lehden vuosi tilaus maksaa?Voisin tukeakkin oman puolueeni pää-äänenkannattajaa.
Tilataan kaikki KU kotiin ja tuetaan samalla suomalaista työtä?
Kaikki mukaan tekemään kotimaan solidaarisuustyötä.
Viikkolehti 138 euroa/vuosi!
Jostain syystä eniten tukea saava puoluelehti on Uutispäivä Demari.
Miksiköhän lienee?